Re: Vaasan hovioikeus syksy 2014
Lähetetty: Ma Marras 03, 2014 4:21 pm
[quote="turumurre"]. Punaiset kohdat lainaus Tumurre.
Murhaaja ei toki ole missään viivytellyt, vaan kertomani aika tarvitaan kokonaisuudessaan aiheutettujen vammojen muodostumiseen, eli n 5min; Kuten tiedetään, ei surmaaja ole koko ajan voinut pelkästään tikata veitsellä ja lyödä astalolla (tähän tietysti riittäisi vähempikin aika), välillä on kamppailtu sun muuta pakollista...
Se 5 minuuttia tulee jopa syyttäjän version mukaan täyteen, oikeastaan se tulee kaikissa versioissa täyteen. Miksi tämä on argumentti? Oikeastaan jo hovioikeus määritteli tapahtuman kokonaiskestoksi noin 10 minuuttia, joten ei murhaajan tarvitse poistua vasta ajan 3.14 jälkeen. Siihen riittää hyvin poistumisaika 2.42 tai hetki sen jälkeen.
Tärkein syyttömyyden puolesta puhuva seikka ei suinkaan ole tytön silminäkijähavainto ulkopuolisesta, vaan se ettei aika riitä lavasteluihin, eikä ensinnäkään surmaamiseen.
Tähän aikatekijään liittyy tärkeänä olemassa oleva hätäpuhelutallenne, joka yhtenä todistaa tämän surmaamisen ajallisen mahdottomuuden (näitä olen käsitellyt kirjoituksissani, joita ei ole tarvinnut muutella vuosien kuluessa ja tämä taas perustuu silloin alussa tehtyyn tarkkaan perehtymiseen):
Kyllähän tämä murhaajan poistumisaika on erittäin mielenkiintoinen seikka nimittäin, jos se olisi todistettavissa mahdottomaksi, että Amanda olisi nähnyt tekijän, valuisi epäillyn uskottavuus sellaiseen kuoppaan, ettei sieltä enää noustaisi. Vaikkakin edelleen kaikki lavastustoimet ovat melko käsittämättömiä ja moni muukin asia puhuu vahvasti epäillyn syyllisyyttä vastaan. Mutta aiempien oikeudenkäyntien tuloksien perusteella, voidaan kyllä sanoa, että usko ja luottamus siihen, että oikeuden ratkaisu on aina loogisen ajattelun lopputulos, on ainakin itselläni kärsinyt melkoisen inflaation.
Tästä surmaajan poistumisajasta on keskusteltu alusta asti kiivaastikin väitellen. v 2012 esitettiin siostalon toimesta aivan uusi aika, eli että tytär olisi nähnyt poistumisen silloin kun luovutti puhelimen äidilleen. Tämä on kuitenkin täysin hatusta tempaistu ja vailla perusteita.
Olen pari vuotta ihmetellyt sitä että miksi juuri tuo mahdoton aika, koska paljon järkevämpää olisi se (...jos haluaa näkemisen tapahtuneen ennen isän näkemistä), että puhelimesta lähdettyään olisi ehtinyt sinne olohuoneen keskelle (kuten määritteli näkemispaikan).
Tässä on se riski, että syyttäjä naulaa ajankohdan välille 3.14 - 3.41, jolloin murhaaja poistui ja tyttö näki sen. Entäpä, jos syyttäjällä onkin ässä hihassaan? Oletko miettinyt miksi syyttäjä tarjoilee tätä ajankohtaa ja kuitenkin melko yllättäen.
Kirjoitin pari päivää sitten itselleni muistiin seuraavat lauseet:
"Mutta olisiko syyttäjän käsitys sittenkin muuttunut edellisestä käräjäoikeudesta. Nimittäin kun kuuntelin uudelleen sen Amandan todistuksen niin huomasin, että syyttäjä puhui aika monta kertaa siitä, että ”toisella käyntikerralla” ja toi kaksi kertaa esille sen kolmannen käyntikerran lukemalla aiempia kuulustelukertomuksia. Mutta ei kuitenkaan juurikaan jatkanut sitä. Lisäksi vaikutti siltä, siltä että syyttäjäkin olisi yhdistänyt tämän toisen käyntikerran lapsen kirkaisuun. Ehkä tässä onkin tapahtunut syyttäjänkin näkökulmassa jonkinlainen muutos."
Nyt mietinkin sitä, että miksi syyttäjä niin auliisti on nyt vetämässä "yhtä köyttä" puolustuksen kanssa murhaajan poistumisajankohdasta. Ylipäätään tässä on niin monen tahon intressit ja kasvojen menetys kyseessä, mikäli Anneli vapautettaisiin, että en usko, ettei susi lopulta kuoriudu lampaan vaatteesta, ennen kuin sen itse näen.
Suoraan sanottuna olisin ollut hyvin varovainen kiinnittämään puolustuksen koko arsenaalia yhteen ajankohtaan.
Ei siis mitään tolkkua sisotalon esittämässä ajassa. Itse siis pysyn siinä mitä tytär on kertonut, sillä jos haluttaisiin muutella tyttären kertomia asioita mieleisekseen, niin samalla voidaan romuttaa koko tytön todistelut paikkaansa pitämättöminä. Tämä juurikin on syyttäjän tavoite, jota mm. sisotalo ymmärtämättömyyttään on lähtenyt liputtamaan.
Kannattaako logiikkaa etsiä sieltä, mistä sitä ei todennäköisesti löydy?
On melkein kummallista millä tarmolla Amandan tekemisistä ja kuulemisista pyritään muodostamaan jonkinlainen yhtenäinen ketju, jossa kaikki palaset loksahtavat paikalleen.
Mistä se logiikka voisi sitten löytyä? Esimerkiksi tämän koko tapahtumaketjun ymmärtäminen on yksi avain; toinen avain on tällaisiin en sano traumaattisiin vaan yksinkertaisesti äärimmäisen nopeasti, täysin yllättäen tapahtuviin tilanteisiin liittyvät seikat sisältäen useimmiten jonkinlaisen läheisen henkilön loukkaantumisen tai kuolemanvaaran; ja vielä siihen lisäten väkivallan momentin. Näistä osista koostuu se dynamiikka, joka tällaisia tapahtumia yleensä seuraa.
Yksi pähkinä purtavaksi:
Jos tyttö ei ole ollut kykenevä hahmottamaan sitä, että hänen äitinsä on vielä uudelleen puhelimessa noin kahden minuutin ajan, ei edes seuraavana aamupäivänä edelleenkään, niin miten hän voisi hahmottaa jonkun tumman hahmon sen jälkeen, kun hän on nähnyt isänsä kuolleena lattialla.
Ei ihminen ole seuraaviin sekuntteihin enää vastaanotto kykyinen, ei aikuinen eikä varsinkaan lapsi. Siinä jo pelkästään fysiologiset muutokset aivoissa ovat niin valtaisia, että ne voivat saada ihmisen näkemään filminauhan silmiensä edessä, jota ei voi katkaista vaikka haluaisikin. Pahimmillaan kyseinen filminauha tulee tuntien kuluttua kuin takautuvasti ihmisen aivoihin.
Siinä aivoradat todellakin yhdistyvät aivan uudella tavalla, on melkein kummallista, että tämä on ollut kuin sivuseikka näitten psykologien kuulemisissa. Tämä on avain tekijä tämän tilanteen ymmärtämiseen. Siinä voi osia tapahtumasta jäädä kokonaan huomaamatta, osa havainnoista tulee uskomattoman voimakkaana esiin. Siinä tapahtuu paljon sellaista, jota ei osaa selittää. Sen asian muuten uskoo vasta sitten, kun sen kokee itse. Se ei ole tekniikkaa, eikä logiikkaa, se on aivomyrsky.
Sanon tähän, että tuskin Amanda tietää itsekään näkikö hän isänsä vai murhaajan ensin. Se tieto voi olla siellä aivoissa rekisteröitynä miten päin vaan.
Spekuloin hieman tätä oikeudenkäyntiä; olisiko tässä se syyttäjän ässä sieltä hihasta?
En myöskään ymmärrä sitä järjetöntä kumartelemista äänitutkijan tekemiin arvioihin Lahden hiljenemisajasta. Kuten todettua, itse ainakin pidän kyseistä äänitutkijaa erittäin puolueellisena ja oman asiansa ajajana. Krp olisi tehnyt viisaasti että olisi näyttänyt ovea kyseiselle jo 2009, nyt sen jälkeen on muuttuneilla lausunnoillaan pilannut laitoksen mainetta pysyvästi.
Te kaikki kuulette hätäpuhelusta ettei Lahti ei ole kuollut vielä silloin kun Auer jo palaa/palasi puhelimeen, 2:39 kuuluu iskuääni.
2:45 > Lahden valitusta (jota tytär kuvaili sössöttämiseksi), 2:49 kuullaan tuntemattomaksi jäänyt miehen ääni ja heti perään iskuääni 2:51. Nämä em. kolme ääntä kuuluvat selkeästi samaan 'pakettiin'. Lahti hiljeni tuolloin, johon sitten Auer kysyttäessä hetkenpäästä reagoikin: NYT HILJENI!
Siinä olemme samaa mieltä, ettei TN ole sitä vaikenemishetkeä saanut järjelliseksi väittäessään, että ihminen lallattaa (itsekin todeten, että puhekyky on mennyt) ja puolen minuutin kuluttua uhri sanookin sitten jo kokonaisen lauseen. Seuraavaksi syyttäjä toteaa, etteivät kuolleet puhu ja määrittelee tekoajaksi 2.29-2.32 molemmille iskuille.
Onhan totta, että ääniä kuuluu edelleenkin sen jälkeen, kun Anneli on tullut puhelimeen? Mutta mitä ääniä? Esim. ääni 3.14 on käsittääkseni kysytty jopa FBI tutkijalta, ja lisäksi Hemmi on sanonut, että se voisi johtua järjestelmästä. Ajassa 2.48 kuuluva puhe ei ole uhrin puhetta, siitä lienee yksimielisyys. Taustalla kuuluva ääni ei ole välttämättä huutoa, vaan ilmeisestikin se on se metallinen ääni, jonka alkuperää ei tiedetä. Lapsen kertoma sössötys ei ole mielestäni koskaan liittynyt tähän kohtaan vaan tapahtuu jo paljon aiemmin, käsittääkseni siinä kohtaa, jossa uhri lallattaa.
Lisäksi totean vielä, ettei edelleenkään ole mielestäni realistista ajatella, että henkilö, jolla on kaksi työkalua mukanaan (tämä on fakta), ei käyttäisi sitä tehokkaampaa, kun aika alkaa loppumaan ja paikalla käy vielä häiritsemässä joku toinen henkilö. Kyllä siinä tekijän kiire teon loppuun saattamiseksi on erittäin tärkeä argumentti pohdittaessa henkilön poistumishetkeä.