Sivu 81/88

Re: Kyllikki Saari - Isojoki 1953 (ketju 2)

Lähetetty: Ke Touko 17, 2023 8:59 pm
Kirjoittaja Kosti
^ Näinpä, Kyllikki haudattiin ja kaivettiin esiin samalla, pääepäillyn lapiolla, käsittääkseni. Tuo pääepäilty oli ojankaivaja, kaikkein todennäköisin Kyllikin murhaaja. Tähän tulokseen päätyi tapausta 70-luvulla ansiokkaasti tutkinut poliisi, siitä oli aivan erinomainen artikkeli netissä aikoinaan mutta kadonnut sittemmin bittiavaruuteen. Kyseisellä ojanjaivajalla oli aiempaa seksuaalirikoshistoriaa, muistaakseni 40-luvulta, joka ei ollut niin kaukaista aikaa viekä vuonna 1953. Myös jonkinlaista henkistä epätasapainoa. Murha olisi ilmeisesti selvinnyt nopeastikin, mutta ojankaivajalla sattui olemaan rikollinen lankomies, joka auttoi rikoksen jälkien peittelyssä. Kumpikin oli kuollut jo tuon 70-luvulla murhaa tutkineen poliisin selvitellessä tapausta. Oli siinä muutakin, mutta tuossa jo pääkohtia. Itse pidän tapausta edellisen valossa ratkaistuna, toki spekuloida saa vaikka maailman tappiin mutta ei se todennäköisyyksiä muuksi muuta.

Re: Kyllikki Saari - Isojoki 1953 (ketju 2)

Lähetetty: To Touko 18, 2023 1:48 am
Kirjoittaja Voimamies lahest
Niin kyllä minä väitän, että sataprosenttiseen varmuuteen murhaajasta voidaan päästä. Kirjassa olen päässyt hyvin syvälle Isojoen maaperään, ja uskon, että teknisillä todisteilla voidaan vielä viimeinen silaus vetäistä.

Re: Kyllikki Saari - Isojoki 1953 (ketju 2)

Lähetetty: To Touko 18, 2023 4:20 am
Kirjoittaja sörsse
Voimamies lahest kirjoitti: To Touko 18, 2023 1:48 am Niin kyllä minä väitän, että sataprosenttiseen varmuuteen murhaajasta voidaan päästä. Kirjassa olen päässyt hyvin syvälle Isojoen maaperään, ja uskon, että teknisillä todisteilla voidaan vielä viimeinen silaus vetäistä.
Sitä odotellessa kannattaako pidätellä henkeä?

Re: Kyllikki Saari - Isojoki 1953 (ketju 2)

Lähetetty: To Touko 18, 2023 7:08 am
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Kyllikki Saaren kuolemasta 70 vuotta -uutinen on ollut yön yli kauniisti esillä Ylen uutisvirrassa.

KS_Areena.jpg
KS_Areena.jpg (64.69 KiB) Katsottu 3382 kertaa

Re: Kyllikki Saari - Isojoki 1953 (ketju 2)

Lähetetty: Ma Touko 22, 2023 11:18 pm
Kirjoittaja nevatus
Olen ketjun lukenut parikin kertaa läpi. Mutta en muista onko näistä ollut puhetta. Asuiko avunhuutoja kuullut nainen kuinka lähellä tapahtumapaikkaa. Pystyikö kuulemaan Kyllikin avunhuudot vai liittyykö ne johonkin muuhun.

Toinen oli aikataulut. Näin muistista muistelen että huuto kuului noin puoli 12 aikaan. Jos se pitää paikkaansa ja muut aikataulut myös. Niin se tarkoittaisi että Kyllikki olisi viettänyt aikaa murhaajan kanssa puolisen tuntia ainakin ennenkuin kohtasi loppunsa. En usko että matkalla on enää ketään muita tullut vastaan kenen kanssa olisi tuon ajan ollut.

Tässä virittelen ihan keskustelin vuoksi taas pappia kuvioihin. Tuli mieleen kadonneista sukista. Miksi sukat on riisuttu. Raiskauksessa ei kai nyt ole aikaa ruveta sukkia riisumaan. Ja minne sukat hävisi. Ellei murhaaja laittanut sukkia omiin jalkoihin, oman leikellyn sukan tilalle. Alushousujen katoamisen ymmärrän tämmöisessä seksuaalirikoksessa. Pidän siis tätä aika varmana seksuaalirikoksena, oli yhdyntä tapahtunut tai ei. Mutta onko se ollut raiskaus vai "vapaaehtoinen" yhdyntä. Nämä sukat häiritsee. Vapaaehtoisessa yhdynnässä ne usein jopa riisutaan. Mutta miten usein raiskauksessa? Onko kellään tilastoja 😁

Toisaalta. Itsekkin näiden peittelyiden vuoksi pidän ojankaivajia syyllisinä. Mutta kaikki muu jotenkin viittaisi enemmän pappiin. Varsinkin Teemun kirjan innoittamana.

Re: Kyllikki Saari - Isojoki 1953 (ketju 2)

Lähetetty: Ke Touko 24, 2023 1:33 pm
Kirjoittaja Renault
^ No ei se pappi ainakaan ollut, sanoi Keskis mitä tahansa... Miksi pastori olisi kyyläillyt siellä metsässä, kun pääsisi tapaamaan Kyllikkiä ihan kalustetuissa huoneissa halutessaan...
Sukka oli selvä lavastus, muuten.

Re: Kyllikki Saari - Isojoki 1953 (ketju 2)

Lähetetty: Ke Touko 24, 2023 1:56 pm
Kirjoittaja nevatus
Ei jotenkin itsellekkään Pappi pääepäiltynä maistu. Mutta oliko kellään siis tietoa tästä avunhuutojen kuulijasta. Koska aikataulut tosiaan ei natsaa. Kyllikki on jotain tehnyt puoli tuntia ennen kuin on huutanut apua.

Ja vielä pappia sotken sen verran, että ei se varmaan enää nykyään Merikarvialla niin helppoa olisi ollut Kyllikin kanssa päästä tekemisiin. Eli papin olisi pitäny tulla isojoelle. Ja eikös pappi ollut muutenkin kyttäillyt ihan ulkotiloissa naisia. Joten ei tuokaan oikein päde että miksi olisi siellä ollut kun sisälläkin olisi voinut tavata.

Mitä sukalla oli yritetty lavastaa?

Re: Kyllikki Saari - Isojoki 1953 (ketju 2)

Lähetetty: To Touko 25, 2023 2:11 pm
Kirjoittaja Voimamies lahest
Hukassa on edelleen kello, punainen itse tehty lompakko sekä virsi kirja.

Re: Kyllikki Saari - Isojoki 1953 (ketju 2)

Lähetetty: Pe Touko 26, 2023 12:11 pm
Kirjoittaja Renault
^^ Eikös siitä sukasta Kyllikin kengässä oltu leikattu terä pois? On kai se varmaan ollut yleisessä tiedossa kylillä, että pastori Kanervolta puuttui osa jalkaterästä sen puimakoneonnettomuuden johdosta... Vai onko ollut tiedossa, tätä en tietysti osaa sanoa varmasti?

Re: Kyllikki Saari - Isojoki 1953 (ketju 2)

Lähetetty: La Touko 27, 2023 9:08 pm
Kirjoittaja Vareksenpoikanen
Voimamies lahest kirjoitti: To Touko 25, 2023 2:11 pm Hukassa on edelleen kello, punainen itse tehty lompakko sekä virsi kirja.
Jos tavarat on maastossa ja jos lompakossa on ollut kolikoita, vetoketju tai metallinen nappi niin ne löytyisivät takuuvarmasti nykyisillä metallinpaljastimilla.

Lähdetäänkö porukalla etsimään?
Laaja alue ja joka kohta pitäisi käydä huolellisesti?
Olisko niiden löytymisestä hyötyä tutkintaan?

Re: Kyllikki Saari - Isojoki 1953 (ketju 2)

Lähetetty: Su Touko 28, 2023 8:51 am
Kirjoittaja Stobbart
Vareksenpoikanen kirjoitti: La Touko 27, 2023 9:08 pm

Kyllähän kello tai lompakko olisi mielenkiintoista löytää, mutta mitäpä se lopulta auttaisi syyllisyyskysymyksen osalta, siis enempää kuin esimerkiksi jo löydetty pyörä. Jos kello löytyisi Lellulaaksosta, niin sehän vain kertoisi että syyllinen on heittänyt sen samaan silmäkkeeseen pyörän kanssa. Jos taas löytyisivät muualta maastosta, niin vaikea nähdä että sekään sen enempää enää viittaisi kehenkään.

Kyllikin löytöpaikka jo viittaa monella tapaa hyvin vahvasti ojankaivajiin. Pyöränlöytöpaikkaa lähin talo taas on, yllätys yllätys, Hakaloiden talo, ja pyörän löysi Hakaloiden naapuri. Jos kateissa olleita tavaroita olisi löydetty Vihtorin kotitalon vintiltä, niin se olisi toki ollut aihetodisteena vielä omaa luokkaansa, mutta talo poltettiin joskus 2015-2016, niin emme saa koskaan tietää. On tapaukseen pitkään perehtyneitä, jotka tällaista ajatusta elättelivät talon vielä ollessa pystyssä. En tiedä, tekikö poliisi aikanaan jonkinlaista kotietsintää Vihtorin kotiin, kun mies oli pidätettynä. Poliisin aineistosta ei taida viitteitä tällaisesta löytyä.

Oli miten oli, itse olen lähes varma että Arvo Hakala on nuo tavarat aikanaan hävittänyt vuorenvarmalla tavalla, eli kello on esim. jossain järvenpohjassa josta se ei ole enää mitenkään löydettävissä. Arvo teki monelta osin niin huolellista työtä, niin on minusta päivänselvää, että hän on nuo etsityt tavarat aikoja sitten ymmärtänyt hävittää. Kun niistä on lehdissä kirjoiteltu, niin totta kai hän on hölmöltä Vihtorilta kysynyt missä tämä niitä säilöö, jos on säilönyt.

Re: Kyllikki Saari - Isojoki 1953 (ketju 2)

Lähetetty: Ti Kesä 06, 2023 1:34 pm
Kirjoittaja VUSZATN9
Hei kaikki !

Tämä on selvinnyt. Tai siis ainakin kaikille bayesin logiikkaa ymmärtäville. Avaintodiste on tietenkin papin amputoidun jalan sukka. Urpoja poliiseja vain käy sääliksi. Hercule Poirot olisi selvittänyt normaalissa tunnin jaksossa tämän. Keskisarjalla meni vähän kauemmin.

Re: Kyllikki Saari - Isojoki 1953 (ketju 2)

Lähetetty: Ti Kesä 06, 2023 11:33 pm
Kirjoittaja Renault
VUSZATN9 kirjoitti: Ti Kesä 06, 2023 1:34 pm Hei kaikki !

Tämä on selvinnyt. Tai siis ainakin kaikille bayesin logiikkaa ymmärtäville. Avaintodiste on tietenkin papin amputoidun jalan sukka. Urpoja poliiseja vain käy sääliksi. Hercule Poirot olisi selvittänyt normaalissa tunnin jaksossa tämän. Keskisarjalla meni vähän kauemmin.
Mutta jos se onkin lavastus...?!

Re: Kyllikki Saari - Isojoki 1953 (ketju 2)

Lähetetty: Ke Kesä 07, 2023 12:03 am
Kirjoittaja Murheli
Keskisarjan johtopäätökset olivat kyllä aika heikot. Kirjan ainoa ansio oli ajankuvan ja kyläyhteisön kuvaaamisessa. Ja nyt kun tarkemmin, niin se on pitkälti hänen muissakin kirjoissaan

Re: Kyllikki Saari - Isojoki 1953 (ketju 2)

Lähetetty: Ke Kesä 07, 2023 3:06 pm
Kirjoittaja VUSZATN9
Renault kirjoitti: Ti Kesä 06, 2023 11:33 pm
VUSZATN9 kirjoitti: Ti Kesä 06, 2023 1:34 pm Hei kaikki !

Tämä on selvinnyt. Tai siis ainakin kaikille bayesin logiikkaa ymmärtäville. Avaintodiste on tietenkin papin amputoidun jalan sukka. Urpoja poliiseja vain käy sääliksi. Hercule Poirot olisi selvittänyt normaalissa tunnin jaksossa tämän. Keskisarjalla meni vähän kauemmin.
Mutta jos se onkin lavastus...?!
Tunnetaan lukuisia tapauksia jossa seksuaalirikollinen on tappanut uhrinsa. Pappi on todennäköinen murhaaja koska liittyy uhriin jo ennen murhaa. Muut epäillyt eivät liity Kyllikkiin ennen murhaa. Amputoidun jalan sukka sinetöi tapauksen riittävällä todennäköisyydellä. Väärä valehdeltu alibi on myös yleinen syy siihen että rikokset eivät selviä, poliisit lopettavat tutkinnan liian helposti. Pappihan valehteli ettei hänellä ollut autoa käytössä vaikka olikin. Lavastuksesta totean, että on olemassa teorioita että koko maailmankaikkeus on lavastusta. Esimerkiksi jos keitätte kahvia ja laitatte erimäärän poroja ja kahvi maistuu silti saman vahvuiselta, voidaan epäillä tätä lavastusta.