Erikoinen otsikko kun kerran ehdollista saivat.Suklaapatukan ja kaksi euroa puukolla ryöstäneet linnaan
05.03.2008 16:56
Lappeenrantalaiset 18-vuotiaat miehet tuomittiin törkeästä ryöstöstä vuoden ja kolmen kuukauden ja vuoden ja viiden kuukauden mittaisiin vankeusrangaistuksiin. Lahden käräjäoikeuden tänään antamat tuomiot ovat ehdollisia.
Kaksikko ryösti viime syksynä kioskimyyjän pistämällä hänen kaulalleen puukon ja uhkaamalla viiltää kurkun auki. Miehet kyttäsivät syksyn pimeässä illassa naista, kun hän oli kävelemässä kotiinsa ja kävivät tämän kimppuun.
Miehet saivat naisen laukun, jossa oli muun muassa suklaapatukka ja kaksi euroa rahaa sekä luotto- ja asiakaskortteja, joita miehet eivät pystyneet käyttämään.
Yhteisvastuullisesti miehet määrättiin maksamaan 32-vuotiaalle kioskimyyjälle 1500 euroa kärsimyskorvauksia ja muita kuluja runsaat 2000 euroa. Ehdollisen vankeustuomion lisäksi kumpikin ryöstäjä joutuu 60 tunniksi yhdyskuntapalveluun. Valtio maksaa kaksikon runsaat 2000 euron asianajopalkkiot.
Suklaapatukan ja kaksi euroa puukolla ryöstäneet linnaan
Suklaapatukan ja kaksi euroa puukolla ryöstäneet linnaan
http://iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/u ... id=1496994
Niin ihankun ensimmäisen lauseen olis kirjottanu joku toinen ja siitä jatkanut toinen tuossa uutisessa.
Tosiaan jos ei häkki heilahtanut niin miksi tuollainen otsikko..sitä paitsi muutenkin harhaanjohtava.
Tosiaan jos ei häkki heilahtanut niin miksi tuollainen otsikko..sitä paitsi muutenkin harhaanjohtava.
Kumpi on pahempi: totuus joka saa itkemään vai valhe joka saa hymyilemään?
век живи, век учись.
век живи, век учись.
Tyypillistä iltapäivälehtien menoa. Samaa osastoa kuin "Röyhkeille bensarosvoille ehdotonta vankeutta." Ja jotkut eivät sitten osaa näitä lukea...rimma kirjoitti:sitä paitsi muutenkin harhaanjohtava.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Jotenkin tuosta tulee sellanen olo että joo pojat nyt vaan ryösti suklaapatukan jne ja joutu linnaan. Eli vähäntellään että eihän se nyt ollu ku patukka. Tuosta myös tulee sellanen kuva että ne joutu ihan oikeesti vankilaan..HArhaanjohtavaa uutisointia ei voi kun ihmetellä ja ärsyyntyä..
Kuitenkin nämähän ei ees joutunu vankilaan..joopajoo.
Kuitenkin nämähän ei ees joutunu vankilaan..joopajoo.
Kumpi on pahempi: totuus joka saa itkemään vai valhe joka saa hymyilemään?
век живи, век учись.
век живи, век учись.