Re: Teinipojat vangittuina törkeän rikoksen valmistelusta
Lähetetty: Ke Helmi 14, 2018 4:27 pm
Vanhempiin kohdistuvan väkivaltarikoksen valmistelusta syytetty teinipoika määrättiin mielentilatutkimukseen
Helsingin käräjäoikeus on käsitellyt juttua suljetuin ovin muun maussa epäiltyjen alaikäisyyden vuoksi. Rikoksen valmistelusta syytetyt pojat ovat iältään 15 ja 16 vuotta.
Julkaistu: 14.2. 15:22
Kahdelle teinipojalle luettiin tammikuun puolivälissä syytteet väkivaltarikoksen valmistelusta. Nyt toinen heistä määrättiin mielentilatutkimukseen.
Kaksikon epäillään suunnitelleen henkirikosta tai vähintään törkeää pahoinpitelyä.
Ilta-Sanomien tietojen aiottuna uhrina olisivat olleet toisen teinipojan äiti ja isäpuoli.
Koska juttua on istuttu suljetuin ovin muun muassa syytettyjen alaikäisyyden vuoksi, syytteiden tarkempi sisältö on toistaiseksi jäänyt hämärän peittoon.
Kuinka pitkälle pojat olivat valmistelleet väkivaltarikosta? Mikä oli epäilty motiivi? Näihin kysymyksiin saadaan vastaus aikaisintaan aikanaan annettavasta lopullisesta tuomiosta.
Uusi käänne: toinen pojista mielentilaan
Viimeisin käänne jutussa tapahtui tänään keskiviikkona, kun Helsingin käräjäoikeus antoi asiassa välituomion. Myös välituomion sisältö salattiin enimmiltä osiltaan 60 vuodeksi.
Välituomion julkisesta osasta käy kuitenkin ilmi, että syytetyistä toinen, 16-vuotias poika, määrättiin mielentilatutkimukseen.
IS:n tietojen mukaan kyseinen poika on ollut suunnitellun rikoksen alullepanija.
Kun mielentilatutkimus valmistuu, antaa Helsingin käräjäoikeus asiassa lopullisen tuomionsa.
Mielentilatutkimukset kestävät tavallisesti puolestatoista kuukaudesta kahteen kuukauteen.
Asiakirjat salattiin 60 vuodeksi
Syytetyt 15- ja 16-vuotias poika ovat olleet vangittuina joulukuun alkupuolelta lähtien. Suunnitelman alullepanijaksi epäillään 16-vuotiasta, ja syytteen mukaan hänen epäillään aloittaneen rikoksen valmistelun jo lokakuussa.
Helsingin käräjäoikeus julisti oikeuskäsittelyn suljetuksi ja asiakirjat salaisiksi 60 vuodeksi.
Käräjäoikeus perusteli päätöstä syytettyjen alaikäisyydellä sekä sillä, että jutussa käsitellään asianosaisten yksityiselämää ja terveydentilaa koskevia erityisen arkaluonteisia tietoja.
Miika Viljakainen
IS