Ah Venäjää!

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

morbidelli
Agentti Scully
Viestit: 685
Liittynyt: To Loka 01, 2009 1:34 pm

Re: Isä Aurinkoinen tulee tapaamaan Sauli lammasta.

Viesti Kirjoittaja morbidelli »

palokirves kirjoitti:
morbidelli kirjoitti: Venäjän BKT-kasvu noudattaa EU:n keskivertojäsenmaiden vastaavaa. Siitä huolimatta että Venäjä on talouspakotteiden vuoksi pakotettu entistä enemmän toimimaan ulkomailla veroparatiisien kautta..
Ilmeisesti et uskaltanut avata linkkiä? Venäjä tippui maailmantalouden kasvuvauhdista jo vuonna 2012, kauan ennen pakotteita. En tiedä ymmärrätkö taloudesta mitään, mutta kehitysmaan kasvuvauhtia ei voi verrata kehittyneiden maiden talouksiin. Esim. Etiopian talous on kehittynyt vuosikausia yli 10% vuodessa. Se, että Venäjän talous noudattaa EU:n keskivertojäsenmaiden kasvuvauhtia tarkoittaa, että elintasokuilu Venäjän ja EU:n välillä ei ainakaan pienene.
En ymmärrä taloudesta kovin paljon, mutta kuitenkin sen verran etten rinnasta Etiopiaa ja Venäjää.

Venäjän talouden tunnusluvut riippuvat yksinomaan luonnonvarojen maailmanmarkkinahinnasta. Talouskasvun "pysähtyminen" vuoteen 2012 selittyy öljyn hintakehityksellä. Venäjän BKT on kasvanut tasaisesti koko 2010-luvun huolimatta siitä että öljyn hinta on laskenut. Siitä voisi joku taloutta ymmärtävä tehdä jotain johtopäätöksiä. Sinä tuskin pystyt, koska osaat katsoa vain yhtä kuvaa kerrallaan .

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Ah Venäjää!

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Eipä tänne tullut vielä propagandaa no laitetaas :lol:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006211886.html
SUOMALAISET tiedotusvälineet saivat esittää kaksi yhteistä kysymystä tasavallan presidentin Sauli Niinistön ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin keskiviikkona Presidentinlinnassa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa. Toisen kysymyksen esitti Lännen median toimittaja, ja kysymys koski Arkangelin elokuista räjähdystä.
Lue lisää: Suomen media kysyi Putinilta Moskovan mielenosoituksista: ”Tapahtumat eivät ole mitään ainutlaatuista maailmalla ja Moskovassa”
Toimittaja nosti esiin suurvallan ja sotilaallisen suurvallan vastuun turvallisuudesta.

– Suomessa kansalaisissa huolta ovat aiheuttaneet tapahtumat Arkangelin alueella, vain runsaan 400 kilometrin päässä Suomen rajalta. Herra presidentti, mitä Arkangelissa tapahtui?

Putinilta kysyttiin myös, miten hän aikoo turvata vastedes sen, etteivät vastaavat onnettomuudet aiheuta suomalaisille vaaraa ja pitäisikö Suomen ja Venäjän parantaa tiedonkulkua maiden välillä, ei ainoastaan siviilipuolen ydinvoimaloiden turvallisuudesta, vaan silloinkin kun onnettomuus tapahtuu suljetulla sotilasalueella ja siihen liittyy säteilyvaara.

– Olen jo sanonut, etten ole salannut mitään. Se, mikä on tapahtunut Vienanmeren alueella on tragedia, Putin aloitti.

Putin sanoi, ettei Venäjä salaile sitä, että alueella oltiin valmistelemassa uusia asejärjestelmiä tai sitä, miksi Venäjä tekee niin.

– Olen juuri vastannut kysymykseen, että mistä se kaikki johtuu, presidentti sanoi ja jatkoi:

– Meidän täytyy vastata amerikkalaisten partneriemme vastaaviin eleisiin.

Putin antoi ymmärtää, ettei säteily ole ollut lopulta niin vaarallista.

– Tämä asia on myöskin jo suoritettu, koska nykylaitteet sallivat mitata maan säteilyjä ja suurella etäisyydellä. Parhaillaan ei ole mitään jyrkkää säteilyä ole havaittu. Riippumattomat lähteet ovat sen todistaneet.

Presidentti vakuutteli, että sekä sotilasasiantuntijat että siviilipuolen asiantuntijat työskentelevät parhaillaan Arkangelissa onnettomuuspaikalla.

– Varmasti ymmärrätte, että kun kyseessä on sotilasalan hanke, on tiettyjä rajoituksia, jotka koskevat informaation saantia, mutta olen samaa mieltä teidän kanssanne siitä, että jos asia koskisi informaation vaihdon parantamista, se kannattaa tehdä.

8. ELOKUUTA Arkangelissa sijaitsevassa sotilastukikohdassa tapahtui räjähdys, jossa kuoli ainakin viisi tiedemiestä. Uhrien tarkasta lukumäärästä ei ole varmuutta. Räjähdys nostatti hetkellisesti säteilytasoja.

Venäjä on pysynyt vaitonaisena räjähdyksen syystä. Venäjän atomienergiayhtiön johtajan mukaan tiedemiehet olivat kehittelemässä ”uusia aseita”. Rosatomin mukaan sen työntekijät olivat tarjonneet teknistä apua testattavana olevan moottorin isotooppijärjestelmän kanssa. Kokeen aikana polttoaine syttyi tuleen. Räjähdys sattui merellä olleella laukaisualustalla.
Karoliina Paananen
Totuushan on jos oikeasti seuraat tapahtumia niin HERRA Putin on johtaja vailla vertaa
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Ah Venäjää!

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Talouskasvun "pysähtyminen" vuoteen 2012 selittyy öljyn hintakehityksellä. Venäjän BKT on kasvanut tasaisesti koko 2010-luvun huolimatta siitä että öljyn hinta on laskenut. Siitä voisi joku taloutta ymmärtävä tehdä jotain johtopäätöksiä. Sinä tuskin pystyt, koska osaat katsoa vain yhtä kuvaa kerrallaan .
Tämä on niin totta. Tämänhetkiset USA:n sanktiot ympäri palloa valuvat suoraan Venäjän käsiin.Iran on hyvä esimerkki tästä. :lol: Putin kiittää ja kumartaa.Syyria ja Kiina on hallinnassa myöskin.Venetzuela valuu USA:n tappioksi sekin kun totuudet vallankaappaus yrityksestä valuvat julkisuuteen.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Ah Venäjää!

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Kuva

Mitähän Miska on tehnyt kun on vangiksi joutunut?

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Ah Venäjää!

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Jos Venäjällä olisi murha.info kaltainen, tai vastaava ketju, niin Stalinin vainoissa kuolleet suomalaiset - tai miksei Neuvostoliittoon ammoin muuttaneet suomalaiset olisivat osa heidän palstan Maahanmuutto repii kansaa kahtia -ketjua. Minfossa tämä voisi olla Henkirikokset ulkomaat -ketjua, mutta koska asia poliittinen, niin olkoot täällä Venäjä-ketjussa.

Mielenkiintoisen artikkeli siitä kuinka onnelaan lähteneiden lopulta kävi. Nyt kiistaa käydään puolin ja toisin, sillä Venäjällä keskustellaan siitä, kuinka kohdeltiin (huonosti kohdeltiin, sanovat mahdolliset uhrit ja heidän omaiset korvauksien toivossa) Karjalan vankileireillä olleita venäläisiä.
- Arvet eivät umpeudu ikinä ja kansallismielisyys nostaa päätään - siis Venäjällä jossa se on yhä sallittua. Suomessahan kansallismielisyydestä saa sakot tai joutuu jopa oikeuteen.
”Hänen sisuksensa oli lyöty mäsäksi, maksa oli revennyt, kylkiluita poikki” – Näin julmasti Stalin teurasti suomalaisia

Stalin tappoi noin 85 prosenttia Muurmannin suomalaisista

Hugo Hulkko oli yksi Muurmannin suomalaisista, joita Tarja Lappalainen haastatteli kirjaan Stalinin tappamat. Hugon isä Eetu Hulkko (ylhäällä vasemmalla) ja hänen veljensä Väinö, Hannes ja Viljo vangittiin vankileireillä. Veljessarjasta vain Arvidin (alhaalla vasemmalla) onnistui sinnitellä vankileirillä kymmenen vuotta, jonka jälkeen hänet vapautettiin.
Hugo Hulkko oli yksi Muurmannin suomalaisista, joita Tarja Lappalainen haastatteli kirjaan Stalinin tappamat. Hugon isä Eetu Hulkko (ylhäällä vasemmalla) ja hänen veljensä Väinö, Hannes ja Viljo vangittiin vankileireillä. Veljessarjasta vain Arvidin (alhaalla vasemmalla) onnistui sinnitellä vankileirillä kymmenen vuotta, jonka jälkeen hänet vapautettiin.
Stalinin_vainoamia.jpg (61.83 KiB) Katsottu 3809 kertaa
Josif Stalin tapatti ampumalla, kiduttamalla tai nälkään noin 85 prosenttia Muurmannin rannoilla asuneista noin 4 400 suomalaisesta 1930-luvulla ja jatkosodan vuosina.

Uutuuskirja Stalinin tappamat kertoo Muurmannin suomalaisten kauheat tarinat. Tietokirjailija ja väitöskirjatutkija Tarja Lappalainen kutsuu heidän kohtaloaan 1930- luvun lopulla ja jatkosodan vuosina 1941–1944 Neuvostoliitossa suorasanaisesti kansanmurhaksi.

Vainojen aikana Stalinin Neuvostoliitossa suomalaisia pidettiin järjestäytyneinä imperialismin vakoilijoina ja terroristeina, jotka Suomen valtio oli lähettänyt ja joille oli annettu tehtäväksi tuhota nuori Neuvostoliitto.

Taiteilija ja kirjailija Sven Lokka (1924–2008) oli yksi harvoista Stalinin vainoissa hengissä selvinneistä Muurmannin suomalaisista.
– Venäjän tulisi jo vihdoin tunnustaa rikoksensa – Muurmannin rannoille 1800-luvun puolivälin jälkeen saapuneiden suomalaisten ja heidän jälkeläistensä muodostaman ja kukoistavan suomalaisyhteisön totaalisen tuhoamisen. Muurmannin suomalaisten kodeissa ja kylissä elää nyt venäläisiä, joista ani harva tietää todella, ketkä olivat kylien rakentajat ja niiden ensimmäiset asukkaat ja talojen omistajat, Lappalainen sanoo.

Suomalaisilta ryöstettiin omaisuus ja mahdollisuus tulevaisuuteen. Heidän luunsa lepäävät tuntemattomina siellä jossakin.

Mantereen perhe, kun he kaikki asuivat vielä Suomessa. Perheen äiti Maria Kennel (ent. Mantere) pakkosiirrettiin ensin Karjalaan ja määrättiin uudelle evakkomatkalle Arkangelin metsiin syksyllä 1941. Nälkään näännytetyn Marian voimat ehtyivät Peletskin rautatieasemalla. Viimeisillä voimillaan hän kutsua Stalin tappamia poikiaan Oivaa (toinen ylärivissä vasemmalla) ja Veikkoa (istumassa oikealla).
Mantereen perhe, kun he kaikki asuivat vielä Suomessa. Perheen äiti Maria Kennel (ent. Mantere) pakkosiirrettiin ensin Karjalaan ja määrättiin uudelle evakkomatkalle Arkangelin metsiin syksyllä 1941. Nälkään näännytetyn Marian voimat ehtyivät Peletskin rautatieasemalla. Viimeisillä voimillaan hän kutsua Stalin tappamia poikiaan Oivaa (toinen ylärivissä vasemmalla) ja Veikkoa (istumassa oikealla).
Stalinin_vainoamia1.jpg (82.01 KiB) Katsottu 3809 kertaa
Säälimättä ja raa’asti
Suomalaisia saapui Venäjän puoleisille Jäämeren rannikoille jo 1800-luvun puolivälin jälkeen, paitsi seikkailunhalusta, myös paetakseen ankaria nälkävuosia. Suomen sisällissodan jälkimainingeissa 1918 Muurmannin suomalaiskyliin alkoi saapua punakaartilaisia ja poliittisia pakolaisia.

Muurmanninsuomalaisen Tyyne Mantereen kirje Sven Lokalle 1.9.1989 kertoo karusti Stalinin tuhokoneiston rattaista: ”Säälimättä, raa’asti oli teloitettu parhaat suomalaiset kanta-asukkaat, Muurmannin luojat, sen säilyttäjät, rakentajat. He kastelivat Muurmannin kylmän, jäisen kivikon hiellään ja verellään.”

Stalinin vainoista hengissä selvinnyt muurmanninsuomalainen kirjailija Sven Lokka oli Kuolan suomalaisten siirtolaisten jälkeläinen, jonka sukujuuret ulottuvat Suomen Lappiin, Sompion Lokan kylään. Hänen isänsä Benjami Lokka pakeni Suomen sisällissotaa Venäjän puolelle 22. kesäkuuta 1918 ja tämäkin tapettiin Stalinin vainoissa.

Vuonna 2008 kuollut Sven Lokka ja Tyyne Mantereen kirjeet ovat olleet Lappalaisen tärkeimpiä tietolähteitä.

Sisukset hakattiin tohjoiksi
Sven Lokan isän kohtalo oli tyypillinen Muurmannin suomalaisille. Toukokuussa 1938 aamuyöstä kaksi synkkäilmeistä miestä marssi kohti suomalaisperäisten asuttamaa Päiväjärven eli Tuuloman kylää.
– He tiesivät, että kylässämme asui runsaasti suomalaistaustaista väestöä. Miesten tehtävänä oli löytää lisää kansanvihollisia, sillä Stalinin ja hänen luomansa koneiston vangitsemiskiintiöt eivät olleet vielä täyttyneet. Kansanvihollisia oli löydettävä vaikka heinänsuovasta. Niinpä he selittämättä veivät isäni Benjamin mukaansa, Sven kertoi Lappalaiselle.

Kylästä vangittiin muitakin suomalaisia. Äiti Greeta antoi Svenille viiden ruplan rahan isälle vietäväksi Kokon talolle, jossa Benjami-isä oli vangittuna ja kuulusteltavana.
– Sain annettua setelin hänelle ja palasin takaisin ovenpieleen. Olisin halunnut sanoa isälleni jotakin lohdutukseksi, mutta en saanut sanaa suustani, koska itketti niin kovasti ja henkeäni salpasi, Sven muisteli.

Isältä tippui setelin päälle kyyneleitä. Lopulta kuulustelija karjaisi Svenille venäjäksi: ”Pois täältä senkin pentu!”

Sven juoksi yhtä päätä metsään hiidenkivelle, jonka päälle noustuaan hän näki kylän ja polun, jota pitkin isää kuljetettiin Stalinin kätyreiden autoon.
– Se oli viimeinen kuva isästäni, joka piirtyi mieleeni, Sven kertoi.

Isänsä kohtalosta tarkemmin Sven sai tietää reilun vuoden päästä siitä, kun hänet oli viety kylästä. Benjami tapettiin 21. marraskuuta 1938. Kuolintodistuksessa ei mainittu kuoleman syytä eikä edes hautapaikkaa.

Harmaapäinen suomalaismies Jauhola kertoi Svenille:
– Kesällä näin sinun isäsi Leningradin vankilassa. Satuimme isäsi kanssa yhtä aikaa kävelylle vankilan pihalle. Hän ryki verta. Hänen sisuksensa oli lyöty mäsäksi, maksa oli revennyt, kylkiluita poikki. Mutta pyydän sinua, minun ja oman henkesi nimessä, älä kerro tästä kenellekään, älä äidillesikään.

Jauholalta Sven sai tietää myös, että Benjami pakotettiin kiduttamalla ”tunnustamaan”, että oli ”Suomen tiedusteluagentti Neuvostoliiton puolella”.
– Tämä tunnustus ei tietenkään pitänyt paikkaansa, kiduttajatkin sen tiesivät, Sven kertoi Lappalaiselle.

Lääkäri tapatti nelivuotiaankin
Tyyne Mantere avioitui Oiva Mantereen kanssa, joka hänkin kohtasi loppunsa Stalinin vainoissa. Tyyne kirjoittaa Oivan paenneen Suomesta vuonna 1933 Neuvostoliittoon osallistuttuaan vasemmistolaisnuorison poliittiseen toimintaan.

Vielä 1930-luvun alussa Muurmannin suomalaisia ei vainottu Neuvostoliitossa. Kaikki muuttui vuonna 1937. Stalinin toimet käynnistivät alueella ennen näkemättömän ja järkyttävän murhenäytelmän. Stalin ajatteli, että ulkomaalaistaustaiset asukkaat kaappaavat vallan Muurmannin rannoilla.

Tyyne hyvästeli Oivan kotinsa ovella 16. helmikuuta 1938. Lähdön hetkellä pariskunnan pieni Elvi-tyttökin taapersi isän syliin viimeisen kerran.
– Se oli niin kamala yö. Juoksin venäläisten pidättäjien ja Oivan perässä ulos. Ulkona oli sakea helmikuun tuikea pyry. Oiva kulki eteenpäin selin, kädet ylös nostettuina ja huusi minulle: ”Typy rakas, minä palaan!” Ja niin hänen kaunis olemuksensa häipyi lumipyryyn kadoten minulta iäksi. En nähnyt Oivaani enää koskaan, Tyyne muisteli.

Oivan vangitsemisen jälkeen Tyyne sai olla vielä 1,5 kuukautta töissä.
– Nuorisoliitosta ja työstä erottaessaan syyttivät Oivaa ja minua yhteydestä Suomeen ja sanoivat, että mieheni Oiva oli suomalainen spioni (vakoilija). Minut ajettiin pois asunnostani talvella pienen lapseni ja Oivan 55-vuotiaan äidin Marian kanssa, meidän omasta kodistamme.


Suomalaiset epäilivät Sven Lokan olleen mukana partisaani-iskussa Sodankylän Sompiossa sijainneeseen Lokan kylään jatkosodan lopulla 14. heinäkuuta 1944. Huhu ei pitänyt paikkansa, koska Sven kärsi iskun aikaan Stalinin vankileirillä.
Suomalaiset epäilivät Sven Lokan olleen mukana partisaani-iskussa Sodankylän Sompiossa sijainneeseen Lokan kylään jatkosodan lopulla 14. heinäkuuta 1944. Huhu ei pitänyt paikkansa, koska Sven kärsi iskun aikaan Stalinin vankileirillä.
isku_Suomeen.jpg (76.5 KiB) Katsottu 3809 kertaa
Oiva vangittiin ja teloitettiin. Saman kohtalon koki hänen veljensä Veikkokin. Vainot kohdistuivat muihinkin ulkomaalaistaustaisiin, mutta eniten Stalin vihasi suomalaisia.

Muiden Muurmannin suomalaisten tavoin Tyyne Mantereen anoppi Maria Kannel (ent. Mantere) pakkosiirrettiin ensin Karjalaan ja määrättiin uudelle evakkomatkalle Arkangelin metsiin syksyllä 1941.

Maria pääsi Arkangelin Peletskin rautatiesemalle, mutta siellä hänen voimansa ehtyivät.
– Matkan tarkoituksena oli näännyttää Muurmannin suomalaiset siellä nälkään, Lappalainen kertoo.

Hengiltä näännyttäminen alkoi jo junamatkalla. Junia seisotettiin tarkoituksella asemilla ja evakot saivat elantonsa ainoastaan kaikenlaisista jätteistä, kuten madoista ja eläinten raadoista sekä maasta löydetyistä mädäntyneistä perunoista.

Viimeisinä hetkinään, nälkiintyneenä ja vaikeasti sairaana Maria kutsui vaikeroiden luokseen vangittuja ja tapettuja lapsiaan, Oivaa ja Veikkoa.
– Hän olisi halunnut tietää edes poikiensa viimeiset leposijat, Tyyne kertoi Sven Lokalle.

Kun Tyynen neljävuotias pikkuveli Reino sairastui kurkkumätään ja Tyyne vei hänet Arkangelissa lääkäriin, lääkäri ilmoitti kylmästi, ettei kansanvihollisten lapsiin uhrata lääkkeitä. Reino tukehtui kurkkumätään ja kuoli siskonsa käsivarsille.

Vuonna 1957 Tyyne sai Oivasta syyttömyystodistuksen.

Muurmannin suomalaisten vainojen kolme vaihetta
Vuodesta 1937 suomalaiskylistä ryhdyttiin pidättämään Stalinin toimesta yhteisönsä johtavassa asemassa olevia miehiä. Vankileireillä heitä kidutettiin ja teloitettiin.

Kesällä 1940 talvisodan päättymisen jälkeen suomalaisten omaisuus ja asuinsijat ryöstettiin, suomalaiset häädettiin kylistään ja kodeistaan. Pääosa heistä siirrettiin Karjalaan ja pieni osa Uralin taakse.

Jatkosodan sytyttyä kesällä 1941 Karjalaan pakkosiirretyt Muurmannin suomalaiset määrättiin uudelle evakkomatkalle Arkangelin metsiin syksyllä 1941. Täällä suurin osan heistä tapettiin Stalin toimesta nälkään.

Lähde: Tarja Lappalainen & Martti Turtola: Stalinin tappamat – Muurmannin suomalaisten pitkä ja musta yö (2019, Docenco)

Kuvat: Stalinin tappamat - Muurmannin suomalaisten pitkä ja musta yö (2019, Docenco)
Iltalehti
31.10.2019 4:00

Moni asia pätee nkyään Suomessa:
...eniten Stalin vihasi suomalaisia.
Siinä suhteessa Stalin muistuttaa sisäministeri Maria Ohisaloa (vihr).
Suomalaisilta ryöstettiin omaisuus ja mahdollisuus tulevaisuuteen
Suomen nykyisen hallitus toimii aivan samoin.
...lääkäri ilmoitti kylmästi, ettei kansanvihollisten lapsiin uhrata lääkkeitä.
Aivan samoin toimitaan ja sanotaan kun isänmaallinen ihminen vie lapsensa Suomessa lääkäriin.
He tiesivät, että kylässämme asui runsaasti suomalaistaustaista väestöä. Miesten tehtävänä oli löytää lisää kansanvihollisia.
Suomalaistaustaiset olivat kansanvihollisia. Mutta vain Venäjällä - nyt he ovat sitä myös Suomessa. Korvaa lainatun virkkeen sana "miesten", sanalla "demarien" tai "irakilaisten turvapaikanhakijoiden".
Hänen sisuksensa oli lyöty mäsäksi, maksa oli revennyt, kylkiluita poikki.
Kuin lukisi tapahtumakuvausta irakilaismiesten Kajaanin Otamäessä surmaamasta suomalaismiehestä. Sanasta sanaan.

Lokka sukunimellä oleva sai tuta poliittisen vainon Neuvostoliitossa. Sama jatkuu nyt Suomessa. Henkilö on vain eri, sukunimi sama.

Sehän tässä hassua onkin, miten suomalaiset maksavat kohta korvauksia Karjalan leireillä (muka) olleille venäläisille, mutta Venäjä ei maksa korvauksia Stalin vainoissa kuoledien suomalaisten omaisille. Itseään oikeusvaltioksi kutsuvaa maata lyödään taas molemmille korville.
- Lisäksi se, että jatkosodan aikana leireillä oli venäläisvankeja velvoittaa meidät vastaanottamaan afrikkalaisia tai lähi-itäläisiä "vainottuja", koska esi-isiemme pahat teot.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Ah Venäjää!

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Kuva

Krestyn (ristit) vankila Pietarissa

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10564
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Ah Venäjää!

Viesti Kirjoittaja damfin »

Venäjä on venäjä vaikka voissa paistaisi, sielläkin näemmä muistettu talvisodan alkamisen 80-vuotispäivää...
Venäjän valtiollinen voitonmuseo twiittasi Mainila-valheen talvisodasta: ”Suomen tykistö tulitti...”

Ulkoministeriön tiiminvetäjä Päivi Nevala vastasi heti museolle ja ihmetteli yritystä vääristellä totuutta: ”Voitonmuseo, ketä tämä palvelee?”

MOSKOVASSA sijaitseva Muzei Pobedy eli Voitonmuseo lähetti lauantaina talvisodan alkamisen 80-vuotispäivän muistamiseksi twiitin, jossa syy Mainilan laukauksista ja talvisodan alkamisesta vieritetään Suomen niskoille.

Venäjäksi lähetetty twiitti kuuluu vapaasti suomennettuna seuraavasti:

– Neuvostoliittolais-suomalainen sota alkoi 80 vuotta sitten. Sitä kutsutaan myös ”Talvisodaksi”. 105 päivää kestänyt aseellinen konflikti vaati satojatuhansia kaatuneita ja haavoittuneita. Syynä sen alkamiseen oli Suomen tykistön kohdistama tulitus neuvostojoukkojen asemia vastaan.
(Советско-финская война началась 80 лет назад. Ее еще называют «Зимняя». За 105 дней вооруженного конфликта – сотни тысяч убитых и раненых. Поводом к началу послужил обстрел финской артиллерией позиций советских войск.)

TWIITTI on herättänyt heti huomiota sekä ulkomaalaisten Suomen-tuntijoiden keskuudessa että suomalaisissa, jotka ovat käyneet antamassa jo palautetta museolle.

Twiittiin antoi pian suorasukaista palautetta esimerkiksi Päivi Nevala, joka toimii Itä-Euroopan ja Keski-Aasian yksikön varajohtajana ulkoministeriössä.


– Yritykset uudelleenkirjoittaa historiaa ja vääristellä totuutta eivät muuta sitä, mitä oikeasti tapahtui. Rehellisesti, Voitonmuseo, ketä tämä palvelee? Nevala twiittasi englanniksi.

Nevala hoitaa ulkoministeriössä tiiminvetäjänä Ukrainaan, Euroopan naapuruuspolitiikkaan ja itäiseen kumppanuuteen liittyviä asioita. Hänen Twitter-tilillään lukee, että hänen twiittaamansa mielipiteet ovat hänen omiaan.

ARVOSTETTU brittiläinen Venäjä-asiantuntija, turvallisuusasioihin erikoistunut toimittaja Edward Lucas twiittasi museolle venäjän kielellä.

– Valhetta (lozh), Lucas vastasi museolle ytimekkäästi.

Palautetta antoi myös Ukrainan Helsingin-suurlähetystön väliaikainen päällikkö Ilja Kvas.

– Paskapuhetta (bullshit), Kvas twiittasi Voitonmuseolle englanniksi.

TÄYSIN neuvostopropagandaa noudatteleva museon talvisotaviesti on siinä mielessä merkityksellinen, että Voitonmuseota voidaan pitää nyky-Venäjän yhtenä virallisena valiollisena äänenä.

Kyseessä on valtiollinen budjettirahoitteinen museo, jonka yhteistyökumppaneina ovat esimerkiksi Venäjän kulttuuriministeriö, presidentti Vladimir Putinin perustama Venäjän sotahistoriallinen seura sekä Venäjän vapaaehtoiset -järjestö.

Voitonmuseo on Moskovaan perustettu valtava kompleksi, jossa juhlitaan erityisesti Neuvostoliiton voittoa natsi-Saksasta eli venäläisittäin Suuren isänmaallisen sodan (1941-45) voittoa. Museo sijaitsee Poklonnaja Goralla, ja joka toukokuussa siellä järjestetään isot juhlallisuudet voitonpäivän kunniaksi.

NEUVOSTOLIITTO väitti, että suomalaiset olisivat tulittaneet rajan tuntumassa olleeseen Mainilan neuvostokylään 26. marraskuuta 1939. Suomi kiisti väitteen heti ja myöhempikin tutkimus on osoittanut yksiselitteisesti, että kyseessä oli Neuvostoliiton itsensä toimeenpanema lavastus eli tekosyy sodan aloittamiselle Suomea vastaan. Sota alkoikin vain neljän päivän päästä lavastuksesta eli 30. marraskuuta 1939.

Väitteen mukaan Mainilan välikohtauksessa sai surmansa yhteensä neljä neuvostosotilaista ja yhdeksän haavoittui. Neuvostoliitto ei ole koskaan pystynyt esimerkiksi nimeämään surmansa saaneita, vaikka heidän marttyyriroolinsa hyödyntäminen olisi varmasti soveltunut Neuvostoliiton ja Venäjän tarpeisiin myöhemminkin.

Venäjällä Mainilan laukauksista elää yhä edelleen rinnakkain monta todellisuutta.

Venäjän asiantuntijapiireissä neuvostoversion valheellisuus tiedetään ja tunnustetaan jo laajasti, mutta suurelle yleisölle osoitetussa mediassa ja valtiollisessa propagandakäytössä Mainilan laukaukset kuitataan yhä toistuvasti Suomen syyksi.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006326769.html

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Ah Venäjää!

Viesti Kirjoittaja URSA »

Venäläistä ahkeraa yrittämistä reippaan nuoren miehen toimesta. Eikä ulkomaalaiset päässeet Suomeen.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006330996.html
Huijarimies tekaisi ”Suomen rajapyykit” Venäjälle ja vaati yli 10 000 euroa valerajan ylittämisestä

Julkaistu: 11:10

Venäjän rajaviranomaiset ovat paljastaneet erikoisen huijauksen, jolla Suomeen pyrkineitä turvapaikanhakijoita rahastettiin valtakunnanrajan tuntumaan perustetulla valerajalla.

Pietarin ja Leningradin alueen rajaviranomaiset saivat 28. marraskuuta kiinni erikoisen ryhmän, joista neljä oli Suomeen pyrkineitä turvapaikanhakijoita ja yksi oli heidän ”rajanylitystään” järjestellyt nuori ex-Neuvostoliiton kansalainen.

Tosiasiassa turvapaikanhakijat eivät kuitenkaan koskaan ylittäneet Suomen rajaa, vaikka heidät huijattiin uskomaan niin.

Rajaylittäjien avustajaksi lupautunut nuori mies oli nimittäin keksinyt valmistaa itse keinotekoiset Venäjän ja Suomen rajapyykit, jotka hän oli pystyttänyt Venäjän puolelle metsään valtakunnanrajan lähimaastoon.

Regnum-uutistoimiston mukaan Keski-Aasiasta kotoisin olleet henkilöt olivat lupautuneet maksamaan avustajalleen yhteensä yli 10 000 euroa.

Rajanylitystä ylittäneet miehet ovat iältään 18-32 vuotta. Heitä auttamaan lupautunut huijari on 24-vuotias.

Venäjän rajaviranomaiset saivat kiinni kaikki viisi henkilöä juuri, kun kuvitteellinen rajanylitys oli tapahtunut. Kun laitonta rajanylitystä ylittäneet miehet luulivat olevansa jo Suomen puolella, he jäivätkin venäläisten rajaviranomaisten käsiin.

Ulkomaalaiset määrättiin karkotettavaksi Venäjältä ja heitä rangaistiin sakoilla. Valerajan pystyttänyttä miestä vastaan nostettiin puolestaan petossyyte, kertoo Fontanka-uutissivusto.

Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Ah Venäjää!

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Muistoja menneiltä ajoilta.


Parannettu autonkorjaus. Lapioautoilla oli kosmeettisesti korkea hinta ja paskaa laatua, normaalia yksityisautopalvelua ei ollut - ja siksi jokaisesta Neuvostoliiton autoilijasta tulisi tulla myös automekaanikko.

Muistan itse hyvin lapsuudesta, kuinka ihmiset korjasivat kaikki nämä lapio-paskokoneet - purkamalla yksittäiset komponentit melkein kokonaan, koko päivän indeksoimatta ulos tämän automaattisen roskakorin pohjasta, makaamalla siellä paskaa ja kiinteää öljyä. Ja nämä kaukalot käynnistettiin ajoittain työntölaitteesta tai manuaalisen mekaanisen käynnistimen avulla, jolla on kaareva kahva.

Kuva

Teksti on google kääntäjästä suoraan. :roll: Hieman venäjää osaavana yritän toisinaan muokata tekstejä mutta tämä on niin "loistava" käännös, etten yritä :mrgreen:

Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2733
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Ah Venäjää!

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

Voi että, kun meidän ihanaa, viatonta itänaapuria taas potkitaan ihan syyttä. :cry:
Wada pudotti jättiuutisen – Venäjä suljetaan kansainvälisestä huippu-urheilusta neljäksi vuodeksi

Wada päätti asiasta kokouksessaan Lausannessa maanantaina. Venäjä on manipuloinut dopingnäytteiden laboratoriodataa.


Maailman antidopingtoimisto Wada on päättänyt tänään kokouksessaan sulkea Venäjän suurista urheilutapahtumista, kuten olympialaisista ja MM-kisoista neljäksi vuodeksi dopingnäytteiden datan manipuloinnin takia, kertoo uutistoimisto AFP. Wada päätti asiasta kokouksessaan Sveitsin Lausannessa.

Syynä ovat Moskovan antidopinglaboratoriosta luovutetut testitiedot, jotka Wada on todennut manipuloiduiksi. Wada vertasi alkuvuodesta pitkän vääntämisen jälkeen saamiaan testitietoja ilmiantajalta vuonna 2017 saamaansa kopioon ja havaitsi, että satoja positiivisia testituloksia oli poistettu.

Wadan komitea suositteli neljän vuoden kieltoa, ja se myös hyväksyttiin.

Venäjällä on todettu valtiojohtoinen dopingohjelma, jonka takia maan urheilijat olivat sivussa jo Rion vuoden 2016 kesä- ja Pyeongchangin vuoden 2018 talviolympialaisista. Uusi panna pitää venäläiset urheilijat sivussa myös vuoden 2020 Tokion kesä- ja vuoden 2022 Pekingin talviolympialaisista.
Aiemmissa kisoissa sellaiset urheilijat, jotka on todettu puhtaiksi, ovat saaneet urheilla kisoissa ilman kansallistunnuksia. Sitä Wadan komitea suosittelee myös tuleviin kisoihin.

Wadan komitea suosittelee myös, että Venäjältä evätään mahdollisuus järjestää suuria urheilutapahtumia tulevina vuosina. Suomen miesten jalkapallomaajoukkue pelaa ensi kesänä EM-kisoissa Pietarissa ja Kööpenhaminassa lohkossa, jossa on mukana myös Venäjä.
– Jos suurkilpailun järjestelyoikeus on jo myönnetty Venäjälle, tuosta oikeudesta on luovuttava ja tapahtuma siirrettävä toiseen maahan, paitsi jos tuo on laillisesti tai käytännöllisesti mahdotonta. Lisäksi Venäjä ei voi hakea vuoden 2032 kesäolympialaisia ja -paralympialaisia, raportissa suositeltiin.

Urheiluoikeuden asiantuntija Olli Rauste sanoi viime viikolla Yle Urheilun haastattelussa, että ensi kesän tapahtumiin tuskin tulee muutosta juuri käytännön ongelmien takia. Wada on myös vahvistanut, että Pietarissa tullaan pelaamaan.

– En usko, että sitä voidaan enää perua. Työryhmän suosituksessa suositeltiin järjestämisoikeuksien perumista, jos se on käytännössä mahdollista. Pietarin peleihin on jo myyty lippuja ja ihmiset ovat tehneet matkajärjestelyjä.

Venäläiset urheilujohtajat ottivat asiaan kantaan viime kuussa toteamalla, että uusi neljän vuoden rangaistus olisi perusteeton sekä kohtuuton.
Venäjä voi valittaa Wadan päätöksestä urheilun vetoomustuomioistuin CASiin.
Sverdlov kirjoitti:Katsoin juuri Trumpin puheen.Sangen viileästi suhtautui voittoon kaiken sen paskan jälkeen mitä on niskaan kaadettu.Nyt sitten tälläkin areenalla hiljenee
sikakoira kirjoitti:..ei jää epäselväksi tuleeko Trump viemään rökäle voiton jälleen kerran. Kyllä tulee ja helposti

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Kehitysmaanaapurin puolustusteollisuuttaa haittaa korruptio ja heikko tuottavuus

Viesti Kirjoittaja putsari »

Ei sinänsä mitään uutta Suomen itäisestä kehitysmaanaapurista. Ryssämeininki jatkuu vaikka valta ja järjestelmät vaihtuvat. Ja tämän lennättämisestä pikapikaa kaatopaikalle haaveilevalle politrukille: tämä uutinen oli MTV:n rikosuutisista, siksi ajankohtainen rikosuutinen.
Suomalaistutkimus: Venäjän puolustusteollisuuden talous on rapakunnossa – korruptio ja heikko tuottavuus riesana

Venäläisen puolustusteollisuuden talous on aseviennin kasvusta huolimatta rapakunnossa, paljastaa Suomen maanpuolustuskorkeakoulun tuore tutkimus. Etenkin lentokoneteollisuus on raskaasti velkaantunut. Puolustusteollisuus toimii kuitenkin nykyään paremmin kuin Neuvostoliiton aikaan.

Julkaisun ovat kirjoittaneet Aleksi Päiväläinen ja Karoliina Rajala. He eivät ole maanpuolustuskorkeakoulun palveluksessa, vaan ulkopuolisia tutkijoita.

Tutkimusraportti on suppeahko, mutta selkeä analyysi Venäjän puolustusteollisen kompleksin (OPK) rakenteista, rahoituksesta, haasteista ja tulevaisuudennäkymistä.



OPK on Venäjällä jättiläismäinen taloudellinen toimija, todellinen valtio valtiossa. Puolustusteollisuus työllistää kaksi miljoonaa ihmistä ja vastaa 5–6 prosentista Venäjän teollisuustuotannon arvosta.

Asevienti on kasvanut
Puolustusteollisuuden saamien sisäisten tilausten kannalta keskeinen tekijä on vuonna 2010 käynnistetty asevarusteluohjelma (GPV 2020).

Ohjelman tavoite on nostaa nykyaikaisen aseistuksen osuus asevoimien kalustosta 15 prosentista 70 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.

Kyseinen tavoite näyttää toteutuvan suunnitelmien mukaisesti, ja samaan aikaan myös Venäjän asevienti on kehittynyt suotuisasti.

Vuonna 2001 Venäjä vei aseita 3,7 miljardilla dollarilla, mutta tällä hetkellä viennin arvo on vuositasolla noin 15 miljardia dollaria.

Lentokonealan talous kuralla
Massiivisten kotimarkkinatilausten ja kasvaneen aseviennin puitteissa voisi olettaa, että puolustusteollisuudessa toimivien yritysten taloudellinen tilanne olisi hyvä.

Tämän johtopäätöksen suomalaistutkijat kuitenkin ampuvat alas. Todellisuudessa suuri osa aseteollisuusyrityksistä on raskaasti velkaantuneita, ja Venäjän federaatio joutuu subventoimaan yhtiöitä monin tavoin.


Esimerkiksi Mig-, Suhoi- ja Tupolev-brändeistään tunnetun OAK:n (Yhtyneet lentokonetehtaat) talous on rapakunnossa. Yhtiön velkataakka on useita miljardeja dollareita.

Tämä siitä huolimatta, että GPV 2020 -ohjelma on taannut hyvän tilauskannan viime vuosiin saakka.

Kotimarkkinatilaukset ovat kuitenkin kääntymässä laskuun lähivuosina, mikä ei lupaa hyvää OAK:n tuloskunnolle.

Taloutta haittaavat korruption lisäksi vähäiset alihankkijat ja lännen taloussanktiot
Taloudellisesti kannattavia yrityksiä OPK:n piiristä on vaikea löytää. Lähes ainoana valopilkkuna suomalaistutkijat noteeraavat valtiolliseen Rosteh-monialakonserniin kuuluvan Vertoljoty Rossii -yhtiön (Venäjän helikopterit).

Puolustusteollisen kompleksin yleisiä ongelmia ovat liiallinen keskittyminen, työn heikko tuottavuus, alihankkijoiden vähäinen käyttö, riittämätön panostus tuotekehitykseen, laajamittainen korruptio ja lännen taloussanktiot.

Työntekijöiden määrä suhteessa liikevaihtoon on moninkertainen alan länsiyhtiöihin verrattuna. Tuotekehitysmenot ovat yleisesti alle kaksi prosenttia liikevaihdosta.

Esimerkiksi Airbusilla tai Saabilla kyseinen luku on noin viisi prosenttia.

Tilanne kuitenkin parempi kuin Neuvostoliitossa
Suomalaisraportissa ei kuitenkaan täysin tyrmätä puolustusteollisuuden näkymiä.

Tutkijat muistuttavat, että OPK toimii nyt joka tapauksessa tehokkaammin kuin Neuvostoliiton kaatumista seuranneina sekasortoisina vuosina tai vielä 2000-luvun alussa.

Puolustusteollisen kompleksin kääntäminen voitolliseksi ja sen asteittainen diversifiointi siviiliteollisuuden tuotteisiin edellyttävät tutkijoiden mukaan kuitenkin Venäjän hallitukselta merkittäviä taloudellisia uhrauksia lähivuosina.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suo ... #gs.ovkssw
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Kehitysmaanaapurin puolustusteollisuuttaa haittaa korruptio ja heikko tuottavuus

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

putsari kirjoitti:
Su Joulu 29, 2019 6:42 am
Ei sinänsä mitään uutta Suomen itäisestä kehitysmaanaapurista. Ryssämeininki jatkuu vaikka valta ja järjestelmät vaihtuvat. Ja tämän lennättämisestä pikapikaa kaatopaikalle haaveilevalle politrukille: tämä uutinen oli MTV:n rikosuutisista, siksi ajankohtainen rikosuutinen.
^^ Ihan totta, eli miksi siis kukaan vakavissaan voi pelätä venäjää?Naurettavaa!!!
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

Kardemumma

Re: Kehitysmaanaapurin puolustusteollisuuttaa haittaa korruptio ja heikko tuottavuus

Viesti Kirjoittaja Kardemumma »

PiikkiSika kirjoitti:
Su Joulu 29, 2019 11:22 am
putsari kirjoitti:
Su Joulu 29, 2019 6:42 am
Ei sinänsä mitään uutta Suomen itäisestä kehitysmaanaapurista. Ryssämeininki jatkuu vaikka valta ja järjestelmät vaihtuvat. Ja tämän lennättämisestä pikapikaa kaatopaikalle haaveilevalle politrukille: tämä uutinen oli MTV:n rikosuutisista, siksi ajankohtainen rikosuutinen.
^^ Ihan totta, eli miksi siis kukaan vakavissaan voi pelätä venäjää?Naurettavaa!!!
Pelolle ei pidä antaa valtaa.

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10564
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Kehitysmaanaapurin puolustusteollisuuttaa haittaa korruptio ja heikko tuottavuus

Viesti Kirjoittaja damfin »

PiikkiSika kirjoitti:
Su Joulu 29, 2019 11:22 am
putsari kirjoitti:
Su Joulu 29, 2019 6:42 am
Ei sinänsä mitään uutta Suomen itäisestä kehitysmaanaapurista. Ryssämeininki jatkuu vaikka valta ja järjestelmät vaihtuvat. Ja tämän lennättämisestä pikapikaa kaatopaikalle haaveilevalle politrukille: tämä uutinen oli MTV:n rikosuutisista, siksi ajankohtainen rikosuutinen.
^^ Ihan totta, eli miksi siis kukaan vakavissaan voi pelätä venäjää?Naurettavaa!!!
Kai se on vähän niinkuin satiaisten ja torakoiden sun muiden ällöttävien nilviäisten pelkokin, eli vaikka ne onkin yhdellä sormella liiskattavia iljetyksiä, niin suureksi joukoksi levitessään niistä muodostuu pelottava ja inhottava uhka.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Ah Venäjää!

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Asevienti on kasvanut
Puolustusteollisuuden saamien sisäisten tilausten kannalta keskeinen tekijä on vuonna 2010 käynnistetty asevarusteluohjelma (GPV 2020).

Ohjelman tavoite on nostaa nykyaikaisen aseistuksen osuus asevoimien kalustosta 15 prosentista 70 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.

Kyseinen tavoite näyttää toteutuvan suunnitelmien mukaisesti, ja samaan aikaan myös Venäjän asevienti on kehittynyt suotuisasti.

Vuonna 2001 Venäjä vei aseita 3,7 miljardilla dollarilla, mutta tällä hetkellä viennin arvo on vuositasolla noin 15 miljardia dollaria.
Tässäpä tuo oleellinen aselobbarin laatimasta raportista.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Vastaa Viestiin