https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja ... n-kysyttya
mRNA-rokotteista usein kysyttyä
mRNA-koronarokotteet pohjautuvat teknologiaan, jota on kehitetty 1990-luvulta lähtien. mRNA-rokotteet sisältävät lähetti-RNA:ta (mRNA), jonka avulla lihassolut rokotteen pistokohdassa saadaan tuottamaan rokotteen vaikuttavaa ainetta.
Mitä RNA on?
RNA on ribonukleiinihappoa. Soluissamme on erilaisia ribonukleiinihappoja, joilla on erilaisia tehtäviä. Esimerkiksi lähetti-RNA:n (mRNA) sisältämän koodin eli valmistusohjeen perusteella solu pystyy tuottamaan elimistön tarvitsemia proteiineja.
Miten mRNA-rokote toimii?
Aiemmat rokotteet ovat perustuneet siihen, että ne sisältävät vaikuttavan aineen eli antigeenin. Se on voinut olla esimerkiksi jokin tietty osa viruksesta. Rokotteella pyritään herättämään vastustuskyky erityisesti juuri sitä kohtaa vastaan, millä virus kiinnittyy isäntäsoluun.
RNA-rokotteet sisältävät lähetti-RNA:ta (mRNA). Sen avulla lihassolut rokotteen pistokohdassa saadaan tuottamaan vaikuttavaa ainetta, tässä tapauksessa koronaviruksen pintaproteiinia.
Elimistön puolustusjärjestelmä tunnistaa tämän pintaproteiinin vieraaksi ja alkaa tuottaa vasta-ainetta sitä vastaan. Näin elimistöä opetetaan torjumaan varsinaista koronavirusta, jos tautia aiheuttava virus pääsee elimistöön.
Mistä rokotteen mRNA on peräisin?
Rokotteiden sisältämää mRNA:ta valmistetaan synteettisesti laboratoriossa. Sen tuottamisessa ei tarvita esimerkiksi mitään eläin- tai ihmissoluja.
Onko mRNA-rokotteita käytetty aiemmin?
Ei ole. RNA:han perustuvia rokotteita on kehitetty 1990-luvulta lähtien ja erityisesti ebolaepidemioiden siivittämänä. mRNA-rokotetta on tätä ennen tutkittu ja kehitetty vesikauhua eli rabiesta vastaan.
Mitä mRNA-koronarokote sisältää?
Infograafi: Mitä mRNA-rokote sisältää?Rokotteessa ei ole COVID-19 tautia aiheuttavaa SARS-CoV-2 virusta eikä edes sen osasia. Sen sijaan rokote sisältää lähetti-RNA:ta, joka sisältää SARS-CoV-2 viruksen pintaproteiinin (ns. piikkiproteiinin) koodin. Lisäksi rokotteessa on vettä, suoloja, sokeria ja rasvoja. mRNA on rokotteessa hyvin pienen rasvapartikkelin sisällä, jotta se pääsee sisälle lihassoluun.
Voiko rokotteen mRNA jäädä osaksi ihmisen solujen perimää?
Koska kyseessä on RNA, se ei pysty liittymään rokotetun solujen perimään (DNA:han). mRNA-rokote ei siis voi muokata ihmisen perimää. Lisäksi rokotteen sisältämä RNA hajoaa elimistössä nopeasti.
Miksi mRNA-rokotteita on kehitetty ja miksi on tarvittu uutta teknologiaa?
Lähetti-RNA -rokotteet (mRNA-rokotteet) keksittiin jo 1990-luvulla. Ensimmäiset rokoteaihiot eivät kuitenkaan herättäneet ihmisen vastustuskykyä riittävästi. Kehittyneemmät versiot mRNA-rokotteista, kokemukset aikaisemmista virusten aiheuttamista pandemioista ja etenkin Afrikan ebolaepidemioista vauhdittivat mRNA-teknologian kehittämistä. Uusi tapa kuljettaa lähetti-RNA:ta soluun ja käyttää ihmisen omaa elimistöä rokotteen vaikuttavan aineen eli antigeenin valmistamiseen ovat lyhentäneet rokotteiden kehittämiseen tarvittavaa aikaa.
Päivitetty: 19.1.2021
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja ... jZofrTu554
Adenovirusvektorirokotteet
Miten koronaa vastaan kehitetty adenovirusvektorirokote toimii?
Koronaviruksessa on geeni, jonka sisältämän ohjeen avulla solut pystyvät tuottamaan koronaviruksen pintaproteiinia eli piikkiproteiinia. Rokotteessa tämä geeni on siirretty osaksi vaarattoman kuljettajaviruksen perimää.
Koronarokotteessa kuljettajaviruksena käytetään adenovirusta. Kuljettajavirus on ihmiselle vaaraton eikä se pysty lisääntymään. Sen ainoana tehtävänä on kuljettaa geenin sisältämä piikkiproteiinin valmistusohje ihmisen soluille.
Kun ihminen rokotetaan, adenovirus vie geenin lihassolun sisään. Kuljettajavirus pääsee solun sisälle, mutta se ei lisäänny elimistössä.
Lihassolut alkavat tuottaa pinnalleen koronaviruksen pintaproteiinia geenin antaman ohjeen mukaan. Elimistö tunnistaa pintaproteiinin vieraaksi ja alkaa suojautua sitä vastaan tuottamalla vasta-aineita ja aktivoimalla niin kutsuttuja T-auttajasoluja (puolustajasoluja).
Jos elimistöön jatkossa pääsee koronaviruksia, T-solut tunnistavat ne ja aktivoivat elimistön muun puolustusjärjestelmän.
Mitä koronaa vastaan kehitetyt adenovirusvektorirokotteet sisältävät?
Adenovirusvektorirokotteessa ei ole lisääntymiskykyistä koronavirusta eikä se siksi voi aiheuttaa koronavirustautia. Sen sijaan rokote sisältää koronaviruksesta monistetun geenin, jonka avulla ihmisen omat lihassolut voivat tuottaa koronaviruksen pintaproteiinia. Lisäksi rokotteessa on vettä, suoloja, sokeria ja rasvoja.
Mikä adenovirus on ja voiko se aiheuttaa jonkin taudin?
Adenovirus aiheuttaa luonnossa enimmäkseen hengitystieinfektioita, kuten flunssaa.
Koronarokotteen adenovirus on käsitelty niin, että se on elimistölle harmiton eikä se lisäänny ihmisen elimistössä. Adenovirus toimii koronarokotteessa ainoastaan kuljettimena, joka vie rokotteen vaikuttavan aineen ihmisen elimistöön.
Adenovirus on vektorirokotteiden yleisin kuljettajavirus. Adenovirusta on käytetty aiemmin kuljettimena monissa eri rokotteissa, kuten ebola-, rabies-, HIV-, malaria- ja tuberkuloosirokotteissa sekä syöpähoidoissa.
Päivitetty: 5.2.2021