Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita

Viesti Kirjoittaja wretch »

Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita – romanijärjestöt syyttävät tutkijoita rasismista ja vaativat selvitystä
Romanien henkirikostilastoista nousi häly vasta nyt, vaikka tilastointia on tehty jo kymmenen vuotta.

Helsingin yliopiston alainen Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, Krimo, julkaisi pari viikkoa sitten henkirikoskatsauksen. Ylekin uutisoi näyttävästi tutkimuksen, jonka mukaan henkirikokset ovat lisääntyneet.

Vähemmälle huomiolle Henkirikoskatsauksessa (siirryt toiseen palveluun) jäi se, että siinä eroteltiin romanit muista suomalaisista. Krimon tilaston mukaan romanit syyllistyvät henkirikoksiin kuusitoista kertaa useammin kuin muut suomalaiset.

Loukkaa romaneja

Romanijärjestöt ovat tyrmistyneitä tilastointitavasta, jossa romanit erotellaan omaksi ryhmäkseen. Heidän mielestään tutkimus antaa kuvan, että romanit eivät olisi suomalaisia.

– Minusta tämä on loukkaus koko romaniväestöä kohtaan. Tämä täyttää lähes kaikki rasismin merkit, sanoo Romaniasiain neuvottelukunnan varapuheenjohtaja, sosiaalineuvos Väinö Lindberg.

Romanijärjestöt saivat tietää Krimon tilastointitavasta tällä viikolla Ylen pyydettyä haastatteluja aiheesta.

– Vaikea sanoa, onko se tarkoituksellista rasismia, vai onko vain niin, että kerta kaikkiaan ei ole ajateltu tarpeeksi asioita, jotka yhteiskunnassamme vaikuttavat, sanoo Suomen Romaniyhdistyksen projektipäällikkö Päivi Majaniemi.

Tilastointitapaa ihmettelee myös etnisten suhteiden professori Suvi Keskinen Helsingin yliopistosta.

– Yleensä etnisyyttä ei Suomessa tilastoida ja sen takia ihmettelen, miksi romanit on haluttu erotella muusta suomalaisesta väestöstä nimenomaan rikollisuuden pohjalta, Keskinen sanoo.

Epäreilua vähemmistöjä kohtaan

Väinö Lindberg sanoo, että useat Suomessa toimivat romanijärjestöt pohtivat parhaillaan, miten Krimon tilastointitapaan pitäisi suhtautua. Lindberg on lähestynyt järjestöjä asian tiimoilta jatkotoimenpiteitä varten.

– Aion kyllä pyytää selvityksen tästä tutkimuksesta, Lindberg sanoo.

Päivi Majaniemi sanoo, että Krimon tekemä henkirikoskatsaus on epäreilu pieniä vähemmistöjä kohtaan. Suomessa asuu vain noin 12 000 romania, joten Majaniemen mukaan myös aineisto on silloin pieni ja antaa vääristyneen kuvan.

– Jos osaa lukea tätä tilastoa oikein, se ei ole näin kammottava kuin miltä se näyttää. Siinä nyt todella pieni luku leimaa jälleen kerran kaikki romanit.

Majaniemi viittaa siihen, että vuodessa vain muutama romanimies kuolee henkirikoksen uhrina. Tilannetta pahentaa tosin se, että useimmiten syyllinen on toinen romanimies.

Professori Suvi Keskisen mielestä romanien tilastointi muista suomalaisista erikseen voi olla pidemmän päälle haitallista romaniväestölle.

– Sen tyyppisiä näkökulmia, joissa rikollisuus liitetään romaneihin, pitäisi harkita vahvasti. Tällä voi olla sellaisia seurauksia, että vahvistetaan ennakkoluuloja, joita valtaväestön piirissä on romaneja kohtaan.
Perusarvojen vastaista

Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti on ihmeissään rasismisyytöksistä. Kriminologian yksikön johtaja Janne Kivivuori sanoo, että instituutti on valmis keskustelemaan romanijärjestöjen kanssa tutkimuksistaan.

– Krimo ja sen edeltäjä Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on tutkinut rasismia, rasistisia rikoksia sekä toiminnallaan pyrkinyt johdonmukaisesti tukemaan rasismin vastaista työtä. Rasismi tai sen tukeminen on instituutin perusarvojen vastaista.

Rasismisyytöksistä nousseen kohun tekee oudoksi se, että Krimo ja sen edeltäjä Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos ovat julkaisseet henkirikostilastoja vuodesta 2002 alkaen. Etniset ryhmät, kuten romanit, on tilastoitu erikseen vuoden 2008 jälkeen.

– Se on nähty tärkeäksi sen takia, että nähtäisiin eroja näissä etnisissä ryhmissä, muun muassa maahanmuuttajien rikollisuudessa, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin yliopistotutkija Martti Lehti sanoo.

– Olemme halunneet tuoda esiin, että meillä on tällainen ryhmä, jonka kuolleisuus henkirikoksiin on aivan valtavan korkea, Lehti perustelee romanien erottamista omaksi ryhmäkseen tilastoissa.
Tilastot kertovat yhteiskunnan ongelmista

Tilastojen mukaan romanien henkirikoskuolleisuus kantasuomalaisiin verrattuna on kymmenkertainen.

Päivi Majaniemi ei ymmärrä valtaväestön ja romanien välisen erottelun tarpeellisuutta.

– Jos me olemme Suomen kansalaisia, en ymmärrä, miksi meidät pitää vielä etnisesti erotella rikostilastoissakin ongelmaksi. Mitä lisäarvoa se tuottaa, että siellä on Suomen kansalaiset ja romanit omana ryhmänään?

Kriminologisen yksikön johtaja Janne Kivivuori sanoo, että rikollisuutta koskevan tutkimuksen keskeinen tehtävä on selvittää uhriksi joutumisen ja rikollisuuden jakautumista eri väestöryhmissä. Myös etninen tausta otetaan huomioon.

– Jos johonkin väestöryhmään kohdistuu väkivaltaa keskimääräistä enemmän, kyseessä on perusoikeusongelma, johon voidaan etsiä ratkaisuja tutkimustiedon avulla, Kivivuori selittää.

Noin 60-sivuinen Krimon julkaisema Henkirikoskatsaus ilmestyy kerran vuodessa. Siinä käsitellään laajasti henkirikollisuuden sosiaalisia piirteitä. Nyt huomiota saanut romanien osuus, on nostettu esiin kahdessa taulukossa.

Kivivuoren mukaan etniset vähemmistöt henkirikosten uhreina ja tekijöinä on merkittävä yhteiskunnallinen kysymys. Erot eri ryhmien henkirikoskuolleisuudessa kertovat syvemmistä ongelmista yhteiskunnassa.

– Jatkossa olisi hyvä pohtia myös tutkimustiedon lisäämistä ja syventämistä, Kivivuori sanoo.
Varsinainen ongelma on syrjintä

Suomen Romaniyhdistyksen projektipäällikkö Päivi Majaniemi sanoo, että asiaa on todellakin syytä pohtia.

– Kun julkaistaan tutkimuksia, pitäisi olla vähän tarveharkintaa, miten ne kohdistuvat. Tällainen pieni aineisto on epäreilua pienille väestöryhmille.

Romanien henkirikoskuolleisuus on prosenttien valossa suurta, mutta lukumääräisesti pientä.

– On vähän loukkaavaa, että romanit nousevat sieltä esiin matemaattisesti oikein, mutta suhteutettuna väärin, Päivi Majaniemi sanoo.

– 2000-luvulla on keskimäärin vuosittain surmattu kaksi romanimiestä. Se on aika erikoista, että se henkirikollisuus on pelkästään miesten välistä, sanoo Krimon tutkija Martti Lehti.

Väinö Lindberg toivoo, että jatkossa romanien henkirikoksia ei kirjattaisi muista suomalaisista erikseen.

– En minä kiellä, etteikö ikäviä asioita tapahtuisi, mutta pitääkö tällä tavalla leimata?

Päivi Majaniemen mielestä tutkimuksen antama kuva romaneista on väärä.

– Romanit kokevat halveksuntaa, syljeskelyä, syrjintää julkisissa tiloissa kantasuomalaisen väestön taholta. Se on varsinainen ongelma, ei se, että me olisimme kauhean väkivaltaisia tai tapettaisiin toisiamme kaiken aikaa.
Romaneja etsitään nimen perusteella

Yksi ihmetystä herättänyt seikka on ollut myös se, miten tutkimus on tehty, sillä poliisit eivät kirjaa rikosilmoituksiin epäiltyjen etnistä taustaa.

Henkirikoskatsaus 2018 -tutkimuksen tekijä Martti Lehti kertoo, miten romanit eroteltiin muista rikoksentekijöistä.

– Nämä ovat meidän itsepoimimiamme tietoja, ja ne perustuvat romanien suku- ja etunimistöön sekä rikosilmoitusten selostusosiin. Näin romanit pystytään aika hyvin poimimaan, ja se on ihan laillisesti sallittua tutkimustarkoitukseen.

Lehden mukaan rikostietojen kerääminen romaneista auttaa arvioimaan sosiaalisten ongelmien kasautumista ja etsimään keinoja romaniväestön aseman ja olosuhteiden korjaamiseksi.

– 1970-luvulle saakka oli vielä aika helppo tehdä romanitutkimusta. Sen jälkeen romaniyhteistön asenne on muuttunut aika tutkimuskielteiseksi.
https://yle.fi/uutiset/3-11042210
Leisure Suit
Sabrina Duncan
Viestit: 358
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2013 4:18 pm
Paikkakunta: Hki FiN

Re: Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita

Viesti Kirjoittaja Leisure Suit »

Niin kauan kuin romanit itse luokittelee itsensä romaniksi ei tarvitse ihmetellä miksi he ovat omana kategoriana.
Avatar
Villeri
Jessica Fletcher
Viestit: 3026
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Ei taida ikä riittää näkemään sitä päivää, että suurin huoli olisi oman ryhmän huima yliedustus rikostilastoissa. Mutta elämme Syvän Loukkaantumisen Aikaa, jossa rasismiin vetoamalla saa minkä tahansa vaateen läpi - myös tässä tapauksessa. Siitä bonuspisteet, että loukkaantuminen on verorahoitteista. Lopettaisivat ruikuttamisen, kävisivät koulunsa loppuun ja alkaisivat suomalaisiksi, niin ei tarvitsisi uhriutua.
Epäkelpo
Susikoski
Viestit: 30
Liittynyt: La Syys 21, 2019 10:15 am

Re: Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita

Viesti Kirjoittaja Epäkelpo »

Villeri kirjoitti: Pe Marras 01, 2019 2:43 pm Ei taida ikä riittää näkemään sitä päivää, että suurin huoli olisi oman ryhmän huima yliedustus rikostilastoissa. Mutta elämme Syvän Loukkaantumisen Aikaa, jossa rasismiin vetoamalla saa minkä tahansa vaateen läpi - myös tässä tapauksessa. Siitä bonuspisteet, että loukkaantuminen on verorahoitteista. Lopettaisivat ruikuttamisen, kävisivät koulunsa loppuun ja alkaisivat suomalaisiksi, niin ei tarvitsisi uhriutua.
Hyvin kirjoitettu.
Rupeisivat käyttäytymään kuin valtaväestö ja jättäisi aina itsensä romaaniksi leimaamisen tekemättä niin asenteet saattaisi muuttua vuosien varrella.
Avatar
NorthernDarkness
Jane Marple
Viestit: 1089
Liittynyt: To Maalis 17, 2011 4:48 pm
Paikkakunta: Holo-Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit.

Re: Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita

Viesti Kirjoittaja NorthernDarkness »

Hyi että ku oli taas rasistisia tilastoja! Se peiliin katsominen tuntuu olevan näille romaneille aina yksi vaikeimmista asioista.
Muistappa poika että kun nuorena varastat niin vanhana omistat.
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5182
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Eikö muka yhtään romaninaisen tekemää henkirikosta tuolta ajalta??
Ja onko otettu huomioon puoliksi romanit yms.?

Olisiko otanta ollut hyväksyttävä, jos olisi käsitelty vain uhrien, ei tekijöiden etnisyyttä?

Onkohan murhainfo auttanut profiloinneissa? 😆
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
kaarmis
Hetty Wainthropp
Viestit: 466
Liittynyt: To Tammi 10, 2019 5:21 pm

Re: Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita

Viesti Kirjoittaja kaarmis »

Henkirikoskatsaus 2018 -tutkimuksen tekijä Martti Lehti kertoo, miten romanit eroteltiin muista rikoksentekijöistä.

– Nämä ovat meidän itsepoimimiamme tietoja, ja ne perustuvat romanien suku- ja etunimistöön sekä rikosilmoitusten selostusosiin. Näin romanit pystytään aika hyvin poimimaan, ja se on ihan laillisesti sallittua tutkimustarkoitukseen.
Juu, tämä on mielenkiintoista. Ei tarvitse aina samettihametta mainita, vaan niinku tyyliin mun isoäidin tapauksessa, kun istui hevosvarkaudesta. Ei siinä enempiä taustoja tarvitse etniseen erotteluun...
Avatar
Villeri
Jessica Fletcher
Viestit: 3026
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Kantiksissa henkirikossyyllisiä 100 000 asukasta kohti on 1,7. Romanien suhdeluku on 25. Ulkomaan kansalaisten suhdeluku näkyy olevan kokonaisuudessaan 1,4.

https://helda.helsinki.fi/bitstream/han ... sAllowed=y
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11375
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita

Viesti Kirjoittaja URSA »

Ei ihme, että romanit pillastuivat. Eivät suinkaan rasismin takia vaan siksi, kun peitelty ja vaiettu totuus paljastui.

Romanit - pieni mutta tappava vähemmistö.
sinnerman
Agentti Scully
Viestit: 651
Liittynyt: La Loka 22, 2016 10:00 am

Re: Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita

Viesti Kirjoittaja sinnerman »

Tuntuu että turhan usein sekoitetaan sanojen rasismi ja realismi merkitykset toisiinsa.
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Tämähän on ihan sama asia kuin jos vaikka kemiläisten rikostilastoja tarkastellaan erikseen. Ei sekään ole mitään rasismia.
aivoriihi
Axel Foley
Viestit: 2218
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Tassahan nyt vaan tilastoitiin romanien tekemia henkirikoksia.

Krimon pitaisi myos tutkia ja panna luvut poydalle kaikesta pitsinmyynnista ja vedenpyynnista johtuneista vanhusten ryostoista.

Myos kaikista valepoliiseista, jotka soittelevat vanhuksille ja saavat uhrinsa luovuttamaan tietonsa koska "poliisi" pyytaa, jne. jne :evil:

Kylla se romanien rikosprosentti on aika huikea :shock:
Viimeksi muokannut aivoriihi, Pe Marras 01, 2019 7:06 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson
J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

Sen tyyppisiä näkökulmia, joissa rikollisuus liitetään romaneihin, pitäisi harkita vahvasti. Tällä voi olla sellaisia seurauksia, että vahvistetaan ennakkoluuloja, joita valtaväestön piirissä on romaneja kohtaan.
Perusarvojen vastaista
Vahvistetaan ennakkoluuloja? :roll:
Voi että me kantaväestön edustajat ollaan ilkeitä rasisteja. Ihan ilman oikeata aihetta lähdetään liittämään rikollisuus mustalaisiin.
Kohti/naamalle syljeskely taitaa mennä ihan toisin päin kuin tuossa yllä selitetään. Kuka noita uskaltaa sylkäistä, siinähän voi tulla puukkoa kekluun.
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö
Porin

Re: Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita

Viesti Kirjoittaja Porin »

Leisure Suit kirjoitti: Pe Marras 01, 2019 2:16 pm Niin kauan kuin romanit itse luokittelee itsensä romaniksi ei tarvitse ihmetellä miksi he ovat omana kategoriana.
Tämä olisi täydellinen vastaus noille tuohtuneille mustalaisille.
Mies77
Remington Steele
Viestit: 234
Liittynyt: Ke Touko 28, 2014 12:25 am

Re: Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita

Viesti Kirjoittaja Mies77 »

Muutoksia parempaan tuskin tulossa, kun suurin huoli on tilastointitavat näillä järkeilijöillä.
Vastaa Viestiin