Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: La Syys 14, 2024 7:40 am
Kirjoittaja Pad
Mitä tulee USA:n viralliseen vaalipäivään ja tuloksiin, siinä saattaa olla pieni mutka matkassa, sitä spekuloi IS.
Yhdysvaltain presidentinvaalien lopullisia tuloksia saatetaan joutua odottamaan pidempään tänä vuonna.
New York Timesin (NYT) mukaan amerikkalaiset ovat muuttaneet äänestystottumuksiaan viime vuosina ja siirtyneet suosimaan postitse äänestämistä.
Postiäänten laskemisessa kestää kauemmin kuin vaalipäivänä äänestyspaikalla henkilökohtaisesti annettujen äänten laskemisessa. Ääntenlaskun viivästyminen ei välttämättä tarkoita, että äänten laskemisessa sinänsä olisi ongelmia. Prosessia saattavat viivästyttää tiukat ääntenlaskuun liittyvät turvallisuusjärjestelyt.
Vaali-iltana tiistaina 5. marraskuuta ei siis välttämättä ole vielä selvää, kumpi ehdokkaista on voittamassa vaalit. Ensimmäisenä julkaistavat tulokset voivat NYT:n mukaan antaa harhaanjohtavan kuvan siitä, voittaako vaalit republikaanien Donald Trump vai demokraattien Kamala Harris.
Postiäänten laskeminen on monivaiheinen prosessi, jossa tulee esimerkiksi todentaa äänestäjien allekirjoitukset sekä varmistaa, ettei henkilö ole yrittänyt äänestää myös äänestyspaikalla.
Vuonna 2020 Trump piti viivästynyttä äänestystulosten laskentaa merkkinä vaalivilpistä itseään vastaan. Tällöin Trump perusti väitteensä varhain ilmoitetuille tuloksille, joissa hän näytti johtavan Joe Bidenia tärkeissä osavaltioissa. Kun ääntenlaskenta oli saatu päätökseen, Trump syytti demokraatteja vaalivilpistä Bidenin hyväksi.
Tulosten kääntymisen syynä oli NYT:n mukaan se, että demokraattien kannattajat olivat äänestäneet aktiivisemmin postitse, jolloin heidän ääniensä laskemiseen kului enemmän aikaa.
Valemedioiden valehtelua ja vaalivaikuttamista parhaimmillaan. Ihmiset on raportoinut useista lemmikkien katoamisista ja todistanut niiden pyydystävän puistohanhia ja sorsia. Haitilaiseen kulttuuriin kuulluu kissojen ja koirien syöminen ja niiden rituaalitappaminen uskonnollisiin tarkoituksiin.
Nyt pitäisi uskoa, että, kun 20 000 haitilaista siirretään johonkin pikkukylään, niin ne yht'äkkiä unohtaisi omat tapansa ja tulisi kunnon kristityiksi amerikkalaisiksi
Vassarien kyvyttömyys tehdä ja ymmärtää meemejä kiteytyi jälleen tällä videolla, jonka sosialisti teki ja sen piti olla negatiivinen asia Trumpille, mutta siitähän tuli välitön viraalihitti ja kapanjoi Trumpin puolesta.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: La Syys 14, 2024 8:27 am
Kirjoittaja qurqo
Pad kirjoitti: La Syys 14, 2024 7:40 am
Mitä tulee USA:n viralliseen vaalipäivään ja tuloksiin, siinä saattaa olla pieni mutka matkassa, sitä spekuloi IS.
Yhdysvaltain presidentinvaalien lopullisia tuloksia saatetaan joutua odottamaan pidempään tänä vuonna.
New York Timesin (NYT) mukaan amerikkalaiset ovat muuttaneet äänestystottumuksiaan viime vuosina ja siirtyneet suosimaan postitse äänestämistä.
Postiäänten laskemisessa kestää kauemmin kuin vaalipäivänä äänestyspaikalla henkilökohtaisesti annettujen äänten laskemisessa. Ääntenlaskun viivästyminen ei välttämättä tarkoita, että äänten laskemisessa sinänsä olisi ongelmia. Prosessia saattavat viivästyttää tiukat ääntenlaskuun liittyvät turvallisuusjärjestelyt.
Vaali-iltana tiistaina 5. marraskuuta ei siis välttämättä ole vielä selvää, kumpi ehdokkaista on voittamassa vaalit. Ensimmäisenä julkaistavat tulokset voivat NYT:n mukaan antaa harhaanjohtavan kuvan siitä, voittaako vaalit republikaanien Donald Trump vai demokraattien Kamala Harris.
Postiäänten laskeminen on monivaiheinen prosessi, jossa tulee esimerkiksi todentaa äänestäjien allekirjoitukset sekä varmistaa, ettei henkilö ole yrittänyt äänestää myös äänestyspaikalla.
Vuonna 2020 Trump piti viivästynyttä äänestystulosten laskentaa merkkinä vaalivilpistä itseään vastaan. Tällöin Trump perusti väitteensä varhain ilmoitetuille tuloksille, joissa hän näytti johtavan Joe Bidenia tärkeissä osavaltioissa. Kun ääntenlaskenta oli saatu päätökseen, Trump syytti demokraatteja vaalivilpistä Bidenin hyväksi.
Tulosten kääntymisen syynä oli NYT:n mukaan se, että demokraattien kannattajat olivat äänestäneet aktiivisemmin postitse, jolloin heidän ääniensä laskemiseen kului enemmän aikaa.
Kertoimet sille, että Trump huutelee vauhkona "Rigged election! The Democrats are cheating!" ovat varsin alhaiset.
Yöllähän ne parhaat äänet lasketaan, kun ei ole kukaan seuraamassa. Ja tarvittaessa löytyy postiin unohtuneita äänipussukoita, jotka toimitetaan myöhässä
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: La Syys 14, 2024 8:37 am
Kirjoittaja qurqo
Kamala kävi ABC:n pehmohaastattelussa ja oli silti aivan katastrofaalisen huono tuomaan agendaansa esiin. On ne vissiin löytänyt lääkityksen, millä saa käkätystä hillittyä
Biden kantaa punaista lippistä koneeseen. Onko alkanut omien selkäänpuukotus vituttamaan?
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: La Syys 14, 2024 9:19 am
Kirjoittaja damfin
*poistettu Lautamiehiin kuuluvaa arviointia toisista kirjoittajista*tm
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Hank Voight kirjoitti: Pe Syys 13, 2024 1:02 pm
Trump on jatkanut lemmikkejä syövistä mamuista vielä väittelyn jälkeenkin. Kannattaisi kyllä kuunnella ihmisiä ympärillään ja lopettaa tuon jauhaminen, sillä ei moisella horinalla lisää kannatusta saa. Ja voi huonolla tuurilla menettääkin hiukan. Jopa USA:ssa on kuitenkin rajallinen määrä idiootteja.
Sulla on vissiin mennyt ohi mistä puhutaan.
Nii mutku..
Tämä nainen tuossa kissantappovideossa on joku paikallinen kylähullu Cantonista ja Yhdysvaltojen kansalainen nimeltään Allexis T. Ferrell. Ei mitään tekemistä Springfieldin tai haitilaisten kanssa. Näin ne valeuutiset syntyvät!
Ohio woman accused of eating a cat lives in Canton
The Canton woman charged with killing and eating a cat has no known connection to Haiti or any other foreign country.
Allexis T. Ferrell was charged with cruelty to companion animals, a fifth-degree felony, and Stark County court records show she has faced other charges since 2017, including theft and misuse of credit cards and endangering children.
“Ferrell was first arrested in Canton in 2011,” Canton police spokesman Lt. Dennis Garren wrote in an email on Tuesday. “We have no reason to believe that she is not a U.S. citizen.”
Canton woman accused of eating cat pleads not guilty by reason of insanity
Ferrell is being held in the Stark County Jail with a bond set at $100,000.
She has entered a plea of not guilty by reason of insanity. Her attorney has requested an evaluation to determine her sanity at the time of the alleged offense and whether she is competent to stand trial.
Stark County Common Pleas Judge Frank G. Forchione is scheduled to hold a competency hearing on Oct. 15.
The alleged incident of animal cruelty took place in the 1100 block of 13th Street SE at Jackson Sherrick Homes, a public housing complex owned and managed by the Stark Metropolitan Housing Authority. Ferrell lives in the complex.
----
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: La Syys 14, 2024 9:30 am
Kirjoittaja qurqo
Laura Loomer joutui koneiston hampaisiin, kun meni paljastelemaan liikaa asioita valtaapitävistä. Nyt yrittävät tuhota sen maineen ja elämän organisoiduilla valemuutisilla ja perättömillä huhuilla.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: La Syys 14, 2024 9:43 am
Kirjoittaja qurqo
Artistien politiikointi on kyllä typerintä, mitä voivat tehdä. Karkoittavat vain puolet faneistaan pientä palkkiota vastaaan.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: La Syys 14, 2024 9:48 am
Kirjoittaja damfin
Tervetuloa takaisin qurqo, nyt kun pidit hetken taukoa tuon esittämäni kysymyksen jälkeen...
Onko tämäkin yhtä vahva tieto kuin tuo kuulokevalmistajan vahvistus siitä että Kamala käytti heidän kuulokkeitaan?
Jotenkin tuntuu jo siltä että trump-fanit vaan työntää x:ään ja youtubeen tuutin täydeltä mitä hulluimpia väitteitä välittämättä pätkääkään siitä että väitteet osoittautuvat silkaksi paskaksi, heille riittää kunhan saavat väitteen julkisuuteen siinä toivossa että aina joku sen ottaa kuitenkin todesta ja uskoo että faktan tarkistajat ovat jossain salaliitossa trumppia vastaan.
Kummasti vain kaikki väitteet on kerta toisensa perään osoittautunut todeksi. Toiusin, kuin teidän jatkuvat valheiden levitykset.
Kaikki väitteet? laitahan esimerkkejä niistä mitkä on ihan todisteiden kera osoittautunut todeksi, todisteeksi ei riitä että trump sanoi.
Niin joko sinulla olisi laittaa niitä esimerkkejä todisteiden kera?
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: La Syys 14, 2024 10:16 am
Kirjoittaja qurqo
damfin kirjoitti: La Syys 14, 2024 9:48 am
Tervetuloa takaisin qurqo, nyt kun pidit hetken taukoa tuon esittämäni kysymyksen jälkeen...
Kummasti vain kaikki väitteet on kerta toisensa perään osoittautunut todeksi. Toiusin, kuin teidän jatkuvat valheiden levitykset.
Kaikki väitteet? laitahan esimerkkejä niistä mitkä on ihan todisteiden kera osoittautunut todeksi, todisteeksi ei riitä että trump sanoi.
Niin joko sinulla olisi laittaa niitä esimerkkejä todisteiden kera?
Tähänkin ketjuun olen niitä postannut yllin kyllin. Saat ihan itse kaivella omalla ajallasi.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: La Syys 14, 2024 10:19 am
Kirjoittaja Pad
qurqo kirjoitti: La Syys 14, 2024 8:37 am
Biden kantaa punaista lippistä koneeseen. Onko alkanut omien selkäänpuukotus vituttamaan?
Biden alkaa olla jo niin vanhuudenhöperö että todennäköisesti ei edes tajuavansa pitäneensä jotain kädessään.
Hän vaihtoi lippiksensä MAGA-kannattajan lippikseen. Laittoi vielä presidenttiliseen lippikseen oman nimmarinsa ja kun MAGA-mies kysyi haluaako Bidenin vaihtarina hänen nimmarinsa, Biden vastasi "Hell no"
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: La Syys 14, 2024 10:20 am
Kirjoittaja qurqo
Kamalan haastattelu toimii semmoisenaan erittäin hyvänä mainoksena Trumpin puolesta
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: La Syys 14, 2024 10:58 am
Kirjoittaja Pad
Vanha mies sekoilee taas. Trump on nyt viemässä haitilaisia Venezuelaan, koska... No kuka hitto tietää?
Trump siis aikoo tehdä karkotuksia Springfieldissä tämän feikkijuttunsa tiimoilta.
Kaikki väitteet? laitahan esimerkkejä niistä mitkä on ihan todisteiden kera osoittautunut todeksi, todisteeksi ei riitä että trump sanoi.
Niin joko sinulla olisi laittaa niitä esimerkkejä todisteiden kera?
Tähänkin ketjuun olen niitä postannut yllin kyllin. Saat ihan itse kaivella omalla ajallasi.
Ethän sinä ole postannut muuta kuin noita upotuksia ilman minkäänlaisia todisteita siitä että niissä pidetyt väitteet pitäisi paikkaansa.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: La Syys 14, 2024 2:21 pm
Kirjoittaja Hank Voight
Erinomainen artikkeli, thanks. Timanttista faktaa kerrassaan. Niin kivenkovaa, että kannattaa ehdottomasti toistaa faktana presidenttiehdokkaiden väittelyssä.
Mutta eihän tuossa ole kaikki. Lisäksi on vielä se video, jota huhun yhteydessä jaettiin. Video tosin oli kuvattu satojen kilometrien päässä Springfieldistä, eikä videon hullukaan ollut haitilainen maahanmuuttaja, mutta mitäs pienistä?
Jos hyvin käy, niin tuo horina lemmikeistä saattaa vaikka ratkaista vaalit. Riippuu siitä, että löytyykö USA:sta tarpeeksi umpihulluja vai ei.