Iltasanomat Extrassa juttu taas kerrattuna
Ei olisi uskonut
Naisella oli pyjamahousut jalassaan, kun hänet löydettiin kuolleena merenrannasta Helsingissä. Mysteerivainajan tunnistamiseksi poliisi päätyi poikkeukselliseen ratkaisuun – mutta murhaajan henkilöllisyys se vasta shokkiyllätys olikin.
Nainen makasi rannalla köysi kaulansa ympärillä. Mies paineli kohti autoa.
Vaihtoehdot kävivät vähiin. Mies voisi joko tappaa itsensä tai jäädä kiinni.
Hän ajoi helsinkiläiselle uimarannalle. Naisen kännykkä ja avaimet olivat yhä mukana. Ne mies viskasi mereen niin kauas kuin ylsi.
Sitten hän palasi naisen luokse, Laajasalon vanhan öljysataman rannalle. Hän irrotti parimetrisen hamppuköyden naisen kaulalta ja heitti sen vanhan laiturin nokalta veteen.
Paperilla mies oli varsin epätodennäköinen murhaaja
Jukka-Matti Johannes Romppainen oli kouluttautunut, työssä käyvä, monien tuntema hahmo nuorisopolitiikasta. Hän työskenteli Kokoomuksen Nuorten Helsingin piirin toiminnanjohtajana.
Halutessaan Romppainen osasi olla erittäin miellyttävä, eikä hän ollut parisuhteen aikana fyysisesti väkivaltainen. Kovat sanalliset uhkailut ja tavaroiden hajottaminen sen sijaan olivat ex-naisystävälle tuttua.
Mielentilatutkimuksen mukaan Romppainen kyllä ymmärsi tekonsa. Kumpikin oikeusaste tuomitsi hänet syyntakeisena erityisen raa’aksi ja julmaksi arvioidusta murhasta.
Romppaisen toiminta osoitti sitkeää surmaamispyrkimystä. Hänellä olisi ollut mahdollisuuksia keskeyttää tekonsa.
Uhri oli vielä jossain määrin tajuissaan, kun hän päätyi öljysataman rantaan. Varmuudella hän kuoli oikeuslääkärin mukaan vasta meressä.
Seuraava episodi kuvastaa hyvin Romppaisen luonnetta
Lokakuussa 2018 vankilassa oltiin muuttopuuhissa. Myös Romppaisen piti vaihtaa uuteen selliin.
Vartijan mukaan miehen muutto kesti liian kauan, joten hän päätti itse hakea loput tavarat tämän vanhasta sellistä. Romppainen ei tätä hyväksynyt. Raivostuneen miehen taltuttamiseen tarvittiin useampi ihminen, ja hänet piti kantaa eristysselliin.
Helsingin käräjäoikeudelle mies väitti olevansa suorastaan ”mallivanki”. Selittely ei auttanut tälläkään kerralla, vaan Romppainen tuomittiin virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Suomessa elinkautisesta vankeudesta voi vapautua ehdonalaiseen aikaisintaan 12 vuoden jälkeen. Keskimäärin rangaistuksen pituus on viime vuosina ollut 14,5 vuotta.
Näin ollen murhaaja Jukka Romppainen, nyt 37-vuotias, pysyy vankilassa todennäköisesti vielä useamman vuoden.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010708464.html
Niin, toivottavasti tämä psykopaatti pysyy telkien takana vielä pitkään...