65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
Eilisaamu
Martin Riggs
Viestit: 627
Liittynyt: To Touko 15, 2008 11:06 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja Eilisaamu »

Minä en pääse epäilyksistäni että tämä uusi yrittäjä on jotenkin katoamisen takana. Joku hänen persoonassaan mättää, haiskahtaa, en tiedä miksi. Tällähän oli kauan aikaa julkinen fb, pääsi näkemään vähän eloaan ja olemustaan.

Mutta jos nyt jotain järkeenkäypää vaihtoehtoa miettisin tuolle, niin en millään jaksa uskoa noihin ulkopuolisen naamiojuttuihin, en B itsensä naamiojuttuihin enkä itsemurhaankaan. Liian lennokasta ja liian vaikeaa käytännössä.
Ehkä joku venkula mahdollisuus omaehtoiseen katoamiseen, mutta siihen täytyisi olla joku todella painava ja sotkuinen syy taustalla, liittyä ehkä uuden omistajan taloussotkuihin. Onko ollut lankeamassa jotakin kautta B niskaan toisen velat tai jotain muuta ahdistavaa että halunnut kadota, ja miesystävä mennyt perässä etelän lämpöön.
Tai sitten tehneet tämän uuden omistajan kanssa pimeää kauppaa. Uudella omistajalla ollut pimeää rahaa ja B ottanut myyntirahat verottomana ja lähtenyt niine hyvineen sovitusta palaverista suunnitellusti. Ja mies perässä. Tämä selittäisi läheisten hiljaisuuden mediassa katoamiseen liittyen.
Yksi ajatus ollut myös että siinä matkalla metrosta tapaamiseen on käynyt jotain, kun näitä väkivaltaisia tapauksia ollut viime vuosina uutisissa, että tuntematon hyökännyt ja ryöstänyt. Mutta roppa oikeastaan kaataa tämän teorian. Mihinkäpä hävittää roppa keskellä päivää Helsingissä jos jotenkin ryöstö olisi onnistunutkin. Eli ei.
Siitä ulkomaalaisesta ihailijastaaan olisi ollut mukava kuulla lisää, mutta ehkä sekin vain sivuseikka kun sitä ei sen enempää ole alettu tinkaamaan.
Diego
Hetty Wainthropp
Viestit: 467
Liittynyt: Su Kesä 28, 2015 10:27 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja Diego »

Tämä on hyvin avoin tapaus, ja itselläni ei ole varsinaista päälinjaa tai -teoriaa. Moni tapahtumaketju on mahdollinen. Alleviivaamani Eilisaamun pohdinnassa on kieltämättä kyllä mielenkiintoinen sattuma:
Eilisaamu kirjoitti: Ti Tammi 14, 2020 9:23 pm Onko ollut lankeamassa jotakin kautta B niskaan toisen velat tai jotain muuta ahdistavaa että halunnut kadota, ja miesystävä mennyt perässä etelän lämpöön. Tai sitten tehneet tämän uuden omistajan kanssa pimeää kauppaa. Uudella omistajalla ollut pimeää rahaa ja B ottanut myyntirahat verottomana ja lähtenyt niine hyvineen sovitusta palaverista suunnitellusti. Ja mies perässä. Tämä selittäisi läheisten hiljaisuuden mediassa katoamiseen liittyen.
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja skoone »

Diego kirjoitti: Ti Tammi 14, 2020 9:35 pm Tämä on hyvin avoin tapaus, ja itselläni ei ole varsinaista päälinjaa tai -teoriaa. Moni tapahtumaketju on mahdollinen. Alleviivaamani Eilisaamun pohdinnassa on kieltämättä kyllä mielenkiintoinen sattuma:

...
Diego, Pohdin asiaa laajalti toisaalla...
Muista lähdekritiikki!
Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Siinä on hyvin outoa sellainen että jos Birgitta oli noin kello 15 siellä kulmilla missä hänellä oli tapaaminen ja puhelin linkittyi viimeisen kerran kello 17 Tennispalatsin mastoon ja poliisi häntä ei ole löytänyt yhdeltäkään valvontakameranauhalta, niin ei hänestä ilmeisesti ole yhtään silminnäkijähavaintojakaan? Jos aikaa oli kello 15-17 niin miten käytti tuon ajan. Luulisi jos olisi käynyt vaikka kahvilassa tai liikkunut tennispalatsin tuntumassa tai kulmilla kahden tunnin ajan niin joku olisi edes hänet havainnut.
Tosin Helsingissä ihmisiä tulee ja menee mutta on hyvin outoa ettei hänestä tullut mitään silminnäkijähavaintoja, tai niitä ei ole ainakaan kerrottu julkisuuteen.
Joko hän kello n.15 siirtyi johonkin sisätilaan joten häntä ei kukaan olekkaan ehtinyt havaita siirtyessään lyhyen matkan johonkin kiinteistöön. Tai sitten hän on ollut esim.peruukissa tms eli häntä ei voi yhdistää kadonneesta jaettuun kuvaan. Tai sitten hän ei ollut tuolla ollenkaan.

Kun kyse on kuitenkin kaupungin keskustasta niin luulisi että joku nyt olisi kiinnittänyt jotakin huomiota vai onko niin että ihmisiä on vaan Helsingissä niin paljon ja laidasta laitaan ettei kukaan oikein kiinnitä kenenkään huomiota sen tarkemmin?
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja skoone »

MissMallard kirjoitti: Ke Tammi 15, 2020 7:54 am ...
Kun kyse on kuitenkin kaupungin keskustasta niin luulisi että joku nyt olisi kiinnittänyt jotakin huomiota vai onko niin että ihmisiä on vaan Helsingissä niin paljon ja laidasta laitaan ettei kukaan oikein kiinnitä kenenkään huomiota sen tarkemmin?
Näin on, Kampin alueella ei voi edes bongata tuttuja.
Muista lähdekritiikki!
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja skoone »

pähkäilin asiaa yksityisviestissä..
Olen "tutkistellut asiaa joskus aika paljonkin.
Muista lähdekritiikki!
MEG
Adrian Monk
Viestit: 2583
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja MEG »

Johdonmukaisesti on Birgitta katoamispäivänä suunnannut sovittuun kampaamotapaamiseen. Vaikka onkin kahden metroaseman kamerat näkymättömänä ohittanut.
Mutta itsemurha mahdollisuutta ei voi täysin poissulkea ja on siitä täällä vuosien varrella paljon keskusteltukin.
Hänen kohtalonsa jäänee selvittämättä.
Nähdäkseni ainoa heikko mahdollisuus olisi tässä, - kuten mittaluokaltaan kuuluisimpien Bodomin ja Ulvilan tapauksissakin- ,että joku tapausten syylliskandidaateista olisi myös todellisuudessa syyllinen ja joku hänen läheisistään astuisi joskus tulevaisuudessa paljastamaan mahdolliset tietonsa tai tietoja häneltä muuten vuotaisi .
Minulla ei ole varmaa näkemystä syyllisistä.
Diego
Hetty Wainthropp
Viestit: 467
Liittynyt: Su Kesä 28, 2015 10:27 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja Diego »

skoone kirjoitti: Ke Tammi 15, 2020 12:10 am Diego, Pohdin asiaa laajalti toisaalla...
Kiitos, en saa yv:tä lähtemään, se jää junnaamaan "Lähtevät" -kansioon..
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja skoone »

Diego kirjoitti: Ke Tammi 15, 2020 4:13 pm
Kiitos
Tuli jo! Jatketaan keskustelua täällä.
Olen vertaillut Åkerlundin ja Silanderin katoamisia ja tullut siihen tulokseen, että kyseessä on kaksi eri henkilöä.
Jatkan myöhemmin pähkäilyjäni.
Muista lähdekritiikki!
MEG
Adrian Monk
Viestit: 2583
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja MEG »

On hyvä jos Skoone on erillisen Ylähuoneen keskustelulle muodostanut. Vaatimattomampi pohdinta voi jatkua täällä julkisella puolella.
Diego
Hetty Wainthropp
Viestit: 467
Liittynyt: Su Kesä 28, 2015 10:27 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja Diego »

skoone kirjoitti: Ke Tammi 15, 2020 7:29 pm Olen vertaillut Åkerlundin ja Silanderin katoamisia ja tullut siihen tulokseen, että kyseessä on kaksi eri henkilöä.
Oletusarvoisesti näin on. Mutta jännä ilmiö, joku osaava voisi kirjoittaa näiden ympärille kirjan! :)
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja skoone »

Diego kirjoitti: Ke Tammi 15, 2020 7:47 pm
skoone kirjoitti: Ke Tammi 15, 2020 7:29 pm Olen vertaillut Åkerlundin ja Silanderin katoamisia ja tullut siihen tulokseen, että kyseessä on kaksi eri henkilöä.
Oletusarvoisesti näin on. Mutta jännä ilmiö, joku osaava voisi kirjoittaa näiden ympärille kirjan! :)
Nyt olen tutkaillut vähän enemmän ko henkilöistä löytyvää tietoa ja keskusteluja heidän katoamisistaan.

Osa 1. Åkerlund
Tässäkin, kuten niin useassa tapauksessa, on lehtihenkilöt laittaneet heti alkuun väärää tietoa liikenteeseen. Eli katoamisilmoituksessa sanotaan, että KBÅ on ruskeahiuksinen! Mutta eikös vaan häntä aleta kutsua vaaleaveriköksi heti ensimmäisissä uutisissa hänen katoamisestaan..

Olen suht samanikäinen kuin KBÅ ja opiskellut toisessa kaupungissa kuin Helsinki.Mutta tiedän, että vuonna 1970 nuoriso oli aika kovia juhlimaan. Ainakin opiskelijapiireissä, mutta luultavasti meininki oli samanlaista myös ei-opikelijoilla. KBÅ oli siis tehnyt töitä jo kolme vuotta ennen katoamistaan, Ja ehtinyt siinä välissä käydä Tanskat ja Ranskat...Ei siis ollut ollut opiskelijavaihdossa kai, vaan jostain muusta syystä...

Vanhempain vakuuttelu siitä, että huumeet ei liittynyt tytön katoamiseen on aika paljastavaa, mielestäni. Siinä mielessä, että muissa sen ajan katoamistapauksissa ei puhuta huumeista halaistua sanaa. Vai olenko ohittanut sellaiset kommentit muiden tapausten aprikoinneissa?

Tuon kadonneen kämppiksen jutut vaikuttaa myös aika oudoilta. Keksityiltä tosiaan...
Oliskohan nimttäin käynyt niin, että uudessa kimppakämpässä olisi sattunut "annosteluvirhe" ja sen vuoksi KBÅ katosi...+
Tämä on ihan spekua, mutta on semmoinen sääntö, jossa sanotaan: mitä enemmän selityksiä ja "outoja" yksityiskohtia (lukon murtaminen, työpaikan tarkastajat, korut ja kuvat...) annetaan, sitä todennäköisempää on, että ne on keksittyjä.
Muista lähdekritiikki!
Diego
Hetty Wainthropp
Viestit: 467
Liittynyt: Su Kesä 28, 2015 10:27 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja Diego »

Tämä on paljolti Åkerlund -spekua, mutta koittakaa kestää, jos häiritsee. :) Tämä on mielenkiintoista, ja ilmeisesti skoone jatkaa kohta Silanderilla. :)
skoone kirjoitti: To Tammi 16, 2020 2:36 pm Osa 1. Åkerlund
Tässäkin, kuten niin useassa tapauksessa, on lehtihenkilöt laittaneet heti alkuun väärää tietoa liikenteeseen. Eli katoamisilmoituksessa sanotaan, että KBÅ on ruskeahiuksinen! Mutta eikös vaan häntä aleta kutsua vaaleaveriköksi heti ensimmäisissä uutisissa hänen katoamisestaan..
Nuoren vaaleaverikön katoaminen myy, vaikka katoamisten klassikoksi tämä tapaus on noussut kai vasta minfossa. Vaikka vanha tapaus onkin, se on jo kysymys sinänsä, miksi Åkerlundin tapaus ei ole tunnetumpi laajemminkin, koska hänen katomisensahan täyttää kaikki median suosioon vaadittavat kriteerit. Tapaus painui aikanaan hämärään hiljaisuuteen jo 1970-luvulla. Väestörekisteritietojen epämääräisyys ei ainakaan vähennä hämäryyttä.
skoone kirjoitti: To Tammi 16, 2020 2:36 pm Olen suht samanikäinen kuin KBÅ ja opiskellut toisessa kaupungissa kuin Helsinki.Mutta tiedän, että vuonna 1970 nuoriso oli aika kovia juhlimaan. Ainakin opiskelijapiireissä, mutta luultavasti meininki oli samanlaista myös ei-opikelijoilla. KBÅ oli siis tehnyt töitä jo kolme vuotta ennen katoamistaan, Ja ehtinyt siinä välissä käydä Tanskat ja Ranskat...Ei siis ollut ollut opiskelijavaihdossa kai, vaan jostain muusta syystä...
Tämä huomattava kansainvälisyysaspekti on huomionarvoinen useammastakin syystä. (Odota hetki, asennan foliohatun.) No niin, takaisin linjoilla, eli:
1) Oliko ulkomaanreissujen päämäärä oikeasti Tanskat ja Ranskat. Jossain hän kävi, koska oli nuo ajat pois kuvioista, mutta missä. 2) Yhtymäkohta Silanderiin: kyse ei välttämättä ollut pelkästään satunnaisesta viininlipittämisestä lomakohteessa ulkomailla, vaan ulkomailla kontakteille avoimena olemisesta ja niiden löytämisestä, ehkä jopa jonkinlaisesta integroitumisesta ulkomaille ja yleensäkin ulkomaisiin ihmiisin, tai mahdollisesti sellaiseen pyrkimiseen.
skoone kirjoitti: To Tammi 16, 2020 2:36 pm Vanhempain vakuuttelu siitä, että huumeet ei liittynyt tytön katoamiseen on aika paljastavaa, mielestäni. Siinä mielessä, että muissa sen ajan katoamistapauksissa ei puhuta huumeista halaistua sanaa. Vai olenko ohittanut sellaiset kommentit muiden tapausten aprikoinneissa?
Tästä ei tiedä, onko kyseessä vain vanhempien ylipuolustautuva "eihän meidän tyttö" -tyyppinen toistaminen toimittajan mahdolliseen kysymykseen koskien sitä, liittyisikö katoamiseen päihteet, kuten huumeet. Hyvä huomio joka tapauksessa.
skoone kirjoitti: To Tammi 16, 2020 2:36 pm Tuon kadonneen kämppiksen jutut vaikuttaa myös aika oudoilta. Keksityiltä tosiaan...
Oliskohan nimttäin käynyt niin, että uudessa kimppakämpässä olisi sattunut "annosteluvirhe" ja sen vuoksi KBÅ katosi...+
Tämä on ihan spekua, mutta on semmoinen sääntö, jossa sanotaan: mitä enemmän selityksiä ja "outoja" yksityiskohtia (lukon murtaminen, työpaikan tarkastajat, korut ja kuvat...) annetaan, sitä todennäköisempää on, että ne on keksittyjä.
Niissä puheissa on kyllä melkein ufoa matskua, tavallaan liian paljon erikoisia asioita. Sjöwall&Wahlootä oli ehkä luettu. Annosteluvirhe on itselleni uusi näkökulma, ihan mahdollinen. Huomionarvoista on myös, että Åkerlund oli ihan vast' ikään muuttanut asumaan ko. kämppiksen kanssa, ja heti alkoi tapahtua.
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja skoone »

Diego kirjoitti: To Tammi 16, 2020 3:23 pm ...een pyrkimiseen.
skoone kirjoitti: To Tammi 16, 2020 2:36 pm Vanhempain vakuuttelu siitä, että huumeet ei liittynyt tytön katoamiseen on aika paljastavaa, mielestäni. Siinä mielessä, että muissa sen ajan katoamistapauksissa ei puhuta huumeista halaistua sanaa. Vai olenko ohittanut sellaiset kommentit muiden tapausten aprikoinneissa?
..
Vastasin, mutta ei mennyt läpi ilmeisesti.

Siis, että jos huumeet ylipäänsä mainitaan, niin silloin on vahva epäily.

Ja Birgitan katoamisesta kirjoitan myöhemmin.
Muista lähdekritiikki!
aumari
Vic Mackey
Viestit: 1995
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja aumari »

Aika yleisesti vaaleaverikkö mielletään vaaleahiuksiseksi, se on vähän hassua koska mielestäni se viittaa ihon väriin. Eihän hiuksissa ole verta, ainakaan yleensä.
Vastaa Viestiin