^&^^
Mielenkiintoisia tietoja paljastuu, joskaan ei jättimäistä ullatusta noissa... Näihin kaukaisiin asioihin on kuitenkin syytä suhtautua kriittisellä mielenkiinnolla ja pyrkiä lyömään ilmiö maahan kaikkia laillisia keinoja käyttäen ennen niiden suurimittaista rantautumista Suomeen. Kuten haamu toteaakin, niin osa on jo aiheuttanut täällä vakavia seurauksia. Lisäksi, kun tietää täällä olevat kultit ja niiden lumovoiman huonon itsetunnon omaavien uusrasistien keskuudessa, niin on käytännössä varmaa, että rapakon takana nyt todistamamme ilmiöt tulevat näkymään yhä vahvemmin myös täällä.
Blm-&antifa -liikkeiden yhteisenä tavoitteena siis yhteiskunnan rapauttaminen tällaisenaan hatusta temmatuin perustein - motivaatio voi olla hieman eri lähtökohdista, mutta yhteinen vihollinen, nyky-yhteiskunta, lähentää. Väkivaltaisella tuhoamisella on seurauksensa
- Tämän kesän jälkeen pienissä söpöissä mustissa lapsissakin moni näkee tavallisia ihmisiä terrorisoivan rasistiaktivistin toukan. Tämä taas ei ole suoranaista rasismia, vaan eräs tapa millä aivomme pyrkivät estämään oman yhteisön tuhoutumista.
Blm&antifa-aktivistit eivät tosin ole olleet tarpeeksi fiksuja kokonaisuuden hahmoittamiseen, vaan ovat lähteneet pakkosyöttämään näkemyksiään ei-poliittisille taviksille jopa väkivalloin. Tällä on tietysti vastareaktionsa, kuten aiemmat fasistiset järjestelmät ovat todistaneet. Nyt vainot/väkivaltainen uhkailu/liiketoiminnan tuhoaminen/jne. eri muodoissaan jopa viranomaisia siinä käyttäen ovat vasemmiston rotuaktivistien arkea, eivätkä he näe tässä mitään väärää, koska ajattelevat olevansa "oikealla asialla".
- Mikäs se
fasismin määritelmä oikein olikaan?
USAssa pressa taistelee onneksi yhteiskunnan tuhoa ajavia tahoja vastaan ja nosti puheessaan viime vkolla blm:n " peruskirjan" eli
kriittisen rotuteorian tikun nokkaan, kun siinä määritellään haitalliseksi (valkoisen ylivallan tunnuksiksi) mm. AHKERUUS, KOVA TYÖ JA YDINPERHE.
-Blm ja heitä tukevat demokraatit haluaisivat siis näitä opetettavan lapsille koulussa!! Lisää näitä ketjun
sivulla 22
Puhe löytyy youbesta haulla
'Trump speech critical race theory' ja tuolla litteroituna:
https://www.whitehouse.gov/briefings-st ... n-history/
Mitä enemmän blm-aktivismiin perehtyy, sen selvemmäksi tulee kuinka suurta näiden halveksunta Yhdysvaltoja, kuten muitakin länsimaita kohtaan, on ja hehän ovat selkeästi ilmaisseet myös tavoitteensa kirjoittaa myös historia uusiksi.
Tyypillistä afrikkalaisille on juuri väkivaltainen ja rasistinen sekoilu (nähtävissä parhaillaan esim. E-Afrikassa) ja tästä syystä ehdotankin, että blm-/antifa-aktivisteja ei enää kutsuttaisi amerikkalaisiksi tai Amerikan afrikkalaisiksi (African American), vaan pelkästään heitä parhaiten kuvaavalla termillä
afrikkalainen, mikä kuvaa osin näiden joidenkin sukujuuria, mutta eniten arvomaailmaa ja käytöstä, mikä näillä on niin kaukana amerikkalaisesta kuin mahdollista!
Seuraavassa kuvassa Minneapolisin pormestari itkee afrikkalaisen naistenalistajarikollisen kullatun arkun vierellä.

- Afrikkalaisen tuhoamisen hyväksynyt pormestari Jacob Frey kyykkii afrikkalaiselle sarjarikolliselle.jpg (37.27 KiB) Katsottu 1226 kertaa
Samaa henkilöä (Floydin käytöstä pidätystilanteessa) voi syyttää koko Yhdysvaltoja kohdanneesta tuhosta, siinä varsinainen juurisyy. Tuhon aineelliset tuhot vakuutusyhtiöiden maksettavaksi arvioidaan jopa kahdeksi miljardiksi USD! Ja läheskään kaikki tuhottu omaisuus ei ole ollut vakuutettu, eikä aktivistien murhaamia henkiä saa takaisin, heitä ei myöskään haudata kullatuissa arkuissa.

- Panttilainaamo Minneapolisissa - näin rotuasioita parannellaan blm-tekniikalla.jpg (98.85 KiB) Katsottu 1226 kertaa
https://nypost.com/2020/09/16/riots-fol ... -up-to-2b/ (tuhojen arviointia)