MURHA.INFO

Muita vastaavia terapiassa yms ihmisten päähän pälkähtäviä tarinoita ovat tarinat entisistä elämistä sekä tarinat joutumisesta UFO:jen sieppaamaksi (abduktiotarinat).

Pahoittelen, jos joku on tämän tänne jo aiemmin postannut, mutta jotenkin tuntui tätä artikkelia lukiessa, että tämä on tänne laitettava.

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1445572452782

Oikeuspsykologian tutkija, HUS:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrisessa osaamiskeskuksessa psykologina työskentelevä Korkman kohtaa työssään lapsia, joiden muistikuvat ovat vääristyneet ja joiden päähän on muodostunut valemuistoja – siis muistikuvia, joita lapsi luulee oikeiksi, mutta joita ei koskaan tapahtunut.

Näin voi käydä muun muassa huoltajuusriitatapauksissa. Pahimmillaan toinen vanhemmista on istuttanut lapseen valemuiston siitä, että toinen pahoinpitelee tai hyväksikäyttää lasta. Lapsi saattaa alkaa pelätä ja inhota viatonta vanhempaa.

"Eräässä tapauksessa äiti epäili isää hyväksikäytöstä. Lapsi kertoi, että isän kanssa oli leikitty pahoja leikkejä. Leikkiminen oli kuitenkin tapahtunut valvotuissa olosuhteissa ja ollut täysin normaalia. Lapsen kertomus oli vääristynyt sen jälkeen, kun hän oli keskustellut äidin kanssa", Korkman kertoo.

Joissain tapauksissa lapsi vain toistaa kuuliaisesti tarinaa, jota vanhempi on käskenyt kertoa. Joskus käy niin, että lapsi aluksi toistaa tarinaa mekaanisesti, mutta myöhemmin siitä muokkautuu valemuisto.

"Jos vanhempi ohjaa lapsen ajatuksia tiettyyn suuntaan, hänelle kehittyy todennäköisesti vääristynyt muistikuva."

Joskus vanhemmat toimittavat poliisille todisteeksi nauhoja, joilla lapsi kertoo pahoinpitelyistä. "Silloin aikuinen usein puhuu ja kuvailee tilanteita ja lapsi vastailee kuuliaisesti joo tai ei."

Tämä sopii hienosti tähän hyväksikäyttöajatukseen, mutta myös siihen, että poliisi on istuttanut Annelin päähän asioita, jotka sitten Anneli on luullut omiksi muistoikseen, eikä enää tiedä mikä on oikea muisto ja mikä ei. Kannattaa lukea koko artikkeli. Todella mielenkiintoinen.

Näin kirjoitetaan taannoisen hyväksikäyttötapauksen tiimoilta. Kyseessä haltuun saaduin kuvanauhoituksin, valokuvin ja tunnustuksella varmistettu tapaus, jossa aikuinen mies hyväksikäytti 3-6 vuotiasta tyttöä, siis usean vuoden ajan. Pääasiassa kuvia ja koskettelua, mutta myös "hyvin lyhytaikaisia yhdyntöjä" (mitä nämä sitten ovatkaan), joita kuvattiin.
Tekijä sai tästä 8 vuoden tuomion, jonka mainittiin olevan asteikon yläpäästä. Tekijällä oli HIV, joka ei onneksi tarttunut.

Lehdessä hehkuteltiin jopa ("hieman" liioitellen) että "Rikostoimittajan kommentti: Nelivuotiaan törkeä raiskaus ylittää kaiken inhimillisen käsityskyvyn"

(Tähän voisi rikosharrastaja kommentoida, että toimittajan käsityskyky vaikuttaa varsin rajalliselta, mutta ei tietenkään kommentoida, koska pedofiili.)

No, mutta: mielenkiintoinen on alla oleva pätkä, jossa kerrotaan, ettei ole varmaa mitä 6 vuotias tapahtumista edes muistaa, ja ettei hänellä näytä olevan käsitystä, mistä on ollut kysymys. Hyväksikäyttö oli loppunut vasta marraskuussa 2015, joten tämän mukaan lapsi olisi jo unohtanut vuosi sitten 5-vuotiaana tapahtuneet tapahtumat. Tyttö ei ilmeisesti myöskään suostunut kertomaan tapahtumista mitään / tai ei osannut, vaan valokuvat yms ovat todisteena. Teot tapahtuivat ilmeisesti usein silloin kun tyttö nukkui, eivät kuitenkaan kokonaan.

"On pakko varmistaa, ettei Harrin hiv ole tarttunut esikoululaiseen. Huhtikuun näyte on onneksi viimeinen ja Riinalla on siihen liittyen vain yksi toive: kunpa hän saisi taas muovisen eläinlelun palkkioksi reippaudestaan, aivan kuin aiemmillakin kerroilla.

Riina ei onneksi tiedä, miksi hänen vertaan tutkitaan. On epäselvää, mitä hän ylipäätään muistaa tapahtumista. Siksi koko perheen tulevaisuus on udun peitossa ja se hermostuttaa Sannaa.

– Alkaako hän oireilla ja mistä siinä tapauksessa saamme apua?"

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... in/5820018


Ja ketjun aiheeseen liittyen: Auerin lapset muistivat kaiken yksityiskohtia myöden 3 vuotta tekojen jälkeen. Lisäksi Kukka sai huomattavasti pidemmän tuomion ilman mitään muita todisteita kuin ko. kertomukset.

Ohessa joitakin kuvauksia tyypillisistä traumareaktioista hyväksikäyttötapausten yhteydessä
MTV:n sivustolla olleeesta uutisesta, eli Naakan linkittämästä osoitteesta:

Muuten reippaalle tytölle äiti oli hirvittävän tärkeä, esimerkiksi yöt Riina nukkui äidin vieressä. Siksi Sanna ei ollut äärettömän ihmeissään, kun Riina ilmoitti, ettei haluaisi lähteä Harrille hoitoon.

Se mikä äidin yllätti, oli tytön saama raivokohtaus, kun Harri tuli hakemaan tätä autollaan. Riina huusi ja tarrautui äitiinsä.

Oliko lapsilla raivokohtauksia, kun Kukan tiedettiin olevan tulossa? Ainakaan tilakuuntelussa
Kukan soitto ei näytä aiheuttavan erityisiä paniikkireaktioita kenessäkään ("Ei kai setä taas ole tulossa...mennään piiloon, karataan" tms.) Valokuvista päätellen "äitiin on turvauduttu" tekoajankohdan jälkeenkin, vaikka tämä muka olisi toinen tekijöistä.

Viimeisen kerran Riina lähti Harrille kylään syysloman ajaksi lokakuussa, taas hirveän huudon säestämänä. 

Kun Riina tuli Harrin luota kotiin, hän oli ihan valkoinen, hiljainen ja väsyneen näköinen, aivan kuin hän ei olisi nukkunut kunnolla. 

Kukaan lapsen ympäristössä ei ole tämänkaltaisia fysiologis/psykologisia reaktioita
huomannnut, ei koulussa, hoitopaikoissa, sukulaisvierailuilla. Olivatko kaikki ympäristössä laiminlyöviä?

Hän kertoi, että "oli ollut Harrin kanssa sängyssä ilman pikkareita".  Kun yritin kysyä lisää, Riina meni ihan lukkoon, eikä suostunut sanomaan mitään muuta. Ajattelin puheen liittyneen suihkussa käymiseen.

MTV:n jutussa lapsi ei ole kertonut tarkemmin yksityiskohdin asiasta tuomion
langettamisenkaan jälkeen. Lapsi ei ole kyennyt hahmottamaan tekoja ja niiden merkitystä
tai luonnetta (lapsi 3 -6 vuotias), teot "torjuttu tietoisuudesta"? Auerin lasten tapauksessa "lukot" ovat auenneet - tuloksena vuolaita kertomuksia sekä isän murhasta että hyväksikäytöstä.

On huomattava, että Auerin lasten tapauksessa lapset olivat ilmeisesti jo olleet terapioissa,
missä metodina on nimenomaan rohkaista kertomaan kaikki mikä tulee mieleen - todelliset tapahtumat sekä yhtä lailla unet ja kuvitelmat ymmärretään usein terapian kannalta yhtä arvokkaaksi aineistoksi, jota voidaan hyödyntää "hoidollisesti". Tällaista aineistoa ei - metodista johtuen - kuitenkaan voi hyödyntää oikeuskäysittelyssä.

Perheen maailma romahti, koska rikostutkinnassa toisella puolella Suomea oli löytynyt hirvittäviä ja laittomia kuvia. Sannan pieni tytär oli joutunut kuviin, joita oli lähetetty noin kymmenelle ihmiselle eri puolille Suomea.

Auerin tapauksessakin ensin väitettiin löytyneen kuvamateriaalia, sittemmin tiukasti
kiistettiin - ilmeisesti väitteitä kuvista käytettiin hyväksi kuulusteluissa, kun Auer ja Kukka olivat pitkään tutkintavankeudessa. Väite Kukan tietokoneelta löydetyistä kuvista esitettiin eristetylle Auerille? Kuvat ja niiden levittäminen "piireihin" lienee usein osa lsh-tekijän käyttäytymistä? A:n ja K:n tapauksessa kummankaan osalta ei tällaista ilmennyt.

MTV:n uutisoimassa tapauksessa kuvia siis oli, ja ne olivat ilmeisesti osittain raskauttavia:

Mies myönsi oikeudessa suuren osan syytteistä, mutta kiisti yhdynnät useissa syytekohdissa.

Riina vietti viikon verran tutussa tukiperheessä ja sen jälkeen kaksihenkinen perhe alkoi kursia elämäänsä uudelleen kasaan.

Riina oli edelleen tarrautunut äitiinsä, itki valtoimenaan, kun jäi esikouluun aamulla ja kaivautui joka yö äidin kainaloon. Muiden kosketuksesta tyttö ei sen sijaan pitänyt.

Vieläkään hän ei puhunut kokemastaan kenellekään.

Tämänkaltaista traumaperäistä käyttäytymistä ei A:n lapsisssa tietääksemme ilmennyt, ja
esimerkiksi peitepoliisiin - joka ilmeistyi kuvioihin pian väitetyn hyväksikäytön jälkeen -
lapset suhtautuivat avoimesti ja vastaanottavaisesti, tämän kuvan saa annetuista tiedoista.

Nyt, kun Aueriin julkisuudessa kohdistuvan hysterian murhatapauksen osalta voi katsoa laantuneen (nyt ei oteta lukuun muutamaa itsensä vihakierteeseen lietsonutta naisparkaa),
olisi kai korkea aika katsoa todistusaineistoa ja tuomion perusteita uudelleen - jääkö
syyllisyydestä "järkevä epäily" ja minkä varaan tuomio oikein perustuu?

Long Play julkaisee Taksikuskin ilmaiseksi!
Anneli Auer on jättänyt 26. toukokuuta korkeimmalle oikeudelle purkuhakemuksen seksuaalirikostuomiostaan. Mistä jutussa on kyse? Artikkelimme Taksikuski kertoo Auerin kanssa samoista rikoksista tuomitun Jens Kukan tarinan. Long Playn tietojen mukaan Auerin purkuhakemus perustuu ulkomailta hankittuun, lasten kertomusten luotettavuutta koskevaan asiantuntija-arvioon. Kukan yksi purkuhakemus on hylätty, mutta hän harkitsee nyt uuden hakemuksen tekemistä korkeimpaan oikeuteen.
Lue Taksikuski nyt ilmaiseksi.

http://longplay.fi/sites/default/files/ ... ikuski.pdf

Tai FB:n kautta long playn sivuilta

Kovin näissä ketjuissa on todisteltu sitä, että lapset saavat arpia ties mistä leikeistään. Näin tietysti onkin. Yleensä vanhemmat tietävät, mistä nämä arvet ovat syntyneet.
Auerin lapsilla todettiin myös arpia. Ottamatta nyt kantaa, mistä lasten arvet ovat tulleet, otan kuitenkin ajatusketjun.
Lapsilla on arpia.
Jotta arpia syntyy lapsen on täytynyt saada haavoja tai haavaumia. Joskus arpia syntyy pahan ihottuman jälkiseurauksena.
Jos lapsi on saanut haavoja tai haavaumia, hän on mitä ilmeisemmin tuntenut kipua näiden syntyhetkellä.
Jos lapsi on tuntenut kipua, kai tämä on havaittavissa lapsen käytöksessä. Jos kipu tuntuu esim. alapäässä lapsen istuessa, peseytyessä, virtsatessa tai ulostaessa, on lapsi vietävä lääkäriin tai vähintäänkin neuvolasta kysyttävä ohjeita tilanteen selvittämiseksi.
Miksi näin ei ole tehty? Lapsellahan olisi saattanut olla ties mikä sairaus, esim. virtsatietulehdus tms., joka vaatisi hoitoa.

Kertokaa minulle, miten paljain silmin näkymättömiä viiltelyhaavoja hoidetaan. MJ-E mahdollisesti ylitulkitsi UV-valolla havaitsemansa viiltelyihin viittaavat arpilöydökset, joita ei siis todettu lainkaan tai erittäin vähäisessä määrin näkyvässä valossa.

Käsittääkseni MJ-E ei ollut vuonna 2011 paras mahdollinen asiantuntija Auerin lapsia tutkimaan samana vuonna sattuneen oman tyttärensä väkivaltaisen kuoleman ja oman voimakkaan uskonnollisen heräämisen johdosta. MJ-E on kertonut olleensa vuonna 2011 täysin pirstaleiksi rikottu ihminen ja mustan geelin sisällä. Lisäksi hän on kertonut ajatelleensa, ettei hänen tarvitse antaa tyttärensä surmaajalle anteeksi. Hän on selvittänyt olleensa vielä syksyllä 2011 kuutisen viikkoa hirvittävän vihainen ja täynnä vihaa, kun oli tavannut seuroissa murhamiesten puolesta puhuneen vankilapastorin. MJ-E oli vihainen ja katkera murhamiehille ja sellaisena hän myös Anneli Aueria tuossa vaiheessa piti, mistä kiitos todennäköisesti kuuluu "Pohjolan poliisi kertoo 2011"-kirjalle, syyttäjälle ja suomalaiselle lehdistölle.

Minna Joki-Erkkilän väitöstutkimuksesta jää joiltakin osin ristiriitainen vaikutelma:

Toisaalta pyritään todistamaan, että uv-valo paljastaa entistä tarkemmin, onko penetroivaa hyväksikäyttöä tapahtunut, koska uv-valolla nähdään arpia parantuneessakin limakalvokudoksessa.

Toisaalta pyritään todistamaan, että

After penetration has occurred the hymen often remains uninjured. Kellogg and colleagues (2004) found a definitive hymenal sign of penetration only in 5.6% (2/36) of pregnant or previously pregnant girls.

Penetraatiosta huolimatta immenkalvo pysyy usein vaurioitmattomana. Kellog ja tämän kollegat (2004) löysivät immekalvosta yksiseltteisiä merkkejä penetraatiosta vain 5,6% (2/36) tutkimusajankohtana raskaana olleista tai raskauden kokeneista tytöistä.

Kellogin tutkimuksessa arvio suoritettiin kuitenkin tavallisten valokuvien pohjalta, ja Joki-Erkkilän mainitseman yksiselitteisten penetraatiosta kielivien merkkien lisäksi kategoriona oli myös penetraatioon viittaavat jäljet (suggestive evidence of penetration), mihin kuului huomattavasti enemmän tutkittuja (11%).

http://pediatrics.aappublications.org/content/113/1/e67

Siis jo valokuvatutkimuksen mukaan parillakymmenellä prosentilla raskaana olleista teiniäideistä löydettiin jälkiä penetraatiosta. Ja M J-E:n tutkimuksen mukaan määrä olisi ollut huomattavasti suurempi, mikäli olisi käytettu uv-valotutkimusta.

M J-E:n johtopäätös limakalvokudoksen ”paranemiskyvystä” on mukana väitöksen abtraktissa, missä esitellään lyhyesti tutkimusmenetelmät ja tulokset.

Vapaaehtoisen yhdynnän jälkeen aikuisilla naisilla (N=88) todettiin tuoreita vammoja
14,8 % valkoisella valolla ja 23 % UV-valolla. UV-valolla osoitti limakalvonalaiset verenvuodot ja arvet paremmin kuin valkoisella valolla ulkosynnyttimien alueella. Lisäksi alatiesynnytykseen liittyvä välilihanleikkauksen tai emätinaukon repeämän arvet olivat parantuneet täydellisesti kolmasosalla (10/31) naisista. (M J-E, väitös)

Uv-valotutkimus on keskeisessä asemassa M J-E:n tutkimuksessa. Ylläolevasta saa kuitenkin sen virheellisen käsityksen, että uv-valollakaan ei kudosrepeämästä näkyisi jälkiä. Kuitenkin ERRATA-listan mukaan vain kahdessa tapauksessa kolmenkymmenen yhden otoksesta – eli vain poikkeuksellisesti – repeämän arvet olivat niin ”täydellisesti parantuneet”, että niitä ei näy edes uv-valolla.

Mikäli Kellogin tutkimuksessa raskaana olleita tyttöjä oltaisiin tutkittu uv-valolla, M J-E:n tutkimuksen valossa on oletettavaa, että ”suggestiivisia” ja ”definitiivisiä” merkkejä penetraatiosta olisi löytynyt huomattavasti useammin.

Toisen tutkimusten mukaan ”murrosikäisillä ei todennäköisesti voida todeta fyysistä näyttöä seksuaalisesta hyväkskäytöstä”:

The estrogenized hymen is no longer sensitive to touch, and it is much more elastic than the prepubertal hymen. The body is preparing itself for sexual activity/penetration. Therefore, the adolescent is unlikely to have physical findings of sexual abuse.

http://www.medscape.com/viewarticle/723678_4

Tutkimuksessa annetaan siis ymmärtää, että teini-ikää nuorempien lasten kohdalla on toisin – näiden immenkalvo ei ole vielä estrogeenin ansiosta muuttunut joustavammaksi.

Yllä esitetystä tulisi nähdäkseni tehdä johtopäätös, että jos alle murrosikäisillä jälkiä penetraatiosta ei todeta uv-valollakaan, on suuri todennäköisyys, että penetroivaa hyväksikäyttöä ei ole tapahtunut. Lienee melko selvää, että lapsiin kohdistuva penetraatio aiheuttaa repeämiä limakalvoissa.

Auerin lsh-tapauksessa se, että lapset eivät tekohetkellä olleet teini-ikäisiä, vaan ”väitettyjen rikosten tekoaikana asianomistajat ovat olleet noin 3 - 11-vuotiaita. ”

Ei taida olla vahinko, että M J-E:n tutkimuksessa uv-valolla ja valkoisellavalolla tehdyn tutkimuksen osuus on jäänyt pois vedettäessä esim. abstraktiin johtopäätöksiä ”suunnattomasta paranemiskyvystä”.

Löydösten paljous uv-valolla puhuu sen puolesta, että "täydellistä paranemista" ei tapahdu ja jälkiä jää vuosikausiksi - ja mikäli jälkiä ei löydy, ei ole ollut repeämää/haavaa eikä sellaiseen
johtanutta tapahtumaa.

PS: Pyydän vielä kiinnittämään huomiota M J-En:n väitöksen lauseeseen sivulla 64 ja sen
korjaukseen ERRATA-osiossa, missä "partipicants" muuttuu muotoon "two of the participants". Väite "täydellisestä paranemisesta" (kriittisessä kontekstissa) törmää uv-tutkimuksen tulokseen.

Pieni liekki kirjoitti:Kertokaa minulle, miten paljain silmin näkymättömiä viiltelyhaavoja hoidetaan. MJ-E mahdollisesti ylitulkitsi UV-valolla havaitsemansa viiltelyihin viittaavat arpilöydökset, joita ei siis todettu lainkaan tai erittäin vähäisessä määrin näkyvässä valossa.

Et oikeasti ole noin tyhmä? Ei ne HAAVAT ole ollut mitään paljain silmin näkymättömiä, vaan ne ARVET jotka haavoista on jäänyt ja aikojen saatossa iholta häivyttynyt.

Näin juuri. Ei voi olla paljain silmin näkymättömiä viiltelyhaavoja. Jos ihminen viiltelee itseään tai häntä viiltelee joku muu, täytyy olla sokea ellei näe niitä haavoja, pieniäkin.
Arvista osa muuttuu ajan saatossa näkymättömiksi tai lähes näkymättömiksi.
Minä en ole kiinnostunut Joki-Erkkilän mielenterveydellisistä ongelmista, vaan lapsista, joilla mitä ilmeisemmin on ollut huomattavasti enemmän arpia kuin keskivertolapsilla.
Mistä arvet ovat tulleet, jos heitä ei ole käytetty seksuaalisesti hyväksi? Miksi heitä ei ole viety saamaan hoitoa silloin, kun haavaumat ovat syntyneet? Arpia ei tule lapsille ihan noin vaan. Heillä ei ole ollut normaaliyhdyntöjä, synnytyksiä, välilihaleikkauksia tms.

Ailar kirjoitti: Minä en ole kiinnostunut Joki-Erkkilän mielenterveydellisistä ongelmista, vaan lapsista, joilla mitä ilmeisemmin on ollut huomattavasti enemmän arpia kuin keskivertolapsilla.

?? Annelin vastineesta (R 12/1625):

Mikään arvista ei vastannut sitä, mitä viiltelyarvilla yleensä tarkoitetaan, vaan ne olivat enimmäkseen hentoja, paljain silmin huonosti havaittavia löydöksiä. Niitä ei erota vertailuryhmän arvista mikään muu kuin niihin liittyvä kertomus, minkä lääkäri A (eli Joki-Erkkilä) on itsekin myöntänyt. Niitä ei erota edes suuri lukumäärä, sillä yhdellä vertailuryhmän lapsella todettiin poikkeuksellisen suuri määrä löydöksiä, laskutavasta riippuen 65–90 arveksi tulkittavaa löydöstä samoin kriteerein kuin asianomistaja C:ltä oli laskettu 105 löydöstä. Asianomistaja B:llä oli laskettu 26 arpea ja asianomistaja D:llä kymmenkunta arpea. Kaikilla vertailuryhmän lapsilla oli selittämättömiä arpia, arpisarjoiksi tulkittavia löydöksiä ja erikoisen muotoisia arpia, kuten rasti, kolmio, ympyrä, sydän tai erilaisia kirjaimia. Yhdellä vertailuryhmän lapsista todettiin peräaukon alapuolella arpi, jossa lääkäri A ei kuitenkaan nähnyt mitään rikokseen viittaavaa.

Ailar kirjoitti:Näin juuri. Ei voi olla paljain silmin näkymättömiä viiltelyhaavoja. Jos ihminen viiltelee itseään tai häntä viiltelee joku muu, täytyy olla sokea ellei näe niitä haavoja, pieniäkin.
Arvista osa muuttuu ajan saatossa näkymättömiksi tai lähes näkymättömiksi.
Minä en ole kiinnostunut Joki-Erkkilän mielenterveydellisistä ongelmista, vaan lapsista, joilla mitä ilmeisemmin on ollut huomattavasti enemmän arpia kuin keskivertolapsilla.
Mistä arvet ovat tulleet, jos heitä ei ole käytetty seksuaalisesti hyväksi? Miksi heitä ei ole viety saamaan hoitoa silloin, kun haavaumat ovat syntyneet? Arpia ei tule lapsille ihan noin vaan. Heillä ei ole ollut normaaliyhdyntöjä, synnytyksiä, välilihaleikkauksia tms.

"Ei voi olla paljain silmin näkymättömiä viiltelyhaavoja" - ei voikaan olla. Sen takia jossain vaiheessa mietin itse, että olisiko esim. harpilla ollut mahdollista tehdä jälkiä ihoon ja sitten ne parantuisivat nopeasti myöhemmässä vaiheessa. Tällöin voisi kuvitella, että kuvan ottamishetkellä näkyisi UV-valolla viiltojäljen muotoinen kuvio. Hylkäsin tämänkin teorian myöhemmin liian vaivalloisena. Päättelin silloin, että viiltohaavassa voisi kuvitella, että tärkeintä on haavan syvyys. Jos se on riittävän syvä, niin paraneminen tuskin tapahtuu niin, ettei mitään jälkiä näe esim. silmällä.

Arvet ja seksuaalinen hyväksikäyttö kuulostaa hieman kummalliselta, jos ei puhuta genitaalialueista. Mikä ne arvet voisi aiheuttaa? Liittyykö ihmisen olkapää seksuaaliseen hyväksikäyttöön?

Arvet eli scars ovat anglosaksinen ilmaisu ylemmälle kategorialle, jossa ei välttämättä ole kysymys laisinkaan vammoista vaan esim. iholla tapahtuvista fysiologisista muutoksista. Jos ajattelee, että kaikki nämä "scars" olisivat todellisia vammoja, niin kaiken järjen mukaan niitä ei olisi voinut olla näkemättä aiemmin esim. koulussa. Jo pelkästään tämä kertoo siitä, että kyseessä ei varmaankaan ole "arpi" traditionaalissa mielessä.

Mitä enemmän tutkii Joki-Erkkilän väitöstä, sen kyseenalaisemmalta hovioikeuden päätös
raiskaustuomioista Auerille ja Kukalle vaikuttaa.

Julkisessa selosteessa on esimerkiksi maininta arvista genitaali- ja anogenitaalialueilla:

Kolme kokenutta erikoislääkäriä ovat yhdessä tutkineet B:n, C:n ja D:n ja havainneet heistä samat arpi- ja vammalöydökset genitaali-ja anogenitaalialueilla ja muualla kehossa.

Lauseen anogenitaalialueilla viitannee ainakin pojan anaalialueilta tehtyihin löydöksiin,
mitkä olisivat kielineet penetroivasta yhdynnästä. Tulkinta olisi yhtäpitävä pojan ja muiden lasten kertomuksen kanssa:

B, C ja D ovat tarkasti selostaneet ja eri tavoin kuten eleillä, asennoilla ja tekokohtia kehossaan näyttämällä oma-aloitteisesti havainnollistaneet itseään sekä heitä toisiaan ja A:ta koskevia rikollisia tekoja. (Julkinen seloste.)

Tämä on kuitenkin ristiriidassa Joki-Erkkilän 2015 hyväksytyn väitöksen kanssa, mikä korostaa
"suunnatonta paranemiskykyä" tässäkin asiassa:

Most anal findings (fissures, abrasions and lacerations) heal completely (Hobbs and Wynne 1989, Heppenstall-Heger et al. 2003). Perianal superficial lacerations have been reported to heal within 24 hours while deeper injuries took several days to heal (McCann and Voris 1993). Watkeys and colleagues (2008) reported in alleged anal abuse abnormal findings in 57% (13/23) of children if examined within seven days and in 18% if examined more than seven days after the incident. Anal scarring has been detected after extensive tissue damage, in this study following surgical repair (Heppenstall-Heger et al. 2003).

Useimmat anaalialueen löydökset (haavat, ruhjeet, repeämät) paranevat täysin (Hobbs and Wynne 1989, Heppenstall-Heger et al. 2003). Peräakon ympäristön pinnallisten repeämien on raportoitu paranevan 24 tunnin sisällä, syvempien vammojen paraneminen sen sijaan kesti useita päiviä (McCann and Voris 1993). Watley et al (2008) raportoivat oletetun anaalisen hyväksikäytön uhreilla normaalista poikkeavia löydöksiä 57%:lla (13/23) lapsella, jos tutkimus tehtiin seitsemän päivän sisällä ja 18%:lla, jos tutkimus tehtiin myöhemmin kuin seitsemän päivän kuluttua raiskauksesta. Anaalialueen arpeutumista on havaittu laajan kudosvaurion jälkeen, tässä tutkimuksessa kirurgisen korjausleikkauksen jäljiltä (Heppenstall-Heger et al. 2003).

(Minna Joki-Erkkilä, väitös, s. 24, suom. Zem.)

Pojalta siis on löydetty kaksi vuotta oletettujen tekojen jälkeen arpia ja mahdollisesti
akuuttejakin oireita anaalialueella. Eräät tulkitsivatkin löydöksen ummetuksesta johtuvaksi fisteliksi, ei merkiksi anaaliraiskauksesta. Tätä ei kuitenkaan kertoman mukaan otettu
huomioon.

Eikä siis sittemmin Joki-Erkkilän väitöksessä todettu paranemiskykyä, mistä kertoo myös
sitaatti toisaalta kyseisestä väitöksestä:

Anal trauma. Prior anal trauma with bleeding was reported by six (6.9%) volunteers. Two of these were victims of sexual abuse, of which one reported violent anal penetration. None had visible scarring under white or UV-light. (M J-E, väitös, s. 58.)

Peräaukon haava. Aikaisemmasta anaalialueen haavasta raportoi kuusi (6,9%) vapaaehtoisista. Kaksi näitä oli seksuaalisen hyväksikäytön uhreja, joista yksi kertoi väkiavaltaisesta penetraatiosta peräaukkoon. Kenelläkään ei ollut sen paremmin valkoisella valolla kuin uv-valollakaan erottuvia arpia. (M J-E, väitös, s. 58.)

Kyseisen väitöksen mukaan siis vain poikkeuksellisesti, esim anaalialueen korjausleikkauksen
aiheuttaman laajan kudonvaurion jäljiltä, jää myöhemmin näkyviä arpia. Muut paranevat.

Vaikuttaa, että ainakin Kukan osalta tuomion näyttö perustui poikaan kohdistettuun väkivaltaiseen penetraatioon, mistä todisteena nähtiin anaalialueen löydökset kaksi vuotta
tapahtumien jälkeen.

Minna Joki-Erkkilän väitöksen mukaan kyseessä ovat kuitenkin hyvin todennäköisesti olleet
muut kuin raiskauksesta johtuvat löydökset. Eikö Joki-Erkkilän olisi syytä korjata vuonna
2013 tuomioon johtaneita tulkintojaan nyt, kun tuomio on uudelleen KKO:n harkittavana?

Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
ViestiKirjoittaja Sala » Su Syys 18, 2011 3:18 am

Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
ViestiKirjoittaja Sala » Su Syys 18, 2011 2:08 am

MollyMalone kirjoitti:
Lapsilla saattaa kestää todella pitkään ihan aikuisuuteen asti ennenkuin he tajuavat että mitä heille on tehty on väärin. Kaikki eivät automaattisesti traumatisoidu tapahtuneista asioisat, ihmismielet ovat niin erillaisia. Joillekin trauma syntyy vasta siinä kohtaa kun muut kertovat että tehty on ollut väärin. (s. 43)


MikaelaBlomqvist kirjoitti:
Sen ihmetteleminen että lapset ovat alkaneet vasta nyt muutaman vuoden jälkeen puhua kokemuksistaan on ihan turhaa. Siinä ei nimittäin ei ole mitään ihmeteltävää. Vasta tässä vaiheessa he ovat päässeet irti äitinsä vaikutuspiiristä ja uskaltavat alkaa puhua. Kaikki lapsena seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneet eivät välttämättä puhu asioista koskaan elämässään. s. 46


Komppaan näitä kahta kirjoitusta, koska oma kokemukseni myötäilee niitä.

Olen rikkinäisen perheen kasvatti, ja puolustin raivoisasti 24-vuotiaaksi saakka perheeni sairaimman aikuisen tekoja kaikille, jotka häntä kehtasivat epäillä tai arvostella.

Vasta paljon myöhemmin tulin ymmärtämään, että (vain) siten pysyin jotenkin kasassa. Kiihkeän puolustamisen vaihtoehto - asioiden myöntäminen - olisi todennäköisesti tuhonnut minut.


(24-vuotiaana olin asunut jo 10 vuotta poissa kotoa, ja 14 vuotta poissa k.o. sairaan yksilön käden ulottuvilta - silti kesti vielä vuosia ennen kuin saatoin puhua kellekään "normaalista" perhe-elämästämme. Niin käsittämättömän kipeitä nuo pelottaviin / epäkypsiin / vinksahtaneisiin vanhempiin liittyvät asiat lapselle ja nuorelle ovat.)
Sala
Alokas

Viestit: 16
Liittynyt: Pe Loka 10, 2008 8:55 pm
Ylös

(tunsin äskeni hiukan hoopoksi istuessani koneella tähän aikaan yöstä, kirjoittamassa murha.infoon - sitten huomasin sivun alalaidassa tekstin "Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bxxxx, Bxxxx ja 90 vierailijaa" ja tunsin heti oloni jotenkin huojentuneeksi!)


Perjantainen uutinen, josta tämäkin ketju on saanut alkunsa, herättää kaltaisessani kurjan perheen lapsessa monenlaisia tunteita. Sitä miettii taas niitä lukuisia perheenjäseniään joiden kanssa ei valitettavasti voi olla tekemisissä, ja pitkää matkaa jonka on tehnyt avuttomasta lapsesta suht itsenäiseksi keski-ikäiseksi.

Olen eilis- ja tänä iltana lukenut tämän ketjun kaikki 50 sivua läpi, ja pohtinut asioita. En yritä tässä ratkaista Auerin perheen mysteeriä, sen sijaan koetan tuoda kokijan näkökulman lapsen muistiin ja muistamattomuuteen.

Kerron esimerkin.

Jouduin alle kouluikäisenä menemään väliin, kun toinen vanhemmistani oli aikeissa tappaa toisen vanhempani. Muistan yhä selvästi päätöksen jonka tein noustessani vuoteesta: että uhraan itseni, jotta tapettava vanhempi voisi jäädä eloon. Muistan myös ajatukseni siitä, että olen aivan liian pieni ajattelemaan tällaisia asioita.

Tappamista suorittava vanhempani laski sähkötyökalun käsistään, olinhan hänen lempilapsensa - rakastin ja palvoin häntä vaikka hän oli sadisti, sillä hän oli vanhemmistani se joka osoitti tunteita.

Se toinen ei osoittanut - paitsi vihaa - eikä osoita vielä 35 vuoden jälkeenkään.

Jäimme kaikki henkiin. Fyysisesti. Sisältä olemmekin sitten aika onttoja, tummia.


...


Olen itse saanut huomata, että lapsen ja nuoren - ja puhun nyt itsestäni ja sisaruksistani - muistot, mielikuvat ja ajatukset koetuista väkivallanteoista ja hyväksikäytöstä eivät ole "stabiileja", vaan nousevat pintaan, painuvat syvyyksiin, aktivoituvat yllättäen kadotakseen taas salamannopeasti. Joskus noiden muistojen kanssa voi elää hetken, usein eläminen niiden kanssa on mahdotonta, sietämätöntä. Niitä ei halua muistaa. Muistamattomuus on illuusio turvasta, hetken hengähdys, näennäinen rauha.

Suurimman osan ajasta olin kiitollinen ettei kukaan tiennyt siitä mitä itse tiesin, tai mitä olin kokenut. Sitä häpesi ja vihasi niin sitä perhettä johon oli syntynyt.

Välillä toivoi salaa että joku opettaja / rehtori / koulukuraattori / lääkäri / terveydenhoitaja / jumppamaikka / erityisopettaja / opo kysyisi (että saisi vihdoin vastata), ymmärtäisi (että saisi kokea huojennusta), ottaisi syliin (että saisi itkeä, ja huutaa kauhusta).

Mutta kukaan ei kysynyt. Tuli vain muistutuksia, puhutteluja, raportteja, jälki-istuntoa ja luokalle jäänti.


...


Viitisen vuotta sitten tuo viileä vanhempani - se, joka oli lähellä päästä hengestään 35 vuotta sitten - otti kyseisen yön tapahtumat puheeksi. Olin siihen asti voinut halutessani kuvitella, että kaikki oli lapsen mielikuvituksen tuotetta, kuin kauan sitten puolinukuksissa nähtyä elokuvaa, kuin unta. Pystyin halutessani vähättelemään kokemustani, laittamaan sen pienen lapsen tietämättömyyden tiliin.

Vanhempani muistikuvat tuosta yöstä olivat pienintä yksityiskohtaa myöten samat kuin omani.

Ajoin tuosta tapaamisesta kotiin kuin huumaantuneena. Muistan ajatelleeni että vasta nyt olen ihminen, vasta nyt voin alkaa tuntea, vasta nyt voin uskaltaa olla toisen ihmisen lähellä pelkäämättä (että hän tappaa), vasta nyt voin kyetä rakastamaan toista ihmistä, vasta nyt uskallan edes ajatella hankkivani omia lapsia.

Tuon tapaamisen jälkeen onkin elämä ollut tasaista, hiljasta ylämäkeä - vaikka kyseinen vanhempi onkin sittemmin jälleen sulkenut sanaisen arkkunsa.


...


Toivottavasti näistä sanoista on jollekulle mysteerien(sä) parissa kamppailevalle hyötyä.
Sala
Alokas

Viestit: 16
Liittynyt: Pe Loka 10, 2008 8:55 pm

Tuo tekstit ovat Salan kirjoituksesta eka ketjusta.
Olen jo vuosia sitten kirjoittanut että lapset puhuvat vielä. Siihen voi mennä aikaa, mutta se tapahtuu vielä.