MURHA.INFO

Spider kirjoitti:Miksi muuten ihmisen puhuvat (nykypäivänä) mielellään, jopa ylpeinä, mielenterveydellisistä ongelmistaan?

Hassua, minä en itse henk. koht. tuota ylpeilyä mielenterveysongelmiin liittyen ole nähnyt. Voisitko antaa tarkemman esimerkin?

Nykyään kuitenkin mielenterveysongelmista puhutaan enemmän, koska ne eivät enää ole tabu. Paitsi, että esim. itse depression läpikäyneenä olen törmännyt todella monesti sellaiseen asenteeseen, että masennus on häpeä ja ettei se ole sairaus (mutten ole saanut vastausta siihen mikä se sitten on). Itse en ikinä ylpeile millään sairauksistani, mutta esim. siitä olen ylpeä, että masennukseni voitin.

Sen verran viela, etta ehka jotkut julkisuuden henkilot (mm eras takavuosien hiihtajasuuruus) tuntuvat kayttavan masennusta hitusen itsekorostuksen keinona mutta eikohan siihen ole enempikin syyna heidan julkisuudenkipeytensa sinansa eika niinkaan se, etta kyseessa olisi yleisemmin ihmisten taipumus ylpeilla mielenterveysongelmillaan.

Nykyaan asioista nimenomaan puhutaan enemman, mutta olenpa vielakin tormannyt yllattavan fiksujenkin ihmisten taholta siihen, etta mielenterveysongelmat ovat ennemminkin hapea.

Howler kirjoitti:

Spider kirjoitti:Miksi muuten ihmisen puhuvat (nykypäivänä) mielellään, jopa ylpeinä, mielenterveydellisistä ongelmistaan?

Hassua, minä en itse henk. koht. tuota ylpeilyä mielenterveysongelmiin liittyen ole nähnyt. Voisitko antaa tarkemman esimerkin?

Heh, arvasin että tämä on jotenkin arka paikka mainita edes sivulauseessa. Nooh, sanotaan ihan ensiksi vaikka että tämä on henkilökohtainen kokemusperäinen havainto - vaikkapa mielipide sitten. Varsinkin netissä törmää jatkuvasti ihmisiin, jotka tuntuvat määrittelevän itsensä omien psyyk. sairauksiensa kautta ja tuovat sitä esille joka ainoassa yhteydessä.
Kyllä somaattisista sairauksista puhutaan ihan eri sävyyn.

Mutta en toki tarkoita että hävetä pitäisi. Jatkakaa.
[edit]petyin vain hiukan. mun mielestä somaattiset sairaudet on paljon mielenkiintoisempia.

Spider kirjoitti:

Howler kirjoitti:

Spider kirjoitti:Miksi muuten ihmisen puhuvat (nykypäivänä) mielellään, jopa ylpeinä, mielenterveydellisistä ongelmistaan?

Hassua, minä en itse henk. koht. tuota ylpeilyä mielenterveysongelmiin liittyen ole nähnyt. Voisitko antaa tarkemman esimerkin?

Heh, arvasin että tämä on jotenkin arka paikka mainita edes sivulauseessa.

Ei se ainakaan minulle arka paikka ole, rupesin vain ihmettelemään, että miten tuo ylpeily oikein sitten ilmenee, kun ei omalle kohdalle ole sattunut.

mulla oli seronil-lääkitys määrätty pakko-oireiseen käyttäytymishäiriöön, masennukseen ja bulimiaan. nyt oon ollu 1,5 viikkoa syömättä sitä. oon aiemminkin pitänyt pieniä taukoja, mut yleensä jo viikon jälkeen jään sängynpohjalle makaamaan. nyt ei tunnu ollenkaan pahalta. toisaalta toi on pitkävaikutteinen lääke, että kestää aikaa ennenku poistuu kokonaan elimistöstä. seurailen tilannetta..

minä en ajattele että ihmiset mitenkään ylpeilisivät sairauksillaan, niitä ei vaan enää häpeillä. eihän kipsiäkään tarvitse hävetä tai kainalosauvoja, miksi mielenterveysongelmia pitäisi?

mä olen kyllä spiderin kanssa suht´samaa mieltä siinä suhteessa että kun aletaan keskutella lääkityksistä niin siitä lääkearsenaalista puhutaan siihen malliin että "pistä paremmaksi". jos samassa tilanteessa kysyt esim. verenpainetautia sairastavalta samaa asiaa niin tyyli on ihan erilainen. töissä olen tämän nimittäin huomannut.

enkä tarkoita, sitä että jotenkin pitäisi hävetä sairauttaan, miksi pitäisi, mutta se tyyli jolla esim. moniongelmaiset meillä kertoo sairauksistaan ja lääkityksistään on jotenkin tyyliltään sellainen, et älä sä mulle ala, mä tiedän näistä kaiken. niin...sellaista.

Kalessin kirjoitti:mä olen kyllä spiderin kanssa suht´samaa mieltä siinä suhteessa että kun aletaan keskutella lääkityksistä niin siitä lääkearsenaalista puhutaan siihen malliin että "pistä paremmaksi". jos samassa tilanteessa kysyt esim. verenpainetautia sairastavalta samaa asiaa niin tyyli on ihan erilainen. töissä olen tämän nimittäin huomannut.

enkä tarkoita, sitä että jotenkin pitäisi hävetä sairauttaan, miksi pitäisi, mutta se tyyli jolla esim. moniongelmaiset meillä kertoo sairauksistaan ja lääkityksistään on jotenkin tyyliltään sellainen, et älä sä mulle ala, mä tiedän näistä kaiken. niin...sellaista.

Hmm, ehka tuo sitten riippuu kontekstista, itsella kylla sellainen tyo ettei siella mistaan laakkeista puhuta muutenkaan. Eika moniongelmaisia todellakaan nay (ainakaan sellaisia, joiden ongelmat olisi myonnetty...). Mutta ehka tuo terapiaryhmassa tapaamani hyypio kuului suunnilleen tuohon ryhmaan. Jollakin kai jokaisen ihmisen pitaa jollain patea, ehka joillakin moniongelmaisilla ei oikein muutakaan ole. Joskus kuulin vahan samanlaista juttua huumekatkaisusta, jotkut vaan leuhkii kuinka paljon ja kovaa on tullut vedettya. Sinansa kylla muiden asiasta karsineiden kanssa ollaan puhuttu laakityksista yms. mutta siina ei tosiaan ole ollut mitaan ylpeilyn savya.

Mielenterveysaiheisella Tukiasema-nettipalstalla usein nakee kiivastakin vaittelya, mutta jos joku alkaa typerasti ylpeilemaan ongelmistaan niin hanet kylla vedetaan aikas akkia maanpinnalle muiden toimesta...

Ja lisatakseni somaattisia diagnooseja keskusteluun: itsellani on jannitysniska.

Psyykkiset ongelmat ja niiden oireet ja syyt ovat usein mielenkiintoisempia, kuin hammassärky. Siitä luulen, että monet haluavat keskustella asiasta. Parempi oikeastaan puhua, kuin olla hiljaa. Saattaa auttaa jo monia.

Varsinkin tällaisella foorumilla on sen verran himmeetä porukkaa, että löytää helposti kaltaisiaan, joiden kanssa on joitain yhdistäviä asioita. Askel parantumiseen.

"foorumilla on sen verran himmeetä porukkaa". Onko? Ja minä kun olen luullut kirjoittavani Marttojen sivuille...

On. Otitko tuon nyt sitten loukkauksena...

Koitin vain olla hauska, heh, jäi vain ne mustat lasit pois. En ole eläessäni tavannut mitään muuta kuin himmeetä porukkaa, ja kaikki ovat olleet ihan yhtä mukavia kuin tämä porukka täällä. Vitsini oli kehno, myönnettäköön.

Mutta itse asiaan, täällä on keskusteltu psyykkeen ongelmista, ja siitä onko diagnosointi edes välttämätöntä - ei mielestäni, ja se palveleekin ainoastaan hoidon kannalta tarkoitustaan esim. lääkityksen kannalta - ja diagnosointi on usein myös vähän väkivaltaista rajanvetoa eri oireiden suhteen.

Perustana pitäisi olla terapioissa ja lääkityksissä ihmisen oma kokemus voinnistaan, ellei hän ole hengenvaaraksi itselle tai muille. Ei ole olemassa mitään terveysnormia, jolla voitaisiin luokitella joku henkilö normaaliksi tai epänormaaliksi.

edit.

Puhut täyttä asiaa! Ja on tilanteita, joissa varmasti on "pakotettu vastaanottamaan" diagnoosi, vaikka se ei oikein tuntuisikaan sopivan itselle, jotta saa tuota mainitsemaasi apua. Tuolloin diagnoosi ei palvele tarkoitustaan.

Toinen asia on terapeuttien koulutus, ja terapeutin omat terapiamieltymykset - mihin koulukuntaan kuuluu; ääripäissä ovat kognitiiviset vuorovaikutusterapeutit ja psykoanalyyttisen koulukunnan edustajat, joiden tehtävänä terapiatilanteessa olla mahdollisimman hiljaa ja kommentoimatta, kun edelliset terapeutit taas perustavat terapiansa keskusteluun ja vuorovaikutukseen.

Näistä eri vaihtoehdoista ihmisillä pitäisi olla enemmän tietoa, jotta oikea vaihtoehto löytyisi, koska mielestäni on myös eri tavalla ajattelevia ja kokevia terapian tarvitsijoitakin.

edit.

Spider kirjoitti:Höh. Mä luulin että täällä käy kova keskustelu somaattisista diagnoosesta.
Miksi muuten ihmisen puhuvat (nykypäivänä) mielellään, jopa ylpeinä, mielenterveydellisistä ongelmistaan? Miksi täällä ei kukaan ylpeile vaikkapa kroonisella peräpukamaoireyhtymällä?

Masennuksesta olen maininnut joillekin työkavereille. Jouduin aikoinaan lähtemään töistä aikaisemmin kun kävin terapiassa ja ajattelin että on vain helpompi sitten vastata ihmettelyihin totuudella... Tosin siitä en työkavereille maininnut että minulla on myös OCD vaikka se oli toinen syy minkä takia terapiassa kävin...

Masennuksesta voin puhua vapaammin mutta tuosta OCD:sta tietää vain lähimmät ihmiset... Tosin en osaa sanoa kuinka moni on *ihmeellisen* käyttäytymiseni pannut merkille mutta ei ole vain tullut minulle juttelemaan asiasta...
Minulla kun on tarkistus- ja toistamipakko + luonnollisesti pakkoajatukset.