Googlasin aikani kuluksi verijälkitutkijaksi tituleeratun Mika Taurun (jota minä tituleeraan kuvienkatselijaksi). En ole törmännyt tietoihin hänestä täällä, eikä täällä tuhansien sivujen keskeltä tietoja löytäisikään. Jos nyt joku muukin olisi kiinnostunut näistä. Hän on rikosylikonstaapelina Helsingissä. Matkustushalukkuutta ja pätevyyttä kansainvälisiin koitoksiin tuntuu löytyvän, samoin kiinnostusta "julkisiin esiintymisiin" television viihdeohjelmasarjassa ja jossakin elokuvaproduktiossa. Ehti käväistä kuvia Porissakin vilkaisemassa ja niistä sitten lausuntoja antamaan.
Balkaninalue sotarikoksineen ja Bosnioineen on koettu (taatusti "kokemus", huhu huh) ja ilmeisesti melko pian sen jälkeen Irakissa vierähti kolme viikkoa.
Poliisilehti 2004/3 (kopsasin vain muutaman kappaleen)
"Menetelmiä testattiin ja yhteistyötä opeteltiin - Suomalaispoliisit tyytyväisiä Irakin matkan tuloksiin
Rikosylikonstaapeli Mika Tauru ja arkeologi –poliisi Taisto Karjalainen arvelevat, että paljon vettä saa virrata Tigrisissä ennen kuin Irakin joukkohautoja voi palata tutkimaan. Työ jäi harmillisesti kesken, sillä hautoja löytyi satoja ja kateissa on yhä satojatuhansia ihmisiä. Silti he ovat vakuuttuneita, että päätös oli oikea.
...
Kokenut ja ensikertalainen
Irak-ryhmän poliisijäsenet edustivat sekä kokemusta että ensikertalaisuutta. Helsingin rikospoliisin väkivaltarikosyksikössä 1986 lähtien työskennellyt Mika Tauru oli vuosituhannen vaihteessa kolme vuotta Haagin kansainvälisen sotarikostuomioistuimen sotarikostutkijana ja myös mukana Balkanilla tutkimassa joukkohautoja. Aikaisemmin hän osallistui Bosniassa kansainväliseen poliisioperaatioon, jossa valvottiin paikallisten viranomaisten työskentelyä mm. joukkohautatutkimuksissa. Irakissa Taurun tehtävä oli dokumentoida kohteet valokuvaamalla ja videoimalla."
Loppuvuodesta 2007 työ vai Jamaikalle.
(Olisiko se Tuntemattomat ohjelmasarja kuvattu ennen tätä, jossa siis oli "asiantuntijana" kahden muun ihmisen kanssa leikkimielisessä arvuutteluohjelmassa, isäntänä Jarkko Saariluoma.)
"Lääkäri ammuttiin yöllä tienvarressa hänen ajaessaan vaimonsa kanssa lentokentältä parin Jamaikan-kotiin.
Paikallinen poliisi epäilee murhan motiiviksi taloudellisia syitä.
Oikeudenkäyntiin on kutsuttu todistajiksi kaksi poliisimiestä Helsingin rikospoliisin murharyhmästä.
Viime viikonloppuna Jamaikalle matkustanut rikosylikonstaapeli Hannu Erola pääsee todistajanaitoon tänään ja hänen kollegansa Mika Tauru huomenna.
Heidän on määrä todistaa lääkärin taloudellisista olosuhteista."
Satuin kanavapuikkelehtimaan joku ilta keskelle jotakin helsinkiläistä kioskiryöstöä, jossa tutkintaa oli johtamassa rikosylikonstaapeli Tauru, taisi olla joku uusinta kyseessä, sillä ohjelmasarjasta on jo 2009 julkaistu juttua:
http://www.spjl.fi/?804_m=814&s=273
"Lainvalvojat-sarjassa tutustutaan mm. väkivaltarikosyksikön, järjestyspoliisin ja koirapoliisin toimintaan. Lisäksi sarjassa nähdään otteita Karhu-ryhmän helikopteri- ja tarkka-ammuntaharjoituksista. Sarja alkaa lokakuussa.
Väkivaltarikosyksikön toimintaa kuvatessa sarja perehtyy tapahtumiin uutisten takana rikosylikomisario Kari Tolvasen, rikosylikonstaapelien Kurt Grönlundin, Tuija Kivisen ja Mika Taurun sekä vanhempien rikoskonstaapelien Crista Granrothin ja Mari Lehtimäen johdolla."
Että ei siis rikosylikonstaapeli ole todisteiden dokumentoija vaan dokumenttien arvioitsija. Kerran jo lukaisin jonkin kaavion, ihan eritavalla käsitin tuon työnjaon menevän. Aina oppii uutta

.