Päivän poliittista keskustelua

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Hallitus leikkaa yritystukia 100 miljoonalla eurolla – fossiilienergian tukemisesta halutaan eroon
Tänään klo 20:09

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen mukaan hallituksen tavoitteena on, että yritykset luopuisivat kokonaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä.
Kivihiiltä käyttävä Helenin Hanasaaren voimalaitos on tarkoitus sulkea vuoden 2024 loppuun mennessä.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr) myöntää, että Rinteen (sd) hallituksen tavoite Suomen hiilineutraalisuudesta vuoteen 2035 mennessä on ”erittäin kunnianhimoinen”.

Esimerkiksi EU-maat eivät ole vielä päässeet sopuun edes siitä, että vuoteen 2050 mennessä unionimaat olisivat hiilineutraaleja.

Hiilineutraaliudella tarkoitetaan tilannetta, jossa toiminta ei muuta ilmakehän hiilipitoisuutta, jolloin toiminnan nettohiililjalanjälki on nolla.

Mikkonen kuitenkin puolustaa Suomen edelläkävijyyttä esimerkiksi EU:hun verrattuna sillä, että se antaa kotimaiselle vientiteollisuudelle ”paljon mahdollisuuksia”.

– Kun meillä on oma pesä hoidettuna, silloin yrityksillä on aivan eri mahdollisuudet viedä maailmalle uusia, hyviä keinoja ja teknologioita.

Tuore hallitus aloittaa tiensä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa aloittamalla mittavan energiaverouudistuksen, mutta ympäristöministerin mukaan se ei vielä ehdi tämän syksyn budjettipakettiin, vaan on tulossa vasta ensi vuonna.

Yritystukia leikataan
Ympäristö ja ilmastoministeri Krista Mikkosen (vihr) mukaan hallituksen tavoitteena on ohjata yrityksiä luopumaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä.

Valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk) mukaan ensi vuoden budjetissa on 1,23 miljardin euron edestä uusia pysyviä vuosittaisia menoja. Tästä summasta 700 miljoonaa on tarkoitus rahoittaa verokorotuksilla ja 100 miljoonaa leikkaamalla yritystuista.

Lintilän mukaan veronkorotukset kohdistuvat muun muassa polttoaineisiin, alkoholiin ja tupakkaan. Osa korotuksista pannaan heti liikkeelle ja osa jaksotetaan myöhemmin tehtäviksi. (IL 13.8.)

Ympäristöministeri Mikkosen mukaan ensi vuoden budjettiin yritetään saada valmiiksi myös yritystukien leikkaaminen 100 miljoonalla eurolla, vaikka yritysverotusta miettivä työryhmä aloitti työnsä vasta viime perjantaina.

Mikkosen mukaan tavoitteena on yritysten ohjaaminen ilmasto- ja ympäristönäkökulmasta oikeaan suuntaan, eli siihen, että yritykset luopuisivat kokonaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Tällöin myös fossiilienergian hinnan pitää olla sellainen, että muut vaihtoehdot ovat houkuttelevampia.

– Ensimmäinen askel tässä on se, että emme tue fossiilienergiaa, ja toinen on se, miten me mahdollisesti vaikutamme hintaan niin, että fossiiliset polttoaineet ovat kalliimpia.

Näkyykö fossiilisten polttoaineiden hinnan nousu pian myös kuluttajien kukkarossa?

– Ensin täytyy tietysti varmistaa, että on myös muita vaihtoehtoja olemassa, ja sen takia esimerkiksi liikenteen sähköistäminen ja liikenteen biokaasumahdollisuus pitää olla olemassa.

Mikkonen uskoo, että liikenteen osalta uudistukset tehdään todennäköisesti energiaverotuksen uudistamisen yhteydessä.

– Liikenteen ja autoilun verotus on niin iso paketti, että siinä pitää katsoa koko kokonaisuus, jotta emme ohjaa vain yhtä kohtaa, sillä se voisi johtaa siihen, että kokonaisvaikutus voi olla jotain muuta kuin mitä lähdettiin hakemaan.

Biokaasuun porkkanaa
Ympäristö- ja ilmastoministerin mukaan kuluttajan näkökulmasta isot ilmastouudistukset pistetään nyt vasta käyntiin, eli ne eivät ehdi vielä tämän syksyn budjettiin.

Syksyn budjetissa on kuitenkin tarkoitus käynnistää muun muassa biodiversiteetti- ja hiilinielujen vahvistamiseksi tehtäviä toimia, kuten kosteikkojen ja soiden suojelua sekä muita ennaltamistoimia.

– Yritämme ehtiä tehdä myös biokaasun käytön edistämiseen tähtääviä toimia, Mikkonen sanoo.

Ympäristöministerin mukaan biokaasun käytön edistämisessä kyseeseen voivat tulla erilaiset ”porkkanarahat”, jotka voivat olla joko vero- tai investointitukia.

– Meillä on toisaalta näitä isoja biokaasulaitoksia, jotka hyödyntävät ruokatehtaiden sivuvirtoja ja muita, ja sitten meillä on useiden maatilojen yhteisten osuuskuntien keskikokoisia laitoksia ja pienempiä laitoksia. Nämä isoimmathan ovat ne, jotka voivat tuottaa liikennebiokaasua.

Mikkosen mukaan hallitus haluaa edistää kaikkien kokoluokkien biokaasulaitosten syntymistä.

Viime aikoina paljon puhuttanut turvetuotannon vähentäminen on myös osaltaan yhteydessä biokaasulaitoksiin.

– Kun pelloille levitetään karjanlantaa, joudutaan raivaamaan uutta peltoa, ja ne raivaukset tapahtuvat usein turvemailla, nyt jos lanta saadaan hyötykäyttöön, silloin myös peltojen raivaustarve vähenee.

Hallitus haluaa vähintään puolittaa turpeen energiakäytön vuoteen 2030 mennessä, keinot löytyvät esimerkiksi energiaverotuksen uudistamisesta.

Mikkonen uskoo, että kun turvetoimijat näkevät sen, että hallitus haluaa fossiilisista polttoaineista eroon, se vaikuttaa myös tuleviin investointipäätöksiin, eli turpeen energiakäytön loppumiseen.

Hallitusohjelmassa tosin todetaan, että turve säilyy myös jatkossa Suomen huoltovarmuuspolttoaineena.

Ympäristöministerin mukaan myös rakentamiseen liittyvillä maankäytön muutosmaksuilla yritetään vähentää uusien alueiden käyttöön ottoa, jotta metsiä ei tarvitsisi kaataa, vaan voitaisiin tiivistää olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta.

Eroon öljylämmityksestä
Mikkosen mukaan hallitus haluaa kannustaa myös öljylämmityksestä luopumista.

– Se alkaa ensin julkisella puolella, ja tavoitteena on, että pääsisimme öljylämmityksestä eroon jo 2020-luvun loppuun mennessä, myöhemmin on tarkoitus kannustaa myös kotitalouksia luopumaan öljylämmityksestä.

Mikkonen nostaa hallitusohjelman tärkeistä ilmastotoimista esiin myös raideinvestoinnit, sähköautojen latausinfran rakentamisen lisäämisen ja liikenteen biokaasun käytön lisäämisen.

– Hallitus haluaa selvittää myös kestävän kehityksen arvonlisäveroa, tai jonkunlaista haittaveroa, jonka selvitys aloitetaan nyt, Mikkonen päättää.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6 ... 9e4bf77ba1

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Laitetaan heti perään millaisia esityksiä persut on tekemässä.
Perussuomalaiset: Suomalainen budjettineuvotteluiden keskiöön – tuntuvia leikkauksia haittamaahanmuutosta ja kehitysyhteistyöstä


Valtiovarainministeriö aloitti tänään laatia valtion talousarviota ensi vuodelle. Perjantaina tiedetään suuntaa antavasti, miten hallitus haluaa ensi vuonna rahaa käyttää. Perussuomalaiset vaatii, että menoissa siirretään merkittävä osa haittamaahanmuutosta ja kehitysavusta suomalaisten hyvinvointiin.


– Tässä puhutaan miljardiluokan menoista Kankkulan kaivoon. Näistä saisi jo ensi vuonna nipistettyjä satoja miljoonia esimerkiksi hoitajamitoituksen kirjaamiseksi lakiin, ammatillisen koulutuksen parantamiseksi, poliisien resurssien nostamiseksi ja väyläverkon parantamiseksi, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio luettelee.

Suomen vanhuksille vai Afrikkaan?

Perussuomalaiset ovat syyttäneet hallitusta ja erityisesti peruspalveluministeri Krista Kiurua (sd.), että hän sumutti suomalaisia hoitajamitoituslupauksissaan. Kiuru totesi vielä alkuvuodesta, että hoitajamitoitus voidaan kirjata lakiin kuukaudessa.

– Me perussuomalaiset olemme esittäneet ja esitämme jatkossakin konkreettisia toimia, jolla esimerkiksi 0,7:n hoitajan mitoitukseen tarvittavat rahat saadaan kasaan. Odotamme nyt toimia, että lupauksista pidetään kiinni. Kaikki hallituspuolueet kannattivat mitoituksen kirjaamista ennen vaaleja, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Arja Juvonen muistuttaa.

Väyläverkko kuntoon


Perussuomalaiset esitti jo kesäkuussa lisätalousarvion käsittelyssä, että kehitysavusta olisi leikattu ja rahaa käytetty muun muassa väyläverkon kehittämiseen.

– Afrikka meni tuolloinkin suomalaisten edun edelle. Pääministeri Antti Rinteelle (sd.) Afrikka on hänen omienkin sanojensa mukaan painopiste, joten sinänsä loogista, mutta valitettavasti suomalainen maksaa tämän moraaliposeerauksen laskun, perussuomalaisten eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Jani Mäkelä toteaa.

SUOMEN UUTISET
https://www.suomenuutiset.fi/perussuoma ... eistyosta/

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Nyt avautuvat erityisavustajat – Li Anderssonin perustelu avustajamäärän kasvattamiselle hämmästyttää: ”Pyllylleen menevä suunta”

Avustajakoneiston paisuttamista perustellaan lainvalmistelun sujuvoittamisella sekä sillä, ettei kukaan ”kuole työtaakkansa alle”.
OPETUSMINISTERI, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson perusteli Ylelle avustajien määrän lisäämistä lainvalmistelun tason parantamisella.

Pitkään avustajatehtävissä työskennellyt henkilö pitää Anderssonin lausuntoa erikoisena.
– Nimenomaan lainvalmisteluun avustajien ei pitäisi sotkeentua. Enemmänkin avustajilla on työllistävä vaikutus virkakuntaan, kun he vievät ministerin toiveita ja pyyntöjä eteenpäin.

Toinen pitkäaikainen poliittinen taustavaikuttaja katsoo, että ”argumentit, joiden mukaan avustajien määrän kasvattamisella voitaisiin parantaa lainsäädäntöä tai poliittista ohjausta, ovat höpöhöpöä”.
– Lainsäädännön tekevät virkavastuulla olevat virkamiehet, poliittiset avustajat eivät ole koskaan kirjoittaneet pykäliä. Tämä on pyllylleen menevä suunta, taustavaikuttaja tuhahtaa.

KOLMAS IS:n haastattelema, niin ikään pitkään avustajatehtävissä toiminut henkilö sanoo, ettei lainvalmistelu toimi, jos virkamiehet eivät tiedä, mitä tavoitellaan.
– On asioita, joissa poliittista keskustelua tarvitaan enemmän, esimerkiksi verotuksessa. On sovittu yksi tai kaksi virkettä, mutta hallituksen esitykset eivät voi perustua yhteen tai kahteen virkkeeseen. Toisaalta roolijako on tärkeä, avustaja ei kirjoita hallituksen esityksiä.

Pääministeri Antti Rinne (sd) on perustellut Iltalehdelle avustajakoneiston kasvattamista Suomen EU-puheenjohtajakaudella, joka edellyttää Rinteen mukaan ”työssä jaksamisen näkökulmasta riittäviä resursseja”.

Puolivuotinen EU-puheenjohtajakausi on IS:n haastatteleman taustavaikuttajan mukaan keinotekoinen perustelu avustajien määrän lisäämiselle.
– EU:ssa on välikausi eikä siellä ole mitään toimeenpanemista. Meillä on valtavan osaava EU-sihteeristö.

AVUSTAJAMÄÄRÄN lisäämistä perustellaan siis myös inhimillisillä syillä, jaksamisella.

Yksi avustaja katsoo, että isompi avustajamäärä tarkoittaa sitä, ”ettei kukaan kuole työtaakkansa alle, vaikka olisi hommissa koko hallituskauden ajan”.
– Kaikki pystyvät elämään täysipainoista elämää työn lisäksi. Ihmiset ovat olleet väsyneitä aikaisemmilla hallituskausilla, se on monesti viikonloppuihin, iltoihin ja öihin ulottuvaa työtä ja rasittaa avustajien perheitä.

Perustelu ei vakuuta täysin haastateltavaa, jolla on pitkä tausta avustajatehtävistä.
– Poliittinen avustaminen ja politiikka voi olla 24/7, halusi tai ei. Jos halutaan inhimillisiä työpäiviä, se perustelu pitää sanoa julkisuuteen eikä mennä sen taakse, että parannetaan lainvalmistelua.

MINISTEREIDEN jaksaminen nousi tapetille viime hallituskaudella, kun työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (sin) uupui työtaakkansa alle. Ministereiden määrää lisättiinkin kolmella Juha Sipilän (kesk) hallituskauden puolivälissä.

Sipilän hallitus päätti alun perin karsia avustajia uskottavuussyistä. Sipilän kauden lopussa erityisavustajia ja valtiosihteereitä oli yhteensä 47, kun Rinteen hallituksessa avustajia on yhteensä 85.
– Sipilän kauden alussa jouduttiin leikkaamaan monista asioista ja yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden näkökulmasta ajateltiin, että ei voi olla yhtä osa-aluetta, johon ei puututa lainkaan, IS:llä kerrataan.

Heikkenikö poliittinen päätöksentekoapparaatti viime hallituskaudella merkittävästi sen vuoksi, että töitä paiskittiin pienemmällä väellä?
– Ei todellakaan, pienemmällä väellä saatiin enemmän aikaiseksi, IS:lle arvioidaan.
– Tässä mennään ääripäästä toimeen. Sipilän hallituksessa ministereiden ja avustajien määrä oli viritetty aika minimiin, se näkyi ainakin ihmisten jaksamisessa, ehkä tuloksissakin, toinen arvio kuuluu.

Viime hallituksessa nähtiin sellainenkin erikoisuus, että liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerillä (kesk) ei ollut erityisavustajaa lainkaan.

Se ei ollut välttämättä hyvä ratkaisu, kilpailevasta puolueesta arvioidaan IS:lle.
– Monet hänen ajamistaan asioista, esimerkiksi liikennekaari, törmäsivät osittain siihen, että hän ei ehtinyt, muistanut tai ymmärtänyt sitouttaa tai informoida hallituskumppaneita uudistuksista, joita hän vei eteenpäin.

OPPOSITION piirissä avustajamäärän kasvattaminen herättää huolta poliittisten voimasuhteiden kääntymisestä entistä enemmän hallituksen hyväksi.
– Isommalla avustajamäärällä hallitus saa tosiasiallisesti lisää poliittista valmisteluvoimaa, totta kai se vahvistaa hallituspuolueiden asemaa suhteessa niihin, jotka eivät ole hallituksessa.

Toisaalta avustajamäärän lisäämisen arvioidaan johtavan siihen, että avustajat kyttäävät ministeriössä entistä enemmän ”toistensa tekemisiä ja tekemättä jättämisiä”.

Esikuntien paisuttamisesta on vallinnut erilaisia näkemyksiä myös hallituksen sisällä.

IS:n tietojen mukaan Sdp, vihreät, vasemmistoliitto ja Rkp olivat Säätytalon hallitusneuvotteluissa avustajamäärän lisäämisen kannalla ja keskusta pisti vastaan.

Sipilä joutui taipumaan, ja uusi hallitus lähti tässäkin asiassa päinvastaiseen suuntaan kuin Sipilän hallitus neljä vuotta aiemmin.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006204895.html
15.8. 9:18
alleviivaukset dl

Myös IS:n pääkirjoitus kertoo surkuhupaisista syistä palkata kavereitaan/tovereitaan "avustajiksi":
Pääkirjoitus: Ministereiden avustajien määrä menee jo yli äyräiden – kyseessä on piilopuoluetuki
14.8. 21:00

Selitykset, ettei "kukaan kuole työtaakkansa alle" voidaan saman tien vetää vessasta alas. Hallituksessa istuu mm. Sanna Marin (sd), joka Tampereen kaupunginvaltuustossa esitti hoitajamitoituksen alentamista luvusta 0,7/per asukki.
- Oliko tarkoitus, että hoitaja kuolee työtaakkansa alle?

Miksi työtaakan vähentäminen hoitajilta - tai työn sujuvoittaminen, sanotaan niin - ei Marinin mielestä ole tärkeää, mutta se on, että hänellä itsellään on useita avustajia. Näiden avustajien palkoilla voitaisiin palkata hoitajia. Nyt palkattiin Hyvä Veli! verkostolaisia tovereita.
- Kun sosialisitit ja kepulit pääsevät valtaan, niin ensimmäisenä ollaan kansan taskuilla ja sieltä ammenetaan kavereille

Missä on solidaarisuus ja kohtuus?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Väärinajattelijoiden suosio laskussa:
Perussuomalaisten kannatus nitkahti alaspäin

Antti Rinteen hallituksen suosio on tuoreen mittauksen mukaan pysynyt ennallaan.
HS_gallup_elo_19.jpg
HS_gallup_elo_19.jpg (35.51 KiB) Katsottu 3173 kertaa
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Juha Sipilä pyöritti pääministerinä hallitusta miten tahtoi, niin omat ministerit kuin hallituskumppanit olivat sivurooleissa

Juha Sipilä yritti kumota niin sanotun Junckerin lain, jonka mukaan ikävien päätösten tekijää ei yleensä valita uudelleen.

Tietokirja

Risto Uimonen: Tulos tai ulos – Juha Sipilän myrskyisä pääministerikausi. WSOY. 509 s.

LUXEMBURGIN pääministeri Jean-Claude Juncker loi vuonna 2007 politiikkaan Junckerin lain sanomalla kuuluisat sanat: ”Me kaikki tiedämme, mitä pitää tehdä, mutta emme vain tiedä, miten tulemme uudelleen valituiksi, kun olemme tehneet sen.”

Junckerin sanoja toistellaan koko Euroopassa aina silloin, kun hallitusten pitäisi pystyä tekemään ikäviä mutta taloudelle välttämättömiä päätöksiä.

Vuosi ennen viime kevään eduskuntavaaleja keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä päätti, että hän on se mies, joka kumoaa Junckerin lain.

Siihen mennessä Sipilä oli jo saneerannut Suomen. Hallituskauden lopulla maan talous kasvoi euroalueen kärkivauhtia, hallitus saavutti työllisyystavoitteensa ja valtion velkaantuminen taittui. Kovalla politiikalla oli saatu aikaan kovia tuloksia.

Niinpä Sipilä asetti itselleen julman tavoitteen: Keskustan on oltava vaalien jälkeen suurin puolue ja minun on saatava jatkaa toiselle pääministerikaudelle. Mikään muu ei kelpaisi. Jos en onnistu, eroan puheenjohtajan paikalta.

Sipilä kertoi tavoitteestaan vain muutamille luotetuille. Yksi heistä oli tietokirjailija Risto Uimonen, joka oli vuonna 2015 julkaissut Sipilästä kirjan ja oli tekemässä toista tämän pääministerikaudesta.

Sipilän 7. huhtikuuta 2018 lähettämä lupausviesti paljastetaan Uimosen kirjassa Tulos tai ulos – Juha Sipilän myrskyisä pääministerikausi.

JUHA SIPILÄ tuli politiikkaan ulkopuolelta, nousi valtaan vuonna 2015 ja pisti heti hyrskyn myrskyn.

Sipilän kanssa hallituksen kokosivat kokoomuksen Alexander Stubb ja perussuomalaisten Timo Soini. Jo vuoden päästä Stubb syrjäytettiin. Kahden vuoden päästä Soinilta liukui käsistä koko puolue, hänen elämäntyönsä.

Sipilä jatkoi neljä vuotta. Hänet valittiin keskustan puheenjohtajaksi vuosina 2016 ja 2018 täysin yksimielisesti, ilman mitään soraääniä. Hallituksessa kokoomus ja Soinin siniset tukivat Sipilää uskollisesti, lähes kritiikittä, neljä vuotta.

Uimosen kirjasta saa sellaisen käsityksen, että keskustan ministerien ja kansanedustajien sekä hallituskumppanien rooli oli vähäinen. Pääministeri ja häntä tukenut lähipiiri pyörittivät hallitusta lähes miten tahtoivat.

Jos kokoomuksessa nousi vastarintaa, kokoomusta ei ollut ”informoitu” tarpeeksi. Pääministerin ”informoinnin” jälkeen kokoomus tyytyi osaansa. Perussuomalaisten hajoamisen jälkeen syntynyt siniset oli keskustan apupuolue, hallituksessa Sipilän armosta.

UIMOSEN kirjan luettuaan ei tarvitse ihmetellä, miksi kokenut ja arvostettu Olli Rehn jo syksyllä 2016 valitsi mieluummin Suomen Pankin johtokunnan kuin jatkon Sipilän kabinetissa.

Rehniä olisi kiinnostanut presidenttiehdokkuus, kunnes hän yhtenä päivänä kuuli Sipilän valinneen ehdokkaaksi Matti Vanhasen.

Rehn ennätti vaikuttaa merkittävästi kilpailukykysopimuksen saamiseen.

Sopimus oli Sipilän idea, ja hän teki hartiavoimin työtä sopimuksen eteen. Lopulta kävi niin, että Sipilän persoonasta tuli este sopimuksen synnylle. Niinpä muut veivät homman loppuun.

Vanhana työmarkkinatoimittajana Uimonen on parhaimmillaan kuvatessaan sopimuksen kiemuroita. Sovun rakentajiksi Uimonen nostaa juuri Rehnin ja Lauri Ihalaisen, entisen SAK:n puheenjohtajan ja Sdp:n kansanedustajan. Sopimus auttoi osaltaan talouden nousuun pitkän taantuman jälkeen.

Toinen hyvä, suorastaan herkullinen luku on kirjan lopussa. Siinä Uimonen kuvaa, miten Sipilä veti viime syksynä päälleen vaalikaavun, asetti itselleen tavoitteen tulos (vaalivoitto) tai ulos ja lähti kiertämään pitkin maata.

On pakko uskoa, kun Uimonen sen todistaa: Sipilä teki kaikki mahdolliset vaalitemput, jopa näyttävän eron pääministerin paikalta, jotta voittaisi vaalit. Mikään ei auttanut. Äänestäjät eivät antaneet Sipilälle toista kautta: Junckerin laki jäi häneltä kumoamatta.

UIMOSEN kirjassa on puolituhatta sivua, joten lukija uupuu matkalla. Kirjan rakenne on sekava, ja sen ilmaisuvoimaa syö kirjoittajan liika kiire. Huima tarina miljonääristä, joka sai yhtäkkiä kokonaisen valtion käsiinsä, hukkuu yksityiskohtien sekamelskaan.

Välillä kirja muuttuu Sipilän puolustuspuheeksi. Vähempikin olisi riittänyt.

Puutteistaan huolimatta Uimosen kirja ei ole merkityksetön. Se on ansiokas pohjatyö. Tulevassa tutkimuksessa sitä ei voi sivuuttaa. Kirja on myös loistavaa historiantutkimuksen raaka-ainetta.

Kirjaa lukiessani luulen keksineeni, miksi Uimonen ja Sipilä ovat pystyneet yksissä tuumin tekemään kaksi tuhtia kirjaa. He ovat sukulaissieluja: eivät säästä itseään, mutta eivät päästä helpolla meitä muitakaan.
Helsingin Sanomat
2.9. 9:00

Iltalehdessä Sipilä kertoo, että hänet ja perheensä uhattiin tappaa.
Juha Sipilä myöntää talopuheiden suorassa lähetyksessä olleen virhe – ”Meidän perhekin on uhattu tappaa”
...
Jälkikäteen turvallisuuden näkökulmasta katsoen oli virhe, kun puhuin valmistautumattomana suorassa tv-lähetyksessä turvapaikan tarjoamisesta. En osaa sanoa, oliko se lopulta impulssi pakolaisten tulolle. Ehkä siitä syntyi käsitys Suomesta houkuttelevana maana. Viesti meni väärään osoitteeseen, kun Irakista saapui pakolaisia, joilla ei ollut mitään edellytyksiä saada turvapaikkaa. Toki tuli myös ihmisiä, jotka olivat henkilökohtaisen vainon kohteena ja täyttivät turvapaikan saamisen kriteerit, Sipilä toteaa uutuuskirjassa.
...
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1 ... 8bdf50a3e5
2.9.2019 09:33


Sipilä myöntää, tosin vain osittain, että "talouutinen" oli virhe. Kalliiksi se ainakin tuli, miljardien vuosittaiset kustannukset.

Ei sentään hakenut turvapaikkaa jostain toisesta maasta sillä perusteella - kuten nämä suojattinsa tekivät, vaikka heitä ei edes uhattu tappaa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Euroopan neuvosto penää Suomeen lisää naispoliiseja ja kovempia rangaistuksia seksuaalirikoksista

Suomeen tarvitaan lisää naispoliiseja ja poliiseille lisää koulutusta naisiin kohdistuvasta väkivallasta, Euroopan neuvoston asiantuntijaryhmä sanoo. Ryhmän mukaan myös seksuaalirikoksista langetettavissa rangaistuksissa olisi Suomessa nykyisellään kiristämisen varaa.

Suositukset sisältyvät raporttiin, jonka neuvosto on julkistanut siitä, miten Suomi on toimeenpannut naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyä koskevan Istanbulin sopimuksen. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 2015, ja Suomen tilannetta arvioitiin sen valossa nyt ensi kertaa.

Suomi saa neuvostolta kiitosta muun muassa siitä, että väkivallan uhreille tarjottavia palveluja on lisätty ja esimerkiksi turvakotien rahoitusta on kasvatettu. Raportti listaa kuitenkin myös paljon parannusehdotuksia.

Lähisuhdeväkivalta alhaalla tärkeysjärjestyksessä
Neuvosto kiinnittää huomiota poliisien määrän laskuun Suomessa sekä eritoten naispoliisien vähäiseen määrään. Suomen poliiseista vain 15 prosenttia on naisia, mikä neuvoston vaarantaa naisten oikeuden tulla naispoliisin kuulemaksi esimerkiksi seksuaalirikostapauksissa.

Neuvosto suosittaa, että muun muassa poliisien ja syyttäjien pitäisi saada systemaattista ja pakollista koulutusta naisiin kohdistuvasta väkivallasta sekä väkivallan uhrien kohtaamisesta. Koulutuksessa pitäisi huomioida lähisuhdeväkivallan ja seksuaalirikosten lisäksi myös muut väkivallan muodot, kuten vainoaminen, pakkoavioliitot, sukupuolielinten silpominen ja niin kutsuttu kunniaväkivalta.

–  Vain muutamat poliisiyksiköt ovat erikoistuneet lähisuhdeväkivaltaan, mikä selittää sitä, miksi tapaukset eivät nouse korkealle tärkeysjärjestyksessä. Se, että poliisi usein tarjoaa lähisuhdeväkivallan uhreille sovittelua keinona hoitaa tapaukset kustannustehokkaasti saattaa myös kertoa siitä, miten tärkeinä tapauksia pidetään tutkinnan ja syytteeseen saamisen kannalta, neuvosto sanoo.

Vainoajille halutaan kovempia tuomioita
Neuvoston mukaan Suomessa seksuaalirikoksista langetettavat rangaistukset ovat hyvin lieviä. Erityisen huolissaan neuvosto on lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä langetettavista rangaistuksista.

Neuvosto suosittaa myös, että Suomen rikoslaissa raiskausnimike pitäisi muuttaa suostumusperustaiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että raiskaus ei enää edellyttäisi väkivaltaa tai sen uhkaa, vaan rikokseksi voitaisiin katsoa sukupuoliyhteys, joka tapahtuu ilman suostumusta.

Neuvosto kiittää Suomea siitä, että asia on jo työn alla: suostumusperusteista lainsäädäntöä valmistellaan parhaillaan osana seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistusta.

Neuvosto kehottaa Suomea myös tehostamaan lähestymiskieltojen toimeenpanoa ja korostaa, että kieltoihin ei pitäisi myöntää poikkeuksia lasten tapaamisen nojalla.

–  Tuomarit eivät aina pidä vanhemman väkivaltaa toista vanhempaa kohtaan syynä rajoittaa tekijän oikeutta tavata lapsiaan -- se, että lapsi näkee vanhempiensa välistä väkivaltaa, voi vaikuttaa lapseen yhtä voimakkaasti kuin jos lapsi olisi itse joutunut kokemaan väkivallan, raportissa sanotaan.

Samaten esimerkiksi vainoamisesta pitäisi neuvoston mukaan saada Suomessa raskaampia rangaistuksia. Raportti viittaa tutkimukseen, jonka mukaan tapaukset etenevät harvoin oikeuteen asti. Silloinkin oikeuden langettamat rangaistukset jäävät yleensä rangaistusasteikon alapäähän eli päiväsakkoihin.

–  Tämä herättää huolen, että pienten sakkojen määrääminen vainoamissyytteistä ei kuvasta rikoksen vakavuutta ja antaa käsityksen, että vainoajan tekemisiä ei tarvitse ottaa vakavasti, raportissa sanotaan.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/eur ... ta/7532664

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Perussuomalaisten kannatus pomppasi yli 20 prosentin – keskusta vajosi alle 12 prosentin

Ylen kyselyssä perussuomalaiset, kokoomus ja SDP nostivat kannatustaan. Menettäjiä olivat keskusta, vihreät ja vasemmistoliitto.
kannatus_YLE_syyskuu.jpg
kannatus_YLE_syyskuu.jpg (57.03 KiB) Katsottu 2967 kertaa
Oppositiopuolueet jatkavat Ylen kyselyn kärjessä. Perussuomalaiset vahvisti asemaansa suosituimpana puolueena, ja kakkosena jatkaa toinen oppositiopuolue, kokoomus.

Pääosin elokuun aikana tehdyssä kannatusmittauksessa perussuomalaisten ero kokoomukseen kasvoi yli kolmeen prosenttiyksikköön.

Näin kannatusmittaus tehtiin
*Taloustutkimus haastatteli 2440 ihmistä.
*Haastattelut tehtiin 12.8.–3.9.2019.
*Puoluekantansa kertoi 1683 vastaajaa.
*Tulosten virhemarginaali on +/– 2,0 prosenttiyksikköä
.

Kahden suurimman oppositiopuolueen kannatus on eduskunnan syksyn kynnyksellä nousussa. Perussuomalaiset ja kokoomus haastavat oikealta Antti Rinteen (sd.) viiden puolueen keskustavasemmistolaista hallitusta.

Pienistä oppositiopuolueista kristillisdemokraattien kannatus on polkenut paikoillaan. Elokuun puoluekokous ja Sari Essayahin jatkokausi puolueen johdossa eivät ole kannatuslukuja värisyttäneet. Harry Harkimon puolueeksi pyrkivä Liike Nyt saa edelleen runsaan prosentin kannatuksen.

Pääministeripuolue SDP hallituksen ykkönen
Hallituspuolueista SDP on kääntänyt kannatuksensa kesäkuun notkahduksen jälkeen loivaan nousuun. Vihreiden kesäpiikki katkesi ja myös vasemmistoliiton suosio putosi.

SDP, vihreiden ja vasemmistoliiton kesäkokouksissa on korostettu hallitussuunnan muutosta. Rinteen hallituksen ensimmäisiä kuukausia on hallinnut Suomen EU-puheenjohtajuus, mutta talous- ja työllisyyspolitiikan isot ratkaisut ovat edessä heti alkusyksystä.

Pääministeri Rinteen ja omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd.) pikaiset ja tiukat reagoinnit Postin työehto- ja palkkakohuun kertovat kovista paineista vaikean työmarkkinasyksyn edellä.

Demareiden kannatus on edelleen alle huhtikuun eduskuntavaalien 17,7 prosentin ääniosuuden, joten kirittävää riittää. Parhaiten ovat eduskuntavaalien jälkeen pärjänneet vihreät ja perussuomalaiset – molemmilla nousua yli kolme prosenttiyksikköä.

Tästä linkistä löydät lisää tietoja Ylen kannatusmittauksesta ja puolueiden kannatusmuutoksista pitkällä aikavälillä.

Keskustan uudella johdolla kivinen tie
Kevään eduskuntavaalien murskatappion jälkeen hallitukseen kivunneen keskustan kannatus vajosi elokuussa jälleen alle 12 prosentin. Eduskuntavaaleistakin pudotusta on kertynyt vielä runsaat kaksi prosenttiyksikköä.

Hallituksen suosiota mittaavien kyselyjen mukaan keskustan entiset kannattajat näyttävät siirtyneen katsomoon seuraamaan, miten keskustan ääni kuuluu Rinteen hallituksessa.

Elokuussa eri puolilla Suomea pyörinyt elinkeinoministeri Katri Kulmunin (kesk.) ja puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) puheenjohtajakiertue ei näytä piristäneen keskustan suosiota, ja lauantaina Kouvolassa valittavalla uudella puoluejohtajalla on edessään iso urakka.

Loppukesän poliittista keskustelua on hallinnut valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) ensimmäisen budjettiesityksen ruotiminen.

Valtiovarainministerin salkku polttelee käsissä
Keskustalla on pitkästä aikaa käsissään valtiovarainministerin salkku, mutta valtion rahojen pyörittely ei näytä ainakaan vielä kohottaneen keskustan kannatusta.

Talousnäkymien heikentyessä valtiovarainministerin salkku voi muodostua taakaksi, kun keskustelu siirtyy menolisäyksistä veronkorotuksiin tai menojen leikkauksiin.

Keskustan puheenjohtajaehdokkaista Katri Kulmuni on vaikuttanut innokkaammalta tarttumaan valtiovarainministerin salkkuun. Antti Kaikkonen on suhtautunut salkkuvaihtoon varovaisemmin.

Perussuomalaisilla näytön paikka oppositiossa
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho palaa eduskuntaan viiden vuoden europarlamettikauden jälkeen. Halla-ahon ensimmäinen kausi eduskunnassa oli vaikea.

Halla-aho joutui kesällä 2012 luopumaan hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä, kun hän oli arvostellut korkeimmasta oikeudesta saamaansa tuomiota.

Eduskunnan toiseksi suurimman puolueen puheenjohtajalle olisi ollut nyt tarjolla ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan nuija, mutta Halla-aho on torjunut tehtävän, jonka hän kokee rajoittavan liikaa(siirryt toiseen palveluun) puoluejohtajan työtä.

Kokoomus taiteilee hallituksen ja Halla-ahon välissä
Pitkäaikainen hallituspuolue, kokoomus, joutuu opettelemaan oppositiopolitiikan perusteita. Eduskuntaryhmässä on vain muutama edustaja, jolla on kokemusta kokoomuksen edelliseltä oppositiokaudelta vuosina 2003–07.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo nousi ensimmäisen kerran eduskuntaan keväällä 2007 ja eduskuntaryhmän tuore puheenjohtaja Kai Mykkänen on vasta toisen kauden kansanedustaja. Oppositiopolitiikan vankinta kokemusta edustavat 1970- ja 1980-luvuilla oppositiossa istuneet Ilkka Kanerva ja Ben Zyskowicz.

Kokoomuksen oppositiopolitiikan maalitaluna on Rinteen hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikka. Kokoomus hakee aloitetta valmistelemalla jo ensimmäistä välikysymystä heti hallituksen syyskuun puolivälin budjettiriihen jälkeen.

Kokoomuksen ja perussuomalaisten taistelussa opposition johtajuudesta ratkaistaan puolueiden voimasuhteita seuraaviin vaaleihin. Perussuomalaiset on onnistunut jo kolme kertaa vaaleissa tekemään kovan loppukirin ja ylittämään kannatusodotukset.
YLE
5.9.2019 klo 06.00
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Iivis »

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3 ... 9ff266ef8b
Rinne: Varat loppuvat kesken sote-uudistuksessa -”4 000 hoitajaa ja lääkäriä tarvitaan, ei ole rahaa”
Tänään klo 13:38

Pääministeri Antti Rinteen (sd) mukaan sote-uudistuksen hallinto saadaan tällä vaalikaudella loppuun, mutta kaikkia palveluiden vaatimia resursseja ei.
Pääministeri Antti Rinne myöntää, että rahat eivät riitä kaikkiin sote-tarpeisiin.

SDP:n puheenjohtaja Rinne oli mukana puoluejohtajien paneelissa Kuntamarkkinoilla. Iltalehti seurasi keskustelua livenä.

Paneelissa käytiin läpi myös sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta, jota Rinteenkin johtama hallitus yrittää saada valmiiksi. Rinteen mukaan tällä vaalikaudella soten hallinto saadaan valmiiksi, mutta kaikkiin palveluiden vaatimiin resursseihin ei ole varaa.

– 0,7 hoitajamitoitus, seitsemän päivän hoitotakuu ja tuhat uutta lääkäriä tulee. Ihan loppuun ei saada, 4 000 hoitajaa ja lääkäriä tarvitaan, ei ole rahaa, Rinne sanoi.

Hallituspuolueiden puheenjohtajat Katri Kulmuni (kesk) ja Maria Ohisalo (vihr) pitivät luonnollisesti hyvänä, että sote-lait saadaan nyt vihdoin valmiiksi. RKP:n Anna-Maja Henrikssonin mukaan ”se, että ihminen pääsee hoitoon viikossa, on suurin voitto tässä uudistuksessa."

Oppositio ei usko
Oppositiopuolueiden edustajat olivat kriittisempiä hallituksen sote-vauhtiin. Kokoomuksen Petteri Orpo ei uskonut tältä istumalta soten valmistuvan. Orpo kutenkin toivoi, että hoito- ja hoivatakuu toteutuisivat.

Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan soten suurin ongelma on rahoituksen riittämättömyys.

Halla-aho kertoi myös saaneensa vaalikentillä saaneensa siitä, ettei papereissa lukeva hoitajamitoitus ole oleellista, elleivät henkilöstölle määrätyt tehtävät vastaa heidän pätevyyttään. Halla-aho nosti esimerkiksi sen, että hoitaja joutuu pesemään pyykkiä tai siivoamaan, kun kyseisiin tehtäviin voisi palkata muita ihmisiä.

Antti Rinteen johtaman hallituksen ohjelmassa todetaan muun muassa, että THL:n arvion mukaan 7-päivän hoitotakuu edellyttäisi nykyjärjestelmällä toteutettuna 1600-2600 lääkärin lisäämistä terveyskeskuksiin. Toinen asia on sitten on luvattu 0,7 hoitajamitoitus ympärivuorokautiseen hoivaan. Sen on arveltu vaativan alalle 4000 uutta hoitajaa.
Arvopohja-Antti ei ole sitten valmis tinkimään mistään.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Iivis »

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006236002.html


[quote
Kulmuni keskustan maahanmuuttolinjasta: ”Jos ei ole oikeutta maassaoloon, ole hyvä ja poistu”

]PUHEEN ehkä yllättävin osuus oli sen loppupuolella.

Kulmuni kehotti puhumaan maahanmuutosta ja linjasi että turvapaikkajärjestelmää väärinkäyttävät pitää ajaa pois maasta.

– Hädänalaisia ihmisiä autetaan. Työntekijöitäkin me tarvitsemme.

– Mutta sitten, turvapaikkajärjestelmäämme ei saa väärinkäyttää. Jos ei ole oikeutta maassaoloon, ole hyvä ja poistu. Tämä on Keskustan linja, Kulmuni paalutti.

Kulmunin mukaan Suomessa on epäonnistuttu myös kotouttamisessa.

– Kotouttamispolitiikkaa on uudistettava. Suomeen jääviltä on oikeus edellyttää tehokkaampaa koulutukseen osallistumista, työntekoa ja kielen oppimista. Tämä on myös tärkeä työllisyyskysymys, Kulmuni linjasi.[/quote]

Kulmuni kaipailee natsikorttia :D

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Aika epätoivoista äänestäjien kalastusta kepulta :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Kuva
Huhuu nurkan takaa
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Hallitus haluaa salata ulkomaalaisten tietoja suomalaisten tietoja kattavammin – onko kyse Migrin toiminnan arvostelun estämisestä?
”Esityksestä syntyy kokonaisvaikutelma, että tarkoituksena on poistaa esimerkiksi median mahdollisuus arvioida ja julkaista maahanmuuttohallinnon päätöksentekokäytäntöjä”, kirjoittaa Asianajajaliitto.

Maahanmuuttovirasto haluaa hallintopäätöksensä ehdottoman salassapidon piiriin. (KUVA: EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA)
Susanna Reinboth HS
Julkaistu: 25.9. 10:15


SALAILUA ulkomaalaisten asioiden käsittelyssä ollaan lisäämässä. Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa, ja sen sivutuotteena muutettaisiin julkisuuslakia niin, että ulkomaalaisten asioita suojattaisiin paremmin kuin suomalaisten vastaavia asioita.

Julkisuuslaki suojaa jo nyt kaikkien yksityiselämää. Ulkomaalaisten osalta salaaminen halutaan kuitenkin ulottaa myös sellaisiin tietoihin, jotka eivät ole yksityiselämää ja jotka suomalaisten osalta ovat julkisia.

Lakiesityksen valmistelusta vastannut erityisasiantuntija Tuuli Tuunanen sisäministeriön maahanmuutto-osaston oikeudellisesta yksiköstä kertoo, että uudistuksella halutaan varmistaa, että maahanmuuttoasioiden käsittelyssä hakija voi jatkossakin antaa kaikki asiaan vaikuttavat tiedot ilman pelkoa siitä, että ne tulevat automaattisesti julkisiksi.

Muutosehdotus johtuu siitä, että maahanmuuttoa koskevia salassapitosäännöksiä on nyt hajallaan kahdessa laissa. Niitä on julkisuuslain lisäksi ulkomaalaisrekisteriä koskevassa laissa. Perustuslakivaliokunta on näpäyttänyt tästä ja toivonut, että kaikki salassapitoa koskevat määräykset koottaisiin julkisuuslakiin.

Kyse on siis kahden lain teknisestä yhdistämisestä, mutta nykytilaan olisi myös tulossa muutoksia. Salailun piiriin tulisivat esimerkiksi viranomaisen aloitteesta tapahtuviin asioihin, kuten karkotuksiin, liittyvät tiedot sekä EU-kansalaisia ja laittomasti maassa oleskelevia koskevat asiat.

ULKOMAALAISREKISTERIÄ koskevassa laissa kynnys salaamiseen on hyvin alhainen. Sen mukaan kaikki maahanmuuttoasioita koskevat tiedot ovat salaisia, jos ne voivat aiheuttaa vahinkoa tai haittaa ulkomaalaiselle tai hänen läheiselleen. Käytännössä tietojen salaamiseen riittää mikä tahansa syy pahasta mielestä alkaen.

Tämän säännöksen perusteella Maahanmuuttovirasto (Migri) on sitkeästi yrittänyt salata myös esimerkiksi oleskelulupaa ja karkotusta koskevat päätöksensä. Korkein hallinto-oikeus on kuitenkin linjannut, että Migrin tekemien päätösten julkisuus ratkaistaan julkisuuslain perusteella.

Tämä on pitänyt Migrin toiminnan jonkinlaisessa julkisessa luupissa, sillä julkisuuslaissa kynnys salaamiseen on huomattavasti korkeampi kuin ulkomaalaisrekisteriä koskevassa laissa. Julkisuuslain mukaan tiedot ovat salaisia vain, jos julkisuus voisi vaarantaa hakijan tai hänen läheistensä turvallisuuden. Päätöksistä voidaan myös poistaa yksityiselämää koskevat tiedot.

Kun salailupykälien siirtämistä julkisuuslakiin alettiin valmistella, ehdotus sai jäätävää kritiikkiä.

KORKEIN hallinto-oikeus kyseli, miksi julkisuuslain nykyiset säännökset eivät riitä turvaamaan yksityisyyden suojaa maahanmuuttoasioissa.

Asianajajaliitto ruoski ehdotuksen kunnolla. Liitto korosti, että ulkomaalaisten turvallisuus on suojattava, mutta sen ei tule kokonaan estää julkisen vallankäytön valvontaa.

”Maahanmuuttoviraston hallintopäätökset ovat olleet viime vuosina erityisesti kansainvälistä suojelua koskevien asioiden osalta laajan julkisen kritiikin kohteena”, liitto totesi. Sen mielestä julkisen vallankäytön valvonnan intressi edellyttää, että maahanmuuttohallinnon päätöksiä on mahdollista arvioida.

”Esityksestä syntyy kokonaisvaikutelma, että tarkoituksena on kokonaan poistaa esimerkiksi median mahdollisuus arvioida ja julkaista maahanmuuttohallinnon päätöksentekokäytäntöjä.”

Salaamisleirin sylttytehdas on helppo löytää. Migri ilmoitti lausunnossaan haluavansa kaiken päätöksiä myöten ehdottoman salassapidon piiriin, ”jotta yksityiselämän suojaaminen salassapitointressinä tulisi varmistettua kaikissa tilanteissa”.

KRITIIKKIÄ esitykselle tuli myös julkisuuslaista vastaavalta oikeusministeriöltä. Se muistutti perustuslakivaliokunnan painottaneen viimeaikaisissa lausunnoissaan, että yksityiselämän ja henkilötietojen suojalla ei ole etusijaa muihin perusoikeuksiin nähden.

Myös julkisuus on perustuslaissa turvattu perusoikeus. Sen mukaan viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu.

Julkisuuslain mukaan lain tarkoituksena on muun muassa antaa yksilöille ja yhteisöille mahdollisuus valvoa julkisen vallan ja julkisten varojen käyttöä, muodostaa vapaasti mielipiteensä sekä vaikuttaa julkisen vallan käyttöön ja valvoa oikeuksiaan ja etujaan.

Sisäministeriö ja oikeusministeriö ryhtyivät yhdessä viilaamaan esitystä. Loppusilauksessa otettiin askel taaksepäin. Ehdotuksen mukaan päätökset ovat salaisia vain, jos jonkun turvallisuus on vaarassa.

Salailun ala kuitenkin laajenisi. Esimerkiksi kansalaisuutta koskevat asiakirjat olisivat jatkossa salaisia alhaisella haittakynnyksellä, kun ne nykyisin salataan vain, jos ihmisen turvallisuus on vaarassa.

PYKÄLÄEHDOTUKSEEN rakennettiin myös toinen miina. Siihen lisättiin luettelo viranomaisista, joita pykälä koskee. Ehdotuksen mukaan alhaisella haittakynnyksellä salattaisiin muun muassa ne poliisin asiakirjat, jotka koskevat ”ulkomaalaisten maahantuloa ja maastalähtöä tai maassa oleskelua koskevien asioiden käsittelyä, päätöksentekoa ja valvontaa”.

Voiko tämä siis tarkoittaa sitä, että ulkomaisen huumekuriirin toiminta salataan? Entäpä jos rikostutkinnassa on kyse laittoman maahantulon järjestämisestä?

Erityisasiantuntija Tuuli Tuunasen mukaan näitä asioita koskevaa sääntelyä ei ole tarkoitus muuttaa, vaan rikostutkintaan liittyvän aineiston julkisuus pysyy ennallaan.

Vaikka salailua ei olisi haluttu lisätä, se voi lisääntyä. Myös poliisissa on vahvistunut viime aikoina voimakas salailua kannattava falangi eli ryhmittymä.

Poliisi on muun muassa salannut yksityiselämään kuuluvana pöytäkirjan, jossa julkkisnainen puukotti entistä miesystäväänsä. Hovioikeus on nyt tuominnut naisen vuoden ehdolliseen vankeuteen. Poliisi on myös salannut muista pöytäkirjoista tietoja esimerkiksi epäillyn humalasta ja laventanut muutenkin tulkintaansa salassapidosta.

PARI VIIKKOA sitten eduskunnalle annetussa ehdotuksessa joka tapauksessa ehdotetaan, että ulkomaalaisten asioita salattaisiin laajemmin kuin suomalaisten asioita.

Mitkä ulkomaalaisten asiat siis tarvitsevat suojaa, vaikka julkisuus ei vaarantaisi turvallisuutta eikä tieto koskisi yksityiselämää?

Tuunanen huomauttaa, että maahanmuuttoviranomaisten kanssa asioidessaan ulkomaalainen joutuu kertomaan elämästään hyvin laajasti. Hän voi esimerkiksi joutua selostamaan tulonlähteitään tai antamaan todistuksen kielitaidostaan. Näiden salassapito haluttiin varmistaa omalla säännöksellä myös jatkossa.

Olennainen kysymys on, miksi esimerkiksi todistus kielitaidosta pitäisi salata. Suomalaisten koulutodistukset, ylioppilastodistukset ja muu opintomenestys ovat julkista tietoa.

MITÄ tästä kaikesta pitäisi ajatella?

Hallituksen esitys vaikuttaa pienen piirin ideologiselta hankkeelta. Ehdotus julkisuuden kaventamisesta on syntynyt toisen lainuudistuksen sivutuotteena, valmistelu on tapahtunut kolmen sisäministeriön virkamiehen ryhmässä, salaamisen perustelut jäävät epäselviksi ja lausuntokierros on ollut suppea.

Pääministeri Antti Rinteen (sd) hallitusohjelmassa taas on hyvin julkisuusmyönteinen sävy.

Sen mukaan tarkoitus on selvittää ”tarve ajantasaistaa julkisuuslaki koskemaan asiakirjakohtaisuuden lisäksi tietoa laajemmin”. Lisäksi ”julkisuuslain noudattamista vahvistetaan tiukentamalla viranomaisten velvollisuutta julkisuuslain ja sitä koskevan oikeuskäytännön julkisuusmyönteiseen noudattamiseen”.

Ehdotus näyttää lyövän korville niin voimassa olevaa julkisuusperiaatetta kuin hallituksen tavoitteita.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006250214.html

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Väärien mielipiteiden puolue jatkaa ykkösenä:
Ylen mittaus: Perussuomalaiset repi etumatkaa, SDP sukelsi ja keskusta elpyi

Puheenjohtajan vaihdos pysäytti keskustan alamäen – ainakin hetkeksi.

Lokakuun puoluekannatus -grafiikka:
YLE_gallup_lokakuu_2109.jpg
YLE_gallup_lokakuu_2109.jpg (61.94 KiB) Katsottu 2066 kertaa

Antti Rinteen (sd.) hallituksen ensiaskeleet ovat kuluttaneet pääministeripuolueen kannatusta.

Taloustutkimuksen Yle Uutisille tekemän puoluekannatusmittauksen mukaan SDP:n kannatus putosi syyskuussa alle kuudentoista prosentin.

Näin kannatusmittaus tehtiin
*Taloustutkimus haastatteli 2 446 ihmistä.
*Haastattelut tehtiin 9.9–1.10.2019.
*Puoluekantansa kertoi 1 728 vastaajaa.
*Tulosten virhemarginaali on +/-2,0 prosenttiyksikköä.


Sosiaalidemokraattien kannatus on jäänyt Ylen mittauksissa alle kuudentoista prosentin viimeksi kesällä 2017.

Antti Rinteen toukokuussa 2014 alkaneen puoluejohtajakauden heikoimmat luvut mitattiin kesällä 2015, kun eduskuntavaaleissa murskatappion kärsineen ja oppositioon päätyneen SDP:n suosio romahti alle viidentoista prosentin.

Tästä linkistä löydät lisää tietoja Ylen kannatusmittauksesta ja puolueiden kannatusmuutoksista pitkällä aikavälillä.

Viime kevään eduskuntavaaleissa SDP nousi vajaan kahdeksantoista prosentin ääniosuudellaan niukasti suurimmaksi puolueeksi. Rinne käytti tilaisuutensa ja muodosti viiden puolueen keskustavasemmistolaisen hallituksen.

Perussuomalaisten vaalikiri kestää
Vaalitaistelun loppusuoralla Jussi Halla-ahon (ps.) johdolla ilmiömäiseen kiriin yltänyt perussuomalaiset hävisi vaaleissa SDP:lle alle 8 000 ääntä.

Pian vaalien jälkeen tehdyissä kannatusmittauksissa perussuomalaiset oli jo suosituin puolue, ja hallitusratkaisun selvittyä suurimman oppositiopuolueen kannatus on jatkanut nousuaan.

Perussuomalaisten etumatka toiseen oppositiopuolueeseen, kokoomukseen, on venynyt jo lähes neljään prosenttiyksikköön.

Perussuomalaiset omilla poluillaan
Eduskuntavaalien tasaisen tuloksen jälkeen arvioitiin, että Suomessa on siirrytty pysyvästi tilanteeseen, jossa puoluekartalla on useita keskisuuria puolueita ja yli kahdenkymmenen prosentin kannatuksen kerääminen olisi vaikeutunut.

Kesän aikana perussuomalaiset onnistui kuitenkin nopeasti ylittämään kahdenkymmenen prosentin rajan ja repimään samalla selvän eron muihin keskisuuriin puolueisiin.

Halla-ahon perussuomalaisten nousu on ollut nopeaa. Syyskuussa 2018 Taloustutkimus mittasi perussuomalaisille noin yhdeksän prosentin kannatuksen. Vuoden aikana perussuomalaisten suosio on tuplaantunut.

Perussuomalaiset vetää omaa, muista puolueista erottuvaa linjaa EU-, ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikassa. Maailmantalouden myllerryksissä hävinneet ja syrjäytyneet tuntuvat löytävän turvan perussuomalaisista.

Keskustan johto sai hengähdysaikaa
Syyskuun alussa Kouvolassa kokoontunut keskustan ylimääräinen puoluekokous valitsi puolueen uudeksi puheenjohtajaksi aluepolitiikan kunnianpalautusta ajaneen elinkeinoministeri Katri Kulmunin.

Ylen mittauksissa keskustan kannatus on kesän aikana seilannut yhdentoista ja kahdentoista prosentin lukemissa eli selvästi alle kevään eduskuntavaalien 13,8 prosentin katastrofituloksen alapuolella.

Kulmunin ensimmäisen puheenjohtajakuukauden aikana mitattu alle kolmentoista prosentin kannatus ei aiheuta keskustan piirissä vielä riemun kiljahduksia, mutta keskustan uuden johdon näkökulmasta suunta on nyt oikea.

Syksyn seuraavat kannatusmittaukset kertovat, onko keskustan kannatuskäänne pysyvää vai vain hetken huumaa.

Kokoomus polkee paikallaan
Kokoomus tähtäsi eduskuntavaaleissa pääministeripuolueeksi. Lopputuloksena oli niukka tappio SDP:lle ja perussuomalaisille.

Hallitustunnusteluissa kokoomusjohtaja Petteri Orpolle jäi tyhjä käsi. Vuodesta 1987 lähes yhtämittaisesti hallituksessa istunut kokoomus putosi oppositioon.

Elokuussa kokoomuksen kannatuksessa näkyi pientä nousua, kun ensimmäiset tiedot valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) budjettiehdotuksesta tulivat julki. Kokoomus moitti hallitusta holtittomasta taloudenpidosta, menojen lisäämisestä ja verojen korotuksista.

Hallituksen syyskuinen budjettiriihi ei näytä antaneen lisää potkua kokoomuksen kannatukselle. Kokoomuksen kannatusluvut painuivat syyskuussa takaisin eduskuntavaalien seitsemäntoista prosentin tuloksen tasolle.

Kokoomus yrittää nousta oppositiossa Rinteen hallituksen kärkihaastajaksi, mutta ainakin toistaiseksi oppositiotuuli on nostanut vain perussuomalaisten purjeita.

Vihreiden suosio kantaa hallitusta
Hallituspuolueiden: SDP:n, keskustan, vihreiden ja vasemmistoliiton ja RKP:n, yhteinen kannatus on kutistunut eduskuntavaalien 55,7:stä 54,7 prosenttiin.

Hallituspuolueista vain vihreiden kannatus on nyt korkeammalla kuin eduskuntavaalitulos. Vihreiden suosio on vakiintunut 14,5 prosentin lukemiin. Eduskuntavaaleista vihreiden kannatus on noussut kolme prosenttiyksikköä.

Hallituksen sisällä vihreiden kesällä valitun puheenjohtajan, sisäministeri Maria Ohisalon äänenpaino on kasvamassa, kun SDP ja keskusta tuskailevat kannatusvuotojaan.

Vihreillä on edelleen vaikeuksia muuttaa kannatusluvut ääniksi vaaleissa, vaikka kevään eduskuntavaaleissa tämä kuilu jo hieman kapeni.

Hallituksen vasemmalla laidalla Li Anderssonin vasemmistoliitto näyttää juuttuneen kahdeksan prosentin vakiolukemiin.

Harkimo kokoomuksen kiusanhenki
Pienistä puolueista hallitukseen palannut RKP ja oppositiossa jatkava kristillisdemokraatit ovat säilyttäneet uskolliset tukijansa, mutta uusia aluevaltauksia ei ole näkyvissä.

Harry Harkimon puolueeksi rekisteröintiä odottava Liike Nyt saa tasaisesti alle kahden prosentin kannatuslukemia. Kevään 2021 kuntavaaleissa uudella puolueella on näytön paikka. Pääkaupunkiseudulla se nakertaa lähinnä kokoomuksen nurkkia.

Kokoomuksessa muistetaan vielä, että harkimolaiset veivät Orpolta pääministeriäänet. Kokoomus hävisi SDP:lle koko maassa runsaat 22 000 ääntä ja Liike Nyt keräsi esimerkiksi Uudenmaan ja Helsingin vaalipiireissä yhteensä yli 38 000 ääntä.
YLE
3.10.2019 klo 06.00

Vasemmistoliiton äänenpainot, ulostulot ja mielipiteet otetaan huomioon jostain kumman syystä mediassa suurella kohulla - ikään kuin kyseessä olisi isompikin puolue - tosin RKP on siinä asiassa kaukana edellä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Työvoima- ja osaajapulaa valitellaan ja saatavuusharkinta haluttaisiin poistaa. Pari päivää sitten Rakennuslehdessä julkaistu artikkeli kertoo oleellisen tästä "työvoima- ja osaajapulasta".

Tiivistäen: Jopa virolaiset rakennustyömiehet alkavat olla suomalaisille rakennusfirmoille liian kalliita tekijöitä, joten nyt haetaan halpoja tekijöitä Albaniasta ja Uzbekistanista. Jutussa mainitaan myös työnantajien into palkata maalareita Uzbekistanista. Syyksi mainitaan suomalaisten liian kova palkkataso: uzbekki kun maalaa 8 € tuntipalkalla.

En ole pitkään aikaan voinut suositella kenellekään rakennusalan opiskelua. Miksi kannattaisi istua amiksessa, kun sinun sijastasi paikan saa ulkomaalainen halpatyöläinen.
Rakennuslehti kirjoitti:https://www.rakennuslehti.fi/2019/10/vi ... opuolelta/

Virolaiset jättävät Suomen – paljon halvempaa työvoimaa haetaan EU:n ulkopuolelta
Virolaiset alkavat olla jo liian kalliita Suomeen, kerrotaan suuren rakennusliikkeen suurella työmaalla Helsingissä. Heitä käytetään entistä vähemmän ja tilalle on tullut halvempia tekijöitä jopa Albaniasta ja Uzbekistanista.

Kirjoittaja(t)Seppo Mölsä Kirjoitettu 1.10.2019


Rakentamisen kääntyminen laskuun on ikävä uutinen erityisesti rakennusalan työtekijöille. Työnjohtajien ja suunnittelijoiden eläköityminen pitää toistaiseksi vielä rakennusinsinöörien kysynnän vakaana.

Rakennustyömailla työn halpuuden merkitys korostuu kilpailun kiristyessä. Viime viikolla tekemämme työmaakilpailun raadin kierros rakennustyömailla kertoi, että jopa virolaiset kirvesmiehet alkavat olla kalliita. Suomessa he tienaavat noin 14-15 euroa tunnilta, mutta Virossa palkkataso on noussut jo 11 euroon. Ero on kaventunut niin pieneksi, että sen vuoksi ei kannata matkustaa kalliiseen Suomeen. Jopa valvovenäläiset ja ukrainalaiset harkitsevat kannattaako mennä mieluummin töihin Viroon kuin Suomeen. Latvialaiset ja liettualaiset ovat jo pitkään menneet Ruotsiin ja Norjaan eikä Suomeen.

Tilalle ovat tulleet muun muassa puolalaiset, romanialaiset, slovakialaiset ja kroatialaiset. Pääkaupunkiseudun isolla rakennustyömaalla voi olla 40-50 kansallisuutta ja perehdytyksiä annetaan jopa kiinaksi, somaliaksi, albaniaksi ja arabiaksi.

Lahdessa isolla siltatyömaalla oli espanjalaisia raudoittajia, kun suomalaisia noin raskas ja kylmä työ ei kuulemma enää kiinnosta. Ehkä syynä on myös se, että raudoittajalle ei makseta enää yhtä kovia palkkoja kuin vanhoina hyvinä aikoina.

Telineitä kasasivat romanialaiset työntekijät. Takavuosina telineasentajissa oli vielä paljon suoraan vankilasta tulleita suomalaisia, joita korkea paikat eivät huimanneet. Siihen nähden romanialaiset vaikuttavat turvallisilta ammattimiehiltä.

Puolalaiset betoniurakoitsijat ovat tuttu näky pääkaupunkiseudun työmailla. Kun viime vuonna YIT heitti yhden porukan ulos työmaaltaan laatuongelmien vuoksi, kaverit saivat välittömästi töitä naapurityömaalta. Pula oli niin kova, että työnjohtajien ei kannattanut nirsoilla.

Puolalaisia ei voi sanoa halpatyöläisiksi. Ensimmäinen tarjous voi olla huomattavan edullinen, mutta kun he kuulevat mitä kaverit tienaavat, oppivat he nopeasti hinnoittelemaan työnsä oikein. Siksipä monilla työnantajilla olisi iso halu hakea vielä halvempaa työvoimaa EU-ETA-alueen ulkopuolelta.

Maalaustyöt siirtyivät uzbekistanilaisille

Maalareita on tullut paljon Uzbekistanista. Selitys on, että he jaksavat tehdä raskaita tasoitetöitä aivan toiseen tahtiin kuin ammattikoulujen maalarilinjan käyneet suomalaismiehet, naisista puhumattakaan. Todellinen syy taitaa olla kuitenkin palkkavaatimuksen pienuus. Tästä kertoo se, että suomalaista työvoimaa käyttäneet maalausliikkeet tekivät kehnoa tulosta jopa rakentamisen buumivuosina.

”Maalausfirmat eivät enää ole halukkaita maksamaan kotimaisille maalareille kunnollista palkkaa”, työttöminä olevat maalarit valittivat vuonna 2017 Helsingin Sanomissa uzbekistanilaisten maalareiden maahantuomista vastaan. Jutun mukaan uzbekistanilaiset olivat tulleet Suomeen kahdeksan euron tuntipalkalla.

Heinäkuussa 2019 Yle kertoi, että Uudellamaalla maalaus ja tasoitustyöt ovat jo lähes kokonaan uzbekistanilaisten hallussa.


Saatavuusharkinta haluttaisiin poistaa

Ainoana jarruna täysin vapaalle työvoiman rekrytoinnille on halpatyövoimaa koskeva saatavuusharkinta. Rajana on 3000 euron kuukausiansio. Sitä paremmin tienaaville rajoituksia ei ole.

Keskuskauppakamari lobbari viimeksi tällä viikolla saatavuusharkinnan poistamiseksi. ”Yritysten kannalta suurin työperäistä maahanmuuttoa vauhdittava uudistus olisi luopua EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevien työntekijöiden saatavuusharkinnasta. Yritykset tietävät viranomaisia paremmin osaamistarpeet, joita yrityksissä eri puolilla maata on. Yritysten kasvua ja kehittymistä ei pidä vaikeuttaa byrokratialla.”

Lupaa ei voi enää perustella edes rakentamisen työvoimapulalla. Vielä vuosi sitten rakennusalan työvoimapulaa kärsivien ammattien listalla olivat rakennusalan työnjohtajat, rakennusinsinöörit, betonirakentajat, raudoittajat ja muut rakennustyötekijät. Tänään niitä ei enää näy 15:n kärjestä. Sieltä ovat poistuneet myös hitsarit ja kaasuleikkaajat.

Ruotsi on ainoa EU-maa, joka ei säätele työperäistä maahanmuuttoa saatavuusharkinnalla. Kokemukset siitä ovat olleet kirjavat. Työvoimaa rekrytoidaan ulkomailta paljon sellaisillekin aloille, joissa ei ole työvoimapulaa.

Julkisessa keskustelussa on usein todettu, että hoitajapula ei poistu sillä, että hankitaan tänne halpoja filippiiniläisiä hoitajia, vaan sillä, että hoitajalle maksetaan niin hyvä palkka, että alan koulutuksen saaneet eivät vaihda ammattia.

Tämä sama logiikka koskee rakentamistakin. Rakentaminen on jo nyt Suomen kansainvälisin ala. Rakennusteollisuus, rakennusliikkeet ja suunnittelutoimistot ovat jo merkittäviltä osin ulkomaisessa omistuksessa ja myös varsinaiset tekijät ja näiden nokkamiehet alkavat olla ulkomaalaisia. Kääntöpuoli tässä on se, että alan kiinnostavuus suomalaisnuorten keskuudessa on hiipunut.

Rakentamisen laatu ei ole enää omissa käsissämme. Työmailla laadusta vastaavat tekijät, jotka käyvät täällä vain tienaamassa ja ovat jo seuraavassa projektissa tai kotimaassaan siinä vaiheessa, kun virheitä korjataan. ”Ei se ole virhe, jos kukaan ei sitä huomaa”, sanoi äskettäin ihan supisuomalainen rakentaja.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Muistattehan vielä nämä kuuluisat Kreikka-vakuudet. Ensin niillä säästettiin miljoona euroa tunnissa...

Kuva ja teksti IltaSanomat.
Kuva ja teksti IltaSanomat.
Vakuuttavasti_säästäen.jpg (75.38 KiB) Katsottu 1974 kertaa

...ja sitten niillä piti tienata:
Kaikkein innokkaimmat rahan syytäjät innostuivat vakuuttamaan, että ”hei, me tienataan tällä”. Erityisesti vakuutteluissaan ”kunnostautui” valtiovarainministeri Jutta Urpilainen.
Kunnes syksyllä 2019 uutisoitiin, että:
Suomen Kreikka-vakuudet tuottaneet miljoonatappiot – HS: Jo pelkkä hallinnointipalkkio 1,2 miljoonaa

Suomen Kreikka-vakuus tuottaa tappiota. Sulkutilillä olevan 925 miljoonan euron pääoma on supistunut seitsemässä vuodessa 916 miljoonaan euroon, uutisoi Helsingin Sanomat.

Valtiovarainministeriö arvioi alun perin, että vajaan miljardin pääoma kasvaisi 30 vuodessa korkoa 2,2 miljardiin. Tuotto-oletuksena käytettiin kolmen prosentin vuotuista korkoa.

Suomen valtio ja kreikkalaiset liikepankit solmivat vuonna 2012 tuottojenvaihtosopimuksen, jota Suomessa kutsuttiin "vakuusjärjestelyksi". Sen piti ajan mittaan kattaa Suomen vastuut Kreikan hätärahoituksesta. Ainakin toistaiseksi suunnitelma on epäonnistunut pääoman kutistumisen takia, Helsingin Sanomat toteaa.

Paitsi että sijoitustuotto on tällä hetkellä –1,02 prosenttia, Suomi on joutunut maksamaan varojen hallinnoinnista palkkiota investointipankille elokuun loppuun mennessä 1,2 miljoonaa euroa.
Helsingin Uutiset
4.10.2019 13.46

Aiheesta on murha.infossa keskusteltu mm. tässä samaisessa osiossa ainakin sivulla 21, sekä silloisen vv-ministerin Jutta Urpilaisen (sd) toimintaa käsittelevässä ketjussa täällä

Urpilainen on tullut asiassa esille twitterissä vuonna 2018:
Vakuuttavaa_twiittausta.jpg
Vakuuttavaa_twiittausta.jpg (127.55 KiB) Katsottu 1974 kertaa
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Vastaa Viestiin