Sivu 696/715

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolema oli mm. törkeä kuolemantuottamus - 7 v 9 kk ja 3 v 7 kk vankeutta

Lähetetty: To Huhti 04, 2024 9:47 pm
Kirjoittaja Grisse Blanco
En ole ihan kaikkea kahlannut läpi, mutta yleinen käsitys tuntuu olevan, että Muusa ollut selvinpäin tuona kohtalokkaana päivänä/iltana ja isäpuoli sekaisin ku seinäkello, luonnollisesti. Mulla on kuitenkin koko ajan ollut sellanen tunne että Muusa kyllä ryypännyt/ollut kännissä tuona iltana.. Toi ihmeellinen ramppaus joka paikassa koko illan ajan ja kauppaankin ilman rahaa.. Ja sitten tuo ettei ole käynyt yöllä kertaakaan katsomassa sairasta lastaan. Nukkunu känniään pois..

Tosin ne siskolle lähetetyt viestit olivat kyllä ihan selkeitä kai kirjoitusasultaan, että ehkei nyt ihan umpitunnelissa ole ollut, kun kirjoittaa osannut, mut sen verran kuitenkin, ettei pystynyt tietenkään lasta ensiapuun viemään, kun olisi äidin juopumuskin paljastunut siinä samalla kaiken lisäksi. Ja lastensuojelua pelättiin ja vihattiin muutenkin.

Onhan muija siinä aamulla/aamupvällä nollat voinu puhaltaa hyvinkin, kun tuskin se ensihoito tai poliisikaan saapuessaan samalla sekunnilla pilliä suuhun on pariskunnalle työntänyt.

No, eihän tuo asiaa ja lopputulosta mihinkään suuntaan muuta, kunhan mietiskelen. Vastuuton, vastenmielinen akka, kaikin tavoin. Karmii ja v**uttaa kun tollaset jätteet sikiää ja toiset maksaa tuhansia hedelmöityshoitoihin eikä ehkä siltikään saa kaipaamaansa syliin koskaan.

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolema oli mm. törkeä kuolemantuottamus - 7 v 9 kk ja 3 v 7 kk vankeutta

Lähetetty: Pe Huhti 05, 2024 9:20 am
Kirjoittaja mustaruutu
Vielä pahempi olisi jos olisi selvinpäin katsonut kun oma lapsi kärsii.

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolema oli mm. törkeä kuolemantuottamus - 7 v 9 kk ja 3 v 7 kk vankeutta

Lähetetty: Pe Huhti 05, 2024 12:22 pm
Kirjoittaja miiamau
En nyt muista oonko tätä sanonu jo aikasemmin mutta:
Oon tän tapahtuneen alusta saakka ollu sitä mieltä, että Sebastian on kaiken pahan alku ja juuri. Sit on aikaa kulunu, on tullu lisää tietoa, luin etp:n. Ja pikkuhiljaa vaan vahvistuu se fiilis, että Muusa on tässä ollut se pahin poikaa kohtaan. Tulee ihan fyysisesti inhonväreitä, kun ajattelen minkälaisen "äidin" kanssa Milo joutui lyhyen elämänsä viettää.
Sebastianille 0,01% arvostusta siitä, että kertoi kuulusteluissa edes jotenkin järkeenkäyvän tarinan ja että hyväksyi tuomionsa (vaikka se olisi saanut olla vielä pidempi). Ja ei, en puolusta tässä ketään... kun siihen kuitenkin joku tulee puuttumaan.
Muusalla puheentuotto toimi ihan ookoosti, kun oli kyse ennen ja jälkeen tapahtumista poislukien se aika minkä vietti kotona ja valokuvasi poikaa, juoksi kaupassa, makasi sängyssä. Juuri siitä tärkeimmästä ajasta kuulusteltaessa alkoi kauhea änkytys. Mulla on vahva tunne, että Muusa on pahoinpidellyt Miloa aina.
Ja nyt se "äiti" iskee nyrkkiä pöytään ja haluaa päästä vapaaksi heti. On kyllä naisella pokkaa.
Ja mitä se mummo hakee korvauksia? Siis mistä ja miksi? Jumalauta, toivon ettei saa penniäkään ja kärsii koko loppuelämänsä siitä, että ei puuttunut selkeisiin epäkohtiin mitä ihan varmasti näki lapsenlapsensa elämässä. Yök mitä ihmisiä.

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolema oli mm. törkeä kuolemantuottamus - 7 v 9 kk ja 3 v 7 kk vankeutta

Lähetetty: Pe Huhti 05, 2024 12:23 pm
Kirjoittaja greenmuffin
WinstonSmith kirjoitti: To Huhti 04, 2024 9:31 pm https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010330880.html

Joensuussa surmatun 4-vuotiaan Milon äiti haluaa heti vapaaksi vankilasta – näin hän perustelee
:
:
Kiitos tän jutun jakamisesta tänne, multa oli menny tää ihan ohi. Näkeeköhän noita valituskirjelmiä ns. tavallinen
kansalainen mistään?

Toivottavasti tuo mummo ei saa jatkokäsittelylupaa.

Piiitkä lainaus poistettu. Löytyy hieman ylempää. Jotain tolkkua niihin lainausten pituuksiin.
-NILS-

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolema oli mm. törkeä kuolemantuottamus - 7 v 9 kk ja 3 v 7 kk vankeutta

Lähetetty: Pe Huhti 05, 2024 12:36 pm
Kirjoittaja HKV
Mua kanssa ihmettyttää että mummo hakee korvauksia vain Sebulta?
Eihän nyt oma tytär voi syyllinen olla?
Luulisi Muusankin sitten hakevan korvauksia Sebulta kun tappoi hänen lapsensa ja itse syytön?

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolema oli mm. törkeä kuolemantuottamus - 7 v 9 kk ja 3 v 7 kk vankeutta

Lähetetty: Pe Huhti 05, 2024 1:13 pm
Kirjoittaja Miima
On näillä pokkaa! Pieni poika laininlyöty vuosien ajan. Hakattu, piesty, pidetty nälässä. Joka helvetin lähipiiriin kuuluva urpo on syyllinen, mummon sais heittää linnaan myös mahdollistamisesta. Ja kuinka helvetissä tolla äidillä on pokkaa vaatia vielä vapaaksipääsyä? Onko nää täysin psykopaatteja kaikki?

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolema oli mm. törkeä kuolemantuottamus - 7 v 9 kk ja 3 v 7 kk vankeutta

Lähetetty: Pe Huhti 05, 2024 4:40 pm
Kirjoittaja JudgeCooper
Synnyttäjä ja äitinsä ovat samaa joensuulaista saastaa, elättejä ja loisia. Rahaa pitää yhteiskunnalta saada ja lääkkeitä narkkaukseen. Joensuun hovissa pilipalituomarit jakavat paskoille mutua. Oikeudesta ei ole tietoa, mutta mitä sikäkäisistä voisi olettaakkaan.

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolema oli mm. törkeä kuolemantuottamus - 7 v 9 kk ja 3 v 7 kk vankeutta

Lähetetty: Pe Huhti 05, 2024 4:58 pm
Kirjoittaja Juliet Jones
Medborgare kirjoitti: Su Maalis 31, 2024 8:58 pm uimapukukierros.png

Laitetaan Herra Halonen vielä poliisivankilan uimapukukierrokselle.

Koskas tämä menee hoviin?
Sori ei pystynyt lukemaan koko 700 sivun keskustelua.

Toivottovasta syyttäjä edes hakee vielä kautista.
Kyllä pitkäkestoinen puolustuskyvyttömän lapsen kuoliaaksi kiduttaminen on selkeästi murhan tunnusmerkit täyttävä.

Akalle voisi jakaa pari vuotta lisäkakkua myös.
Jep. Muusalle kunnon kaakku.

Anteeksi, mua alkoi naurattaa. Ihmisten ulkonäkö on yleensä aivan samantekevä, mutta inhoa herättävät ihmiset kiinnittää huomioni myös ulkonäköön.

Sebu, x-rantaleijona ainakin parin vuoden takaisen fb- kuvan perusteella.
Sebu, x-isäpuoli, narkki, tappaja poliisivankilassa.

Hovin käsittelyä kuolaten..

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolema oli mm. törkeä kuolemantuottamus - 7 v 9 kk ja 3 v 7 kk vankeutta

Lähetetty: Pe Huhti 05, 2024 10:12 pm
Kirjoittaja Eriksson
greenmuffin kirjoitti: Pe Huhti 05, 2024 12:23 pm Toivottavasti tuo mummo ei saa jatkokäsittelylupaa.
Kyllä ämmällä pokeri pitää kun ensin kehtaa julistaa joka käänteessä kuinka hän "pitää Milosta huolen" ja "Milo oli kaiken keskipiste" ja sitten kuitenkin esitutkintapöytäkirjasta käy ilmi että eihän se ole juurikaan missään tekemisissä pienen pojan kanssa ollut. Haluaa vaan rahastaa eli ottaa viimeisen hyödyn pikkupojasta irti.

Ei tule saamaan kyseistä lupaa. Luulisi niillä oikeusoppineilla sen verran olevan järkeä päässä.

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolema oli mm. törkeä kuolemantuottamus - 7 v 9 kk ja 3 v 7 kk vankeutta

Lähetetty: Pe Huhti 05, 2024 11:38 pm
Kirjoittaja K9Wifey
JudgeCooper kirjoitti: Pe Huhti 05, 2024 4:40 pm Synnyttäjä ja äitinsä ovat samaa joensuulaista saastaa, elättejä ja loisia. Rahaa pitää yhteiskunnalta saada ja lääkkeitä narkkaukseen. Joensuun hovissa pilipalituomarit jakavat paskoille mutua. Oikeudesta ei ole tietoa, mutta mitä sikäkäisistä voisi olettaakkaan.
Sinä kerkesit kirjoittaa ihan samat ajatukseni joensuulaisuudesta. Luettuani tuon uutisen mielessäni vilkkui tulenpunaisena 'Joensuu'. Ja olikos nämä saastat vielä lähtöisin jtn Lieksan persereiänkokoiselta kylältä (siis Lieksa kaupunki, mutta paljon ko. kyliä)- eipä yllättäisi.

Oma mp on edelleen, että mopin syylisyys on paljon raskampaa - ihan jo kokonaisuutena tarkastellen. Eikä olisi ihme, vaikka olisi mopannut kuolettavasti. Pautticta on helppo syyttää ihan mistä tahansa, kun eka varmistanut, että tyyppi on saatu ensin niin sekaisin, ettei tiedä edes omaa nimeään. Ja mennä nuccuu.

Pilipalituomarit ja kuulustelleet poliisit synnyttävät mielessäni saman mielikuvan tuosta Joensuu-syndroomasta.

Ja synnyttäjän synnyttäneestä en viitsi edes kirjoittaa mtn, etteivät aivoni poksahda. Sen vain, että syytteeseen _olisi_ pitänyt sekin letukka laittaa.

Pauttickselle 0,01 % arvostus ainakin yrittämisestä toimia oikein (ja puhua!), kun paskat oli jo housuissa. Äidilleen nyt voi korottaa tuota %-osuutta yhdellä kilolla.

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolema oli mm. törkeä kuolemantuottamus - 7 v 9 kk ja 3 v 7 kk vankeutta

Lähetetty: La Huhti 06, 2024 6:00 pm
Kirjoittaja Jp-123
Tänään on näköjään Milo päässyt viimeiselle leposijalle 💔 vihdoin. Rankka päivä omaisille ❤️

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolema oli mm. törkeä kuolemantuottamus - 7 v 9 kk ja 3 v 7 kk vankeutta

Lähetetty: La Huhti 06, 2024 11:17 pm
Kirjoittaja Vainiin
Jp-123 kirjoitti: La Huhti 06, 2024 6:00 pm Tänään on näköjään Milo päässyt viimeiselle leposijalle 💔 vihdoin. Rankka päivä omaisille ❤️
Mistähän lienet tuommosen tiedon saanut?

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolema oli mm. törkeä kuolemantuottamus - 7 v 9 kk ja 3 v 7 kk vankeutta

Lähetetty: Su Huhti 07, 2024 1:56 am
Kirjoittaja Kalle-Ville
K9Wifey kirjoitti: Pe Huhti 05, 2024 11:38 pm
JudgeCooper kirjoitti: Pe Huhti 05, 2024 4:40 pm Synnyttäjä ja äitinsä ovat samaa joensuulaista saastaa, elättejä ja loisia. Rahaa pitää yhteiskunnalta saada ja lääkkeitä narkkaukseen. Joensuun hovissa pilipalituomarit jakavat paskoille mutua. Oikeudesta ei ole tietoa, mutta mitä sikäkäisistä voisi olettaakkaan.
Sinä kerkesit kirjoittaa ihan samat ajatukseni joensuulaisuudesta. Luettuani tuon uutisen mielessäni vilkkui tulenpunaisena 'Joensuu'. Ja olikos nämä saastat vielä lähtöisin jtn Lieksan persereiänkokoiselta kylältä (siis Lieksa kaupunki, mutta paljon ko. kyliä)- eipä yllättäisi...
...
Pilipalituomarit ja kuulustelleet poliisit synnyttävät mielessäni saman mielikuvan tuosta Joensuu-syndroomasta.

Ja synnyttäjän synnyttäneestä en viitsi edes kirjoittaa mtn, etteivät aivoni poksahda. Sen vain, että syytteeseen _olisi_ pitänyt sekin letukka laittaa.

Pauttickselle 0,01 % arvostus ainakin yrittämisestä toimia oikein (ja puhua!), kun paskat oli jo housuissa. Äidilleen nyt voi korottaa tuota %-osuutta yhdellä kilolla.
Tässä ketjussa esille tulleen perusteella sekä Joensuu että joensuulaiset vaikuttaisivat olevan pelkkää saastaa hyvin suurelta osin.

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolema oli mm. törkeä kuolemantuottamus - 7 v 9 kk ja 3 v 7 kk vankeutta

Lähetetty: Su Huhti 07, 2024 12:10 pm
Kirjoittaja viivahattu
K9Wifey kirjoitti: Pe Huhti 05, 2024 11:38 pm Sinä kerkesit kirjoittaa ihan samat ajatukseni joensuulaisuudesta. Luettuani tuon uutisen mielessäni vilkkui tulenpunaisena 'Joensuu'. Ja olikos nämä saastat vielä lähtöisin jtn Lieksan persereiänkokoiselta kylältä (siis Lieksa kaupunki, mutta paljon ko. kyliä)- eipä yllättäisi.
Sebu ainakin on alkujaan toiselta puolelta Pielistä eli Juuasta. Muusasta en ole varma, voi olla Lieksasta.

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolema oli mm. törkeä kuolemantuottamus - 7 v 9 kk ja 3 v 7 kk vankeutta

Lähetetty: Su Huhti 07, 2024 1:46 pm
Kirjoittaja Jp-123
Vainiin kirjoitti: La Huhti 06, 2024 11:17 pm
Jp-123 kirjoitti: La Huhti 06, 2024 6:00 pm Tänään on näköjään Milo päässyt viimeiselle leposijalle 💔 vihdoin. Rankka päivä omaisille ❤️
Mistähän lienet tuommosen tiedon saanut?

Milon bioisän sisarusten someista