Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4667
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja dazu »

Kuka tahansa voi olla tappaa toisen ihmisen, mutta joukkomurhaajaksi, tai sarjamurhaajaksi kehittymiseen vaaditaan jo aika paljon tekijöitä. Noissa on kyse niin epänormaaleista teoista, että hyvin harvalla on motivaatiota sellaista tehdä. Varsinkin, jos ajatellaan tällaisia tekoja, että uhrit valikoituvat sattumanvaraisesti. Normaalilla ihmisellä on korkea kynnys tehdä henkirikos ja nämä henkirikokset ovat hyvin loogisesti perusteltuja. Normaali ihminen voisi periaatteessa tappaa kiusaajansa, mutta ei jotain satunnaisia ihmisiä sen takia, että häntä kiusataan.

Kun persoonallisuus kehittyy, niin pohjalla on perimä, sitten sen päällä on vauva-aikana ja varhaislapsuudessa kehittyvä persoonallisuuden perusrakenne. Jos nämä kaksi pohjatasoa ovat kunnossa, niin henkilöstä ei voi tulla sarjamurhaajaa, eikä joukkomurhaajaa. Mutta sarjamurhaajaksi, tai joukkomurhaajaksi kehittymiseen ei riitä vielä se, että ne kaksi perustasoa eivät ole kunnossa. Sellaiseksi kehittyminen vaatii sen, että tähän vinoutuneiden peruspilarien päälle lyödään vielä lapiollinen kerrallaan paskaa. Tätä paskaa on joukkomurhaajien kohdalla mm. perheen sisäiset vuorovaikutussuhteet, koulukiusaaminen, ystävien puute ja lopulta jotkin tekoon johtavat triggeritekijät, mitkä voivat olla mitä vain, kuten vaikkapa tyttöystävän lähteminen, psykoosiin sairastuminen, internetin joukkomurhaajia ihaileville sivustoille eksyminen, tai lääkkeiden käyttö.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
terbmis
Agentti Scully
Viestit: 685
Liittynyt: Ti Touko 26, 2015 3:04 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja terbmis »

Tai sitten häviää leikkimielisen painiottelun, ja lähtee siksi ampumaan viattomia ihmisiä, kuten kävi Hyvinkään tapauksessa. Kaveri kertoili että ei saanut pahaa oloa muuten pois kuin tappamalla ihmisiä. Onhan näitä syitä moninaisia..
maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1275
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja maxi »

Tackleberry kirjoitti: To Loka 03, 2019 12:46 pm
maxi kirjoitti: To Loka 03, 2019 12:39 pmPsykologinen koulutus on jo niin pitkällä, että lapsuudessa pitäisi voida erotella mikä kenestäkin tulee, mutta kun ei voi.
Höpöhöpö. Itse esittää eriskummallisen väitteen ja sitten ihmettelee, kun se ei pidäkään paikkaansa. :lol:

Et nyt ymmärtänyt lukemaasi eli väännän rautalangasta. Viesti johon vastasin antoi ymmärtää, että ihminen on pahis syntymästään ja vastaukseni oli, että psykologinen osaaminen on jo niin korkeaa että tapaukset pitäisi voida erottaa jo lapsena jos niin olisi että lapsi on jo paha mutta kun asia ei mielestäni ole niin että pahuus on jo syntymästä vaan todelliset syyt on myöhemmän iän tuomia joten lapsena niitä ei voi erotella. ymmärsitkö nyt?
Elämä on laiffii
Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2734
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

maxi kirjoitti: To Loka 03, 2019 2:42 pm
Tackleberry kirjoitti: To Loka 03, 2019 12:46 pm
maxi kirjoitti: To Loka 03, 2019 12:39 pmPsykologinen koulutus on jo niin pitkällä, että lapsuudessa pitäisi voida erotella mikä kenestäkin tulee, mutta kun ei voi.
Höpöhöpö. Itse esittää eriskummallisen väitteen ja sitten ihmettelee, kun se ei pidäkään paikkaansa. :lol:
Et nyt ymmärtänyt lukemaasi eli väännän rautalangasta. Viesti johon vastasin antoi ymmärtää, että ihminen on pahis syntymästään ja vastaukseni oli, että psykologinen osaaminen on jo niin korkeaa että tapaukset pitäisi voida erottaa jo lapsena jos niin olisi että lapsi on jo paha mutta kun asia ei mielestäni ole niin että pahuus on jo syntymästä vaan todelliset syyt on myöhemmän iän tuomia joten lapsena niitä ei voi erotella. ymmärsitkö nyt?
Ymmärrätkö sinä, että suurin osa psykopaateista (ehkä jopa kaikki) ovat nimenomaan psykopaatteja jo syntyessään?


Psykopaatitkin tosin voivat pysyä kaidalla tiellä ja menestyä elämässä, mutta sehän on ihan selvä, että lapsen tulevaisuutta ei psykologien toimesta pystytä ennustamaan.
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Onko ihminen vain vetelää muovailuvahaa jota sitten elämän triggereiden pommitus muovaa ja tuloksena sitten on vaikka tämän tapauksen kaltainen kaveri? En jaksa uskoa että vaikka kuu ja tähdet olisivat olleet miten suotuisasti ja mannaa satanut taivaalta tälle tyypille niin tavalla tai toisella lopputulos olisi ollut kuraa.
Berenices
Lauri Hanhivaara
Viestit: 122
Liittynyt: Su Tammi 13, 2013 1:14 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Berenices »

Kannattaa muistaa, että valtaosa vakavista psyykkisistä sairauksista eli mielisairauksista puhkeaa nuorella aikuisiällä eli noin 20-30- vuotiaana. En tarkoita että se juuri tässä tapauksessa olisi kyseessä, mutta on yksi vaihtoehto. Voihan olla jokin vakava persoonallisuushäiriökin, joka on saanut lisäpontta huonosta kohtelusta.
Berenices
Lauri Hanhivaara
Viestit: 122
Liittynyt: Su Tammi 13, 2013 1:14 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Berenices »

Yle: Kuopion koulusurmasta epäilty mies kirjoitti lukiossa kaksi laudaturia ja palkittiin opettajakunnan myöntämällä stipendillä
JULKAISTU TUNTI SITTEN
Yle kirjoitti, että Kuopion koulusurmasta epäilty Joel Marin oli erityisen lahjakas äidinkielessä ja englannissa lukioaikanaan.

Epäilty kirjoitti ylioppilaaksi Siilinjärven lukiosta keväällä 2014.

– Meidän mielikuvissamme hän oli yksi muiden joukossa, ihan normaali lukiolaispoika, Siilinjärven lukion rehtoriAurora Hansen kommentoi Ylelle.

Ylen mukaan mies menestyi ylioppilaskirjoituksissaan erityisesti kahdessa aineessa: äidinkielessä ja englannissa. Hän kirjoitti molemmista laudaturin ja Ylen löytämän paikallislehden mukaan hänet palkittiin vuonna 2014opettajakunnan myöntämällä stipendillä sekä kirjapalkinnolla äidinkielen ja kirjallisuuden opinnoissa menestymisestä.

MTV Uutisetkin on kirjoittanut aiemmin, että miehen tunteneet ihmiset kuvailevat häntä sulkeutuneeksi.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yle ... #gs.799wae

On se kurjaa, että piti nuoren lahjakkaan miehen sitten pilata oma loppuelämä...
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja putsari »

Väkivallantarkastaja kirjoitti: To Loka 03, 2019 8:54 am
putsari kirjoitti: To Loka 03, 2019 1:44 am Onko Sanna Marinista kuulunut mitään, eli onko hän tappajalle sukua?
On kuulunut. Ei ole, eikä tunne koko tekijää.

https://www.hs.fi/nyt/art-2000006258732.html
Tämä taas ei tarkoita, etteikö voisi olla sukulainen. Voivat myös valehdella, Sanna Marin ja Hesari.
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja putsari »

Kikki Hiiri kirjoitti: To Loka 03, 2019 6:30 am
putsari kirjoitti: To Loka 03, 2019 1:44 am Itse aiheeseen, niin onko Hesari tarkentanut syytä, miksi se julkaisi epäillyn nimen vaikka viranomaiset eivät sitä olleet vahvistaneet? Miksi juuri tässä tapauksessa?

Luulen että johtuu osin ainakin siitä että MV-piireissä oli jo muiden muassa Egyptin presidentti nimetty tekijäksi, eli valeuutisten torjuntaa.

Eli Egyptin presidentin maineen suojelemiseksi voidaan heittää kiirastuleen kantasuomalaiset omaiset, joiden ainoa rikos on sukulaisuusuhde tekijän kanssa? Karvaisten lähi-idän lemmikkien mainetta on suojeltava huolimatta siitä montako kantasuomalaista uhria se maksaa. Tuttua matukiimaisten ajattelutapaa.

En itse muista, että missään rikoksessa olisi aiemmin Hesari tai IS julkaissut epäillyn nimeä ennen kuin viranomaiset ovat sen vahvistaneet. Miksi juuri tässä tapauksessa. Koska hätä oli suuri tanttojen ja cuckien lähi-idän lemmikkien maineen puolesta.
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja putsari »

Laajasalolaisen "enon" tapauksessa matumedia pimitti epäillyn nimeä ja alkuperää vimmaisesti, koska haluttiin" suojata uhreja" (ei toki tekijää tai muiden matujen mainetta), vaikka poliisi julkaisi epäillyn kuvan ja pyysi uhreja ilmoittautumaan. Silti Hesari, Yle ym. puhuivat sinnikkäästi "laajasalolaismiehestä" ja "enosta". Tässä tapauksessa vitut välitettiin, vaikka omaiset tappaisivat itsensä henkisessä paineessa. On tarpeeksi hirveätä tajuta olevansa hirviön vanhempi tai sukulainen, siihen päälle vielä pienellä paikkakunnalla kaikki tietävät, että olet hirviön sukulainen. Jokainen tajuaa, minkälainen henkinen prässi se on. Kun nimi olisi tullut julkisuuteen myöhemmin viranomaisreittejä pitkin, niin nuo omaiset olisivat ehtineet käsitellä asiaa ja hoitaa elämäänsä siihen suuntaa esim. ottamalla hetkeksi lomaa töistä pahimman myllytyksen ajaksi ja poistua vaikka ulkomaille sen ajaksi.

Vaikka olisi miten päihteiden syövyttävät aivot, niin luulisi tajuavan, että matumedia kohtelee kantasuomalaisia ja mamuja täysin epätasa-arvoisesti.
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
systeris
Lauri Hanhivaara
Viestit: 147
Liittynyt: Ti Huhti 12, 2016 4:14 am

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja systeris »

Sorry ot.

Jos jaksaisi, niin laskisi kumpia kommentteja on enemmän tässä ketjussa; rajakkien vai suvakkien. Nää on näitä.
Päästä, päästä
Periksi anna
Yhteiseksi hyväksi
Perimmäiseksi parhaaksi
Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3122
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

putsari kirjoitti: Ke Loka 02, 2019 11:13 pm
CharlesBronson kirjoitti: Ke Loka 02, 2019 8:54 pm
Tässä täytyy muistaa, että kyseisen lastenkuvafoorumin käyttäjäkunta koostuu 12-18vuotiaista lapsista.
Mistä näin päättelet? Viheraholle tavaraa ja muuta paskaa tilannut taisi olla viiskymppinen aikuinen lapsi.
No jotkut meistä jäävät sinne lapsen tasolle, vaikka ikää kertyy joka vuosi yksi lisää.

Oho, aika paha yhdys sana virhe minulla tuossa. :D
it's my car !
Avatar
Louvren kummitus
Armas Tammelin
Viestit: 79
Liittynyt: Ke Heinä 15, 2015 9:25 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Louvren kummitus »

Napa-lanko kirjoitti: To Loka 03, 2019 5:51 pm Miksi tappoi juuri ukrainalaisnaisen, jolla tiettävästi virolaispuoliso? Poliittinen tausta?
Onko tekijä kenties kommunisti ja neuvostoliiton faneja?
Arveli poistavansa yhden halpatyöläisen, joista eräs puoluejohtaja oli juuri äskettäin huolissaan?
Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3122
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

Louvren kummitus kirjoitti: To Loka 03, 2019 7:37 pm Arveli poistavansa yhden halpatyöläisen, joista eräs puoluejohtaja oli juuri äskettäin huolissaan?
Lähde tälle?
it's my car !
Avatar
Louvren kummitus
Armas Tammelin
Viestit: 79
Liittynyt: Ke Heinä 15, 2015 9:25 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Louvren kummitus »

CharlesBronson kirjoitti: To Loka 03, 2019 7:49 pm
Louvren kummitus kirjoitti: To Loka 03, 2019 7:37 pm Arveli poistavansa yhden halpatyöläisen, joista eräs puoluejohtaja oli juuri äskettäin huolissaan?
Lähde tälle?
Kysymysmerkki spekun perässä. Menikö tunteisiin?
Vastaa Viestiin