Aikalaista/hillitöntä.... Ollaanko Kummelissa vai uutisissa - eihän tämä voi olla
(todellakin voi olla, puhetyylin viestintähuumori ei välttämättä välity nettiin), ettei THL:n bakteereja taikka viruksia levittävä pomo
(viitaten siihen, ettei tiedetä, mitä hänellä on ja ei ole, mutta esimerkin ja viestinnän maaliin vienti meni metsään) ymmärrä laittaa toista edustajaa lafkasta sijalleen, mutta toisaalta ei ymmärtänyt lääketieteen ammattilainen, korona-alueelta töihin kipeänä ympäristöä riskeeraamaan mennyt kirurgikaan.
Olisiko asennoitumisesta kiinni, eikä niinkään tietämyksestä. Muutamassa lehtijutussa on onnistuttu näkemään tuo THL:n räkäviestintä kuitenkin lottovoittona jonkinlaisessa inhimillisyydessään/töpeksinnässään, että sitä kautta ihmiset nyt tarkemmin ymmärtäisivät hygienian ja ympäristön huomioonottamisen. Mielestäni parempi viesti olisi ollut se, että THL:n pomoa edustamaan tullut ihminen olisi päässyt viestittämään että silloin kun ei tiedä mistä oireet johtuvat ja on pärskintää, nuhaa ja flunssaoireita, on parempi mahdollisuuksien puitteissa ottaa ympäristö ja muut huomioon, ja siksi sijainen on täällä, mietitään laajasti jos mahdollista, hyvää päivää ja terveydeksenne.
--------------------
Vakavaa uutista: raportin mukaan osalla koronasta selvinneillä/parantuneilla on havaittu jääneen keuhkojen vajaatoimintaa. Hong Kongin sairaala julisti löydökset tutkittuaan ns ensimmäisen aallon potilaat, jotka olivat täysin toipuneet COVID-19:sta, näin uutisoitiin Etelä-Kiinan Aamupostissa.
Lehtijutusta ilmenee, että n. 12:sta kotiinpäästetystä/tervehtyneestä potilaasta 2-3 eivät olleet samoin toimintakykyisiä kuin aiemmin. He haukkovat henkeä jos he kävelet vähän nopeammin, joillakin on 20-30%:n lasku keuhkojen toimintakyvyssä parantumisen jälkeen.
Sairaalassa 9:ltä infektoituneelta potilaalta otetut keuhkokuvat viittaavat elinvaurioon. Vielä ei ole selvillä, onko (elivaurioiden osalta) keuhkofibroosin kehittyminen mahdollista.
Koronaviruspotilaita on (käsittääkseni Kiinassa) hoidettu HIV/AIDS-lääkkeeksi alunperin tarkoitetulla Kaletralla, hepatiitti C-lääke Ribavirinilla ja interferonilla - Etelä-Kiinan Aamupostin mukaan.
https://nypost.com/2020/03/13/coronavir ... -function/
----------------------
Ennakoivaa tietämistä WHO:lta, Simpsoneiden tekijöiltä, mystisen tiedon kirjailija Sylvia Brownilta ja kauhuromaanien kirjoittaja Dean Kootzilta.
WHO kristallipallon äärellä :
.. KAKSI vuotta sitten Maailman terveysjärjestö lisäsi ihmiskuntaa uhkaavien sairauksien listalle uuden kohdan: Tauti X.
Listalla oli jo ennestään seitsemän vaarallista tartuntatautia, joista moni muistaa ainakin ebolan, sarsin ja mersin. Helmikuussa 2018 Geneveen kokoontuneet asiantuntijat lisäsivät listalle kahdeksannen kohdan.
”Tauti X, totesimme silloin, on todennäköisesti eläimistä peräisin oleva virus, joka lähtee liikkeelle sellaisesta maailmankolkasta, jossa nopea talouskehitys ajaa ihmisiä ja villieläimiä lähelle toisiaan. Alkuvaiheessa tuntematon tauti sekoitetaan todennäköisesti tunnettuihin tauteihin, ja se leviää hiljaa ja nopeasti; etenemistä avustavat matkustaminen ja kaupankäynti”, WHO:n tapaamisessa mukana ollut tautiekologi Peter Daszak kirjoitti kokouksen kulusta The New York Timesissa hiljattain.
”Tautia tavataan lukuisissa maissa ja sitä on vaikea torjua. Tauti X:n kuolleisuus on kausi-influenssaa suurempi mutta leviää samalla tavalla. Se sekoittaa maailman talousmarkkinat jo ennen kuin se julistetaan pandemiaksi.” ....
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006438957.html
Simpsonit ruudussa :
https://krforadio.com/did-the-simpsons- ... debatable/ Taudista puhutaan sarjassa kuitenkin Japanista tulleena "Osaka-flunssana", no, mielenkiintoista kepeää mietittävää etenkin kun Simpsoneissa on usein aiemminkin visioitu tulevia tapahtumia - tosin sarjaa tehty monia jaksoja ja kaikenlaisten tapahtumien seasta voivat jotkit mennä lähes kuin todellisuudessa.
Sylvia Brown ja Dean Kootz kirjojen äärellä :
https://www.theq.fm/2020/03/12/no-dean- ... 1981-book/ ,
https://life.shared.com/psychic-sylvia- ... -2008-book.