Sivu 68/69

Re: Puhuiko Marjatta totta?

Lähetetty: La Heinä 19, 2025 11:45 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
JasseHames kirjoitti: La Heinä 19, 2025 10:43 pm
LexVeritas kirjoitti: Pe Heinä 18, 2025 11:44 pm Gustafssonin puolustuksen mukaan Hämeenkylän Gulf ei vielä silloin ollut baariutunut...Mahdollinen kahviloituminen on avoin kysymys, johon myös olisi tärkeää saada vastaus.
Käsittääkseni tähän asiaan otettiin perusteellisesti kantaa oikeudenkäynnin aikana, kun puolustus hankki rakennuslupia pohjapiirroksineen Sahakankaan väittämästä baarista/kahviosta. Ei pitänyt siis paikkaansa, kuten ei pitänyt paikkaansa ilmeisesti mikään muukaan seikka pois lukien ehkä arvaus ambulanssin saapumisesta ennen poliisia. On mielenkiintoista, miten jotkut uskovat edelleen Sahakankaan kertomukseen täysin sokeasti, minkä epäilen vahvasti johtuvan myös jostakin vakavammasta tilasta kuin vahvistusharhasta.
Sahakankaan tulee muistaa tarkasti asioita 60-luvulta. Nissen vaihdelleet tarinat sen sijaan menevät sen piikkiin, että aikaa on kulunut.

Re: Puhuiko Marjatta totta?

Lähetetty: Su Heinä 20, 2025 12:46 am
Kirjoittaja LexVeritas
Oleellista asiassa on, ettei kukaan ole vahvistanut Marjatan olleen siellä, missä hän väitti olleensa. Päinvastoin: kaksi todistajaa todisti käsityksenään, ettei Marjatta voinut olla siellä, missä hän väitti olleensa. Kukaan ei ole kertonut nähneensä Gustafssonia ja kumppaneita kävelemässä järven toiselle puolelle Villa Dalbyn maille ja takaisin murhaniemeen.
Pelkästään jo nämä seikat romuttivat Marjatan tarinan uskottavuuden.

Re: Puhuiko Marjatta totta?

Lähetetty: Su Heinä 20, 2025 3:17 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
LexVeritas kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 12:46 am Oleellista asiassa on, ettei kukaan ole vahvistanut Marjatan olleen siellä, missä hän väitti olleensa. Päinvastoin: kaksi todistajaa todisti käsityksenään, ettei Marjatta voinut olla siellä, missä hän väitti olleensa. Kukaan ei ole kertonut nähneensä Gustafssonia ja kumppaneita kävelemässä järven toiselle puolelle Villa Dalbyn maille ja takaisin murhaniemeen.
Pelkästään jo nämä seikat romuttivat Marjatan tarinan uskottavuuden.
Oleellista asiassa on myös, että poliisin 60-luvulla heikkolaatuisesti suorittama tutkinta ei välttämättä ole täysin tarkka ja kattava. Kenties Marjattaan on viitattu naisena tai kulkijana mahdollisessa silminnäkijähavainnossa.

Re: Puhuiko Marjatta totta?

Lähetetty: Su Heinä 20, 2025 11:11 pm
Kirjoittaja MikaK
veikkonen kirjoitti: Pe Heinä 18, 2025 1:52 pm Nisse: ”En osaa sanoa, minulla on huono nimimuisti.”
Tuohan se on se yleinen asianajajien neuvo. Sano että "en muista". Muistamattomuudesta ei voida rangaista. Nissellä oli asiansa osaava lakimies, joka sai päämiehensä luikerreltua vapaaksi raskaista murhassyytteistä. Ja samalla vetoamalla ja kiinnittämällä huomion muutamiin lähes merkityksettömiin Marjatan väärin muistamiin seikkoihin sai Marjatan tarinan näyttämään epäuskottavalta. Well done ja case closed.

Re: Puhuiko Marjatta totta?

Lähetetty: Su Heinä 20, 2025 11:26 pm
Kirjoittaja LexVeritas
MikaK kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 11:11 pm

Ilmeisesti siis on mielestäsi Gustafssonin syyllisyyttä tukeva raskas aihetodiste, ettei hän muistanut tunteneensa Pentti Jäppistä nimeltä? Minkä takia Gustafssonin olisi mielestäsi täytynyt tuntea Pentti Jäppinen yleensäkään?

Onko niin, että koska Gustafsson ei tuntenut Marjatta Sahakangasta eikä hänen poikaystäväänsä Pentti Jäppistä, niin seikka tekee Marjatan tarinasta mielestäsi uskottavan?

Re: Puhuiko Marjatta totta?

Lähetetty: Su Heinä 20, 2025 11:32 pm
Kirjoittaja Karo79
Itse en milläänlailla usko Marjatan kertomukseen Bodom yöstä.
Mutta uutena tietona tuli että Marjatta on kuitenkin jollainlailla tuntenut NG.n. NG käynyt siis jopa treffeillä muutama kuukausi bodomjärven surmien jälkeen Marjatan kaverin kanssa. (Elokuvissa) eli jollain lailla he ovat samoissa piireissä liikkuneet ainakin bodomin sormien jälkeen. Tämän siis luin täältä, pitääkö tämä paikkansa? Hyvin mielenkiintoista. Miksi ihmeessä Marjatta ja kumppanit olisivat jättäneet tämmöisen asian kertomatta jos olisi totta.

Re: Puhuiko Marjatta totta?

Lähetetty: Su Heinä 20, 2025 11:48 pm
Kirjoittaja LexVeritas
🠅

Gustafsson ei tosiaan väittänyt tunteneensa Sahakangasta, vaan hän kertoi nimen "Markka" tuovan mieleen vaalean tytön, joka liikkui "Stepparin "kanssa.

Voidaan kysyä myös, miksi Gustafsson tällaista kertoisi, jos hän valehtelisi siitä, ettei tunne Sahakangasta.

Re: Puhuiko Marjatta totta?

Lähetetty: Ma Heinä 21, 2025 1:52 am
Kirjoittaja MikaK
LexVeritas kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 11:26 pm
MikaK kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 11:11 pm
veikkonen kirjoitti: Pe Heinä 18, 2025 1:52 pm Nisse: ”En osaa sanoa, minulla on huono nimimuisti.”
Tuohan se on se yleinen asianajajien neuvo. Sano että "en muista". Muistamattomuudesta ei voida rangaista. Nissellä oli asiansa osaava lakimies, joka sai päämiehensä luikerreltua vapaaksi raskaista murhassyytteistä. Ja samalla vetoamalla ja kiinnittämällä huomion muutamiin lähes merkityksettömiin Marjatan väärin muistamiin seikkoihin sai Marjatan tarinan näyttämään epäuskottavalta. Well done ja case closed.
Ilmeisesti siis on mielestäsi Gustafssonin syyllisyyttä tukeva raskas aihetodiste, ettei hän muistanut tunteneensa Pentti Jäppistä nimeltä? Minkä takia Gustafssonin olisi mielestäsi täytynyt tuntea Pentti Jäppinen yleensäkään?

Onko niin, että koska Gustafsson ei tuntenut Marjatta Sahakangasta eikä hänen poikaystäväänsä Pentti Jäppistä, niin seikka tekee Marjatan tarinasta mielestäsi uskottavan?
Kyllä Gustafsson Marjatan tunsi samoista piireistä ja sitä kautta varmaan myös Jäppisen mutta koska kukaan kun ei tätä pystynyt vuosikymmenten jälkeen todistamaan niin luonnollisesti asianajajan neuvo oli kiistää kaikki.

Re: Puhuiko Marjatta totta?

Lähetetty: Ma Heinä 21, 2025 7:32 am
Kirjoittaja LexVeritas
🠅
Mihin perustuu varmuutesi, että Gustafsson olisi tuntenut Sahakankaan ja Jäppisen? Onko sinulla esittää tämän "tiedon" pohjaksi jotain muutakin kuin pelkkä oma usko?

Re: Puhuiko Marjatta totta?

Lähetetty: Ma Heinä 21, 2025 8:22 pm
Kirjoittaja JasseHames
LexVeritas kirjoitti: Ma Heinä 21, 2025 7:32 am 🠅
Mihin perustuu varmuutesi, että Gustafsson olisi tuntenut Sahakankaan ja Jäppisen? Onko sinulla esittää tämän "tiedon" pohjaksi jotain muutakin kuin pelkkä oma usko?
Olisiko tuossa taas kyseessä peruskehäpäätelmä: Gustafsson on tekijä -> Gustafsson valehteli, ettei tuntenut Sahakangasta -> Gustafsson on tekijä.

Re: Puhuiko Marjatta totta?

Lähetetty: Ma Heinä 21, 2025 8:34 pm
Kirjoittaja MikaK
LexVeritas kirjoitti: Ma Heinä 21, 2025 7:32 am 🠅
Mihin perustuu varmuutesi, että Gustafsson olisi tuntenut Sahakankaan ja Jäppisen? Onko sinulla esittää tämän "tiedon" pohjaksi jotain muutakin kuin pelkkä oma usko?
Ainakin täältä olen lukenut:

"awa kirjoitti:
Tuosta Misrin laittamasta Marjatta Sahakankaan kertomuksesta ei voi kukaan sanoa, että se ei voisi pitää paikkaansa. Todistettu on, että liikkuivat samoilla kulmilla ja ilmeisesti Marjatan tuolloinen poikaystävä tunsi Gustafssonin."

Re: Puhuiko Marjatta totta?

Lähetetty: Ma Heinä 21, 2025 8:36 pm
Kirjoittaja Karo79
Vaikka Gustafsson olisi tuntenut Sahakankaan jo ennen bodomin murhia, ja tuo Sahakankaan tarina olisikin totta, ihmetyttäisi se minua ainakin vieläkin enemmän etteivät he olisi kertoneet illasta jo aiemmin poliiseille jos kuitenkin spekuloivat nelisteen jälkeenpäin tilannetta että joo kyllähän se Gustafsson siellä riitaa haastoi ja halusikin Tuulikin eikä Irmelin? Vai miten se Sahakankaan kertomus menikään? Kovin on vaikea uskoa Sahakankaan kertomusta vaikka se herkullinen tarina olisikin jos totta olisi.

Re: Puhuiko Marjatta totta?

Lähetetty: Ma Heinä 21, 2025 8:41 pm
Kirjoittaja Karo79
Jos tuo kaveriporukka oikeasti olisi uskonut Gustafssonin olevan syyllinen murhiin, olisivatko hengailleet samoissa piireissa jälkeenpäin? Itse en ainakaan liikkuisi vaan kertoisin epäilyistäni poliiseille.

Re: Puhuiko Marjatta totta?

Lähetetty: Ma Heinä 21, 2025 8:43 pm
Kirjoittaja MrEhtivä
Jos Marjatta vain "tunsi" NG veljensä kautta, ennen murhia ja murhien jälkeen tutustui paremmin.

Re: Puhuiko Marjatta totta?

Lähetetty: Ma Heinä 21, 2025 10:02 pm
Kirjoittaja LexVeritas
MikaK kirjoitti: Ma Heinä 21, 2025 8:34 pm
LexVeritas kirjoitti: Ma Heinä 21, 2025 7:32 am 🠅
Mihin perustuu varmuutesi, että Gustafsson olisi tuntenut Sahakankaan ja Jäppisen? Onko sinulla esittää tämän "tiedon" pohjaksi jotain muutakin kuin pelkkä oma usko?
Ainakin täältä olen lukenut:

"awa kirjoitti:
Tuosta Misrin laittamasta Marjatta Sahakankaan kertomuksesta ei voi kukaan sanoa, että se ei voisi pitää paikkaansa. Todistettu on, että liikkuivat samoilla kulmilla ja ilmeisesti Marjatan tuolloinen poikaystävä tunsi Gustafssonin."
Kuten awakin totesi, niin ei ole mahdotonta, etteikö Gustafsson olisi tuntenut sekä Sahakankaan että Jäppisen. Se nyt ei kuitenkaan ole mikään vahvistus väitteelle, että Gustafsson tunsi heidät.