SILAKAT: vale-, viha- ja vastamedioita vastaan

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Electric Larry

Re: SILAKAT: vale-, viha- ja vastamedioita vastaan

Viesti Kirjoittaja Electric Larry »

Villeri kirjoitti:
Ma Tammi 20, 2020 12:11 am

Kyse on enemmänkin siitä, että te työnnätte meitä tavallisia suomalaisia persujen äänestäjiksi. Vielä viisi vuotta sitten persujen äänestäminen oli mahdoton ajatus, nyt kun teidän toimintaa on seurannut, se on ainoa mahdollinen ajatus: sitä äänestää mitä tahansa, kunhan on eri puolella teidän kanssa. Vitun apinat eivät tajua tekevänsä omia maaleja.
Taitavia omiin muroihin kusijoita ovat silakat ja myös heidän takanaan lymyilevä vasemmisto. En ole ikinä ollut erityisen isänmaallinen enkä poliitiikasta kiinnostunut, mutta heidän mittapuullaan olen äärioikeistoa ja natsi. Kiitos sanan- ja mielipiteenvapauden kahlitsemisinnon, aion seuraavissa vaaleissa äänestää satavarmasti perussuomalaisia. Tähän asti olen viihtynyt nukkuvien puolueessa, mutta nyt on sen verran taantunutta sakkia liikenteessä, että pakko jotain alkaa asialle tehdä. Kiitos siitä silakoille ja vasemmistolle.

Nykyinen järjetön maahanmuuttopolitiikka (ja ei, vitun kilipäät, en ole rasisti, vaan osaan erottaa hullut ihmiset terveistä, väristä viis, ja niitä nyt vaan sattuu tällä hetkellä valumaan maahan ovista ja ikkunoista) tulee tuhoamaan hyvinvointivaltiomme jos ei touhuun aleta saada jotain tolkkua. Minusta olisi ihan kiva, että kotimaani (ja taas ei, vitun kilipäät, en ole mikään nationalisti vaan tämä sattuu olemaan maa, missä olen syntynyt ja missä juureni ovat) pysyisi tulevillekin sukupolville turvallisena ja hyvänä paikkana elää. Kiitos silakat, teidän yrityksenne saada tavalliset, työssäkäyvät veronmaksajat leimattua kelvottomiksi yksilöiksi, kusee omille nilkoillenne ja vain vahvistaa suurinta mörköänne, joka sattuu olemaan osin teidän ansiostanne Suomen suosituin puolue tällä hetkellä. Kiitos silakat, että herättelette suomalaisia ottamaan punavihreät lasit silmiltään ja näkemään, minkälainen paskasirkus maassamme on käynnissä ja vaatimaan siihen muutosta.

edittiä: Ei nyt kuitenkaan anneta silakoille krediittiä koko paskan politiikan ajamisesta, vaan siitä, että tuovat selkeästi esille omansa lisäksi myös vasurien pohjattoman tyhmyyden.
Viimeksi muokannut Electric Larry, Ma Tammi 20, 2020 1:02 am. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: SILAKAT: vale-, viha- ja vastamedioita vastaan

Viesti Kirjoittaja putsari »

Kun tämä on silakkaketju, niin silakoista. Mites Johannes Kosken palvelus? Onko sellaista ollut edes siviilipalveluksessa? Entä Fatima Verwijnen?
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

ilmarinen
Nikke Knakkertton
Viestit: 153
Liittynyt: Ti Huhti 16, 2013 8:35 pm

Re: SILAKAT: vale-, viha- ja vastamedioita vastaan

Viesti Kirjoittaja ilmarinen »

Olen iloinen silakka, heteromies ja syön lihaa, erityisesti porosta tykkään kovasti.

Olen käynyt armeijan aikanaan Tikkakoskella Ilmavoimien Viestikoulussa. Niin kuin Kauhavalla kuulemma sanoivat Ilmavoimien lennokkikerhossa.

Kävin kahdeksan kuukautta inttiä. Komppanianpäällikkö piti puhuttelun, kun en ollut pyrkinyt jatkokoulutukseen. Olette upseeriainesta, hän jyrisi. Minulla oli vaimo, asuntolaina ja työpaikka eli ei silloin kiinnostanut.

Silakoissa on väkeä laidasta laitaan, kokoomuslaisista kommunisteihin ja äärikristityistä ateisteihin. Mikä tässä nyt niin paljon ärsyttää? Kaikkia yhdistää se, että me olemme öyhöttäjiä vastaan.

Ei pidä ruveta leimaamaan ihmisiä tai asettamaan heidän motiivejaan kyseenalaisiksi. Rauhaa ja rakkautta ihmiset. Vähemmän vihapuhetta ja kaunaa :D :D :D

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: SILAKAT: vale-, viha- ja vastamedioita vastaan

Viesti Kirjoittaja putsari »

ilmarinen kirjoitti:
Ma Tammi 20, 2020 1:04 am

Noin kirjoittelee siis Suomen pahimpaan öyhöttäjä ja viharyhmään,silakoihin kuuluva.Onpas tässä ketjussa muuten joku alokkaiden invaasio (jotka ovat kuulemma "orkkiksia)

Enemmän vihaa väärin ajattelijoita kohtaan, enemmän ilmiantoja työnantajille toisinajattelijoista ja kaikkea muuta kiusaa, palvelinhyökkäyksiä väärinajattelevien keskustelupalstoille jne. Siitä on silakat tehty.

Koko Silakkaliikkeen ajatus vastustaa rasismia on luonnonvastainen ja mielenvikainen, koska evoluutio on kehittänyt ihmisille luonnollisen epäluuloisuuden oman viiteryhmän ulkopuolisiin tahoihin. Ominaisuus joka on kehittynyt ihmiselle lajin selviämistä varten. Vihaatte siis itseänne ja valehtelette itsellen että ette tunne epäluuloa oman viiteryhmän ulkopuolisiin. Olette siis mielenvikaisia, hoitopaikkaa vailla.
Viimeksi muokannut putsari, Ma Tammi 20, 2020 1:13 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Durruti
Remington Steele
Viestit: 228
Liittynyt: Ke Joulu 11, 2013 6:16 am
Paikkakunta: West Coast Rocks

Re: SILAKAT: vale-, viha- ja vastamedioita vastaan

Viesti Kirjoittaja Durruti »

putsari kirjoitti:
Ma Tammi 20, 2020 12:57 am
Kun tämä on silakkaketju, niin silakoista. Mites Johannes Kosken palvelus? Onko sellaista ollut edes siviilipalveluksessa? Entä Fatima Verwijnen?
Koski on käynyt armeijan. Löydät nämä itsekin googlaamalla. Älä ole uusavuton.

Electric Larry

Re: SILAKAT: vale-, viha- ja vastamedioita vastaan

Viesti Kirjoittaja Electric Larry »

Durruti kirjoitti:
Ma Tammi 20, 2020 12:57 am

Ja sen saavuttamiseksi äänestät puoluetta, jolla on riveissään mm. seksuaalirikollisia ja lasten pahoinpitelijöitä. Ok. :roll:

Persukansanedustelija-Turtiaisen hakkaama poika voi olla asiasta eri mieltä.
Kertoo jotain vasemmiston ajamasta politiikasta kun jopa tuokin kuulostaa paremmalta kuin se shangri-vitun-la, mitä vasurit ovat meille rakentamassa. Yksilöihin hyökkäämisen sijaan katson kokonaiskuvaa ja jos on valittava paskan ja yrjön väliltä, niin mieluummin sitten vaikka yksi lapsen hakkaaja kuin iso lauma raiskaajia ja murhaajia. Kehottaisin sinua katsomaan Ruotsin meininkiä, mihin mekin olemme kovaa vauhtia menossa, mutta tiedän että lyö päässä jarrut päälle jos näkyy omaa harhaista maailmankuvaa vähänkään risteäviä asioita, niin sen sijaan voit leimata minut hiljaa mielessäsi natsiksi ja jatkaa valitsemallasi umpikujalla.

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: SILAKAT: vale-, viha- ja vastamedioita vastaan

Viesti Kirjoittaja putsari »

Durruti kirjoitti:
Ma Tammi 20, 2020 1:12 am

Koski on käynyt armeijan. Löydät nämä itsekin googlaamalla. Älä ole uusavuton.
Koski on käynyt armeijassa, mutta onko hän suorittanut asepalveluksen. Onpa kumma, että näitä kavereita kiusataan joka paikassa ja aina on syy ulkopuolisissa.

"Alokkaana armeijassa makasin sängyssä ja itkin. Minut oli suljettu ryhmän ulkopuolelle. Olin seuraavat kuukaudet henkisen väkivallan kohteena ja tunsin oloni vieraaksi hierarkkisessa ilmapiirissä."
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: SILAKAT: vale-, viha- ja vastamedioita vastaan

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Tipup kirjoitti:
Ma Tammi 20, 2020 12:26 am
Minä kuulun silakoihin ja olen käynyt 12 kk Suomen armeijaa. Koulutan myös aika ajoin ampumista tänäkin päivänä.

Mistä moinen oletus ettei rasismin vastustajat käy inttiä?
Miksi te silakat toivotte sodanjälkeisen sukupolven ja 50-70-luvulla syntyneitten kuolemaa? Teitä reppanoita ei olisi olemassakaan jos kansallismieliset eivät olisi taistelleet Suomen itsenäisyyden puolesta.

Kuva
Silakoiden keskustelua
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: SILAKAT: vale-, viha- ja vastamedioita vastaan

Viesti Kirjoittaja putsari »

Koko Silakkaliikkeen ajatus vastustaa rasismia on luonnonvastainen ja mielenvikainen, koska evoluutio on kehittänyt ihmisille luonnollisen epäluuloisuuden oman viiteryhmän ulkopuolisiin tahoihin. Ominaisuus joka on kehittynyt ihmiselle lajin selviämistä varten. Vihaatte siis itseänne ja valehtelette itsellen että ette tunne epäluuloa oman viiteryhmän ulkopuolisiin. Olette siis mielenvikaisia, hoitopaikkaa vailla.
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Durruti
Remington Steele
Viestit: 228
Liittynyt: Ke Joulu 11, 2013 6:16 am
Paikkakunta: West Coast Rocks

Re: SILAKAT: vale-, viha- ja vastamedioita vastaan

Viesti Kirjoittaja Durruti »

John Kimble kirjoitti:
Ma Tammi 20, 2020 1:21 am
Tipup kirjoitti:
Ma Tammi 20, 2020 12:26 am
Minä kuulun silakoihin ja olen käynyt 12 kk Suomen armeijaa. Koulutan myös aika ajoin ampumista tänäkin päivänä.

Mistä moinen oletus ettei rasismin vastustajat käy inttiä?
Miksi te silakat toivotte sodanjälkeisen sukupolven ja 50-70-luvulla syntyneitten kuolemaa? Teitä reppanoita ei olisi olemassakaan jos kansallismieliset eivät olisi taistelleet Suomen itsenäisyyden puolesta.

Kuva
Silakoiden keskustelua
Ensinnäkin tuo on yhden ihmisen, ei silakoiden mielipide. Toisekseen, tuossakaan ei toivota kenenkään kuolemaa.

En tiedä mihin viittaat "kansallismielisilla", mutta sotaveteraanit eivät olleet erityisen kansallismielisiä. Päinvastoin sodan kokeneet sukupolvet olivat Suomen vasemmistolaisimpia sukupolvia. Tämän voi todeta 1930-40-lukujen vaalituloksista. Esim. 1945 eduskuntavaaleissa vasemmisto sai 49%. Jopa kommunistit saivat 23% vaikka maa oli juuri sotinut 5 vuotta kommunistista itänaapuriaan vastaan.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: SILAKAT: vale-, viha- ja vastamedioita vastaan

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Durruti kirjoitti:
Ma Tammi 20, 2020 1:32 am
Ensinnäkin tuo on yhden ihmisen, ei silakoiden mielipide. Toisekseen, tuossakaan ei toivota kenenkään kuolemaa.
Eutanasia.png
Eutanasia.png (8.21 KiB) Katsottu 2779 kertaa
Siinä lisää silakoiden mielipiteitä. Eutanasiaa toivotaan "suurille ikäluokille" ja nauruhymiöt päälle.

Nyt on jo kaksi silakoiden mielipidettää täällä. Eikö yhden tai kahden henkilön perusteella voikkaan yleistää koko ryhmää kuten te teette vaikkapa perussuomalaisten kanssa?
Viimeksi muokannut John Kimble, Ma Tammi 20, 2020 1:40 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Avatar
Kaizer Sose
Jane Marple
Viestit: 1007
Liittynyt: To Elo 11, 2011 12:05 am

Re: SILAKAT: vale-, viha- ja vastamedioita vastaan

Viesti Kirjoittaja Kaizer Sose »

Niin kuin aikaisemmin tuolla mainitsin niin taitaa silakoiden mielipide vaikuttaminen olla alkanut nyt tässäkin foorumissa. Yllättävän paljon ko ryhmittymän jäseneksi itsensä kutsuvia on tänne viimeaikoina kommentoinnut ja levittänyt falskia propagandaansa.
Tuokaa minulle Alfredo Carcian pää ja hillosipuleita niin ette näe enää koskaan nälkää.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: SILAKAT: vale-, viha- ja vastamedioita vastaan

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Durruti kirjoitti:
Ma Tammi 20, 2020 1:32 am
Ensinnäkin tuo on yhden ihmisen, ei silakoiden mielipide. Toisekseen, tuossakaan ei toivota kenenkään kuolemaa.
Eutanasia tarkoittaa armokuolemaa ja sen toivominen tarkoittaa kuolemisen toivomista. Tässä tapauksessa silakat toivovat valtavan kansanryhmän kuolemaa.

Tässä täyttyy hyvinkin kiihottaminen kansanryhmää vastaan rikospykälä.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: SILAKAT: vale-, viha- ja vastamedioita vastaan

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Durruti kirjoitti:
Ma Tammi 20, 2020 1:48 am
John Kimble kirjoitti:
Ma Tammi 20, 2020 1:38 am
Durruti kirjoitti:
Ma Tammi 20, 2020 1:32 am
Ensinnäkin tuo on yhden ihmisen, ei silakoiden mielipide. Toisekseen, tuossakaan ei toivota kenenkään kuolemaa.
Kuva
Siinä lisää silakoiden mielipiteitä. Eutanasiaa toivotaan "suurille ikäluokille" ja nauruhymiöt päälle.

Nyt on jo kaksi silakoiden mielipidettää täällä. Eikö yhden tai kahden henkilön perusteella voikkaan yleistää koko ryhmää kuten te teette vaikkapa perussuomalaisten kanssa?
Itse tulkitsen viestin ironiaksi, jota se mitä ilmeisimmin onkin.
Pidetäänpä mielessä vastaisuuden varalta. Kuoleman toivominen ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan onkin "ironiaa".

Voiko yleistää muutaman mielipiteen perusteella koko ryhmän Durruti?
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: SILAKAT: vale-, viha- ja vastamedioita vastaan

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

ilmarinen kirjoitti:
Ma Tammi 20, 2020 1:19 am
Tämä menee nyt ihan tyhmäksi perseilyksi puolin ja toisin, jos viranomaisia ruvetaan kuormittamaan turhilla ilmoituksilla. Nyt jäitä hattuun prkl.

En kannata itsekään mitään turhia ilmoituksia, vaikka hölmöimmillään jopa viranomaiset tekevät tuota selvästi kiusaamis tarkoituksessa. Ulkopuoliset ovat vielä oma lukunsa.

Kaikista hulluinta on tietoisesti laittaa viranomaisten aikaa järjestelmän ja poliittisten päätöksien kautta semmoiseen toimintaan, jossa tuhlataan resursseja.
ilmarinen kirjoitti:
Ma Tammi 20, 2020 1:19 am
Silakat rakentavat rauhaa. Rauhaa ja rakkautta myös kaikille rasisteille ja ääri-ihmisille. Sitä he ennen muuta kaipaavat. Otetaan syliin ja silitetään. Manua lainaten: kyllä se siitä.
Silakkaliike perustuu valehteluun ja toiminta tuli heti tunnetuksi sisäisistä ristiriidoista. Koko ajan tuntuu olevan kiistaa, että kuka lentää pihalle ja mistä syystä.
Kyseessä on vaan yksi RHC ja Rasmus lisää. Eikö nuo riitä?

Vastaa Viestiin