Sivu 9/36

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Ti Touko 05, 2009 9:34 pm
Kirjoittaja Haapojan veli
Itse en usko pahoinpitelyn mahdollisuuteen, jos Inkinen nyt tosiaan on kadonnut siellä päinkään, mistä häntä etsitään. Vaikka etsintämaasto on hankalaa, on paikka kuitenkin aika keskeinen, eli pahoinpitelyn olisi todennäköisesti joku keskellä päivää pannut merkille. Raisionlahden alue on vilkkaasti liikennöityjen teiden varrella ja Hahdenniemen venesatama varsinkin tähän aikaan vuodesta veneenlaskijoita pullollaan. Lisäksi melko lähellä, toisella puolen lahtea on STX Europen venetelakka, jonka tuhatpäisestä työväestä joku olisi hyvinkin saattanut kiinnittää huomiota sakinhivutukseen keskellä päivää. Vaikeakulkuisessa syrjämaastossa taas on varmaan aika pieni todennäköisyys, että satunnainen pahoinpitelijä kävelee vastaan. Kyllä mun ajatukseni on se, että on vaikka jonnekkin rantakallioille lähtenyt miettimään maailmanmenoa ja tavalla tai toisella joutunut veteen.

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Ti Touko 05, 2009 10:24 pm
Kirjoittaja specialhousingunit
Kyllähän Matin tapaus herättää kysymyksiä.
10 elokuvaa ? Uskoisin, että yksi "elokuva" ei ole ihan 3 tunnin pätkä, vaan ihan muutaman minuutin klippi. Klipit taas on voineet tulla koneelle, kun on laittanut tiedostoja latautumaan nipun kerralla. Ladatut tiedostot on sitten olleet avoimessa kansiossa kaikkien halukkaiden saatavilla. Ei siihen sen kummempaa jakamista tai levittämistä tarvita. On täysin mahdollista, että Matti on ladannut tiedostoja, joiden ohessa on tullut lapsipornoa ja kun tiedostot ovat olleet pieniä kooltaan, niin ne vaan ovat olleet koneella. Jos tiedostoja on ollut satoja, niin on mahdollista ettei Matti ole edes tiennyt mitä on ladattujen tiedostojen mukana tullut. Mahdollisuuksia on monia, mutta tuskin kukaan muu kuin Matti tietää totuutta.
Mistähän sitten Poliisi on saanut tietää tiedostoista ? Onko joku käyttäjä ladannut itselleen tiedostoja ja selannut tiedostojen jakajan koneella olevia tiedostoja ? Kun sitten on huomannut lapsipornoa, niin on ilmoittanut IP osoitteen Poliisille.
Olisiko sitten mahdollista, että Seiskan toimittaja on soitellut Matille ja kysellyt vointia. Matti on sitten kertonut, että latasi elokuvia ja mukana tuli jotain lapsipornoa. Toimittaja haistaa rahan ja ilmoittaa asiasta Poliisille ja Poliisi takavarikoi Matin koneen. Seiska sitten kertoo ensimmäisenä asiasta.
Vai onko totuus sitten ihan muuta sellaista mitä ei ihan helpolla uskoisi.
Aikanaan se selviää, mutta toivotaan Matin löytyvän terveenä, vaikka aikaa on kulunut ja kaikki viittaa pahimpaan.

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Ti Touko 05, 2009 10:50 pm
Kirjoittaja eloq
Tulipa tuossa mieleeni että onkohan siellä suoritettu myös puusto- eikä vaan maastoetsintöjä... Toivottavasti löytyisi pian, on kuitenkin omaisille ja muille läheisille tuskallista kun ei tiedä mitään.

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Ti Touko 05, 2009 11:16 pm
Kirjoittaja Yggdrasil
Ettei olisi vaan Matti ladannut joltain käyttäjältä kokonaisen kansion ja kun näin tekee tulee myös niitä väärillä nimillä varustettuja helposti mukana.

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Ke Touko 06, 2009 12:27 am
Kirjoittaja Damien
Yggdrasil kirjoitti:Ettei olisi vaan Matti ladannut joltain käyttäjältä kokonaisen kansion ja kun näin tekee tulee myös niitä väärillä nimillä varustettuja helposti mukana.
Oli miten oli, kukaan ei käske olemaan idiootti. :lol:

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Ke Touko 06, 2009 12:41 am
Kirjoittaja Solmu
Damien kirjoitti:
Yggdrasil kirjoitti:Ettei olisi vaan Matti ladannut joltain käyttäjältä kokonaisen kansion ja kun näin tekee tulee myös niitä väärillä nimillä varustettuja helposti mukana.
Oli miten oli, kukaan ei käske olemaan idiootti. :lol:
Aivan, ja silti vastasit noin?! :lol:

Mutta kyllähän se totta on, että jos jonkin suuren paketin/kansion lataa.. niin voihan sieltä tullu muutakin kuin mitä on ajatellut saavansa.

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Ke Touko 06, 2009 12:53 am
Kirjoittaja Damien
Solmu kirjoitti:Oli miten oli, kukaan ei käske olemaan idiootti. :lol:
Aivan, ja silti vastasit noin?! :lol:

Mutta kyllähän se totta on, että jos jonkin suuren paketin/kansion lataa.. niin voihan sieltä tullu muutakin kuin mitä on ajatellut saavansa.
Jopa vitsin murjaisit. :lol:
Mutta kuvitellaanpa kaiken tuon puolustelun kannalta loogisesti?
1.Käytössä e-mule.
2.Lataat kansiollisen "musiikkia" hakusanoilla: britney tai madonna. :twisted:
3.Yleisesti tässä tapauksessa kansio=albumi.Noin 8-12kappaletta.
4.Mp3 kappale yleensä 3-8Mt.Videotiedostot huomattavasti isompia.

Omasta mielestäni siis kyseessä on ollut joko:
1.Paljon aikuisviihdettä latauksessa eikä olla valvottu mitä sinne koneelle tulee.
2.Tahallinen teko eli etsitty sitä lapsipornoa, tai:
3.Todellinen vahinko, ja rävelletty taas laittomien tiedostojen kanssa
tietämättä ollenkaan mitä ollaan tekemässä ja ladattu paskaa paskan musiikin sijaan.

Hauskinta koko tapauksessa on se, että normaalisti tällaiset epäilyt
aiheuttavat sen yleisen "saunan taakse" tai "munat pois" mentaliteetin.
Mutta kun kyseessä on hymyilevä pieni nahkatukka joka on juuri selvinnyt
vaikeasta taudista ja omaisetkin kaipaavat, sympatiat osuvat puolelle. 8)

Ei sillä, syytön kunnes toisin todistetaan ja itselläni on vain epäilykset asiasta.
Silti mahdollinen syyllisyys selviää myöhemmin.
Huvittavaa vain kuinka kovinkaan moni ei tunnu osaavan käsitellä tätä asiaa objektiivisesti.

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Ke Touko 06, 2009 8:55 am
Kirjoittaja Solmu
Maikkarin uutisesta lyhyt ote:
Viime viikon keskiviikkona kotoaan poistuneen muusikko Matti Inkisen matkapuhelintietojen selvittäminen on alkanut.

Poliisi selvittää, missä Matti Inkinen on sulkenut puhelimensa kotoaan poistuttuaan. Kun puhelin suljetaan, siitä jää teletunniste, jonka avulla liittymän fyysinen sijainti voidaan selvittää.
http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/musii ... inen_matti

Ilmeisesti teletunnistlakia on nyt päätetty tulkita erilailla kuin aluksi. Ja hyvä niin.

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Ke Touko 06, 2009 10:14 am
Kirjoittaja Mike Manner
Damien kirjoitti:Huvittavaa vain kuinka kovinkaan moni ei tunnu osaavan käsitellä tätä asiaa objektiivisesti.
Niimpä...
Olen myös vähän väliä :arrow: :shock: näitä kommentteja lukiessani, kun porukka haluaa ihan väkisin vääntää tuon jutun vahingoksi vaikka niitä faktoja ei ole edelleenkään kuultu...

Ja siis edelleenkin Inkisen syyttömyyteen tai syyllisyyteen kantaaottamatta.

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Ke Touko 06, 2009 10:22 am
Kirjoittaja v-a-45
Mua ihmetyttää se, että Inkinen nähtiin klo 13 kävelemässä ja kotoa se häipyi 9-10 välillä. Missä se on ollut ton väliajan? Kun kerran vaimo soitti sille 10 aikaan ja se ei vastannut, niin miksei?

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Ke Touko 06, 2009 10:27 am
Kirjoittaja MissHolmes
^ehkäpä oli ollut jotain kinaa ja siksi vaimo soitti. Pyytääkseen ehkä anteeksi rumia sanojaan. Mutta inkinen ei vastannut, koska oli edelleen sydän juuriaan myöden loukkaantunut....

muoks tuo ^
____________________
Ei se, että arvioi 'kusenkeltaisenlehdistön' moraalia tällaisissa hyvin vakavissa rikoksissa, tee kirjoittajasta puolueellista tai puolueetonta.

Pedofili-uutisointi kenen tahansa henkilön kohdalla tulee jättämään ikuisen leiman. Ja erittäin pahan makuisen leiman.

Minusta Inkinen on aina ollut yliärsyttävä vinkuja, mutta tässä tapauksessa koe suunnatonta myötätuntoa hänen lapsiaan ja vaimoaan kohtaan. Heillä on varmasti takanaan jo valmiiksi aivan liian rankka vuosi.

Toivoisin, että tämä juttu selvitettäisiin perin pohjin, oli Matille sitten käynyt miten tahansa.

Oliko muuten jollain muulla mahdollisuus käyttää tuota Matin konetta, vai oliko se 100% vain Matin käytössä?

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Ke Touko 06, 2009 10:35 am
Kirjoittaja John Doe
Varsinais-Suomen pl/Matti Inkisen etsintä
06.05.2009


Poliisi suoritti eilen illalla vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsijöiden ( noin 100 vapaaehtoista) avustamana maastoetsintöjä Raision lahden ympäristössä. Myös vesialuetta etsittiin.

Valitettavasti mitään Inkiseen liityviä havaintoja ei onnistuttu tekemään. Vielä tänään aamupäivällä poliisikoiran avulla suoritetaan vesialueen etsintää.

Muilta osin ei toistaiseksi ole tarkoituksen mukaista jatkaa johdettuja maastoetsintöjä. On selvää, että niiden jatkamista harkitaan sen mukaan, kun uutta olennaista ja luotettavaksi arvioitua tietoa tilanteesta saadaan.

Tutkinta jatkuu vihjeiden tarkistamisen osalta ja poliisi pyytääkin kaikkia henkilöitä, jotka olettavat olevan asiaan liittyviä vähäisiäkin tietoja ottamaan yhteyttä viranomaisiin.

Poliisi tiedottaa luonnollisesti välittömästi, mikäli uutta olennaista ilmenee.

6.5.2009 kello 09.40

Tutkinnanjohtaja Veikko Koiranen


Siis aika toivottomalta tilanne vaikuttaa tällä hetkellä.

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Ke Touko 06, 2009 10:43 am
Kirjoittaja MissHolmes
Minusta tämä oli aika 'liikuttava' tarina yhtyeen nimestä. Vaikka onkin aika OT, laitan tähän kuitenkin.

Inkinen paljastaa koko tarinan

Turun Sanomat

Tiistaina tavoitettu Matti Inkinen kertoo, että SIG tulee kirjainyhdistelmästä The Sensational of Inksu Group. Nimi luki Turun Sanomissa julkaistussa Le Chatin keikkailmoituksessa 24. helmikuuta 1979. Hannu Leppäsen keksimässä nimessä oli nolo kirjoitusvirhe. Bändiä hävettäneen mokan vuoksi nimi lyhennettiin heti seuraavana päivänä muotoon SIG.

- Inksu oli lempinimeni. Nimen muodon Hannu lainasi bändiltä Sensational Alex Harvey Band (SAHB). Of-sana teki nimestä kuitenkin käsittämättömän, kielioppivirheen vuoksi se ei tarkoittanut yhtään mitään.

Inkisen mukaan yleisesti levinnyt tarina siitä, että nimi SIG otettiin raisiolaisen margariinikoneen kyljestä on osittain totta.

- Kyllä ne kirjaimet lukivat myös margariinikoneen kyljessä. Ei nimen alkuperä sinänsä salaisuus ole ollut, kun se kerran luki lehdessäkin.

Julkaistu 4.3.2009 1:31:19

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Ke Touko 06, 2009 10:46 am
Kirjoittaja MissHolmes
Ja sitten vielä asiaa:
Inkisen viimeinen puhelinyhteys kodin läheisyydessä
Keskiviikko 6.5.2009 klo 10.36
Lue myös

Maastoetsinnät lopetetaan, Inkistä etsitään vedestä

Matti Inkisen puhelin on ollut auki viimeisen kerran teletunnistetietojen mukaan kodin läheisyydessä Raisiossa kotoa poistumisen jälkeen. Tarkempaa tietoa paikasta ei ole.

- Laitoin viestin omasta puhelimestani Inkisen matkapuhelimeen yhteyden katkettua. En ole vieläkään saanut viestin välitystietoja, kertoo tutkinnanjohtaja Veikko Koiranen.
^onko tuo nyt ihme, jos viestiboxi on täynnä....hoh-hoijakkaaa....

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Ke Touko 06, 2009 10:55 am
Kirjoittaja Mike Manner
MissHolmes kirjoitti:^onko tuo nyt ihme, jos viestiboxi on täynnä....hoh-hoijakkaaa....
Wooot? :lol:
No jos Inkisen puhelin olis auki, niin se kyllä jo tiedettäisiin.
Lisäksi tuolla "viestiboxilla" tarkoitetaan ilmeisesti puhelinvastaajaa, ei puhelimen tekstiviesti laatikkoa (minkä täynnä olemista ei saada selville, kuin siitä kännykästä)...