http://www.aamulehti.fi/kotimaa/miesvar ... ytyksesta/Tuomas Rimpiläinen
Aamulehti
Synnyttävän vangin perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia loukattiin Hämeenlinnassa monin tavoin vuonna 2012 tapahtuneessa tilanteessa. Kyse on tapahtumasarjasta, joka alkoi, kun tutkintavanki siirrettiin synnyttämään Kanta-Hämeen keskussairaalaan.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen mukaan synnyttäjän yksityisyyttä ei suojeltu, kun synnytyssalissa oli läsnä kaksi vartijaa, joista toinen oli mies. Vaikka synnyttäjän ja vartijoiden välissä oli näköesteenä sermi, synnytyksen aikainen vartiointi ei ollut riittävän hienotunteista ja vangin yksityisyyden suojaa kunnioittavaa.
Toisenlainen menettely olisi ollut apulaisoikeusasiamiehen mukaan mahdollista. Asiasta tiedottaa Eduskunnan oikeusasiamiehen toimisto.
Vessattomaan selliin kolme tuntia synnytyksestä
Synnytyksen jälkeen vanki vietiin Hämeenlinnan vankilan matkaselliin. Lapsi sijoitettiin kiireellisesti heti synnytyksen jälkeen.
Vanki pantiin vankilan matkaselliin vain kolme tuntia synnytyksen jälkeen. Se oli apulaisoikeusasiamiehen mukaan epäinhimillistä ja vaaransi vangin terveyden. Matkasellissä ei ole ollut vessaa eikä mahdollisuutta huolehtia tarpeellisesta hygieniasta. Ei ole olemassa myöskään mitään selvitystä siitä, että vangin tilaa olisi tarkkailtu matkasellissä.
Apulaisoikeusasiamiehen mukaan näin poikkeuksellisessa tilanteessa olisi ollut välttämätöntä, että valvontahenkilökunta olisi käynyt omatoimisesti vangin luona varmistamassa tämän tilan ja mahdollisen avun tarpeen. Nämä käynnit ja havainnot olisi myös pitänyt kirjata ylös.
Äidin terveys huononi sellissä
Vartijat olivat todenneet, että jo matkaselliin sijoitettaessa vanki oli ”ilmeisen huonossa kunnossa”. Tästä huolimatta vartijat eivät olleet yhteydessä synnytyssairaalaan, vaikka sairaalasta oli näin ohjeistettu. Vangin terveydentila myös huonontui selvästi matkasellissä vietetyn yön aikana.
Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja esittää Valtiokonttorille, että valtio korvaisi tutkintavankeusaikaisessa synnytyksessä ja sen jälkeen tapahtuneen ihmisarvoisen kohtelun loukkauksen. Valtiokonttori arvioi kohtuulliseksi hyvitykseksi perus- ja ihmisoikeusloukkauksista 3 500 euroa.
Vankila: Äiti oli lapselle vaarallinen
Vankilan selvityksen mukaan synnytykseen tuli paikalle lastensuojeluviranomaisia, ja tilanteessa varauduttiin äidin mahdolliseen aggressiiviseen käytökseen. Lapsi piti viedä pois äidin luota heti synnytyksen jälkeen. Vankilan mukaan oli odotettavissa, että äiti käyttäytyy aggressiivisesti, ja siksi paikalla oli myös miespuolinen vartija.
Vankilan selvityksen mukaan vangin, vauvan ja sairaalan henkilökunnan turvallisuus oli vaarassa. Vanki ei kuitenkaan käyttäytynyt tilanteessa aggressiivisesti.
Vankilan johtaja totesi selvityksessään, että vangin yksityisyyttä loukattiin osittain, mutta loukkaus pyrittiin minimoimaan.
Apulaisoikeusasiamiehen mukaan olisi ollut perusteltua varata vangille paikka vankisairaalasta. Siellä hänen terveydentilaansa olisi voitu seurata asianmukaisesti ja hänellä olisi ollut asianmukaiset olosuhteet toipua sekä synnytyksestä että lapsen pois ottamisesta aiheutuneesta henkisestä rasituksesta.
Kanta-Hämeen keskussairaalan selvityksessä todettiin, että vangin pitäminen osastolla olisi ollut turvallisuusriski. Sen takia vanki siirrettiin vankilaan. Apulaisoikeusasiamies selvittää erikseen synnytyssairaalan menettelyn.
Apulaisoikeusasiamiehen päätöksen voi lukea kokonaisuudessaan
tästä linkistä
5-vuotiaan lapsen julma kidutus Helsingissä 2011-2012
Re: Törkeästä väkivaltarikoksesta 11 vuotta vankeutta
-
jaskajokunen
- Jane Marple
- Viestit: 1052
- Liittynyt: To Touko 15, 2014 4:20 pm
Re: Törkeästä väkivaltarikoksesta 11 vuotta vankeutta
Pääsekös tämä vuoden isä ensi kesänä jo vapaaksi, eli oliko ensikertalainen?
Löytyykös ton kuva vielä jostain??
Löytyykös ton kuva vielä jostain??
Re: 5-vuotiaan lapsen julma kidutus Helsingissä 2011-2012
Nämäki taitaa olla molemmat jo vapaana? Millähän nimellä kulkevat,joku tuttu varmaan tietää...Kuvia tuosta ukosta?
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.
- jukuripää
- Axel Foley
- Viestit: 2096
- Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
- Paikkakunta: Nyhtänköljä, vesijättömaa
Re: 5-vuotiaan lapsen julma kidutus Helsingissä 2011-2012
Soisin, että näiltä isältä ja äitipuolelta olisi vankila-aikanaan revitty pari hammasta irti. Eikä olisi ollut pahitteeksi kymmenien minuuttien kylmät suihkutkaan. Puhumattakaan kaikesta muusta, minkä he olisivat ansainneet kokea.
En yleensä ole mitenkään kostonhimoinen, mutta tällaiset pukarit ansaitsisivat saada omaa lääkettään.
En yleensä ole mitenkään kostonhimoinen, mutta tällaiset pukarit ansaitsisivat saada omaa lääkettään.
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.
- Kaizer Sose
- Jane Marple
- Viestit: 1032
- Liittynyt: To Elo 11, 2011 12:05 am
Re: 5-vuotiaan lapsen julma kidutus Helsingissä 2011-2012
Niin nämä ihmispaskat taitaa dallailla jo keskuudessamme. Täytyy pitää ton mimmin lärvi mielessä ettei erehdy sekaantumaan pääkaupungin yössä. Nimensä ovat varmasti vaihtaneet niin kuin moni muukin lusinut paskahousu.
Tuokaa minulle Alfredo Carcian pää ja hillosipuleita niin ette näe enää koskaan nälkää.
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: 5-vuotiaan lapsen julma kidutus Helsingissä 2011-2012
Lehtijutut on aina kuitenkin lehtijuttuja, ja tietävät, mitä klikkausten toivossa kannattaa kertoa.jukuripää kirjoitti:Soisin, että näiltä isältä ja äitipuolelta olisi vankila-aikanaan revitty pari hammasta irti.
"Revitty kaksi hammasta irti" antaa vaikutelman jollain hohtimilla kiduttamisesta, vaikka todellisuus saattaa olla hieman toisenlainen.
"Pysyvät hampaat alkavat puhjeta yleensä 5–6-vuotiaana. Puhjetessaan ne työntävät kohdalla olevaa maitohammasta siten, että maitohampaan juuri resorboituu, eli sulaa. Juureton maitohammas alkaa heilua ja irtoaa yleensä itsekseen pysyvän hampaan tieltä. Joskus maitohampaan juuret eivät resorboidu kokonaan. Silloin hammaslääkäri voi poistaa maitohampaan, jotta pysyvä hammas pääsee puhkeamaan paikalleen."
Eli kyse VOI olla heiluneen maitohampaan poistamisesta eikä välttämättä mistään verta roiskuttaneesta sadistisesta kidutuksesta. En tiedä, mutta voi olla, kun lapsen ikä sopii maitohampaiden lähtemiseen.
Eihän näistä tiedä, kun ei ole alkuperäisiä lähteitä ja tietoa tällaisissa tapauksissa koskaan. Hyvät otsikot myyvät ja siksi lehden kannattaa kirjoittaa, että lapselta revittiin hampaita ja kiduttajaisä ja -äiti "videoivat 61 tuntia tekojaan" (vaikka oikeasti webbikamera oli laitettu lapsen tarkkailemiseksi ja sattui vaan tallentamaan muutkin pahoinpitelyt). Pienillä vivahteilla luodaan mielikuvat.
Kovat tuomiot tuli, Eerikan tapauksen vanavedessä. Kyllähän toki lapsen pahoinpitelijät tuomion ansaitsevatkin. Käräjät kuitenkin antavat tuomioita vähän mutu-menetelmin, jos pahoinpitelystä saa enemmän kuin tappamisesta. Vaikka jokuhan tuolla kirjoitti, että parempi olisi lapselle, että hänet olisi tapettu. Asiaa ehkä kannattaisi kysyä lapselta vaikka nyt...
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Re: 5-vuotiaan lapsen julma kidutus Helsingissä 2011-2012
Kuolemannaakka taitaa olla tuo akka,kyllä ymmäärrystä ja syitä näkyy löytyvän tekijöiden puolustajaksi.
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: 5-vuotiaan lapsen julma kidutus Helsingissä 2011-2012
Kuole-Manna-akka=)Muppe kirjoitti:Kuolemannaakka taitaa olla tuo akka,kyllä ymmäärrystä ja syitä näkyy löytyvän tekijöiden puolustajaksi.
Olen kyllä mies, mutta muuten paha ihminen. Tämänhän kaikki tietää.
No, sovitaan sitten niin, että lasta kidutettiin sadistisesti nauraen ja kiskottiin hohtimella terveitä hampaita irti ja runkkailtiin webbikameratallennuksia katsellen. Tulee kaikille hyvä mieli.