Onko näin? Ensimmäisellä sivulla olevassa litteroinnissa on merkintä "uhrin puheääntä ei enää kuulu" kun Anneli ei vielä ole puhelimessa eikä tämän jälkeen ole merkitty Jukan ääntelyitä. Toki Anneli silloin on puhelimessa kun itse huudahtaa sen nyt hiljeni.Kuolemannaakka kirjoitti: Toisaalta Jukka "hiljenee" vasta silloin kun AA on puhelimessa, eli mikäli AA on ne iskut sitä ennen antanut, ei hän ainakaan ole jäänyt varmistamaan, että uhri kuoli. No, eipä olisi oikein ehtinytkään. Lisäksi tuntuu puuttuvan astalon iskuäänet, elleivät ne ole nuo kopsahdukset tai sitten kuoleman kuulema mäiskähdys.
Pitäis varmaan tarkistaa asia muista litteroinneista. Teen näin ja palaan asiaan.