Kuolemannaakka kirjoitti: Su Heinä 13, 2025 11:36 pm
MrEhtivä kirjoitti: Pe Heinä 11, 2025 1:06 pm
Näin taisikin olla, ensimmäinen Poliisi partio otti kuvia ja totesi ettei Annelin käsissä näkynyt verta tai haavoja.
Miten ihmeessä sitten verta on kulkeutunut puhelimeen ja ulko-oveen, jos sitä ei näkynyt käsissä ja Anneli ei ole pessyt käsiä?
-Ei ihan heti aukea tämä skenaario minulle.
-Annelin kertomusten perusteella ja häke-puhelun tallenteen mukaan, verta on voinut kulkeutua sen jälkeen kun Jukan pulssia kokeillut (olettaen ettei ainakaan heti pessyt käsiä)
-Mistä muuten olisi Annelin käsiin tarttunut Jukan verta?
Anneli kertoi huuhtaisseensa kätensä keittiössä sen jälkeen kun oli käynyt yrittämässä kokeilla Jukan pulssia ja saanut sormensa verisiksi. Kertoo tästä ekassa kuulemisessaan (ainakin). Toki ne hiukan veriset olivat myös hänen omasta haavastaan (hän kokeilee haavaa "tulee näköjään verta") ja puhelimen luurista löytyi näitä tahroja (Annelin dna) ja myös ensihoitaja kertoi että ulko-ovessa oli verinen lääppäisyjälki (tästä ei otettu näytettä), joka tuli siinä vaiheessa kun Anneli puhelun aikana juoksi ulos/tuulikaappiin.
Myös puhelimen vieressä lattialla oli veritippoja, kaiketi rintahaavasta pudonneita.
Muistelin itsekin että jossain oli maininta "pesi tai huuhtoi käsiään"
Jos tuosta ulko-ovesta ei ole otettu DNA:ta, minusta ainakin perhanan suuri virhe tapahtunut siinä.
Ihan mistä tahansa makuuhuoneen ulkopuolelta jos löytyisi Jukan verta, olisi tämä hyvin mahdollisesti raskauttava todiste Annelin kertomusta vastaan.
Verijäljistä olisi pitänyt myös tutkia mahdolliset sormenjäljet ja kummasta kädestä kyseiset jäljet on tullut.
Anneli oli muistaakseni ulkona, terassilla odottamassa kun ensimmäinen Poliisipartio saapui.
- Ulos mennessä ei Anneli siis enää saanut ovesta käsiinsä verta, koska käsissä ei havaittu enää verta.
Tutkittiinko tyttären kädet, oliko niissä verta?
-Jos verta oli Annelin käsistä kulkeutunut puhelimeen, olisi puhelimesta pitänyt tarttua edes jonkin verran verta myös tyttären käteen.
-Kuka mahdollisesti laittoi lisää valoa katkaisimesta asuntoon? Oliko katkaisimeen verestä jäänyt jälkiä.
Jos oikein muista nyt... Tytär sanoi, ensimmäisen kerran kun mennyt katsomaan makuuhuoneen "ovi-aukkoon" lasinsiruja oli lattialla ja myös veitsi olisi ollut myös lattialla jo silloin.
-Jos veitsi lattialla jo silloin... millä veitsellä Jukkaa hakattiin, koska hyökkäys äänien ja kertomusten mukaan jatkui vielä pitkään.
-Ei veitsi tässä tapauksessa olisi ainakaan vahingossa tippunut huppikselta kun poistui ikkunan kautta ulos.
Jos Annelin sormiin tullut omaa verta kyljessä/rinnassa olevasta haavasta.
-Oliko paidassa verijälkiä jotka vastaa Annelin omaa kädenjälkeä, kun painanut tai puristanut haavaa.
Anneli ei nähtävästi ole välittänyt tai huomannut omaa verta käsissään kun sitä levinnyt puhelimeen etc.
-Mihin muualle Anneli kosketti ja oliko verestä jäänyt sinne jälkiä.
Olettaen ettei Anneli pessyt itseään ja/tai käsiään kuin kerran, kun kävi koskettamassa Jukkaa.
-Eikö olisi suuri todennäköisyys että Annelin verta löytyisi pesuhuoneen ovesta/kahvasta, makuuhuoneesta ja Jukasta jos Annelilla omaa verta käsissään. Pessyt kädet vasta kosketettuaan Jukkaa, verisiä (omaa verta) pitäisi siis olla Annelin jättänyt useaan paikkaan.
Mikäli Anneli ei ole jättänyt useampaan paikkaan omasta verestä jälkiä. Voi kysyä hyvinkin ihmetellen...miksi ei ole, vai pesikö itseään useammin kuitenkin tai käytti käsineitä. Miksi olisi osassa paikassa Annelin omaa verta ja osassa ei ja miksi Anneli olisi osan ehkä pyyhkinyt pois tai miksi olisi käyttänyt välillä hanskoja.
Jos Anneli pesi kädet kun koskettanut Jukkaa... miksi pesi, haittasiko Jukan veri käsissä Annelia? Miten edes erotti Jukan veren käsistään, jos niissä oli jo ennestään hänen omaa verta?
Paljon kysymyksiä... tiedä sitten miten tyhmiä nämä ovat mutta itseäni ainakin ihmetyttää nämä yksityiskohdat.