Suomalaisten ISIS-vaimojen ja lasten paluu Suomeen sekä porttikielto Sveitsiin

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Kansanedustaja Mari Rantanen teki kirjallisen kysymyksen al-Holin leiriltä palaajista

20.8.2019 17:59

Perussuomalainen kansanedustaja Rantanen teki eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee hallitukselta, onko syyrialaiselta al-Holin pakolaisleiriltä palannut kansalaisia Suomeen ja onko Suomi ollut mukana heidän paluunsa järjestämisessä.
Al-Holin leirillä on internoituna terroristi- ja jihadistijärjestö ISIS:iin yhteyksissä olevia henkilöitä. Leirillä arvellaan olevan 11 Suomesta lähtenyttä naista ja 33 heidän lastaan.

– Hallitus on ulkoministeri Pekka Haaviston suulla ilmoittanut, että kansalaisilla on oikeus palata, mutta erikseen heitä ei haeta pois. Nämä henkilöt ovat tänne tullessaan mahdollinen turvallisuusuhka, joten meidän täytyy tietää missä mennään, kansanedustaja Mari Rantanen perustelee.

Kysymyksessään Rantanen nostaa esiin kansalaisten välittämän huolen, jonka mukaan reittilennoilla on nähty al-Holin leiritä palaaviksi sopivia henkilöitä.

– Heräte kysymykseen tuli kansalaisilta. Perussuomalaiset ovat yhtä huolissaan kuin meihin yhteyttä ottaneet suomalaisetkin. Pyrimme pitämään ihmiset ajan tasalla joka käänteessä, Rantanen kertoo.

Lauantaina 17.8. uutisoitiin, kuinka Helsingin koulutoimessa varaudutaan jo al-Holin leirillä olevien lasten paluuseen. Pääministeri Antti Rinteen mukaan valtiovallalla ei kuitenkaan ole tällä hetkellä mitään sellaista tietoa, että lapset olisivat liikkumassa pois leiriltä

– Ei savua ilman tulta. Viranomaisten varautuminen kertoo, että liikehdintä on mahdollista. Lisäksi Yle jatkaa taukoamatta mielikuvakampanjaansa tien petaamiseksi leiriltä palaajille, Rantanen sanoo viitaten viikonlopun uutisointiin.

https://www.kansalainen.fi/kansanedusta ... alaajista/
Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Tässä paluu jutussa saattaa käydä niin että ISIS-naiset ja lapset vaan "ilmestyvät" Suomeen, eikä kukaan "tiedä/ole tietävinään" miten ja kenen kustantamana ovat tulleet. Ties vaikka osa olisi jo Suomessa. Eihän näistä "palautuksista" rupusakille, eli veronmaksajille kannata kertoa. Pelkona on että persujen kannatus kasvaa entisestään.
roomeoh
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: Ti Loka 08, 2013 8:45 pm
Paikkakunta: koski tl
Viesti:

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja roomeoh »

Julperi kirjoitti:Sanna pysyy nyt vaan siellä mihin halusikin. Tuollaista mätisäkkiä ei täällä kakaroineen kaivata.

Ihan samaa mieltä! pysyköön siellä missä on ollutkin
Zipe
Hetty Wainthropp
Viestit: 484
Liittynyt: Ti Huhti 19, 2016 3:51 pm
Paikkakunta: Twin Peaks

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Zipe »

roomeoh kirjoitti:
Julperi kirjoitti:Sanna pysyy nyt vaan siellä mihin halusikin. Tuollaista mätisäkkiä ei täällä kakaroineen kaivata.

Ihan samaa mieltä! pysyköön siellä missä on ollutkin
Emme voi tietää, etteivätkö he jo olisi Suomessa. Tuo Trackerin pohdinta tuskin heittää kauas totuudesta.
sörsse
Rico Tubbs
Viestit: 1261
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2017 1:30 am

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja sörsse »

Tracker kirjoitti:Tässä paluu jutussa saattaa käydä niin että ISIS-naiset ja lapset vaan "ilmestyvät" Suomeen, eikä kukaan "tiedä/ole tietävinään" miten ja kenen kustantamana ovat tulleet. Ties vaikka osa olisi jo Suomessa. Eihän näistä "palautuksista" rupusakille, eli veronmaksajille kannata kertoa. Pelkona on että persujen kannatus kasvaa entisestään.
Näin varmaan on, mutta kyllä totuus paljastuu sitten ajan kanssa, toki sdp:llä on silloin selittelyssä kotikenttäetu, kun on jo merkittävää tietotaitoa vastaavanlaisista suhmuroinneista? Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että persut ajaa heistä heittämällä ohi!
Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Mistä tiedämme ettei "Sanna" ole "Santtu"? Kovin miehen näköinen ja isis-terroristit voisivat näin päästä Suomeen kun laittavat säkin päälle ja esittävät naista. Haavistolle tämä varmaan passaa.
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

John Kimble kirjoitti:Mistä tiedämme ettei "Sanna" ole "Santtu"? Kovin miehen näköinen ja isis-terroristit voisivat näin päästä Suomeen kun laittavat säkin päälle ja esittävät naista. Haavistolle tämä varmaan passaa.
Ei ole. Kyllä näiden henkilöllisyys on viranomaisten lisäksi myös useiden tiedotusvälineiden ja monien muidenkin tiedossa. "Sanna" on ihan suomen suomalainen nainen.
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.
kusiainen
Harjunpää
Viestit: 311
Liittynyt: Ke Syys 27, 2017 6:58 pm

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja kusiainen »

Kas kun ei ole missään tarkemmin avattu näiden nimiä ja paikkakuntia/lapsuushistoriaa, jos kerta on "tiedossa".
Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

kusiainen kirjoitti:Kas kun ei ole missään tarkemmin avattu näiden nimiä ja paikkakuntia/lapsuushistoriaa, jos kerta on "tiedossa".
En tiedä vaikka olisikin, mutta noin yleisesti ottaen ihan kaikki viranomaiset ihan vuoda ihan kaikkea lehdille vihjepalkkion toivossa ja ihan kaikki lehdet ei julkaise ihan kaikkea mitä tietävät. Viranomaisilla esteeksi tulee salassapitomääräyksen, lehtimiehillä päätoimittajan henkilökohtaiset moraalikäsitykset.
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.
Avatar
Villeri
Jessica Fletcher
Viestit: 3028
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Tracker kirjoitti:Tässä paluu jutussa saattaa käydä niin että ISIS-naiset ja lapset vaan "ilmestyvät" Suomeen, eikä kukaan "tiedä/ole tietävinään" miten ja kenen kustantamana ovat tulleet. Ties vaikka osa olisi jo Suomessa. Eihän näistä "palautuksista" rupusakille, eli veronmaksajille kannata kertoa. Pelkona on että persujen kannatus kasvaa entisestään.
Al-Holin leiriläisistä puhuttaessa huomiotta jää jatkuvasti se tosiasia, että kalifaatista on jo kymmeniä palaajia tullut. Al-holilaisten yhteydessä on puhuttu myös oikeudenkäynnin välttämättömyydestä - noh, yksikään tänne jo palannut ei ole joutunut oikeuteen. Että vaikka terroristeja ei pitäisi Al-Holista Suomeen päästää, niin paljon pahempia on tainnut jo tulla muita reittejä.
Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Fire »

Muistaakseni jotain oikeudenkäyntiä käytiin Suomessa taannoin, mutta syytteet hylättiin ilmeisesti todisteiden puutteessa.
Avatar
Villeri
Jessica Fletcher
Viestit: 3028
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Fire kirjoitti:Muistaakseni jotain oikeudenkäyntiä käytiin Suomessa taannoin, mutta syytteet hylättiin ilmeisesti todisteiden puutteessa.
Tarkoittanet irakilaiskaksosten oikeudenkäyntiä Tampereella. Käräjillä taidettiin vapauttaa ja hovi jahkailee. Todisteita on teloitusvideoita myöten.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Mitenkähän viranomaiset kyselevät vajaaälyisiltä lapsokaisilta, että:"onx irtopäitä näkyny? Ei. Aha"? Puheenpoljennon voi lainata vaikka Kinnus-Äijän "onks Viljoo näkyny? Ei. Aha" -klassikosta. Vai olisiko jotenkin kiellettyä/lasta turmelevaa kysellä isis-äitistä näin? Mielestäni kysymys olisi turha, monestakin syystä, mutta yksi on se, että tiedolla tuskin tekisi mitään - oli vastaus sitten mikä vaan.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Alibion
Lauri Hanhivaara
Viestit: 125
Liittynyt: Ti Loka 23, 2018 7:49 pm

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Alibion »

Isis huoralle niskalaukaus..eikä ikinä takasin.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Suomalaisesta Mikaelista tuli kalifaatin lapsi: "En tiennyt, että mulle tulee käymään elämässä näin"

Mikael lähti 14-vuotiaana perheensä mukana Isisin alueelle Syyriaan. Nyt, 18-vuotiaana, hän on kurdien nuorisovankilassa ja äiti al-Holin leirillä.

Yle tapasi Suomesta lähteneen 18-vuotiaan Mikaelin, joka on kurdien ylläpitämässä nuorisolaitoksessa. Videolla Mikael kävelee portista sisään alueelle, jolla laitoksen nuoret asuvat.

TAL MAAROUF, SYYRIA. Kun Mikael tuodaan haastateltavaksi nuorisovankilan johtajan huoneeseen, hänellä ei ole käsirautoja. Saattajalla ei ole asetta.

Ensimmäiseksi hän kysyy äidistään. Onkohan äiti elossa?

Häkellys näkyy kasvoilta, kun Mikael kuulee, että äiti ja kaksi sisarusta ovat Itä-Syyriassa al-Holin leirillä, jonne on koottu naisia ja lapsia terroristijärjestö Isisin aiemmin hallitsemalta alueelta.

Onko se varmasti hän? Mikä on nimi?

Varmistusten jälkeen Mikael uskoo.

Äidin kohtalo on ollut koko ajan mielessä, Mikael sanoo. Hän on valvonut, välillä on ollut vaikea keskittyä mihinkään.

Mikaelilla on ollut paljon aikaa ajatella. Hän on viettänyt viimeiset puolitoista vuotta tässä kurdien ylläpitämässä nuorisovankilassa Kaakkois-Syyriassa.

Viralliselta nimeltään paikka on Hourin nuorison deradikalisaatiolaitos. Sen tarkoitus on auttaa nuoria irtautumaan väkivaltaisesta ääriajattelusta.

Laitosta kutsutaan tässä jutussa myös vankilaksi, sillä osa nuorista on tuomittuja vankeja.

Mikael sanoo, ettei ole puhunut suomea sen koommin, kun hänet otettiin kiinni alkuvuodesta 2018. Hän kertoo, ettei ole sen jälkeen myöskään kuullut äidistään ja sisaruksistaan.

Mikael ei ole hänen oikea nimensä. Yle ei kerro hänen henkilöllisyyttään turvallisuussyistä.

Hourin laitos on vajaan tunnin ajomatkan päässä Syyrian kurdialueen epävirallisesta pääkaupungista Qamishlista. Se sijaitsee syrjäisessä pikkukylässä, jossa monet taloista vaikuttavat autioilta.
Kurdialue, Syyria Qamishli al-Hol kartta. Leena Luotio, Jyrki Lyytikkä / Yle
Kurdialue, Syyria Qamishli al-Hol kartta. Leena Luotio, Jyrki Lyytikkä / Yle
syyrialainen_kartta.jpg (38.74 KiB) Katsottu 2716 kertaa
Tänne on sijoitettu noin sata 11–18-vuotiasta poikaa ja nuorta miestä, joita laitoksessa kutsutaan kalifaatin lapsiksi. Moni heistä on päätynyt vanhempiensa kautta tekemisiin Isisin kanssa.

Osa nuorista on täällä sen takia, että heidän vanhempansa ovat vankilassa tai leireillä. Näin on etenkin ulkomaalaisten nuorten tapauksessa.

Jotkut nuorista ovat sen sijaan vankilanjohtajan Musab Mohammedin mukaan tehneet vakavia rikoksia. Tänne on tuotu myös poikia, jotka ovat tappaneet ihmisiä Isisin riveissä.

Nuorille määrättävät rangaistukset ovat pisimmillään seitsemän vuotta vankeutta.

Mohammedin mukaan nuoriin suhtaudutaan kuitenkin uhreina. Tarkoituksena on kuntouttaa heitä palaamaan normaaliin elämään.
– Äiti tai isä on tuonut heidät kalifaattiin. He eivät ole itse tulleet, Mohammed sanoo.

Kalifaatti on Isisin oma nimitys alueelle, jota terroristijärjestö hallitsi. Kesällä 2014 Isis julisti perustaneensa kalifaatin eli islamilaisen valtion Syyriaan ja Irakiin. Alue veti puoleensa eurooppalaisia vierastaistelijoita.

Isis hallitsi raa’alla väkivallalla. Maailmalle levisi kuvia teloituksista ja jesidien kansanmurhaa pakenevista ihmisistä.

Koillis-Syyriassa kurdit nousivat vastarintaan. Kurdijoukot ajoivat Isisin Kobanen kaupungista alkuvuonna 2015 länsiliittouman iskujen tuella. Syyrian sisällissodan mittaan kurdit saivat haltuunsa laajoja alueita Pohjois-Syyriassa.

Kurdien käytännössä itsenäinen hallinto ylläpitää vankiloita ja al-Holin kaltaisia leirejä yhdessä kurdien ja arabien muodostamien SDF-joukkojen kanssa.

Suomesta lähtenyt Mikael päätyi kurdien huostaan viime vuonna, kun kurdijoukot valtasivat Isisin aluetta. Sinne Mikael oli tullut perheensä mukana.

Suurin osa Hourin nuorisolaitoksen noin sadasta nuoresta on syyrialaisia. Ulkomaalaisia on Mikaelin arvion mukaan kolmisenkymmentä.

Joukossa on hänen mukaansa muun muassa yksi ruotsalainen, ranskalainen ja amerikkalainen. Nuoria on myös esimerkiksi Indonesiasta ja Venäjältä.

Nuorisovankilan johtaja ja toinen työntekijä ovat paikalla haastattelutilanteessa. He eivät ymmärrä suomea eivätkä puutu keskusteluun. On kuitenkin mahdotonta tietää, uskaltaako Mikael puhua täysin vapaasti elämästään Syyriassa.

Hourissa nuoret asuvat makuusaleissa. Niitä ei pääse nyt katsomaan. Mikaelin huoneessa nukkuu hänen mukaansa yhteensä kymmenen poikaa.

Aamuherätys on seitsemältä, sitten on liikuntaa. Aamupäivisin yhdeksästä kahteentoista on ollut oppitunteja, mutta nyt opettajia ei ole näkynyt kahteen kuukauteen. Koulujen pitkän kesäloman lisäksi mahdollinen syy on kurdihallinnon heikko taloudellinen tilanne.

Johtaja Musab Mohammedin mukaan laitoksessa on koulun lisäksi työpajoja, joissa opetetaan esimerkiksi parturin ja suutarin ammatissa vaadittavia taitoja. Hän esittää toiveen, että Euroopan maat tukisivat laitosta, jotta opetusta voitaisiin kehittää.
– Jos olisi tietokoneet, voisimme pitää haastavampia työpajoja, hän sanoo.

Mikael sanoo, että pojat katsovat telkkaria ja elokuvia ja pelaavat jalkapalloa ja lentopalloa. He myös opettelevat kädentaitoja. Mikael näyttää tekemiään helmikoruja. Kolmesti päivässä syödään, Mikael kertoo ja kehuu ruokaa hyväksi.

Pojat myös siivoavat ja osallistuvat ruoanlaittoon, johtaja kertoo.

Tuntuuko tämä paikka vankilalta?
– Ei oikein tunnu. Niin kuin koulu, Mikael sanoo.

Samassa kurdien nuorisovankilassa ovat aiemmin vierailleet brittilehti The Telegraphin ja uutistoimisto AFP:n toimittajat. Heidät on päästetty nuorten asuin- ja opetustiloihin. Jutut valokuvineen tukevat johtajan ja Mikaelin kertomusta laitoksen toiminnasta.

Kurdialueen vankilaolot vaikuttavat olevan hyvällä tolalla verrattuna esimerkiksi naapurimaan Irakin tilanteeseen.

Irakissa Isis-vankeja pidetään oloissa, joita ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on kuvannut alentaviksi. Vankilat ovat osin niin täynnä, että selleihin ei mahdu patjoja, joilla vangit voisivat nukkua. Kuolemantuomioita on jaettu paljon.

Aikuisten Isis-vankien kohtelusta Syyrian kurdialueella tiedetään vähemmän kuin nuorten kohtelusta. Esimerkiksi Human Rights Watchin tutkija Letta Tayler kertoo Ylelle sähköpostitse, ettei ole päässyt vierailemaan aikuisten pidätyskeskuksissa. Hänen tietojensa mukaan ulkomaalaisten pidätyskeskuksiin on ylipäänsä vierailijoilta pääsy kielletty.

Yle ei saanut lupaa vierailla kurdialueella sijaitsevassa aikuisten vankilassa, jossa tiettävästi pidetään Suomesta Isisin alueelle lähtenyttä miestä. Vankilan ulkopuolelle kuitenkin tuotiin ruotsalainen mies kahlittuna Ylen haastateltavaksi.

Mies kertoi, ettei tullut paikalle vapaaehtoisesti, eikä hän halunnut antaa haastattelua.

Sanomalehti Washington Post on käynyt kurdialueen epävirallisessa pääkaupungissa Qamishlissa vankilassa, jossa pidetään jo oikeusistuimessa tuomion saaneita aikuisia Isis-vankeja. Kurdit eivät käy oikeutta ulkomaalaisia vankeja vastaan, joten vankilan asukkaiden voi päätellä olevan syyrialaisia.

Lehden mukaan vangit saavat laitoksessa muun muassa taideterapiaa.

Human Rights Watchin Tayler arvioi Washington Postissa, että kurdit pyrkivät osoittamaan oikeusjärjestelmänsä olevan reilu ja kansainvälisten standardien mukainen myös siinä toivossa, että he saisivat apua ulkomailta.

Mikael sanoo olleensa 14-vuotias, kun hän päätyi perheensä mukana Syyriaan. Yle ei ole voinut vahvistaa hänen kertomaansa riippumattomista lähteistä.

Perhe on alun perin kotoisin konfliktialueelta, mutta asui Suomessa yli kymmenen vuotta. Mikael, hänen äitinsä ja sisaruksensa ovat Suomen kansalaisia.

Emme kerro jutussa tunnistettavia yksityiskohtia perheestä heidän turvallisuutensa vuoksi. He ovat lähtöisin maasta, jossa sivulliset sukulaiset voisivat joutua vaikeuksiin, jos heihin kohdistuisi kielteistä huomiota.

Mikael kertoo muuttaneensa äitinsä ja sisarustensa kanssa Suomesta ensin Turkkiin kesken kuudennen luokan. Isä oli kuollut jo vuosia aiemmin. Isoäiti jäi Suomeen, ja Mikaelin mukaan äiti sanoi, että vuoden päästä palattaisiin takaisin.

Mikaelin mukaan äiti oli perustellut Turkkiin lähtöä sairaudellaan ja sillä, että lapset voisivat opiskella arabian kieltä.
– Oltiin siellä noin kolme kuukautta, niin äiti meni naimisiin siellä. Sitten äidin mies toi meidät tänne, Mikael sanoo.
– Mä olin pieni, en tajunnut mitään. Kun me tultiin Syyriaan, mä luulin, että me oltiin vielä Turkissa. Sitten mä ymmärsin.

Yle on haastatellut aiemmin Mikaelin isoäitiä. Mikaelin kuvaus Syyriaan päätymisestä on osin erilainen kuin se, jonka hänen isoäitinsä on kertonut.

Isoäidin mukaan aloitteellisin asiassa olisi ollut Mikaelin isoveli, joka olisi maanitellut muuta perhettä seuraamaan perässään. Isoäidin käsitys perheen vaiheista perustuu satunnaisiin yhteyksiin, joita hänellä on ollut tyttärensä perheeseen.

Mikael sanoo, että äidin uusi mies ei antanut heidän lähteä Syyriasta. Mikaelin mukaan mies kuoli vuonna 2017 Isisin epävirallisen pääkaupungin Raqqan alueella, mutta sen jälkeen perhe ei enää päässyt pois. Isis esti ihmisiä pakenemasta alueeltaan, ja salakuljettajien taksoihin perheellä ei ollut varaa.

Mikaelin mukaan hänen äitinsä mies oli Isisin taistelija, ja myös isoveli soti Isisin puolesta. Veljellä ei ollut valinnanvaraa, koska pojat pakotettiin tietyssä iässä mukaan, Mikael sanoo.

Isoveli kuoli Mikaelin mukaan amerikkalaisten ilmapommituksessa. Veljen motiiveja on mahdotonta tarkistaa, eikä Ylellä ole riippumatonta tietoa hänen toiminnastaan Syyriassa.

Mikael sanoo, että ei ole tehnyt rikoksia eikä ollut mukana taisteluissa.
– Olin kotona, autoin perhettä, koska siellä naiset ei pystyneet lähtemään esimerkiksi helposti kauppaan. Äiti oli kotona ja antoi mun lähteä ostamaan tavaroita.
– Ja pari kertaa äidin mies otti mut mukaan kuukaudeksi tai kahdeksi.

Mikaelin mukaan äidin mies työskenteli Raqqassa paikassa, jossa valmistettiin pommeja. Tämä halusi, että Mikael tulee mukaan katsomaan, miten työtä tehdään.

Mikael sanoo, ettei itse osallistunut vaan katsoi sivusta.
– En halunnut edes mennä, mutta hän sanoi, että sinut pitää opettaa.

Miten on mahdollista, että teini-ikäinen Mikael sai olla Isisin alueella rauhassa?

Mikael toistaa moneen kertaan viettäneensä paljon aikaa kotona.
– Olin eniten kotona, että ne eivät ottaisi mitenkään mukaan mua.

Mikaelin kertomaa ei ole voitu vahvistaa muista lähteistä.

Hän kuvaa Isisiä "kauheaksi asiaksi". Islamilainen poliisi valvoi elämää: naiset eivät voineet liikkua ilman peittäviä vaatteita, esimerkiksi farkut oli kielletty, varkaudesta rangaistiin katkaisemalla käsi, hän kertoo.

Mikael sanoo nähneensä itse pari kertaa, kun joltakulta leikattiin käsi. Hän tiesi myös julkisista teloituksista ja näki sellaisen kerran. Pommituksia oli usein.

Äidin mies oli hänen mukaansa sanonut, että Syyriassa elettäisiin islamin mukaan.
– Me ei nähty mitään islamia siellä.

Mikael sanoo, että kurdit ottivat hänet kiinni Syyrian Deir ez-Zorin maakunnassa helmikuussa 2018.

Isisin epävirallinen pääkaupunki Raqqa oli jo vallattu, ja perhe oli siirretty lähemmäs Irakin rajaa. Kurdijohtoiset SDF-joukot valtasivat Isisiltä kylän toisensa perään länsiliittouman ilmaiskujen tukemana.

Mikael sanoo, että kurdit saartoivat yöllä talon, jossa hän yöpyi poikien ja miesten kanssa.
– Ne sanoivat, että luovuttakaa. Luovutettiin.

Mikaelin mukaan hänen äitinsä nukkui toisessa talossa Isisin sääntöjen takia, eikä hän siksi tiennyt, mitä äidille ja sisaruksille tapahtui.

Mikael arvioi, että hänet tuotiin Hourin nuorisovankilaan noin viikko kiinnioton jälkeen. Hän oli silloin 17-vuotias.

Vankilanjohtaja Musab Mohammedin mukaan Mikael ei aluksi uskaltanut tai halunnut edes katsoa laitoksen naisopettajia. Kuukaudessa hän oli tottunut normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Johtaja sanoo, että Mikael on käyttäytynyt hyvin ja osallistunut opetukseen ja muuhun toimintaan aktiivisesti.
– Hän on hyvä, nuori mies.

Haastattelun yhteydessä Mikael esittää itsekin johtajalle kysymyksiä. Hän ei näytä pelkäävän johtajaa tai muuta laitoksen henkilökuntaa.

Mikael sanoo, että heti kiinniottonsa jälkeen hän sai soittaa kahdesti isoäidilleen Suomeen, mutta siinä vaiheessa äidin kohtalosta ei ollut vielä tietoa. Sen jälkeen puheluita ei ole sallittu.

Hänen mukaansa ainakin osa muista Hourin laitoksen ulkomaalaisista saa pitää yhteyttä sukulaisiinsa, ja syyrialaisten luona perheenjäsenet myös vierailevat.

Johtaja Mohammedin mukaan Mikael voisi soittaa säännöllisesti sukulaisilleen Suomessa, jos Suomen viranomaiset ottaisivat yhteyttä kurdien paikallishallintoon.
Tapaamishuoneessa syyrialaiset nuoret voivat tavata perheenjäseniään. Mikael sanoo, että hän ei ole voinut pitää yhteyttä perheeseensä. Antti Kuronen / Yle
Tapaamishuoneessa syyrialaiset nuoret voivat tavata perheenjäseniään. Mikael sanoo, että hän ei ole voinut pitää yhteyttä perheeseensä. Antti Kuronen / Yle
syyrialainen_tapaamishuone.jpg (36.04 KiB) Katsottu 2716 kertaa
Suomen viranomaisista Mikael ei ole kuullut omien sanojensa mukaan koko aikana mitään.

Ulkoministeriön konsuliasioiden yksikön päällikkö Antti Putkonen kertoo, että hän ei voi kommentoida yksittäistapauksia.

Putkosen mukaan ulkoministeriö ja alueella olevat Suomen suurlähetystöt ovat pyrkineet selvittämään Syyriassa olevien suomalaisten olosuhteita ja mahdollisuuksia avustaa heitä esimerkiksi järjestöjen kautta.

Putkonen ei kommentoi sitä, onko Suomesta oltu suoraan yhteydessä alueella oleviin Suomen kansalaisiin. Putkonen vastasi Ylen kysymyksiin sähköpostitse.

Asioiminen Syyrian kurdihallinnon kanssa on Suomen kannalta vaikeaa, koska se ei ole kansainvälisesti tunnustettu valtiollinen taho.

Suomessa hallitus ei ole päättänyt, miten Syyrian kurdialueella olevien Suomen kansalaisten suhteen toimitaan. Yle pyysi sisäministeri Maria Ohisalolta (vihr.) tämän viikon perjantaina kommenttia asiaan. Valtiosihteeri Olli-Poika Parviainen vastasi, että ministeriöllä ei ole uutta kerrottavaa.

Syyrian kurdihallintokaan ei tiedä, mitä tehdä Isisin alueelle tulleille ulkomaalaisille. Leirien ja vankiloiden ylläpito maksaa. Paikalliset tuomioistuimet käsittelevät vain syyrialaisten tapauksia.

Kurdijohtoisten SDF-joukkojen tiedottaja Kino Gabriel sanoo Ylelle, että ensisijaisesti kurdihallinto haluaisi palauttaa ulkomaalaiset kotimaihinsa, etenkin naiset ja lapset.
– Tämä on poliittinen ongelma Isis-terroristien kotimaissa. Käytännössä ihmisten siirtäminen on hyvin helppoa. Suomen ja Euroopan maiden tarvitsee vain olla yhteydessä ulkoasiainhallintoomme. He järjestävät käytännön asiat ja logistiikan, Gabriel sanoo.

Hänen mukaansa länsimailla olisi paremmat resurssit käydä tarvittaessa oikeutta kansalaisiaan vastaan. Gabriel sanoo, että SDF on kerännyt paljon todistusaineistoa Isis-alueelta ja on valmis luovuttamaan sitä muiden maiden viranomaisille.

Myös Hourin nuorisovankilan johtaja Musab Mohammed toivoo, että ulkomaalaisten kohtalo ratkaistaisiin näiden kotimaissa.

Mikael ei tiedä, kauanko hän vielä on Hourissa, eikä sitä osaa sanoa laitoksen johtajakaan.
– Jos Suomi ei kotiuta häntä, se on meille yllätys, Musab Mohammed sanoo.

Hän ei suostu spekuloimaan, kauanko jo 18 vuotta täyttänyt Mikael voi viipyä nuorisovankilassa. Ennemmin tai myöhemmin edessä lienee siirto aikuisten laitokseen, jos muuta ratkaisua ei löydy.

Mikael haluaisi Suomeen, takaisin kouluun ja perheensä luo. Hän laskee olleensa puolitoista vuotta vankilassa ja neljä vuotta Isisin alueella.
– En tiennyt, että mulle tulee käymään elämässä näin. Mä olin pieni, kun me tultiin.
YLE
25.8.2019 klo 07.04
Miten on mahdollista, että teini-ikäinen Mikael sai olla Isisin alueella rauhassa?
Mikael toistaa moneen kertaan viettäneensä paljon aikaa kotona.
– Olin eniten kotona, että ne eivät ottaisi mitenkään mukaan mua.
En minä, mutta ne muut! Miksi ne muut eivät viettäneet aikaa kotonaan, (olleet eniten kotona), niin ei olisi tarvinnut lähteä taistelemaan?
Äidin mies oli hänen mukaansa sanonut, että Syyriassa elettäisiin islamin mukaan.
– Me ei nähty mitään islamia siellä.
Sitä valkoista ja puhdasta? Rauhaa, rakkautta? Olkaa huoleti, ei sitä ole kukaan muukaan missään nähnyt. Se on valhetta jota on toistettu niin kauan, että se on muuttunut eräänlaiseksi totuudeksi. Elämänvalheeksi.

Outoa, että he eivät jääneet Suomeen ja Helsinkiin. Me muistamme Abdirahim "Husu" Husseinin kertomana, että...
Maahanmuuttaja hehkuttaa: ”Suomi on maailman islamilaisin valtio”
Uusi Suomi
14.8.2015 19:53

...Suomeen jääminen olisi ollut paras vaihtoehto + KELA:n maksusitoumukset siihen päälle. Suomessa ei voi välttyä islamin ilosanomalta.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Vastaa Viestiin