MissHolmes kirjoitti:Ihan hymyssä suin tätäkin taas luen.
Kertokaa nyt joku miksi ihmeessä MYÖS Joutsenlahtea vainotaan? On se kumma, että Porissa on vain ja ainoastaan kieroon kasvaneita tutkijoita ja vinoutuneita syyttäjiä.
Eikö kenenkään kellot ala soida, kun juttu alkaa mennä siihen, että kaikki epäillyt on korruptoituneen ja sairaan poliisin ja syyttäjän uhreja?
V-mäisten sukulaisten ja läheisten lavastamia viattomia uhreja? Voi Huoh*
Vai olisiko rivipoliisi Joutsenlahti todella niin vaarallinen Auer-tutkinnalle, että hänet pitää tällaisin pakkokeinoin lannistaa?
MissHolmes, sä olet nyt tipahtanut ihan kärryiltä näistä.
Annan pikaselostuksen: kaikki alkoi siitä, kun ex-tutkinnanjohtaja kieltäytyi Poliisihallituksen tarjoamasta virasta, ja lähtikin puolustamaan Anneli Aueria, ja tietysti ilman häntä ei olisi voitu penkoa poliisin jemmanimistä paikkaa, kun piti tietää tietysti, että mitä sieltä halutaan.
Ex-tutkinnanjohtaja oli väitetysti ominpäin mennyt tutkimaan saamaansa vihjettä Ulvilan murhasta, ja Poliisihallitus laittoi hänet tutkintaan, ja toukokuussa 2012 uutisoitiinkin, että poliisiylijohtaja oli estänyt Ulvilan surman tutkinnan, ja näin ex-tutkinnanjohtaja joutui kurinpitomenettely kohteeksi; päällimmäinen syy siis oli se, kun hän meni ohi Kuusirannan tutkimaan saamaansa vihjettä.
Sitten Anneli Auer pääsi todistamaan oikeuteen poliisin tutkintamenetelmistä, sitten saatiin auki peitetoimintaraportit, ja ylipäätään selville tuo peiteseppoasia (jota etsittiin myös tältä palstalta AA:n avustuksella - muistatko kun ihmettelit?), niin päästiin kiinni siihen, ettei sitä käytettykään edes murhan tutkimiseen, vaan tunnustuksen puristamiseen valitulta epäillyltä, ja nyt tuo häkenauhasählinkiasia, jota käytettiin samaan tarkoitukseen on saatu KKO:een, ja näin AA sai tutkintaan koko Satakunnan poliisilaitoksen.
Joten kyllä tässä ihan aineksia on Joutsenlahden vainoamiseen ilman katkeria ex-tyttöystäviä, joita tänne nyt propagondakoneisto, joka ei halua tuijotettavan itse asiaa, tunkee.
Ja sama koneisto yrittää väittää nyt soitelleensa sinne ja tänne, että tieto nyt siitä mitä Joutsenlahti halusi; avoin, suullinen käräjäkäsittely, johon tulee 10 syyttäjää ja poliisia todistamaan - ei pidäkään paikkaansa, vaan lehdet valehtelevat.
Ja saatte uskoa huviksenne, että minkä helkkarinmoisen työn olen aivoissani tehnyt pitääkseni tämän punaisen langan kaiken tämän propagandakampanjoinnin keskellä.
Lukekaa häjyyttänne edelliseltä sivulta, että miten sisotalo on saanut luurin korvaansa - enkä yhtään ihmettele.