Sivu 75/200

Re: Anneli Auer medioissa

Lähetetty: La Kesä 07, 2014 12:31 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
Tuolla löyti ainut netti- versio.

Satakunnan kansa 4.6.2014

http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta ... sesta.html
Poliisille on kerrottu Ulvilan surman tunnustanut tekijä jo alkuvuodesta 2007, kertoo ulvilalainen yrittäjä, jonka asiakas väitetty tunnustuksen tekijä oli tapahtuma-aikaan.
Poliisi on jo kaksi kertaa, viimeksi viime elokuussa, kuulustellut väitetyn tunnustuksen tekijän, mutta hyvin laihoin tuloksin.
Noin 50-vuotias Luvatalta irtisanottu mies on tiukasti kiistänyt murhan. Hän ei myöskään ole koskaan kertonut asiasta yrittäjälle, ilmenee kuulustelupöytäkirjasta.
Satakunnan Kansan käsiinsä saama yrittäjän kertomus väitetystä tunnustuksesta sisältää erittäin yksityiskohtaisia tietoja henkirikoksesta, tekovälineistä ja jopa murhaajan käyttämästä pakoreitistä. Tiedot ovat sensaatiomaisia, jos ne pitävät paikkansa.
Yrittäjä on tyytymätön tapaan, jolla poliisi on hänen kertomukseensa suhtautunut. Hän pyysi huhtikuussa suoraan Lounais-Suomen poliisipäälliköltä Tapio Huttuselta, että poliisi kuulustelisi häntä uudelleen.
Mahdollisesti tästä syystä syyttäjä on nyt pyytänyt vielä uutta lisätutkintaa asiassa, kuten Ilta-Sanomat tiistana kertoi. Tämä tapahtuu vain muutamia päiviä ennen kuin Vaasan hovioikeuden on määrä aloittaa Anneli Auerin murhasyytteen käsittely valmisteluistunnolla.
Lue lisää aamun lehdestä!
Mielestäni tutkinnat pitäisi siirtää kokonaisuudessaan krp.lle. Perusteellinen selvitys niin yrittäjän kuin myös hänen asiakkaansa taustoista ja tekemisistä.
Muutoin tämä juttu jää kummittelemaan hamaan tulevaisuuteen, puolin jos toisin, riippumatta siitä vapautetaanko Anneli vai ei.

Varsinkin kun Paatero ei aikoinaan halunnut krp.n juttua tutkivan...

Re: Anneli Auer medioissa

Lähetetty: La Kesä 07, 2014 12:55 pm
Kirjoittaja nihlist
erämaaetsivä kirjoitti:Tuolla löyti ainut netti- versio.

Noo jos jo 2007 tuo yrittäjä on ilmaissut poliisille tekovälineenä sorkkaraudan, niin mistä ihmeestä hän on sen jo tuolloin tiennyt, koska sorkkarautahan tuli julkiseen tietoon kai joko 2009 tai 2010, ainakin tämän uutisen perusteella 2010 http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 14221.html

"Ulvilan uhrin kasvovammat sopivat sorkkarautaan
Julkaistu: 3.5.2010 13:57

Keskusrikospoliisin (krp) teknisen tutkijan mukaan Jukka S. Lahden kasvovammat sopivat tyypiltään esimerkiksi sorkkaraudalla tehdyiksi.

Krp:n laboratoriossa tehtiin vertailujälkiä mm. talon omalla sorkkaraudalla ja vasaralla. Niitä verrattiin Lahden pääkuvasta todettuihin kasvovammoihin.

Molemmat työkalut periaatteessa sopivat, mutta tutkijan mukaan vasaralla olisi vaikea lyödä kyseiseen kohtaan.

- Siksi lausunnossa on todettu, että jäljet sopivat tyypiltään sorkkaraudan jättämäksi, tutkija sanoi.

Kaikista Lahden vammoista ei kuitenkaan voitu tehdä päätelmiä, minkä työkalun jättämiä ne voisivat olla.

Krp:ssä työskentelevä nainen oli tutkinut myös terassioven ja -ikkunan listoihin jääneitä jälkiä. Osa niistä sopisi esimerkiksi sorkkaraudan tai taltan jättämiseksi, osasta ei kyennyt sanomaan

Rami Mäkinen, Pori".

Eli kysymys kuuluukin, keneltä tuo ilmaisija tuon tietonsa sai?

Tuosta taaperosta sen verran että, kysehän on niinkin yksinkertainen kuin suuresta itserakkaudesta eli narsistisuudesta, taapero luuli saavansa uuden sulan hattuunsa, onkin tullut vain mustan korpin sulkia koko ajan, siksi taapero esti jutun siirtämisen krp:lle koska oli sitä mieltä, että kyllä Porin poliisi sen selvittää, onhan ne paikkakuntani poikia.

Huomioitavaa on myöskin se, "känkkä anne horolundi" (porista) oli ilmaissut esitutkinnan aikana, että "tästä ei sitten saa tulla uutta bodomia".

Että tähän tapaan suomessa toimitaan.

Aika hyvin on siis media vaiennut näinkin tärkeästä käännöksestä, oletko samoilla kannoilla?
Ps. eräät erisnimet tarkoituksella pienellä, eli ei siis kielioppivirheitä.

Re: Anneli Auer medioissa

Lähetetty: La Kesä 07, 2014 1:09 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
nihlist:
Noo jos jo 2007 tuo yrittäjä on ilmaissut poliisille tekovälineenä sorkkaraudan, niin mistä ihmeestä hän on sen jo tuolloin tiennyt, koska sorkkarautahan tuli julkiseen tietoon kai joko 2009 tai 2010, ainakin tämän uutisen perusteella 2010
Niin, niin. Toki, mutta nyt tarttis selvittää kumpi puhuu totta ja itse pidän nyky-tutkijoita "jääveinä" , (lievä ilmaisu).
Tuosta taaperosta sen verran että, kysehän on niinkin yksinkertainen kuin suuresta itserakkaudesta eli narsistisuudesta, taapero luuli saavansa uuden sulan hattuunsa, onkin tullut vain mustan korpin sulkia koko ajan, siksi taapero esti jutun siirtämisen krp:lle koska oli sitä mieltä, että kyllä Porin poliisi sen selvittää, onhan ne paikkakuntani poikia.
Niinpä, selvittää/runnoo jutun, ku jutun. "Sotien jälkeen ei yksikään henkirikos ole jäänyt selvittämättä" . Paljonko lie syyttömiä joutunut linnakkeeseen tuona aikana ?
(Saattoihan tämä Lahden surma olla ensimmäinen vaikeampi juttu.)

Median varovaisuus saattaa johtua tuosta tulevasta tutkimuksesta. (tutkimus. media/ulvila) Median vaikutus on ollut suuri, vaikutus heijastuu jopa eräiden tuomareiden järjettömissä perusteluissa.
Toisaalta sen voi ymmärtää, kun tiedotus vaan syyttäjän ja poliisin vallassa.

Re: Anneli Auer medioissa

Lähetetty: La Kesä 07, 2014 1:12 pm
Kirjoittaja Sirpa
Ex-sisäministeri Holmlund ei ole Porista vaan Ulvilasta, ja kuuluu tai on ainakin kuulunut myös Ulvilan kaupunginvaltuustoon.

Re: Anneli Auer medioissa

Lähetetty: La Kesä 07, 2014 1:14 pm
Kirjoittaja Satinique
Niin, mistä muuualta kuin itse tekijältä. Jos puhuttu jo 2007 . Sorkkarautaa muistuttava esine postilaatikkojen takana lienee ollut tekoväline. Jos tuo huomion tekijä on eri henkilö kuin pirjoleena, todennäköisyys tekovälineen löytymisetä on siinä. Jännää tässä on tuo Tapio Santaojan osuus koko jutussa. Mitä tietoa tekijästä hän salaa. Santtu on palkittu tutkija, eikä Annelin tutkintapyyntö edennyt , ja nyt tekovälineenä puhuutaan kirveestä. Kuka tämän tempun teki, ja mitä varten.

Re: Anneli Auer medioissa

Lähetetty: La Kesä 07, 2014 1:21 pm
Kirjoittaja nihlist
erämaaetsivä kirjoitti:nihlist:
Noo jos jo 2007 tuo yrittäjä on ilmaissut poliisille tekovälineenä sorkkaraudan, niin mistä ihmeestä hän on sen jo tuolloin tiennyt, koska sorkkarautahan tuli julkiseen tietoon kai joko 2009 tai 2010, ainakin tämän uutisen perusteella 2010
Niin, niin. Toki, mutta nyt tarttis selvittää kumpi puhuu totta ja itse pidän nyky-tutkijoita "jääveinä" , (lievä ilmaisu).
Tuosta taaperosta sen verran että, kysehän on niinkin yksinkertainen kuin suuresta itserakkaudesta eli narsistisuudesta, taapero luuli saavansa uuden sulan hattuunsa, onkin tullut vain mustan korpin sulkia koko ajan, siksi taapero esti jutun siirtämisen krp:lle koska oli sitä mieltä, että kyllä Porin poliisi sen selvittää, onhan ne paikkakuntani poikia.
Niinpä, selvittää/runnoo jutun, ku jutun. "Sotien jälkeen ei yksikään henkirikos ole jäänyt selvittämättä" . Paljonko lie syyttömiä joutunut linnakkeeseen tuona aikana ?
(Saattoihan tämä Lahden surma olla ensimmäinen vaikeampi juttu.)
Mitähän syytä tuolla ilmaisijalla olisi ollut valehdella, koska hän on nuo tietonsa kertonut jo vuonna 2007 eli huomattavasti aikaisemmin kuin Aueria edes alettiin tutkiin, niin löydä nyt ihmeessä jokin kumma syy valehteluun ja mieti samalla, kummallakohan on enempi syytä valehdella, tuolla ilmaisijalla vaiko jollain muulla.

Googleta Niina Berg, mene hänen blogiinsa ja lue kirjoitus otsakkeella "sorkkimatta paras", muistaakseni joku jo täällä antoi linkin kyseiseen sivuun?

Sirpalle, kaataako se koko jutun kun "känkkä anne horolund" ei olekkaan porista vaan ulvilasta?

Voihan jonkun kaupunginvaltuustoo kuuluakkin vaikkei asuisikaan paikkakunnalla jos on syntyisin sieltä, kaupunginhallitukseen kuitenkaan ei voi kuulua.

Ja millä lailla tuo merkityksetön seikka tähän asiaan edes kuuluukaan?

Lisään tähän vielä "korpikytälle" :) , että miksi medialla sitten aikasemmin oli niin kiire, parhaimmat röhkien ja kiljuen, yrittivät päästä eturiviin lyömään leimakirveellä otsaan?

Nyt ei ole kiirettä tutkiin juttua ja oikaisemaan asioita ja seuraamaan tiiviisti, mutta aikasemmin oli nii vitun kiire???

Re: Anneli Auer medioissa

Lähetetty: La Kesä 07, 2014 1:33 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
nihlist:
Mitähän syytä tuolla ilmaisijalla olisi ollut valehdella, koska hän on nuo tietonsa kertonut jo vuonna 2007 eli huomattavasti aikaisemmin kuin Aueria edes alettiin tutkiin, niin löydä nyt ihmeessä jokin kumma syy valehteluun ja mieti samalla, kummallakohan on enempi syytä valehdella, tuolla ilmaisijalla vaiko jollain muulla.
Juu,itse uskon, ettei "ilmaisijalla" ole syytä valehdella, se ei vaan riitä, että me uskotaan.
Juttu pitää selvittää perinpohjaisesti !
Muitakin epäiltyjä jotka ovat selvinneet dna testillä pitäisi tutkia, tai olisi pitänyt tutkia välittömästi kun tämä dna isäntä "krp-tutkija" selvisi.

Re: Anneli Auer medioissa

Lähetetty: La Kesä 07, 2014 2:20 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
Hyvä esimerkki tässä Ulvila jutussa, syyttäjän ja median vaikutuksista, vai pitäisikö sanoa syyttäjän median käytöstä on seuraava tapahtumainkulku.

En laita päivämääriä, mutta runko yksinkertaistettuna (ovela jopa pirullinen).
Syyttäjä tiedotti aktiivisesti Saatananpalvonnasta ! ( Myöhemmin sitä vähäteltiin, jopa haluttiin unohtaa.) Haluttu seuraus saavutettiin, tietynlainen ihmistyyppi oli takajaloillaan, tukka pystyssä.
Seuraavaksi syyttäjä valitsi asiantuntijat, entuudestaan tutut, joiden "uskontonumero 10 ja laskento 4." Näin saatiin punottua näytön verkko, hyvin kyseenalaisin keinoin olemattomiin tekoihin.
Saatananpalvonnan asiantuntija vetäytyi myöhemmin koko jutusta ja on ollut hissukseen, koska oli tarpeeksi älykäs ymmärtämään tilansa/kusetuksen.

Näitä luotuja mielikuvia on vaikea karistaa ihmismielistä, niiden sinne tartuttua.
Tuomaritkin vaan ihmisiä, muutamia kuvia tuomareista nähneenä on silmiin pistänyt osan kaulassa roikkuva risti.
En missään nimessä halua pilkata uskovia, vaan pilkkaaja on syyttäjäpuoli en minä.

Re: Anneli Auer medioissa

Lähetetty: La Kesä 07, 2014 2:22 pm
Kirjoittaja Sirpa
Miksi te ette vaadi perinpohjaista selvittämistä asianajajansa kautta tunnustaneesta henkilöstä, mutta tästä kyllä, jotka puheet ja väitteet tulee mutkan kautta ja epäilty kiistää? Onko hänellä muuten ihmisen anatomian tai suuren eläimen tuntemusta?

Ettei vain syyttäjä olisi tarkoittanut saatananpalvojilla tämän palstan kirjoittajia, ja lehdet noitavainoilla samaa tahoa?!

Re: Anneli Auer medioissa

Lähetetty: La Kesä 07, 2014 3:04 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
Sirpa:
Ettei vain syyttäjä olisi tarkoittanut saatananpalvojilla tämän palstan kirjoittajia, ja lehdet noitavainoilla samaa tahoa?!
Tuohon lainaamaani ois mukava saada hieman tarkennusta ? Jäi täysin pimeäksi mitä tarkoitat ?

(muokkaus) Ai joo, nythän mä hokasin :idea:

Re: Anneli Auer medioissa

Lähetetty: La Kesä 07, 2014 3:22 pm
Kirjoittaja nihlist
erämaaetsivä kirjoitti:nihlist:
Mitähän syytä tuolla ilmaisijalla olisi ollut valehdella, koska hän on nuo tietonsa kertonut jo vuonna 2007 eli huomattavasti aikaisemmin kuin Aueria edes alettiin tutkiin, niin löydä nyt ihmeessä jokin kumma syy valehteluun ja mieti samalla, kummallakohan on enempi syytä valehdella, tuolla ilmaisijalla vaiko jollain muulla.
Juu,itse uskon, ettei "ilmaisijalla" ole syytä valehdella, se ei vaan riitä, että me uskotaan.
Juttu pitää selvittää perinpohjaisesti !
Muitakin epäiltyjä jotka ovat selvinneet dna testillä pitäisi tutkia, tai olisi pitänyt tutkia välittömästi kun tämä dna isäntä "krp-tutkija" selvisi.
Ketähän muita sinä tarkoitat??
Syytön kuitenkin istuu sen, juurikin tätä murhatuomiota silmälläpitäen. tehtyä LSH-tuomiota joka sekään ei edes ole lain voimainen, johtuu vain oikeuskäymiskaaren rakenteesta ja sanamuodoista, että syytönkin joutuu viruun vankilassa pitkiä aikoja.

Tarkoitatko, että pitäisi taas alkaa käymään monta sataa ihmistä lävitse ja täten vain pitkittää syyttömän ihmisen kärsimyksiä?

Tuo DNA silloin aikanaan sitoi ihmisiä epäilyksen alaisiksi, jos DNA olisi pystytty jo silloin eliminoimaan pois ja keskitytty lättäjalkatyöhön, olisi tämä juttu ratkennut jo aikaa sitten.

Mietein tässä, kenen puolella istut, kuulutko jollain tavalla tähän surkeankuuluisaan julkisen vallan "tukemattomaan pilaristoon" vaiko mikä sinulla on syynä tällaiseen kiemurteluun?

Tuollainen kymmenien, jollei satojen ihmisten tutkiminen, heidän kuullustelut vievät aikaa ja veronmaksajien rahoja joita kyllä on lykätty jo tarpeeksi muualle, pois suomesta joten kuka kustantaa??

On jo selvitetty kaksi pääepäiltyä tai oikeammin varmin on se josta kerrottu jo vuonna 2007, tuo asianajajansa kautta tunnustanut, jollei sitten ole sattumalta samasta henkilöstä kyse, niin milloin tuo tunnustus on tehty?

Mitä yksityiskohtia on kertonut, joita ehkä ei ole vielä julkisesti kerrottu, minusta vain tuntuu että siellä on yhteiskunnan tukipilaristo lirkuttanut ja sirkuttanut julkisuuteen yksityiskohtia niin paljon kuin kukaan linnansirkku edes sirkuttaisikaan.

Re: Anneli Auer medioissa

Lähetetty: La Kesä 07, 2014 3:40 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
nihlist:
Ketähän muita sinä tarkoitat??
No vaikka tämä Joob, vai mikä se oli, ajeli surmayönä muuttokuormia. On Motiivi, ei alibia.
Tästä uusimmasta käänteestä voi jotain kehittyä, mutta tietoa meillä vähän. En viitsi hehkuttaa liikaa, mutta kuten sanoin tutkia pitää ja hyvin. Epäilyttää vaan tutkitaanko ? vai kirjoitetaanko pöytäkirjat ja heitetään pöytä-laatikkoon.
Tarkoitatko, että pitäisi taas alkaa käymään monta sataa ihmistä lävitse ja täten vain pitkittää syyttömän ihmisen kärsimyksiä?
En tietenkään tarkoita. Syytön pois linnakkeesta ja tutkinta jatkuu.
Miten minusta tuntuu, ettet jaksa paneutua toisten teksteihin syvälisesti, jotenki nopee ?
Tuo DNA silloin aikanaan sitoi ihmisiä epäilyksen alaisiksi, jos DNA olisi pystytty jo silloin eliminoimaan pois ja keskitytty lättäjalkatyöhön, olisi tämä juttu ratkennut jo aikaa sitten.

Mietein tässä, kenen puolella istut, kuulutko jollain tavalla tähän surkeankuuluisaan julkisen vallan "tukemattomaan pilaristoon" vaiko mikä sinulla on syynä tällaiseen kiemurteluun?
Jos luit viimeisimmät viestini, niin huomaat minun tajuavan tuon dna.n vaikutuksen.
Jos olet lukenut viestejäni, ei liene epäselvää kenen puolella istun.

Ota löysin rantein ...
Lue ajatuksella muiden kommentit.

(muokkaus) Jos säikyi tuota ilmiantajan tarkoin tutkimista, mitä esitin. Tarkoitin sillä seuraavaa.
Nyt jos vaan pöytäkirjat heitetään mappiin ja syyttäjä tyytyväinen, ilmiantajasta leivotaan "höppänä muori". Ilmiantaja teki rohkean teon jo pelkästään uhkailevan/vainoajan ilmiantamalla. Eikö myös sinun mielestä olisi hyvä jos juttu tutkitaan perinjuurin ?
Tätähän ilmiantajakin halusi.

Re: Anneli Auer medioissa

Lähetetty: La Kesä 07, 2014 5:55 pm
Kirjoittaja rantakoski
Astaloa, eli toista murha-asetta ei vieläkään tiedetä varmaksi, eikä ole koskaan tiedetty.

On enemmän kuin todennäköistä että siinä olisi 'sorkkapää', mutta mitään varmuutta ei ole koskaan ollut juuri sorkkaraudasta.

Re: Anneli Auer medioissa

Lähetetty: La Kesä 07, 2014 6:33 pm
Kirjoittaja padlock
rantakoski kirjoitti:Astaloa, eli toista murha-asetta ei vieläkään tiedetä varmaksi, eikä ole koskaan tiedetty.

On enemmän kuin todennäköistä että siinä olisi 'sorkkapää', mutta mitään varmuutta ei ole koskaan ollut juuri sorkkaraudasta.
Pikkuisella vasaralla olisi vaikea saada voimaa, varsinkaan naisen jonka voimat ovat murto-osan miehen voimista. Lisäksi vasaralla veriroiskeet eivät olisi lentäneet niin korkealle.

Re: Anneli Auer medioissa

Lähetetty: La Kesä 07, 2014 7:51 pm
Kirjoittaja Tara
rantakoski kirjoitti:Astaloa, eli toista murha-asetta ei vieläkään tiedetä varmaksi, eikä ole koskaan tiedetty.

On enemmän kuin todennäköistä että siinä olisi 'sorkkapää', mutta mitään varmuutta ei ole koskaan ollut juuri sorkkaraudasta.
Jospa kyseessä olisi jokin järeämmän laatuluokan 'voikukkarauta'? Voihan sellainen väline kuulua jonkun naapurin unohtamiin työkaluihin ilman mitään yhteyttä surmaan, monenmoista roinaa olisi löytynyt pitkin ojia ja pihoja, jos olisi tosissaan haarukoitu.

On se nyt kumma se outo rauta kun se on vain sorkkaraudan tapainen, taitaa olla ties mikä lällärirauta.