Sivu 8/11

Re: Kadonnut 2,5v. poika Ristiinassa.

Lähetetty: To Heinä 08, 2010 6:55 pm
Kirjoittaja v-a-45
surfergirl kirjoitti:Ei kai sitä kostealla nyt kumminkaan niin paljon haihdu kuin helteellä ja rutikuivalla kelillä? Ei pyykkikään oikein kuivu kun on märkää.
Ilman kosteus yhdistettynä kuumuuteen, juuri lisää hieneritystä esim. sauna, toski niin kuuma ei ollut, mutta kuitenkin.
Lapsi ei niin paljon hikoile kun aikuinen, mutta nestevajaus lapselle tulee kuitenkin nopeammin kuin aikuiselle.

Re: Kadonnut 2,5v. poika Ristiinassa.

Lähetetty: To Heinä 08, 2010 6:58 pm
Kirjoittaja RambonSisko
Ennen pojan löytymistä löydettiin hänen paitansa.

Poika löydettiin Kevonniemestä paljain jaloin vajaan kilometrin kilometrin päässä katoamispaikasta.

Poika löytyi erittäin vaikeakulkuisesta maastosta.

Löytymispaikan lähellä on muun muassa jyrkkä pudotus Varkaantaipaleen kanavaan. Lisäksi pojan on täytynyt kulkea yli kapeasta kannaksesta, jonka molemmin puolin on vettä.

HS:n tietojen mukaan poika oli saanut vain joitakin naarmuja.

Poliisin mukaan poika on viety vanhemmilleen, jotka eivät halua kommentoita tapausta medialle.

STT:n tietojen mukaan pojan perhe on kotoisin Helsingistä.

Kaksi- ja puolivuotias poika katosi keskiviikkona iltapäivällä Louhiveden eteläpuolella Varkaantaipaleen kanavan lähellä olevalta mökiltä.

Pojan edellisestä ateriasta oli kulunut jo tovi, sillä noin tunti ennen katoamista poika oli vain juonut hieman mehua ja syönyt pari korppua.

Re: Kadonnut 2,5v. poika Ristiinassa.

Lähetetty: To Heinä 08, 2010 7:03 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Onko joku sanonut, että imeytyy? :shock:
Minä tarkoitin, että tuona yökasteen aikana on haihtuminen ollut minimaalista. Päinvastoin, jos kaste on ollut kova, on paita aamulla herätessä ollut ''imettävissä''. Eikös se tuon ikäiseltä käy vähän luonnostaan?

Minä veikkaan, että pikkuinen on jo etsintöjen kunnolla alettua ollut unessa.(kadonnut n15.00, poliisi 16.00, etsinnät käyntiin ???) Ja todennäköisesti vasta juurikin sen 1,5 km päässä. Äkkiä tuollainen nopsajalkainen kipittää kissan peräsää vaikka 800 m ja sitten hädissään harhailee toisen perään.Tuo 800m on kaksi kertaa yhden urheilukentän pituus. Ei siis niin hirveästi.
Aamulla sitten aikansa äitiä huhuiltuaan jatkanut matkaa. Aamu vaikkapa seitsemästä siihen kello kahteen on 7 tuntia aikaa taittaa loppu kilometri.

Ja kissahan on voinut ohjata järven ohi. Nehän ei tunnetusti juokse uimaan.

Toki joku metsän eläin, kettu esim., on voinut kiikuttaa yöllä saaliina, mutta säikähtänyt sitten ja lähtenyt. Tai vaikka saalis pudonnut vaipasta. :wink: Toivon ja uskon, että tässä on kyseessä vain inhimillinen ja onnellinen 'livistys' kissan perään, eikä sen ihmeempiä kauhistuksia.

Re: Kadonnut 2,5v. poika Ristiinassa.

Lähetetty: To Heinä 08, 2010 7:12 pm
Kirjoittaja Solmu
Kuva löytöpaikasta julkaistu.
Täältä Ristiinassa kadonnut pikkupoika löytyi
08.07.2010 19:03

Kuva
Ristiinassa eilen kadonnut pikkupoika aiheutti lähes vuorokauden mittaiset laajat etsinnät.

2,5-vuotias poika löydettiin lopulta hyvässä kunnossa tänään noin kello 14 aikoihin noin kilometrin päässä katoamispaikasta. Poika löytyi kuvan keskellä olevan katajan juurelta korkean mäen päältä.

(MTV3)
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... 07/1153472

Re: Kadonnut 2,5v. poika Ristiinassa.

Lähetetty: To Heinä 08, 2010 7:48 pm
Kirjoittaja AutumnForever
Kylläpä täällä taas joidenkin mielikuvitus laukkaa, heti ollaan epäilemässä jotain "hämärää". Maailmassa sattuu outoja tapauksia, ja tämä ei suinkaan ole kummallisimmasta päästä.

Ja huvitti kun joku uhkeili että lapsi pitäisi viedä sairaalahoitoon kun on kuravettä juonut.. hohhoijaa. Allergiat ja kaikki lisääntyvät kun ihmiset on liian bakteerikammoisia. Ei siihen kuole jos kuravettä juo!!

Lapsellahan on voinut olla myös hyttysmyrkkyä. Eihän sitä saisi ihan pienille laittaakaan, mutta välillä on pakko. Tosin eihän se myrkky vuorokautta vaikuta, mutta todella pitkään kumminkin jotkut uusimmat markinnoille tulleet tuotteet.

Yhtä kaikki, IHANA juttu että lapsukainen löytyi! Itse olin jo lähes varma että löytyy hukkuneena. Onneksi ei.

Re: Kadonnut 2,5v. poika Ristiinassa.

Lähetetty: To Heinä 08, 2010 7:59 pm
Kirjoittaja Sippura
AutumnForever kirjoitti:Kylläpä täällä taas joidenkin mielikuvitus laukkaa, heti ollaan epäilemässä jotain "hämärää". Maailmassa sattuu outoja tapauksia, ja tämä ei suinkaan ole kummallisimmasta päästä.

Komppaan edellistä. On outoa, että joidenkin täytyy yrittää keksimällä keksiä kaikenlaisia skenaarioita tapahtuman ympärille ja yrittää väen väkisin syyllistää vanhempia.

Itse kolmen vilkkaan pojan äitinä tiedän miten vaikeaa on lapsia vahtia 24/7. Kyllä joskus on piipahdettava vessaan tai joskus ihan yksinkertaisesti huomio herpaantuu ja lapsi pääsee karkaamaan.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tässä tilanteessa vanhemmat eivät tarvitse enempää taakkaa typerien ihmisten kommenteista, kuin mitä heillä varmasti on omasta takaa.

Olen tosi onnellinen lapsen löytymisestä! Joskus onneksi näinkin!

Re: Kadonnut 2,5v. poika Ristiinassa.

Lähetetty: To Heinä 08, 2010 8:03 pm
Kirjoittaja v-a-45
Äkkiä tuollainen nopsajalkainen kipittää kissan peräsää vaikka 800 m ja sitten hädissään harhailee toisen perään.Tuo 800m on kaksi kertaa yhden urheilukentän pituus. Ei siis niin hirveästi.
Siis soratietä ja paljain jaloin?
2,5-vuotias poika löydettiin lopulta hyvässä kunnossa tänään noin kello 14 aikoihin noin kilometrin päässä katoamispaikasta. Poika löytyi kuvan keskellä olevan katajan juurelta korkean mäen päältä.
Mitenkäs poika sinne kiipesi?
Ok! En jatka sen enempää, mutta en nyt vaan usko, että 2,5-vuotias selviytyy tuosta kaikesta, vaikka kuinka olisi kissa johdattanut sinne.
Ja sitten ruvetaan laittamaan, että syyllistetään vanhempia jos ei kaikkea jutussa sulata, huh huh!
Kyllä tuolla hulluja riittää ilman niitä vanhempiakin ja saa kai sitä ihmetellä?
Tosiasia on, että poika löytyi ja niinkuin jo aikaisemmin sanoin, on kai se pääasia.

Re: Kadonnut 2,5v. poika Ristiinassa.

Lähetetty: To Heinä 08, 2010 8:47 pm
Kirjoittaja Tay77
Sippura kirjoitti:
AutumnForever kirjoitti:Kylläpä täällä taas joidenkin mielikuvitus laukkaa, heti ollaan epäilemässä jotain "hämärää". Maailmassa sattuu outoja tapauksia, ja tämä ei suinkaan ole kummallisimmasta päästä.

Ja huvitti kun joku uhkeili että lapsi pitäisi viedä sairaalahoitoon kun on kuravettä juonut.. hohhoijaa. Allergiat ja kaikki lisääntyvät kun ihmiset on liian bakteerikammoisia. Ei siihen kuole jos kuravettä juo!!

Lapsellahan on voinut olla myös hyttysmyrkkyä. Eihän sitä saisi ihan pienille laittaakaan, mutta välillä on pakko. Tosin eihän se myrkky vuorokautta vaikuta, mutta todella pitkään kumminkin jotkut uusimmat markinnoille tulleet tuotteet.

Yhtä kaikki, IHANA juttu että lapsukainen löytyi! Itse olin jo lähes varma että löytyy hukkuneena. Onneksi ei.
Komppaan edellistä. On outoa, että joidenkin täytyy yrittää keksimällä keksiä kaikenlaisia skenaarioita tapahtuman ympärille ja yrittää väen väkisin syyllistää vanhempia.

Itse kolmen vilkkaan pojan äitinä tiedän miten vaikeaa on lapsia vahtia 24/7. Kyllä joskus on piipahdettava vessaan tai joskus ihan yksinkertaisesti huomio herpaantuu ja lapsi pääsee karkaamaan.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tässä tilanteessa vanhemmat eivät tarvitse enempää taakkaa typerien ihmisten kommenteista, kuin mitä heillä varmasti on omasta takaa.

Olen tosi onnellinen lapsen löytymisestä! Joskus onneksi näinkin!

Ainakaan itse en (näillä heikoilla tiedoillani tapauksesta) ole syyllistänyt vanhempia. Enkä aio sitä tehdäkään. Tiedän hyvin, miten liikkuvaisia ja eläväisiä tuon ikäiset lapset voivat olla.

Ehkäpä tässä tapauksessa lähinnä ihmetellään sitä, miten noin pieni lapsi voi selvitä hengissä kaikesta tuosta ilman ulkopuolisen "apua". Kuten v-a-45 edellä kirjoitti, miten lapsi olisi selvinnyt kaikesta kävelystä ja "kiipeilystä" yksin? Vaikka pieni lapsi ehtisikin "sinne ja tänne" ja kiinnostuisi ties mistä hänelle erikoisista asioista, en usko, että tuota intoa riittäisi kovinkaan pitkäksi aikaa. Voisin kuvitella, että olisi tänä aikana esim. satuttanut itsensä johonkin. Ja tämä "vamma" vaatisi sairaalahoitoa. Ja vaikka olisikin esim. nukkunut välillä (maastossa) ja juonut vettä (purosta?), en silti ymmärrä, miten on säilynyt niinkin vahingoittumattomana.

Lisäyksenä vielä: en siis todellakaan syytä ketään mistään, ihmettelen vaan. Olen onnellinen, että lapsi löytyi!

Re: Kadonnut 2,5v. poika Ristiinassa.

Lähetetty: To Heinä 08, 2010 8:58 pm
Kirjoittaja Jellybean
Ei, ei, ei, en todellakaan syytä vanhempia mistään. Pienet lapset ovat todella vilkkaita, eikä vaadita kuin se surullisen kuuluisa silmänräpäys ja huonoa onnea, kun jotain hirveää ehtii tapahtua.

Tässä tapauksessa on tapahtunut IHME, kun lapsi on selvinnyt noin vähällä, vaikka paljon pahempaankin oli ainekset. Itselläni on kokemusta kahdesta melko saman ikäisestä, joiden en osaa kuvitella kävelevän kahta kilometriä enkä osaavan hankkia suuhunsa juotavaa. En sitten tiedä kuinka nämä naperot vastaavassa tilanteessa käyttäytyisivät ja toivottavasti ikinä sitä ei tarvitse testatakaan. Tapauksen poika on ollut todella sissi ikäisekseen, tai ulkopuolelta on saanut jonkin sortin apua ja siinä tapauksessa tässä on jotain hämärää. Hyväksyn täysin senkin vaihtoehdon, ettei tässä välttämättä ole takana mitään sen suurempaa salaliittoa, vaan poika on ollut neuvokas ja helkkarin onnekas.

Re: Kadonnut 2,5v. poika Ristiinassa.

Lähetetty: To Heinä 08, 2010 9:53 pm
Kirjoittaja MissHolmes
:) Rauha!
Poika on onnellisesti kotona!

Minäpä vähän luulen, ettei tuo mäki joka suunnasta ole noin jyrkkä. Loivaa ylämäkeä kömpii kyllä sammalikossa. Ja kyllä sen 800 metriä kulkee paljain jaloin soratiellä.

Varsinkin, kun nyt on selvinnyt, että poika löytyi alle kilometrin päästä katoamispaikasta.

Re: Kadonnut 2,5v. poika Ristiinassa.

Lähetetty: To Heinä 08, 2010 9:55 pm
Kirjoittaja Ilona80
Siis ihan oikeesti! Tuota matkaa jonka kulki, tai mitä suorituksia teki, kuten kiipesi kalliolle, ei mun mielestä todellakaan pidä kyseenalaistaa! Ihan nyt täytyy myöntää, että suoritin tänään pikkuriikkisen kokeen (vaikkakin kolmen lapsen äitinä tiedän muutenkin melko hyvin mihin lapset kykenee....)
Kuopuksen kanssa tänään käpöteltiin tässä kotipihalla, ja kun taapero lähti vieressä kulkevalle karkea hiekkaiselle hiekkatielle, en voinut vastustaa kiusausta napata kenkiä pois.
Vauhti ei hidastunut yhtään. En osaa arvioida matkaa, mutta poika taapersi kyllä useita metrejä KOVAA, ja olisi taapertanut yhä ja edelleen mutta nappasin sitten syliin. Ja mainittakoon siis, että meiän menijä on yli vuoden nuorempi, eli alle 1.5v.
Kyllä ne pääsee ja ehtii.
Miten 2.5v voi kiivetä kalliolle? Meidän kakkonen karkasi päiväkodista hieman alle kaksi vuotiaana, jolloin kiipesi KORKEAN aidan yli.
Kyllä ne osaa.

Ainoa mitä itse mietin, on pojan hyvä kunto.
Josta olen tietysti onnellinen.

Re: Kadonnut 2,5v. poika Ristiinassa.

Lähetetty: To Heinä 08, 2010 10:08 pm
Kirjoittaja Rezah
Viikon, ellei kuukauden paras uutinen.

Itseäkin hieman ihmetytti, että poika löytyi vajaan kilometrin päästä, häntä oli etsitty melkein vuorokausi 200 hlön voimin, koirien ja lämpokamaran avulla. Ok, vaikeakulkuista maastoa, mutta silti, noin lähellä eikä löytynyt?

Oliko tämä alue haravoitu jo aiemmin? Misät paita löytyi? MIksi poika olisi riisunut paidan?
Miten selvitä ilman kuivumista vuorokausi yli 20 asteen lämmössä ilman nestettä?
Ja kävellyt järven ohi?

Kyllä on lapsella ollut onnea matkassa, onneksi tämä päättyi hyvin. Vähän mietityttää oisko joku voinut ottaa lapsen yöksi ja viedä hänet mediakohun vuoksi metsään? Aluetta kait tutkitaan vielä?

Re: Kadonnut 2,5v. poika Ristiinassa.

Lähetetty: To Heinä 08, 2010 10:14 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Minusta tässä on oleellista se, että lapsen vieminen etsinnän aikana metsään olisi kaiketi ollut aika riskiä.
Etsijöitähän oli todella paljon, eikä etsintöjä keskeytetty yöksi.
Eiköhän tässä ole vain etsinnöissä ollut huonoa tuuria ettei löytynyt jo aiemmin ja toisaalta se kuuluisa SuojelusEnkeli todellakin pojan kädestä kiinni pitämässä.

Re: Kadonnut 2,5v. poika Ristiinassa.

Lähetetty: To Heinä 08, 2010 10:21 pm
Kirjoittaja hellämustapääfinnilä
Kyllä aamulla kun luin, ettei pientä miestä ole vieläkään löydetty, olin jo menettää toivoni sen suhteen, että elävänä löytyisi. Mutta niin vain kävi, onneksi!

Ihan vaan tyytyväistä hyrinää tähän, ei hymiötä, ei edes silmää iskevää sellaista..

Re: Kadonnut 2,5v. poika Ristiinassa.

Lähetetty: To Heinä 08, 2010 10:27 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Lisäksi nämä ''järven ohi'' -lausunnot voi sisältää aimoannoksen ''medialisää''. Onhan se ''ohi'' silloinkin, kun järvi on samalla karttalehdellä.
Ja nuo lausunnot pojan kunnostakin voi kertoa ainoastaan siitä, ettei tarvinnut sairaalahoitoa ja tippaa.
Ties vaikka jompikumpi vanhemmista olisi lääkäri ja hoito kotona ykkösluokkaa.