Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Ulrica
Nikke Knakkertton
Viestit: 178
Liittynyt: Ti Huhti 23, 2024 12:36 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Mitä tulee ketjun syytetyn mtt:een. On kerrottu tutkimuksen alkaneen 4.1.24. Alkoiko, ei varmuutta. Mutta jos alkoi, on osa tutkimuksista voitu vetää 1-2 kkn aikana ja osastoseuranta olla vaikkapa helmi-toukokuun alku. Erinäisiä syitä, miksi tutkimus venynyt.Sekin voi olla tutkimusta, että venyy. Sekin aika täytyy jotenkin olla. Odotella.

Lausunnon valmistuttua ja ollessa kuulemisessa, voidaan potilas kirjata sairaalasta ulos. Tutkimuksen tulos määrittää mihin. Mutta siinä vaiheessa potilas kai palautuu pakkokeinolain mukaiseen yhteydenpitoon ulkomaailmaan, eikä sitä voi olla enää 12h/pv. Mahdollisuus päästä siviiliin odottamaan oikeudenkäyntiä uuden KKO:n ratkaisun mukaisesti erillisellä päätöksellä. Siviilissä omat mielenkiinnon kohteet, varmaan eri kuin mtt:n aikana.
MLV
Remington Steele
Viestit: 235
Liittynyt: Su Tammi 08, 2023 10:47 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja MLV »

Ulrica kirjoitti: Pe Touko 17, 2024 5:11 pm
Tutkimusmenetelmiä voidaan tutkittavilla käsittääkseni vaihdella ja antaa tietokonetta käyttöön joko asioiden hoitoon tai tutkittavan käytöksen seuraamiseen tarkoituksenmukaisesti. Tähän kai kukaan mtt:n käynyt ei osaa vastata tietokoneen käytöstä, koska säännöt potilaalle voivat olla yksilöllisiä. Pääsääntöisesti tutkimusta tehdään osastolla yksilön käytöksestä, mutta siitäkin voidaan poiketa. Osastotiloissa voi olla vapaa it-käyttömahdollisuus ja tutkimuksen tavoitteena on seurata myös yksilön käytöstä osastolla. Jos ei halua seurustella muiden potilaiden kanssa, voi kai olla sosiaalinen elämä tapahtua verkossa. Se on osaa tutkimusta.
Juttelin juuri erään kanssa, joka oli mtt:n aikana saanut käyttää tietokonetta sekä puhelinta.
Primum non nocere
Ulrica
Nikke Knakkertton
Viestit: 178
Liittynyt: Ti Huhti 23, 2024 12:36 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

^
Minustakin tuo on selvä asia, koska yksi elementti on tutkimuksessa se, kuinka potilas ja kehen pitää yhteyttä ulkomaailmassa. Tieto saadaan näin kerättyä.
vanhavakanssi
Sofia Karppi
Viestit: 410
Liittynyt: Ke Tammi 31, 2024 11:40 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja vanhavakanssi »

Nostan tämän sivulta 553 uudestaan esille ajankohtaisena huomiona!


Talvi24 kirjoitti: To Helmi 29, 2024 9:58 am
Ulrica kirjoitti: To Helmi 29, 2024 12:11 am Mt-tutkimuksen aikana ovat olleet yhteydessä työnantajiin, joten tuokin on viimeistään selvinnyt, myös, jos varoitus olisi annettu.
Olet liittynyt palstalle kk mt-tutkimuksen aloittamisesta. Oletko ollut jonakin osapuolena tutkimuksessa (moniammatillinen-tutkijatiimi, tutkittava), kun esität totena yhteydenoton työnantajaan? Työnantajiin ollaan yhteydessä ainoastaan tutkittavan luvalla. Tällaista tietoa ei ole vielä julkaistu.
Olen tuonut 2 kertaa aiemmin keskusteluun juuri tämän tiedon mt-tutkimuksiin liittyen:
"Kyselyä voidaan laajentaa omaisiin, ystäviin, kouluun ja työpaikkaan, jos tutkittava antaa siihen suostumuksensa."

Eilen jätin tuosta yhteydestä pois, mutta joka kerta se pitää näköjään muistaa kirjoittaa. Toki tieto on tärkeä, eikä kaikki voi muistaa kaikkea ja varsinkaan, mitä joku yksittäinen kirjoittja on aiemmin kirjoittanut. Aiemminkin olen maininnut, että jos epäilty kieltäisi yhteydenotot työpikkaan / työpaikkoihin olisi se varmsti hänelle itselleen haitaksi.

En siis esittänyt totena, mutta rautalangasta on ilmeisesti väännettävä.

Ihanko todella luulet, että tätä tapausta tutkivan tiimin joku jäsen olisi täällä kirjoittelemassa? Ja todellako epäilet minua tutkittavaksi. Todellako? Ei kait tutkittavalla ole nettiä käytössä tai jos on, olisi käyttö varmasti valvottua.

Sivuhuomiona sanottakoon, että olen ihmetellyt sitä, kun täällä on muutaman kerran ihmetellty, miksi epäillyn lähipiiri ei tule antamaan tällaiselle palstalle tietoja tutkittavasta? Minä ihmettelisin, jos tulisi.

Onko niin, että palstalle liitytään vain, jos kommentoi? Täällä lienee paljonkin käynyt ihmisiä pelkästään lukemassa palstaa. Aloittaessani kommentoimaan kerroinkin, että luin vuodenvaihteessa koko pitkän siihen asti olleen ketjun ja sen jälkeen olen seurannut parhaillaan käytävää keskustelua.

P.s. näyttää siltä, että keskustelet vastavuoroisesti vain omilla ehdolillasi. Toisin sanoen teet kysymyksiä henkilölle ja odotat niihin vastauksia. Et kuitenkaan itse vaivaudu vastaamaan sinulle suoraan esitettyihin kysymyksiin.
Kysyin eilen sinulta: Onko sairaanhoitajien ja lääkäreiden päihdeongelmat tabu? Kysyin, kun en tiedä. Jos on, millä perusteella? Ja toisalta onko joku ammattikunta, jossa päihdeongelmat ei olisi tabu?

On nimittäin helppo heitellä "totuuksina" em. kaltaisia juttuja (on tabu), vaikka ei olisi mitään perusteita. Samoin kuin kuitta "Eiköhän … " isoan asian "perustelu".
mielistelijä
Remington Steele
Viestit: 224
Liittynyt: La Syys 17, 2022 6:37 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja mielistelijä »

Sivulta 539, jäi mieleen koira ja kalikka
Talvi24 kirjoitti: La Helmi 24, 2024 3:51 pm
mielistelijä kirjoitti: La Helmi 24, 2024 2:09 pm Spekua:
Alusta asti sitä mieltä, että kaikki lähtenyt edellisen liiton päättymisestä ja omien lasten hukuttamisella, muiden meno mukana olisi vain sivujuonne. Motiivina puhdas kosto.
Turhautuneena tai paljastuneena sitten päätyi murhaamaan vaimonsa.

”Miehillä on valmiiksi enemmän mielenterveysongelmia. He ovat useammin asosiaalisia tai persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä, jotka tekevät tekonsa jonkinlaisessa ahdingossa tai jopa ihan vain kostamisen takia. Olen nähnyt tapauksia, joissa avioerotilanteessa mies on ajatellut, että tehokkain, karmein ja subjektiivisesti tyydyttävin tapa kostaa koettu hylkääminen on se, että otetaan lapset hengiltä.”

https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/5277488
Spekua:
Vaikka edellinen liitto päätyi ilmeisen riitaisana ja lasten tapaamisoikeuksista käynnistynyt prosessi keskeytyi, en usko Tn ryhtyneen kostamaan ajamalla mereen paitsi omat myös Vn lapset ja Vn. T oli kuitenkin heistä se, joka haki avioeroa eli hän olisi ollut hylkääjä.

Miten ihmeessä muuten T edes ajatteli, ettei keskellä kirkasta päivää tuollaisessa paikassa olisi ihmisiä ja ihan pelastushenkilöstöäkin pelastaassa ripeästi veteen joutuneet. Kun hän kuitenkin selvästi tahallaan ajoi auton mereen.

Mietin, minkälainen ihminen T on ollut aiemmin vastoinkäymisiä kohdatessaan. Siitäkin saavat tietoa esim. kaksoissiskolta.

Mitä tarkoitat turhautuneen tai paljastuneena?

Onhan T kyllä jonkinlaisessa ahdingossa ollut. Muuta olisipa lähtenyt tästäkin liitosta (olisi ollut helpotus Vicillekin) ja jatkanut elämäänsä itsellisenä miehenä. Nyt se oli todennäköisesti V, joka erolla uhkaili riidan yhteydessä. Mutta "Minua et kyllä jätä" saattoi moninkertaistaa raivon määrän.
vanhavakanssi
Sofia Karppi
Viestit: 410
Liittynyt: Ke Tammi 31, 2024 11:40 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja vanhavakanssi »

Ketjussa on tapahtunut tällä viikolla paljastuminen ja katoaminen. Ketjua varsinkin tämän vuoden puolella seuranneet ovat kuluneen viikon aikana saaneet asiasta selvän käsityksen. Mielestäni tämä esille tullut asia on merkittävä kuten on koko Ullanlinnan henkirikos.

Median kautta on saanut nähdä kuvia tapaukseen liittyvistä keskeisistä alueista ja vaikka ne olisivat kuinka itselle tuttuja on paikalla käynnillä nyt ihan eri merkityksensä.

En lähtenyt liikkeelle pelkästään uteliaisuuden vuoksi vaan halusta kävellä kadulla katsoa ympärilleni miettien miksi ja minkä vuoksi. Saada lehtien sivuilla nähdyt kuvat omille verkkokalvoilleni saadakseni asioille edes jonkinlaiset mittasuhteet.

Suuntasin kiertoajelun ensimmäiseen kohteeseen Ullikselle Raatimiehenkadulle. Kadulta parvekkeelle katsoessa voi nähdä sen lähes kokonaisuudessaan, niin alhaalla se on katutasoa. Alhaalla muttei kuitenkaan täysin ihmisten silmien edessä.

Porttikongin edessä parveke yläpuolella kadulla mietin joulukuuta 2022. Mietin parvekkeellisen asunnon asujia ja heidän viimeistä syksyä ennen joulua ja joulukuun 15-16 päivien välistä yötä. Mitä on tapahtunut ja miten siihen on ajauduttu; miten se olisi voitu välttää.

Kaikki mitä on tapahtunut ei tule koskaan saamaan täydellistä selitystä eikä tule koskaan saamaan minkäänlaista ymmärrystä. Kuitenkin siinä hakiessani selitystä kaikelle aukeaa parvekkeen alla oleva rapunovi ja sieltä astuu kadulle kauniiseen kesäpäivään nuori nainen; tytär jonka päättäväinen ilme kertoo selviytymisestä ja elämän jatkumisesta.

Kiertoajelulla
Kiertoajelulla
Screenshot_20240517-223921_Gallery.jpg (113.47 KiB) Katsottu 70 kertaa
Kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-
Ulrica
Nikke Knakkertton
Viestit: 178
Liittynyt: Ti Huhti 23, 2024 12:36 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Kiitos vanhavakanssi matkaraportin osasta. Ketjun kaunein ja kunnioittavin viesti.

Vaikka asiassa on laaja salaus, on mediallakin miljoonasta erilaisesta tavasta valittavana myös se kunnioittava tapa kaikkia niitä läheisiä kohtaan, jota asia on yhtäkillisedti pakottanut kohtaamaan. Asiat voi tuoda esiin monella tapaa.
Yrjö Yrjönpoika
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1453
Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika »

vanhavakanssi kirjoitti: Pe Touko 17, 2024 11:45 pm Kaikki mitä on tapahtunut ei tule koskaan saamaan täydellistä selitystä eikä tule koskaan saamaan minkäänlaista ymmärrystä.
▪︎
Anteeksi nyt karkea lähestymistapani kesken kaiken lyyrisen kuvauksesi, mutta mielestäni pääsen kyllä hyvinkin lähelle täydellistä selitystä. Ukko löi akkansa hengiltä mustasukkaisuus-päissään. Häpeämurha.

Mitä tulee ymmärrykseen, voin rehellisesti sanoa, että ymmärrän tapahtuneen ja voin tuntea ymmärrystä myös tappajaa ja hänen "pyhää vihaansa" kohtaan. Siltikään en voi tekoa hyväksyä, ja jos tuomiovalta olisi minulla, voisin sanoa tuomioksi 25y to life, if plea deal.

IRL : Tuskin saa Suomessa edes elkkaria, joka täällä on tavallisimmin ~12y to life. Kukaan ei tosin ole tainnut istua koko ikäänsä, ellei ole kuollut vankeusaikana.

- "So it goes"
- [Kurt Vonnegut: Slaughterhouse5]
Avatar
Sissi
Hetty Wainthropp
Viestit: 468
Liittynyt: Ti Tammi 05, 2010 12:08 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Sissi »

Yrjö Yrjönpoika kirjoitti: La Touko 18, 2024 1:54 am
vanhavakanssi kirjoitti: Pe Touko 17, 2024 11:45 pm Kaikki mitä on tapahtunut ei tule koskaan saamaan täydellistä selitystä eikä tule koskaan saamaan minkäänlaista ymmärrystä.
▪︎
Anteeksi nyt karkea lähestymistapani kesken kaiken lyyrisen kuvauksesi, mutta mielestäni pääsen kyllä hyvinkin lähelle täydellistä selitystä. Ukko löi akkansa hengiltä mustasukkaisuus-päissään. Häpeämurha.
Jotakuinkin. Tohtorismies ja seurapiirileidi tapaavat ja salamarakastuvat mutta parin vuoden päästä tohtori huomaa olevansa päätoiminen hermoraunio koirankusettaja, ikkunapesijä ja aisankannattaja mutta rahat on alkaneet huveta ja seurapiirit nauraa selän takana på svenska.
Mitä mielentilatutkimuksessa tapahtuu: https://www.youtube.com/watch?v=hg_C6Oyy1c0
skoune
Martin Riggs
Viestit: 639
Liittynyt: Ti Heinä 18, 2023 12:09 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja skoune »

Sissi kirjoitti: La Touko 18, 2024 5:28 am
Yrjö Yrjönpoika kirjoitti: La Touko 18, 2024 1:54 am ...
Häpeämurha.
Jotakuinkin. Tohtorismies ja seurapiirileidi tapaavat ja salamarakastuvat mutta parin vuoden päästä tohtori huomaa olevansa päätoiminen hermoraunio koirankusettaja, ikkunapesijä ja aisankannattaja mutta rahat on alkaneet huveta ja seurapiirit nauraa selän takana på svenska.
Todella terävä yhteenveto. Ikävä kyllä.
MLV
Remington Steele
Viestit: 235
Liittynyt: Su Tammi 08, 2023 10:47 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja MLV »

RT:n käytöksessä on ollut niin paljon ja niin selkeästi psykopaattisia piirteitä, että tätä ei tulisi ohittaa ja selittää "normaalilla" mustasukkaisuudella, jonka takana tietenkin myös voi olla - ja on usein on, pers.häiriöin piirteeet.

Tässä jutussa on petkutettu ja kieroiltu paljon, johdettu harhaan ja manipuloitu sekä käytetty erittäin raakaa väkivaltaa. On ajettu mereen koko perhe.

Toki, RT on luultavasti ollut mustasukkainenkin, mutta jos tuijotetaan vain tekoihin (ja unohdetaan selitykset ja rationalisointi), niin ne kertovat kovaa karua tarinaa.

Erittäin mielenkiintoista RT:n historiassa on myös se, että hän on tutkinut murhafantasioita, siis hänellä on ollut suuri mielenkiinto niihin.
Primum non nocere
MLV
Remington Steele
Viestit: 235
Liittynyt: Su Tammi 08, 2023 10:47 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja MLV »

vanhavakanssi kirjoitti: Pe Touko 17, 2024 11:45 pm
En lähtenyt liikkeelle pelkästään uteliaisuuden vuoksi vaan halusta kävellä kadulla katsoa ympärilleni miettien miksi ja minkä vuoksi. Saada lehtien sivuilla nähdyt kuvat omille verkkokalvoilleni saadakseni asioille edes jonkinlaiset mittasuhteet.

Suuntasin kiertoajelun ensimmäiseen kohteeseen Ullikselle Raatimiehenkadulle. Kadulta parvekkeelle katsoessa voi nähdä sen lähes kokonaisuudessaan, niin alhaalla se on katutasoa. Alhaalla muttei kuitenkaan täysin ihmisten silmien edessä.
Minäkin olen käynyt paikalla, kun muutenkin niillä kulmilla olen kävellyt. Kävin myös Vironaltaan siinä kohden, josta auto ajettiin mereen. Mielestäni se oli ainoa siellä oleva kohta, josta auton onnistui ajamaan esteittä suoraan mereen.
Primum non nocere
vanhavakanssi
Sofia Karppi
Viestit: 410
Liittynyt: Ke Tammi 31, 2024 11:40 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja vanhavakanssi »

Kiertoajelu jatkui Munkkaan Kartanontie 22 missä sijaitsee nyt jo remontoitu kohde. Kohteen omistuksessa oli mukana myös epäilty vuoteen 2019 asti.

Talon on jaettu kahteen asuntoon jossa toisessa asuu exä lapsien kanssa. Täältä löytyi sattuman tuloksena myös puuttuva vihje. Puuttuvan palan löytyminen sekä ketjuun tuodun väärän tiedon kumoaminen. Ketjuun tuotu tietona epäillyn exän olevan neurologi ja se tieto voidaan nyt tällä käynnillä kumota.

Mielestäni ex on hoitanut tapahtuman jälkeisen julkisuuden itsensä ja lapsiensa kannalta mahdollisimman hyvin. Lasten kannalta tulevaisuus turvallisen vanhemman kanssa on se mihin on selvästi panostettu.

Kiertoajelu jatkuu seuraavaksi Ohjaajantielle. Matkassa on ollut koko ajan Ulrica josta kiitos hänelle. Tuki ja backup on ollut tarpeen.
Liitteet
Kiertoajelulla
Kiertoajelulla
Screenshot_2024-05-18-12-20-03-728-edit_photoeditor.piccollage.grid.collagemaker.jpg (446.47 KiB) Katsottu 385 kertaa
Kiertoajelulla
Kiertoajelulla
IMG_20240518_120904.jpg (283.56 KiB) Katsottu 385 kertaa
vanhavakanssi
Sofia Karppi
Viestit: 410
Liittynyt: Ke Tammi 31, 2024 11:40 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja vanhavakanssi »

MLV kirjoitti: La Touko 18, 2024 8:32 am
vanhavakanssi kirjoitti: Pe Touko 17, 2024 11:45 pm
En lähtenyt liikkeelle pelkästään uteliaisuuden vuoksi vaan halusta kävellä kadulla katsoa ympärilleni miettien miksi ja minkä vuoksi. Saada lehtien sivuilla nähdyt kuvat omille verkkokalvoilleni saadakseni asioille edes jonkinlaiset mittasuhteet.

Suuntasin kiertoajelun ensimmäiseen kohteeseen Ullikselle Raatimiehenkadulle. Kadulta parvekkeelle katsoessa voi nähdä sen lähes kokonaisuudessaan, niin alhaalla se on katutasoa. Alhaalla muttei kuitenkaan täysin ihmisten silmien edessä.
Minäkin olen käynyt paikalla, kun muutenkin niillä kulmilla olen kävellyt. Kävin myös Vironaltaan siinä kohden, josta auto ajettiin mereen. Mielestäni se oli ainoa siellä oleva kohta, josta auton onnistui ajamaan esteittä suoraan mereen.

--------


Kyllä tarkkaan etukäteen katsastettu paikka ja suunnitelma valmiina.
Ulrica
Nikke Knakkertton
Viestit: 178
Liittynyt: Ti Huhti 23, 2024 12:36 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Jos jollakin on mahdollisuus ja halua selvittää tuo Venetsia kiinteistön omistushistoria, niin siitä voisi löytyä puuttuva palanen. Siihen asiaan, jos on esim syytetyn äidin suvun hallinnassa ollut aiemmin ja äiti menehtynyt, kuten ketjussa aiemmin arveltiin. Olisi mukava saada vahvistus ja ajankohta jos äiti kuollut. Ilmoituksessa on kiinteistötunnus.
Vastaa Viestiin