Lapsen kaappaus Jyväskylästä Sisiliaan

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
semiconcious
Lauri Hanhivaara
Viestit: 138
Liittynyt: To Loka 18, 2018 2:27 pm

Lapsen kaappaus Jyväskylästä Sisiliaan

Viesti Kirjoittaja semiconcious »

Äitiä syytetään lapsensa kaappaamisesta Jyväskylästä Italiaan - Syyttäjä vaatii vankeusrangaistusta

Tänään klo 9:59 (muokattu klo 12:21)

Keski-Suomen käräjäoikeudessa on tänään luettu lapsen äidille syyte lapsikaappauksesta. Syyttäjä vaati naiselle kuuden-kymmenen kuukauden pituista vankeusrangaistusta.
Iltalehti oli paikalla käräjäoikeudessa.
Syyttäjän mukaan nainen on ottanut Jyväskylässä omavaltaisesti yhteishuollossa olleen pojan, vienyt hänet Suomesta Italiaan ja jättänyt palauttamatta takaisin.

Lapsikaappauksen väitetään tapahtuneen kesällä 2017, jolloin poika oli 2-vuotias. Syyttäjän mukaan nainen ei ilmoittanut omia tai lapsen osoitetietoja ja pyrki siten estämään lapsen palauttamista Suomeen.

Jyväskyläläislähtöinen nainen oli oikeudessa tyynen oloinen ja hän kiisti rikoksen. Nainen katsoo, että lapsen tosiallista huoltosuhdetta ei ole rikottu. Hän myöntää, ettei ilmoittanut osoitetietoja, mutta kiistää, että olisi pyrkinyt olemaan palauttamatta lasta Suomeen.

Otettiin kiinni Sisiliassa
Käräjäoikeus vangitsi naisen poissaolevana rikoksesta todennäköisin syin epäiltynä viime huhtikuussa. Naisesta annettiin eurooppalainen pidätysmääräys ja hänet otettiin kiinni Sisiliassa. Syyttäjän mukaan nainen pyrki välttämään oikeusprosessia sekä piilottelemaan lasta.

Lapsen äiti ja isä ovat kiistelleet vuonna 2015 syntyneen pojan huoltajuudesta ja asumisesta sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa. Vanhemmilla on lapsen yhteishuoltajuus ja poika on määrätty asumaan isänsä luona Jyväskylässä viime vuoden elokuusta alkaen.

Isä ei nähnyt poikaansa kesän 2017 jälkeen, jolloin äiti muutti lapsensa kanssa Italiaan uuden puolison luokse. Äiti ei ilmoittanut muutosta pojan isälle.

Italiassa Messinan lapsi- ja nuorisotuomioistuin päätti, että lapsi palautetaan Suomeen. Lapsi luovutettiin isälleen Italiassa viime heinäkuun lopussa. Isä haki poikansa takaisin Suomeen omalla henkilöautolla.

Lapsikaappaukset
Kaapatut Lapset ry:n toiminnanjohtaja Tarja Räisänen kertoo, että viime vuosina Suomesta on kaapattu ulkomaille vuosittain keskimäärin noin 35 lasta ja ulkomailta Suomeen 10-15 lasta.

– Lapsikaappausten määrä on kasvanut kymmenen vuoden aikana, mutta määrässä ei ole tapahtunut suurta muutosta viime vuosina, Tarja Räisänen sanoo.

Oikeusministeriön, ulkoministeriön ja Kaapatut Lapset ry:n tilastot kertovat, että lapsia on kaapattu Suomesta eniten Ruotsiin, Norjaan, Viroon, Venäjälle, Espanjaan, Yhdysvaltoihin ja Irakiin.

Kaapatut Lapset ry:n mukaan kansainvälisestä lapsikaappauksesta on kyse, jos alle 16-vuotias lapsi on viety ilman huoltajan suostumusta pois vakinaisesta asuinmaastaan tai jätetty sieltä palauttamatta tapaamisoikeuden jälkeen.

Räisäsen mukaan lapsikaappausten tuomioistuinkäsittely rikosasiana ei ole yleistä Suomessa.

– On harvinaista, että syyttäjä syyttää lapsikaappauksesta. Tapaukset menevät hyvin harvoin oikeuteen. Yli puolet tapauksista pystytään jotenkin sopimaan, Räisänen toteaa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/197b ... e3779d7e12
Tänään klo 9:59 (muokattu klo 12:21)


Noniin! Areena on vapaa. Herättääkö ajatuksia, ja jos, niin minkälaisia?

Lisätty linkki ja uutisen julkistamis- sekä päivitysaika
-NILS-

palokirves
Axel Foley
Viestit: 2034
Liittynyt: Pe Elo 02, 2019 11:01 pm

Re: Lapsen kaappaus Jyväskylästä Sisiliaan

Viesti Kirjoittaja palokirves »

Hänellä on suojavärkki jalkojensa välissä negatiivista julkisuutta vastaan. Siskot pitävät toistensa puolta, kukapa sisko ei vaihtaisi makkaranmussuttajaa italilaiseen mokkekikkeliin ja äidillä on rajattomat oikeudet myös lapseen.
Even Steven kirjoitti:
Ke Maalis 01, 2023 10:54 pm
Olen ollut pakkohoidossa viimeiset 10 vuotta.

janita
Jane Marple
Viestit: 1003
Liittynyt: Ke Touko 13, 2009 5:58 pm

Re: Lapsen kaappaus Jyväskylästä Sisiliaan

Viesti Kirjoittaja janita »

En voi ymmärtää.
Itselle on äitinä aivan selvä asia, että en voi enää muuttaa ulkomaille en miehen enkä minkään muunkaan perässä, koska lapsella on isä Suomessa. Aivan käsittämättömän itsekästä ja myös tyhmää toimintaa. Ja mitä se lapsi ajattelee noin toimineesta vanhemmastaan sitten isompana kun ymmärtää.

Joutsenlaulu
Harjunpää
Viestit: 304
Liittynyt: Ke Marras 14, 2012 11:07 pm

Re: Lapsen kaappaus Jyväskylästä Sisiliaan

Viesti Kirjoittaja Joutsenlaulu »

Tästä oli aiemmin juttu paikallislehti Keskisuomalaisessa, jossa yksipuolisesti puolusteltiin naisen toimintaa. Kun lukijat kommentoivat yksipuolista kirjoitusta kommentointi suljettiin.

Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3045
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Lapsen kaappaus Jyväskylästä Sisiliaan

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Uskomatonta itsekkyyttä uutisen perusteella. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. Toinen vanhemmista ei saa deletoida toista vanhempaa ulos lapsen elämästä ja evätä vanhemmalta kuin myös lapselta oikeuden sille suhteelle, joka hänellä itselläänkin on, vaikka hänellä itsellään ei ole enää suhdetta toiseen vanhempaan. Poikkeuksena pitäisin harvinaisempia tilanteita, joissa toinen vanhempi on vaaraksi lapselle ja tämän kehitykselle - silloin normaalin vanhemman tulee suojata lasta, pitää tämä turvassa ja toivottavasti oikeudenkin avulla ulottumattomissa taikka rajoitetuissa ja valvotuissa tapaamisissa - tapauksista riippuen.
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.

Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Lapsen kaappaus Jyväskylästä Sisiliaan

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Prisman pihalta alkaneen epäillyn lapsikaappauksen karu tausta: isä ja äiti eri linjoilla kasvatuksesta, kummaltakin syytöksiä toisesta
Tänään klo 5:03
Suomalaisnaista syytetään poikansa kaappaamisesta. Hän kiistää syytteen.

Lapsikaappaussyytteen saanut suomalaisnainen kertoi jo pian pojan syntymän jälkeen suunnitelmistaan muuttaa ulkomaille, mutta paria vuotta myöhemmin salasi pojan isältä muuton Italiaan.

Tämä käy ilmi tapauksen esitutkintapöytäkirjoista.

Keski-Suomen käräjäoikeudessa luettiin tiistaina äidille syyte lapsikaappauksesta.

Lapsen äiti ja isä ovat kiistelleet vuonna 2015 syntyneen pojan huoltajuudesta, asumisesta ja tapaamisista monta vuotta sekä käräjä- että hovioikeudessa.

Kuva

Riitainen suhde
Esitutkintapöytäkirjoista ilmenee, että pojan syntymää edelsi usean vuoden riitainen on–off-suhde.

Naisen mukaan mies oli suhteessa henkisesti väkivaltainen ja myöhemmin vainosi häntä. Miehen mukaan naisella oli yhdessä asumisen aikana ongelmia alkoholinkäytön kanssa.

Lapsen syntymän aikaan pariskunta ei asunut yhdessä. Isän mukaan hän sai isyytensä tunnustettua DNA:n perusteella vasta käräjäoikeuden päätöksellä.

Lapsen ja isän tapaamiset eivät toteutuneet sovitusti. Tästä vanhemmat syyttivät toisiaan.

Miehen mukaan nainen perui tapaamisia vetoamalla esimerkiksi pojan sairastumiseen. Naisen mukaan mies itse oli perunut jonkin tapaamisen Venäjän-matkansa vuoksi ja toteutuneiden tapaamisten jälleen poika oli oireillut levottomasti.

Äiti ilmoitti lastensuojeluun pojan oireilusta. Isä puolestaan teki lastensuojeluilmoitukset poikansa ruokavaliosta ja päivähoidosta. Hän piti ruokavaliota liian tiukkana ja vastusti sitä, että lapsi oli päiväkodin sijaan hoidossa isoäidillään.

Erimielisyyttä aiheuttivat myös kysymys oheishuoltajien tarpeellisuudesta – lapsen oheishuoltajiksi oli määrätty naisen isä ja tämän vaimo – ja äidin mukaan kysymys kaksoiskansalaisuudesta.

Lapsen isä on syntynyt entisessä Neuvostoliitossa. Isän mukaan hän ei kuitenkaan edellytä kaksoiskansalaisuutta lapselleen.

Naisen mukaan miehen kirjoittelut MV-lehteen osoittivat tämän poliittista aggressiivisuutta.

Muutto salassa
Kummankin vanhemman mukaan nainen alkoi puhua suunnitelmistaan muuttaa ulkomaille jo viikkoa–paria lapsen syntymän jälkeen.

Loppuvuodesta 2016 hän meni naimisiin Italiassa asuvan miehen kanssa.

Nainen kertoo valmistelleensa puoli vuotta hänen ja pojan muuttoa Italiaan. Tällöin pojan isä ei vielä ollut pojan huoltaja.

Maistraattiin hän ilmoitti muuttopäiväksi kesäkuun ensimmäisen vuonna 2017.

Vajaata viikkoa myöhemmin Vaasan hovioikeus määräsi vanhemmille yhteishuoltajuuden, koska piti sitä lapsen edun mukaisena.

Nainen ei kuitenkaan kertonut miehelle muuttopäätöksestään silloisen asianajajansa neuvosta.

Kesäkuun puolivälin jälkeen järjestetyssä sovittelussa hän pyysi miestä allekirjoittamaan pojalle matkustusluvan. Mies ei aluksi suostunut, mutta seuraavalla sovittelukerralla allekirjoitti määräaikaisen luvan kesäkuun lopun ja joulukuun lopun väliselle ajalle.

Heinäkuussa nainen muutti pojan kanssa Italiaan.

Heinäkuun tapaamisen peruuntumista hän perusteli miehen mukaan pojan sairastumisella. Myöhemmin heinä- ja elokuussa lähettämiinsä viesteihin mies ei saanut vastausta.

Sosiaalisesta mediasta hän sai selville, että nainen olisi muuttanut Sisiliaan, ja lastensuojelusta kerrottiin pojan asuinpaikan olevan ulkomailla.

Asumaan isälleen
Elokuussa 2017 mies teki pojan ulkomaille viemisestä rikosilmoituksen.

Hän myös vaati lapsen yksinhuoltajuutta ja hakemista Suomeen sillä perusteella, että nainen on häntä erehdyttämällä vienyt lapsen ulkomaille sekä katkaissut hänen ja lapsen välisen suhteen.

Äiti vaati hakemuksen hylkäämistä ja yksinhuoltajuuden määräämistä hänelle.

Kesäkuussa 2018 Keski-Suomen käräjäoikeus hylkäsi vaatimukset yksinhuollosta ja lisäksi lopetti naisen isän ja tämän vaimon oheishuoltajuuden.

Oikeus myös määräsi lapsen asumaan isälleen elokuusta 2018 lähtien ja määräsi äidin maksamaan lapselle elatusapua.

Äiti valitti päätöksestä hovioikeuteen, joka antoi ratkaisunsa marraskuussa 2018.

Vaasan hovioikeus katsoi käräjäoikeuden päätöksen yhteishuoltajuudesta olevan lapsen edun mukainen. Myöskään sen mukaan tarvetta oheishuoltajille ei ollut.

Oikeuden mukaan ”kumpikin vanhempi kykenee antamaan lapsen tarvitseman hoidon, kasvatuksen ja huolenpidon ja että kumpikin vanhempi on kiintynyt lapseen”.

Hovioikeus katsoi, että pojan edun mukaista on määrätä hänet asumaan isälleen.

– Mainittu asumisjärjestely turvaa parhaiten sen, että lapsi tulevaisuudessa säilyttää läheisen suhteen äitiinsä ja kykenee luomaan läheisen suhteen myös isäänsä ja että lapsen ja etävanhemman tapaamiset onnistuvat nyt vahvistetussa laajuudessa, oikeus perusteli.

Lapsi luovutettiin isälleen Italiassa viime vuoden heinäkuun lopussa, ja naisen saamaa syytettä lapsikaappauksesta on käsitelty tiistaina Keski-Suomen käräjäoikeudessa.

Syyttäjä vaatii naiselle 6–10 kuukauden mittaista vankeusrangaistusta. Nainen on kiistänyt syytteen.

HANNA SIPINEN Iltalehtihttps://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b7b469e4-6ab ... 35004bf42f

Venäläisethän ovat tunnetusti edistyksellisiä lasten hyvinvoinnin ja kasvatuksen alalla. :roll:

Calamity Jane
Rico Tubbs
Viestit: 1224
Liittynyt: To Maalis 23, 2017 2:14 am
Paikkakunta: Villi länsi

Re: Lapsen kaappaus Jyväskylästä Sisiliaan

Viesti Kirjoittaja Calamity Jane »

Hahaa. Siinä on lueteltu molempien vanhempien pitkä syntilista. Voi niitä ressukoita. Noista ei taida kummastakaan olla huoltajaksi. Huostaanotto on paikallaan.
Miksi muutti juuri mafian hallitsemaan Sisiliaan?? Oliko kenties joku mafiso kierroksessa? Ensin venäläinen , sitten italiaano. Ei taida olla kaikki muumit laaksossa naisella.

palokirves
Axel Foley
Viestit: 2034
Liittynyt: Pe Elo 02, 2019 11:01 pm

Re: Lapsen kaappaus Jyväskylästä Sisiliaan

Viesti Kirjoittaja palokirves »

Naiselta täytyisi ottaa Suomen kansalaisuus pois.On osoittanut olevansa täysin epäkurantti suomalaiseksi. Ensin pelehtii haisevan ryssän kanssa, eikä osaa huolehtia ehkäisystä, vaan poikii Suomeen iivanan jälkeläisen. Sen jälkeen hyppää mokkamunakaruselliin.
Even Steven kirjoitti:
Ke Maalis 01, 2023 10:54 pm
Olen ollut pakkohoidossa viimeiset 10 vuotta.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Lapsen kaappaus Jyväskylästä Sisiliaan

Viesti Kirjoittaja Iivis »

No nyt muistankin, että jossakin facebookin suvakkipalstalla puolusteltiin naista ja syykin selvisi tässä, eihän sitä voi heilastella MV-lehteen kirjoittelijan kanssa.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Lapsen kaappaus Jyväskylästä Sisiliaan

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Jyväskyläläinen äiti kaappasi lapsensa Italiaan - tuomittiin ehdolliseen vankeuteen

Jyväskyläläisnainen tuomittiin Keski-Suomen käräjäoikeudessa kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen lapsikaappauksesta.

Lisäksi vuonna 1981 syntynyt nainen tuomittiin maksamaan pojalleen 4 500 euron ja tämän isälle 3 500 euron suuruiset kärsimyskorvaukset sekä lähes 1 500 euroa oikeudenkäyntikuluja.

Nainen määrättiin myös maksamaan isälle lapsen Italiasta noutamisesta aiheutuneita kustannuksia vajaat 2 900 euroa sekä lapsen palautusprosessiin liittyviä asianajokuluja noin 6 700 euroa.

Nainen on kiistänyt syyllistyneensä lapsikaappaukseen ja vaatinut syytteen hylkäämistä. Hänen asianajajansa Petra Uusitalo ei vielä tiistaina halunnut kommentoida oikeuden ratkaisua vaan haluaa tutustua siihen rauhassa.

Kaapatun lapsen isän asianajaja Panu Kiviluoto pitää käräjäoikeuden ratkaisua asiallisena.
– Mielestäni oikeus sovelsi lapsikaappausta koskevaa rikoslakia oikein ja päätös perustui oikeisiin faktoihin, Kiviluoto totesi Iltalehdelle.

Suunnitelmallinen kaappaus
Käräjäoikeuden mukaan lapsikaappaus tapahtui kesällä 2017, jolloin poika oli 2-vuotias. Oikeus pitää naisen tekemää lapsikaappausta hyvin suunnitelmallisena ja pitkäkestoisena.

Nainen meni marraskuussa 2016 naimisiin sisilialaisen miehen kanssa ja alkoi suunnitella muuttoa Italiaan. Hän teki muuttoilmoituksen Italiaan, joka astui voimaan kesäkuun alussa 2017.

Vain muutamia päiviä myöhemmin Vaasan hovioikeus määräsi vanhemmille lapsen yhteishuoltajuuden. Tätä ennen nainen oli ollut lapsen yksinhuoltaja.

Kesäkuun lopussa naisen katsotaan harhauttaneen lapsen isän allekirjoittaman matkustusasiakirjan. Heinäkuun alussa nainen poistui lapsi mukaan Suomesta Italian Sisiliaan.

Oikeus toteaa, ettei nainen ilmoittanut lapsen isälle tai viranomaisille asuinpaikkaa sekä lapsen yhteydenpito isään oli kokonaan estetty yli kahden vuoden ajan.

Oikeus huomautti, ettei lapsen oloissa Italiassa ollut mitään erityistä, eikä hänen turvallisuutensa tai terveytensä ollut millään tavalla vaarassa. Naista ei ole aiemmin tuomittu rikoksista, joten oikeus päätyi ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Isä nouti poikansa
Lapsen vanhemmat ovat kiistelleet vuonna 2015 syntyneen pojan huoltajuudesta ja asumisesta eri oikeusasteissa.

Keski-Suomen käräjäoikeus määräsi kesäkuussa 2018 pojan asumaan isänsä luona Jyväskylässä viime vuoden elokuusta alkaen.

Kaapattu lapsi palautettiin Suomeen tänä vuonna heinäkuun lopussa, jolloin hänet luovutettiin isälleen. Isä kävi hakemassa poikansa Sisiliasta ja matkusti tämän kanssa autolla Italiasta Suomeen.

Poika asuu nyt isänsä luona Jyväskylässä ja lapsi voi isän mukaan hyvin.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Iltalehti
27.08.2019 klo 15:41
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Vastaa Viestiin