Sivu 8/16

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 12:37 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Mistäpä sitä tietää naisten motiivia retkeen, kun tietojen valossa eivät kyllä mitään kovin varovaisia olleet, vaikka toisen omainen näin onkin väittänyt. Voihan se olla, että käytös on kiihottanut miehet raivoon, vaikka aluksi tarkoitus oli jättää päät olkapäiden väliin?

Kohta saa tuollakin retkeillä osana partioryhmää ja tulee olemaan mielenkiintoista seurata Marokon pyrkimyksiä pestä kätensä verestä ja houkutella (nais)turisteja. Muistimme on melko lyhyt, ehkä pelastaa Marokon?, Tai ehkäpä Euroopan muslimimiehet alkavat lomailla tuolla ja joskopa Turun terroristikin palaisi vielä turistioppaaksi vanhoille kotikonnuilleen kera lomaltapaluurahojen ja tienestien, jos ikinä saavat Suomesta pois.?
annaanna kirjoitti:Yhteiskunnallinen tilanne työttömyyslukuineen aivan surkea, mutta ei taida olla mikään "matkustusrajoitusalue" Suomen ulkoministeriön listalla kuitenkaan.
Näin on ja turismi on maan elinkeinoissa sijalla 2. maatalouden jälkeen.

Naurettavaa puhua pommittamisesta motiivina tässä yhteydessä, eipä Marokkoa ole viime aikoina paljon pommiteltu kuin turistidollareilla, mutta toivottavasti tajuavat alkaa käyttää oikeita pommeja.

Ai niin, unohdin Syyriaa on pommitettu ja tietysti siksi pitää siro tanska- ja norja norjatyttö tappaa kiduttaen ja filmata vielä kaikki levitykseen, sillä onhan Syyria sentään rakas naapurimaa, onhan!?

Ai hitto, eihän se olekaan naapuri, ei edes sijaitse samassa maanosassa.
Mikä Marokkoa ja Syyriaa sitten yhdistää?
- Väkivaltaislam.

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 12:51 pm
Kirjoittaja Silli
annaanna kirjoitti:Tuota vaeltamismahdollisuutta Atlasvuoristoon ainakin Suomessa Tui-matkatoimisto ihan etusivullaan mainostaa ja kerrottu olevan organisoitua. Ei minusta nämä naiset mitään tietoista riskiä ottaneet.
Juu, aina voidaan sanoa, että eivät ottaneet mitään tietoista riskiä. Jos taaperon tasolla oleva aikuinen kehitysvammainen lähtee kävellen ylittämään vilkasliikenteistä motaria, niin ei hänkään ota mitään tietoista riskiä, koska hänen henkilökohtainen tietoisuutensa ei yllä riskin hahmottamisen tasolle.

Ihmisen riskiä nostavat ja laskevat monenlaiset asiat. Esimerkiksi sukupuoli on jossain pienempi riskitekijä ja jossain suurempi. Maailmassa on paikkoja, jossa ei saa pukeutua tiettyyn väliin, koska paikalliset rikosjengit pitävät ko. värejä ominaan ja saattavat iskeä vastustajiksi tulkitsemiinsa ihmisiin, vaikka nämä olisivat turisteja. Myös nimi, kansalaisuus tai ulkonäkö voivat nostaa ihmisen turvallisuusriskiä, vaikka tavissuomalaiset eivät tähän asiaan useinkaan törmää. Olen itse käynyt alueella, jossa saattoi saada hyönteisten levittämänä sairauden (ei malaria), johon ei ole parannuskeinoa. Se on vaarallisempi ja ikävämpi tietyille ihmisille ja vaarattomampi toisille. Sain tietää kyseisestä sairaudesta ja leviämistavasta vasta Suomeen palattuani. Siinä oli vähän jännittämistä taudin piiiiiitkän itämisajan ohi kulumista odotellessa, koska olin matkakohteessa hieman seikkaillut, enkä hyönteiskontakteiltakaan välttynyt. Tällä tarinalla tarkoitan sitä, että tavan länkkäri-ihmiset eivät ole tietoisia monistakaan matkailuun liittyvistä riskeistä, koska ovat itse kasvaneet lintukodoissa ja katselleet koko elämänsä erilaisia matkailu- ja seikkailuohjelmia, joissa koetaan kaikkea upeaa ja mahtavaa. Harvoin niissä ohjelmissa kerrotaan esim. mahdollisista sairauksista ja niiden leviämistavoista tai siitä, että reppureissailevilla nuorilla naisilla on aika lailla erilainen turvallisuustilanne kuin jonkun BBC:nn kuvausryhmällä, joka majoittuu jossain hemmetin luksushotellissa kämäisen & punkkeja kuhisevan hostellin sijaan. Teltoista nyt puhumattakaan :roll: Nämä naiset olivat tainneet kasvaa jokamiehen oikeuksien parissa, mutta eivät tajunneet, ettei Marokossa telttailuun päde jokanaisen oikeudet...

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 1:09 pm
Kirjoittaja Silli
Papa Legba kirjoitti:Tuollainen barbaria on kuulunut islamiin viimeisten 1300 vuoden ajan.
Islamia tai muslimeja ei pidä hyväksyä länsimaihin.
Outoa on, että mm. Iso Britanniassa sovelletaan sharia-lakia, mutta Tunisiassa ei :roll: Muslimienemmistöisissä maissa on tahoja, jotka yrittävät ajaa muutoksia maihinsa niin, että vanhoillisuutta saataisiin hillittyä ja mm. naisten oikeuksia parannettua sekä modernimpia lakeja voimaan. Samaan aikaan Euroopassa halutaan mennä kehityksessä taaksepäin ja sallia konservatiivisten muslimien vaateita milloin mistäkin.
"Kerron Rihalle, että mm. Britanniassa on lukuisia sharia-tuomioistuimia, jotka langettavat tuomioita perhesuhteisiin liittyvissä asioissa. Eräissä Euroopan maissa jotkut muslimiyhteisöt vaativat oikeutta käsitellä perheasioita omissa tuomioistuimissaan. Havaintoni hämmästyttää Rihaa, koska Tunisiassa ei sovelleta shariaa.

Rihan mielestä uskontoon perustuvat tuomioistuimet kuuluvat menneisyyteen."


Sitaatti on napsaistu Ylen jutusta "Tunisia viisi vuotta Arabikevään jälkeen": https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/01/2 ... an-jalkeen
Tämän ketjun aiheena olevan ja vastaavien terroritekojen puolusteleminen ikivanhoilla uskonnollisilla ajatuksilla tai muissa maissa käytävillä sodilla on varsin naurettavaa. Tietenkin olisi mukavaa, jos halukkaat voisivat edelleenkin Marokkoon ja vastaaviin maihin matkustaa turvallisesti. Kaikki eivät ole ennenkään sinne hinkuneet ja tällaiset (viattomiin?) turisteihin kohdistuvat terroriteot saattavat lisätä haluttomien määrää. Kaikki nämä tapahtumat ovat kuitenkin omalta osaltaan vaikuttamassa yksittäisten ihmisten asenteiden lisäksi eri maiden lainsäädäntöihin. Tanskassa päätös saarivankilan perustamisesta olisi mennyt läpi muutenkin, mutta tuskin tämä tapaus yhtään hidasti vastaavien päätösten tekemistä Euroopassa. Marokossa ja muissa muslimimaissa puolestaan toivoisi, että paikallisia asioita laitettaisiin kuntoon, jotta ei esimerkiksi menetettäisi matkailua tärkeänä elinkeinona. Mitenköhän esimerkiksi Marokossa on ennen tätä tapausta pyritty tunnistamaan ja ehkäisemään terroristiryhmien ja yksittäisten terrorismiin rakastuneiden henkilöiden toimintaa? Minullekin tulee mieleen myös tämä meidän marokkolaistaustainen Turun toriterroristi. Muuttaako Marokko näiden naisten teloitusten jälkeen jotain oman maansa sisäisissä asioissa? Jos muuttaa, niin mitä? Monesti on tullut sellainen tunne, että nämä muslimimaat eivät hirveästi itse tee töitä terrorismin kitkemiseksi, vaikka kyseinen terrorismip*ska vaikuttaa paljon myös maiden sisäisiin asioihin. Kansa voisi kyseisissä maissa tehdä muutakin kuin vain järjestää muistotilaisuuksia terrorismin uhrien kotimaiden suurlähetystöjen edessä. Aivan varmasti noissakin maissa sukulaiset, naapurit ja monet muut huomaavat ainakin joidenkin radikalisoituneiden henkilöiden muuttumisen. Taatusti siellä tiedetään myös radikalisoivien nimiä.

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 1:11 pm
Kirjoittaja Alibion
Pitää olla järki päässä ja jonkinlainen itsesuojelu vaisto. Kuka lähtee ja tekee matkoja tämmöisiin alkuasukas maihin vapaaehtoisesti??
Mitään sääliä en koe kun vapaaehtoisesti ongelmiin ovat hankkiutuneet. Elämä on valintoja ja riskejä voi ottaa mutta pakko ei ole.
Jommankumman vanhempi oli asiasta varoittanut mutta..itse en omaa lastani tämmöiseen reissuun päästäisi ikinä.
Kuolla toki voi missä vaan mutta riskiä voi itse laskea ja nostaa jos vähänkään järkeä päässä.
Nyt oli liian riskipeliä..mutta oma valinta.

Jos nimimerkkini mainitaan sen voisi kirjoittaa kuitenkin edes oikein.

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 1:44 pm
Kirjoittaja URSA
disposal kirjoitti:
Kaizer Sose kirjoitti:Tossa eilen kahvipöytäkeskustelussa tuttujen kesken joku oli netistä lukenut että mestaajat olisivat lähettäneet ko videon jommankumman tytön vanhemmille tai molemman tytön. Sikäli mahdollista koska varmasti uhreilla ollut kännyt messissä ja ehkä sillä just kuvattu. Saatanan sairas lisä jo muutenkin vastenmieliseen keissiin jos totta.
mahdollista joo, koska uutisoitiin että tämän kolmikon hallusta löytyi toisen uhrin kamera/kännykkä millä tämä mestaus olisi kuvattu. No sentään ainakin toisen uhrin omaisten mukaan tieto tapahtuneesta tuli heille viranomaisten kautta, ettei nyt ainakaan täysin varautumatta olleet, jos heille mitään videota olisi lähetetty.
Paljon mahdollista ainakin tämän uutisen perusteella. Toisen uhrin omaiset olivat onnekkaita, jos kuulivat asiasta ensin viranomaisilta eivätkä ehtineet nähdä videota naisen seinällä.
Sky News ja uutistoimistot Reuters ja AFP uutisoivat torstaina, että molempien naisten Facebook-seinälle julkaistu ja sittemmin hävinnyt video on Tanskan viranomaisten mukaan ollut aito. Asian vahvisti tiedustelupalvelu PET.
(Pätkä uutisesta.) https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005941922.html

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 1:55 pm
Kirjoittaja Marshall
Papa Legba kirjoitti:
Marshall kirjoitti: Jollakin tasolla ymmärrän kuitenkin noita ihmisiä. Jos Marokko pommittaisi Suomea ja minun perheeni hengiltä, niin voisi olla vaikea suhtautua ihan neutraalisti marokkolaisturisteihin Suomessa.sen jälkeen. Se on vain inhimillistä.
Ok, tuon ymmärtää. Mutta kuka pommittaa Marokkoa, ei ainakaan Tanska tai Norja?
Näillä radikalisoituneilla muslimeilla on länsi vs he itse vastakkainasettelu. Ei siinä varmaan kansallisuuksilla ole merkitystä. Heidät on aivopesty vihaamaan kaikkea länsimaista tulevaa. Varmaan uskonto näyttelee siinä myös suurta osaa.
Tyttöraukat. Liika hyväuskoisuus ja tyhmänrohkeus. Itse en matkustaisi enää edes Dubaihin. Saati sitten näihin barbaari kehitysmaihin.

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 2:07 pm
Kirjoittaja Silli
URSA kirjoitti:
Sky News ja uutistoimistot Reuters ja AFP uutisoivat torstaina, että molempien naisten Facebook-seinälle julkaistu ja sittemmin hävinnyt video on Tanskan viranomaisten mukaan ollut aito. Asian vahvisti tiedustelupalvelu PET.
(Pätkä uutisesta.) https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005941922.html
No huhhuh... Siinä on viety terrori-isku ihan viimeiseen pisteeseen asti eikä jätetty mihinkään puolitiehen. Tällainen teko lienee suuri kunnia tekijöilleen samanmielisten joukossa, joten onkohan se edes mikään harmikaan, jos jää teostaan kiinni...

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 2:18 pm
Kirjoittaja Alibion
Normi toimintaa näissä maissa. Riskit pitää tiedostaa..kun lähtee.

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 3:43 pm
Kirjoittaja Oliver
Iltiksen mukaan yksi tekijöistä on mestattu - toivottavasti hitaasti vaikka voiveitsellä

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 4:01 pm
Kirjoittaja Gladys
Gladys kirjoitti:Tuskin nuo mitään oppivat, kaikessa suvaitsevaisuudessaan kääntävät tämänkin tapauksen traumatisoituneiden ja elämässään eksyksissä olevien nuorten miesten suorittamaksi ikäväksi yksittäistapaukseksi. Taustalla varmasti mielenterveysongelmia ja huumeita, naapureiden mukaan myös alkoholinkäyttöä.
Itse itseäni lainaten tuossa yllä. Ja nyt IL 22.12.2018:
"Yksi pohjoismaisten turistien murhista epäillyistä miehistä oli ammatiltaan putkimies. Yhden ammatti oli puuseppä. Hän vietti ennen kääntymistään radikaali-islamistiksi hyvinkin länsimaista elämää. Mies muun muassa käytti alkoholia. Asiasta kertovat miehen naapurit."
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/21f ... eae39eacdc

Naurattais ellei vähän itkettäis tämä touhu...

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 4:37 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
Gladys kirjoitti: Mies muun muassa käytti alkoholia. Asiasta kertovat miehen naapurit."
Hyvä, että tämänkin teon pohjimmainen ja oleellisin syy saatiin leivottua väkisin kasaan.

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 5:13 pm
Kirjoittaja PiikkiSika
Gladys kirjoitti:
Gladys kirjoitti:Tuskin nuo mitään oppivat, kaikessa suvaitsevaisuudessaan kääntävät tämänkin tapauksen traumatisoituneiden ja elämässään eksyksissä olevien nuorten miesten suorittamaksi ikäväksi yksittäistapaukseksi. Taustalla varmasti mielenterveysongelmia ja huumeita, naapureiden mukaan myös alkoholinkäyttöä.
Itse itseäni lainaten tuossa yllä. Ja nyt IL 22.12.2018:
"Yksi pohjoismaisten turistien murhista epäillyistä miehistä oli ammatiltaan putkimies. Yhden ammatti oli puuseppä. Hän vietti ennen kääntymistään radikaali-islamistiksi hyvinkin länsimaista elämää. Mies muun muassa käytti alkoholia. Asiasta kertovat miehen naapurit."
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/21f ... eae39eacdc

Naurattais ellei vähän itkettäis tämä touhu...
Tässä hieno käytännön esimerkki islamisti sekoilusta:

- ennen vietti hyvinkin länsimaalaista elämää...käytti alkoholia
- käännyttyään.... leikkelee päitä

Kandee lukee sitä paksuu vihreetä kirjaa, mut kaljan juonti - se on pahasta :mrgreen:

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 5:52 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
CharlesBronson kirjoitti:
Gladys kirjoitti: Mies muun muassa käytti alkoholia. Asiasta kertovat miehen naapurit."
Hyvä, että tämänkin teon pohjimmainen ja oleellisin syy saatiin leivottua väkisin kasaan.
Onkohan tuo Gladys niitä selvännäkijöitä, jotka telkussakin mainostaneet?
Pääasia, että tämä nyt kerrottu. On syytä muistaa sekin, että (kuulemma) "Islamin suhde alkoholiin ei ole mustavalkoinen" (Hämeen-Anttila via Kaleva)

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 6:08 pm
Kirjoittaja AutumnForever
Näkeekö tota videota mistään? Ketjussa olevista linkeistä jo poistunut.

Huh helvetti mitä hommaa.. Juu lisää tänne Suomeenkin vain näitä :evil: Omaisille ihan hirveää..

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 6:42 pm
Kirjoittaja L'amourha
Eikös näistä radikalisoituneista ole useampaankin otteeseen mainittu että olivat "länsimaistuneita", käyttivät alkoholia ja pomppivat diskoissa. Sitten oli tapahtunut joku helvetin valaistuminen, seuraavaksi olikin sitten alkanut sammua valoja länsimaalaisilta.