Tapaus Abdirahim Hussein "Husu "Mohammed

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Gurney
Axel Foley
Viestit: 2494
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: SDP:n Husu haukkuu kaikki PS äänestäjät rasisteiksi

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Tiinas kirjoitti:
Ke Marras 06, 2019 9:05 am
Minähän olen aina sanonut, että sompanssista ei ole mihinkään muuhun työhön kuin bussikuskiksi tai taksikuskiksi.

Mikä tuli taas todistetuksi.

Vaikka tämä tyyppi pääsi kakanväristä ohituskaistaa amkiin ja sai ihan eri rajat tentteihin, että valmistuisi niin eipä kykene muuhun kuin taksikuskiksi.

Ylen radio-ohjelmasta sai kenkää, eikä yksikään työnantaja halua ristikseen tätä öyhöttäjää. SDP kiroaa alimpaan helvettiin oman matukiimansa kun ottivat rasisti Husun jäsenekseen. Nyt eivät pääse enää eroon.

Mäkisäkki mikä mätisäkki
Niinpä.

Ja huomattavaa on myös, että Husu ei ole päässyt eduskuntaan vaikka monesti sinne pyrkinyt.

Vähemmästäkin lievästi kehitysvammainen katkeroituu.
Ja kun kotonakin on säkitetty ja umpeenommeltu akka.
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia

Avatar
Villeri
Adrian Monk
Viestit: 2998
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: SDP:n Husu haukkuu kaikki PS äänestäjät rasisteiksi

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Jos itse olisin jonkin suomalaisen yhteisön jäsen vieraassa maassa, ja yhteisön näkyvin jäsen soittaisi valtaväestölle tauotta poskea - valheella tai ilman -, ihan varmana menisin sanomaan, että nyt naama kiinni. Toisekseen tekisin valtaväestölle selväksi, että ko. riidankylväjä ei edusta minua ja tuskin kovin montaa muutakaan yhteisössämme.

Musta-Pekka2016
Neuvoja-Jack
Viestit: 594
Liittynyt: To Syys 08, 2016 1:18 am

Re: SDP:n Husu haukkuu kaikki PS äänestäjät rasisteiksi

Viesti Kirjoittaja Musta-Pekka2016 »

Allah on kohdellut kaltoin, kakanvärin lisäksi kun on tyhmääkin tyhmempi niin on myös helvetin ruma. Öyhöttää rasisteista vaikka itse on suurin julkisuudessa näkyvä rasisti. Läpäisiskö edes ala-asteen yhtäkään koetta? Suojavärin ansio on ollut valtava, ei taida paskan puhujan luottamustoimiin vaikuttaa nämä sairaasta päästä keksityt tarinat, sen turvaa kakanväri.

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: SDP:n Husu haukkuu kaikki PS äänestäjät rasisteiksi

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

ReissuLasse kirjoitti:
Ti Marras 05, 2019 9:30 pm
MohammedMohammed kirjoitti:
Ti Marras 05, 2019 8:14 pm
ReissuLasse kirjoitti:
Ti Marras 05, 2019 5:47 pm


Varmaan löytyy joku ihan hyvä esimerkki miten Halla-ahon äänestyskäyttäytyminen on suomalaisen arkea kurjistanut, ja niin että se nimenomaan ollut tuosta Halla-ahon äänestä kiinni.
No ei varmaankaan löydy, kun ei siellä yksinään mepit päätä asioista. Mutta tämänhän sinä tietäisit, jos ymmärtäisit jotain politiikasta.
Mutta juuri oli puhetta siitä että Halla-aho toiminut Suomen etua vastaan, niin miten tämä näkyy missään?
Tutustu politiikkaan sen verran, että katsot mistä Halla-aho tuo sinun miesrakkautesi on meppinä äänestänyt. Ja katso niistä, että mitkä äänet ovat menneet Suomen etuja vastaan. Sitten näet kuinka kansallismielinen ja nationalistinen Suomen ystävä miesrakkautesi on. Omatoimisuutta.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: SDP:n Husu haukkuu kaikki PS äänestäjät rasisteiksi

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Villeri kirjoitti:
Ke Marras 06, 2019 11:59 am
Jos itse olisin jonkin suomalaisen yhteisön jäsen vieraassa maassa, ja yhteisön näkyvin jäsen soittaisi valtaväestölle tauotta poskea - valheella tai ilman -, ihan varmana menisin sanomaan, että nyt naama kiinni. Toisekseen tekisin valtaväestölle selväksi, että ko. riidankylväjä ei edusta minua ja tuskin kovin montaa muutakaan yhteisössämme.
Ero taitaa olla siinä että suomalainen yleensä välittää mitä hänestä ja muista suomalaisista ajatellaan. Joskus kai jopa liiankin paljon. Suomalaisuuteen kuuluu myös se että se turpa on valmiiksi kiinni ja hoidetaan ne omat hommat ja duunit mahdollisimman hyvin, oltiin sitten muilla mailla vierahilla tai kotinurkilla.

ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: SDP:n Husu haukkuu kaikki PS äänestäjät rasisteiksi

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

MohammedMohammed kirjoitti:
Ke Marras 06, 2019 12:22 pm
ReissuLasse kirjoitti:
Ti Marras 05, 2019 9:30 pm
MohammedMohammed kirjoitti:
Ti Marras 05, 2019 8:14 pm


No ei varmaankaan löydy, kun ei siellä yksinään mepit päätä asioista. Mutta tämänhän sinä tietäisit, jos ymmärtäisit jotain politiikasta.
Mutta juuri oli puhetta siitä että Halla-aho toiminut Suomen etua vastaan, niin miten tämä näkyy missään?
Tutustu politiikkaan sen verran, että katsot mistä Halla-aho tuo sinun miesrakkautesi on meppinä äänestänyt. Ja katso niistä, että mitkä äänet ovat menneet Suomen etuja vastaan. Sitten näet kuinka kansallismielinen ja nationalistinen Suomen ystävä miesrakkautesi on. Omatoimisuutta.
Ei jaksa, ei kiinnosta niin paljoa mutta olisin kuvitellut että näitä Suomen etuja polkevia äänestyksiä olisi tähän saatu jokunen katsottavaksi. Se etu käsityskin on hieman suhteellinen ja riippuu katsojasta.

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: SDP:n Husu haukkuu kaikki PS äänestäjät rasisteiksi

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

ReissuLasse kirjoitti:
Ke Marras 06, 2019 12:25 pm
MohammedMohammed kirjoitti:
Ke Marras 06, 2019 12:22 pm
ReissuLasse kirjoitti:
Ti Marras 05, 2019 9:30 pm


Mutta juuri oli puhetta siitä että Halla-aho toiminut Suomen etua vastaan, niin miten tämä näkyy missään?
Tutustu politiikkaan sen verran, että katsot mistä Halla-aho tuo sinun miesrakkautesi on meppinä äänestänyt. Ja katso niistä, että mitkä äänet ovat menneet Suomen etuja vastaan. Sitten näet kuinka kansallismielinen ja nationalistinen Suomen ystävä miesrakkautesi on. Omatoimisuutta.
Ei jaksa, ei kiinnosta niin paljoa mutta olisin kuvitellut että näitä Suomen etuja polkevia äänestyksiä olisi tähän saatu jokunen katsottavaksi. Se etu käsityskin on hieman suhteellinen ja riippuu katsojasta.
Tottakai haluaisit, että joku toimittaisi sinulle tiedot valmiiksi, kun olet itse ihan saamaton paska.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

Anom
Jane Marple
Viestit: 1049
Liittynyt: Ti Kesä 30, 2015 9:07 am

Re: SDP:n Husu haukkuu kaikki PS äänestäjät rasisteiksi

Viesti Kirjoittaja Anom »

MohammedMohammed kirjoitti:
Ke Marras 06, 2019 12:22 pm
Tutustu politiikkaan sen verran, että katsot mistä Halla-aho tuo sinun miesrakkautesi on meppinä äänestänyt. Ja katso niistä, että mitkä äänet ovat menneet Suomen etuja vastaan. Sitten näet kuinka kansallismielinen ja nationalistinen Suomen ystävä miesrakkautesi on. Omatoimisuutta.
Olethan myös perehtynyt syihin miksi JH-a on äänestänyt mitäkin, etkä vaan lukenut lööppien otsikoita kauheasta "maanpetturista"?

Mikä muuten tulee sinulle ensimmäisenä mieleen JH-a:n Suomen etuja vastaan äänestämisestä? Niitä on todennäköisesti kohtuu paljon, mihin hän on ylipäänsä antanut äänensä, niin olisi kiva saada joku esimerkki niistä huonoista asioista.
Netissä idioottien kanssa väittely on mahdotonta; joutuu alentumaan niiden tasolle ja lopulta ne voittaa sut kokemuksella.

Avatar
acp
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1492
Liittynyt: Ma Syys 02, 2019 9:48 pm

Re: SDP:n Husu haukkuu kaikki PS äänestäjät rasisteiksi

Viesti Kirjoittaja acp »

Husu puhui itsensä pussiin. Taitaa selvitä tästäkin valheesta taas vain pään silityksellä.

Onko autosta ulos heitetty "rasisti" esittäytynyt julkisuudessa. Ei, koska häntä ei ole olemassa.

On vissiin husu katsellut liikaa fake taxia pornhubista :D.

JohanPomppas
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1374
Liittynyt: Su Loka 20, 2019 12:44 am

Re: SDP:n Husu haukkuu kaikki PS äänestäjät rasisteiksi

Viesti Kirjoittaja JohanPomppas »

Villeri kirjoitti:
Ti Marras 05, 2019 8:47 pm


Jos niitä lainauksia tehdään, niin katsotaan, että kommentit menevät oikein. Yllä oikeaksi palautettu versio.
Sori - en hallitse tätä vielä niin hyvin, kun vasta tunnukset tänne tehnyt. Yritän olla tarkempi lainausten kanssa. Välillä olen jopa onnistunut. Taisi mennä taas väärin? :oops: No en nyt tajua mikä tässä mättää... Asia varmaan kuitenkin tuli selväksi ja en mokomasta enempää ala jauhamaan, koska ei liity aiheeseen millään tavalla mun mokailut. Yritän kuitenkin tajuta / ymmärtää miten tää toimii. Lupaan.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: SDP:n Husu haukkuu kaikki PS äänestäjät rasisteiksi

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Tiinas kirjoitti:
Ke Marras 06, 2019 9:05 am
Minähän olen aina sanonut, että sompanssista ei ole mihinkään muuhun työhön kuin bussikuskiksi tai taksikuskiksi.

Mikä tuli taas todistetuksi.
Tämä surullisenkuuluisa tapaus todisti tässä päinvastoin. Vaikka monesta somalista voisi varmaan ollakin taksikuskiksi (yhden kunnollisen jopa Oulusta tiedänkin) Husseinista selvästi ei tähänkään. Taksinkuljettajana toimiminen on oikeastaan aika vaativa ammatti, kun siinä ollaan meillä totuttu hyvään asiakaspalveluun ja perseilyä tapahtuu, vaikka etninen alkuperä ja yleinen olemus olisi mikä. Ammatti vaatii melkoisen pitkää pinnaa ja sietokykyä, eikä kaikki ikävä huutelu edes totta ollessaan todista tai kumpua rasismista.

Villerin kanssa olen täysin samaa mieltä, että asiasomaleiden olisi aika laittaa tämä persläpi ruotuun, sillä mitä hyvää hän saa toiminnallaan aikaan kenellekään? Kyllähän me jo tiedetään kuinka hirveän rasistisia olemme, eikä sitä tarvitse saman patologisesti valehtelevan tyypin lööpeissä vähintään kerran kuukaudessa ulista. Luulisi noin kolmessakymmenessä vuodessa oppivan jo luovimaan täällä hirveän pahassa maassa, mitä hän jatkuvasti mollaa osaamatta asioita tai itseään positiivisempaan paikkaan muuttaa, eikös se Intiakin (ei-rasistisine ja tasa-arvoisina kastijärjestelmineen ja raiskauslukuineen, jotka mahdollisesti peittoavat jopa Somalian) ollut niin ihana ja raikas paikka?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: SDP:n Husu haukkuu kaikki PS äänestäjät rasisteiksi

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

:D :D Kuinka lapsellisen typerä täytyy olla, että kerta toisensa jälkeen virittelee tällaisia täysin tuulesta temmattuja tarinoita. Mikä se viisauden ja älykkyyden vastakohta taas olikaan :mrgreen:
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: SDP:n Husu haukkuu kaikki PS äänestäjät rasisteiksi

Viesti Kirjoittaja meitzi »

PiikkiSika kirjoitti:
Ke Marras 06, 2019 4:17 pm
Mikä se viisauden ja älykkyyden vastakohta taas olikaan
Tässä tapauksessa pelisilmä voisi tulla kyseeseen. Husun aseman (ei taksikuskina) kannalta on tärkeää ylläpitää vastakkainasettelua ja mielikuvaa rasismista ihan kaikkialla. Vaikka toteemi jäisi kiinni millaisista valheista, niin sillä ei ole mitään merkitystä kannattajiensa määrään, ja sula sopu ihmisryhmien välillä taas on äärimmäistä myrkkyä menestykselle, millä tahansa mittarilla. Toisin sanoen perseilyllä voi edes teoriassa olla ainoastaan positiivisia vaikutuksia.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

Avatar
Villeri
Adrian Monk
Viestit: 2998
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: SDP:n Husu haukkuu kaikki PS äänestäjät rasisteiksi

Viesti Kirjoittaja Villeri »

JohanPomppas kirjoitti:
Ke Marras 06, 2019 2:38 pm
Villeri kirjoitti:
Ti Marras 05, 2019 8:47 pm


Jos niitä lainauksia tehdään, niin katsotaan, että kommentit menevät oikein. Yllä oikeaksi palautettu versio.
Sori - en hallitse tätä vielä niin hyvin, kun vasta tunnukset tänne tehnyt. Yritän olla tarkempi lainausten kanssa. Välillä olen jopa onnistunut. Taisi mennä taas väärin? :oops: No en nyt tajua mikä tässä mättää... Asia varmaan kuitenkin tuli selväksi ja en mokomasta enempää ala jauhamaan, koska ei liity aiheeseen millään tavalla mun mokailut. Yritän kuitenkin tajuta / ymmärtää miten tää toimii. Lupaan.
Eipä tuo enempiä haittaa. Kirjoittelet vaan sinne viimeisen [ /quote]-tagin jälkeen, niin pitäisi mennä oikein. Ja voihan niitä julkaisuja muokatakin. Itse julkaisujärjestelmähän on aika kökkö.

Avatar
Villeri
Adrian Monk
Viestit: 2998
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: SDP:n Husu haukkuu kaikki PS äänestäjät rasisteiksi

Viesti Kirjoittaja Villeri »

On Anoi Kaa kirjoitti:
Ke Marras 06, 2019 4:01 pm
Tiinas kirjoitti:
Ke Marras 06, 2019 9:05 am
Minähän olen aina sanonut, että sompanssista ei ole mihinkään muuhun työhön kuin bussikuskiksi tai taksikuskiksi.

Mikä tuli taas todistetuksi.
Tämä surullisenkuuluisa tapaus todisti tässä päinvastoin. Vaikka monesta somalista voisi varmaan ollakin taksikuskiksi (yhden kunnollisen jopa Oulusta tiedänkin) Husseinista selvästi ei tähänkään. Taksinkuljettajana toimiminen on oikeastaan aika vaativa ammatti, kun siinä ollaan meillä totuttu hyvään asiakaspalveluun ja perseilyä tapahtuu, vaikka etninen alkuperä ja yleinen olemus olisi mikä. Ammatti vaatii melkoisen pitkää pinnaa ja sietokykyä, eikä kaikki ikävä huutelu edes totta ollessaan todista tai kumpua rasismista.

Villerin kanssa olen täysin samaa mieltä, että asiasomaleiden olisi aika laittaa tämä persläpi ruotuun, sillä mitä hyvää hän saa toiminnallaan aikaan kenellekään? Kyllähän me jo tiedetään kuinka hirveän rasistisia olemme, eikä sitä tarvitse saman patologisesti valehtelevan tyypin lööpeissä vähintään kerran kuukaudessa ulista. Luulisi noin kolmessakymmenessä vuodessa oppivan jo luovimaan täällä hirveän pahassa maassa, mitä hän jatkuvasti mollaa osaamatta asioita tai itseään positiivisempaan paikkaan muuttaa, eikös se Intiakin (ei-rasistisine ja tasa-arvoisina kastijärjestelmineen ja raiskauslukuineen, jotka mahdollisesti peittoavat jopa Somalian) ollut niin ihana ja raikas paikka?
Husun kohdalla täytyisi selvittää, voiko omaa kansanryhmää vastaan kiihottaa.

Vastaa Viestiin