Mariackan koottuja kirjoituksia:
1. (Olen kyllä katsellut jalkapallo-otteluja ja nähnyt kuinka joku käpertyy kentälle kuin tajuton.)
- Kerrotko lisää? Sinulla on todella mielenkiintoisia näkemyksiä tajuttomuudesta.
2. Ja niin: Mikä oli minun määritelmäni tajuttomuudesta?
3. Höpö höpö. Jokainen vähänkin aivovammojen fysiologiaa ymmärtävä tajuaa, että Hirvensalo esitti
pitkän tajuttomuuden mahdottomuuden ja teki ainoastaan jälkimmäisen (näyttelyn) mahdolliseksi.
4. Hypnoosilla on etunsa, ja se on joissain tapauksissa toimiva keino, mutta NG ei ollut hypnoosissa sekuntiakaan. Ts. yhtään sen pidempään kuin tajuttomana.
5. Jos asiantuntijalääkäri kertoo, että kun potilas sairaalaan tuotaessa on (vielä) tajunnantasoltaan alentunut, sen pitää merkitä syvää tajuttomuutta kymmenen tuntia aiemmin. Syvästä tajuttomuudesta ei löytynyt mitään merkkiä, silloin eikä myöhemmin. Ei myöskään sitä selittävää traumaa.
6. Hirvensalo puhuu tajuttomuuden poikkeuksellisesta kestosta, siis että NG olisi ollut tajunnaltaan alentunut vielä 10 tuntia tapahtuman jälkeen, kuten oikeudessa väitettiin. Koska NG:n vointi ei sairaalassa edennyt tajuttomuuteen saakka, pelkkä tajunnan alenema (pinnallinen tajuttomuus) oli siis toipumista vakavammasta tajuttomuuden asteesta eikä siihen vajoamista. Pinnallinen tajuttomuus (alentunut tajunnantaso jne. ihan lainausfriikkien iloksi) ei kestä kymmentä tuntia, vaan menee ohi aiemmin.
7. Wikipedian käsitys tajuttomuudesta. TAJUTTOMUUS: "..... Tajuton potilas kuuluu aina sairaalahoitoon, jossa tajuttomuuden syy pyritään selvittämään ja hoitamaan. Maassa makaavaa ihmistä on pidettävä aina tajuttomana ja tilanne tutkittava. Puhuttelulla ja koskettamalla selvitellään, onko henkilö heräteltävissä. Herättelyyn reagoimaton ihminen on tajuton ..... "
Mariacka: "Ei ollut tajuton, vaan teeskenteli sekavaa, näinhän Hirvensalokin epäili. Mutta jos oli alentuneessa tajunnan tilassa (tajuttomuuden aste), kuten sinä annat ymmärtää, se olisi ollut jatkumoa syvälle tajuttomuustilalle, josta hän oli vasta toipumassa ollen pinnallisesti tajuton (tai pinnallisesti tajuissaan, kummin vain,
joka tapauksessa vielä tajuttomuustilassa ilman että olisi ollut täysin tajuissaan välillä).
Tajuttomuus ei ole on-off-tila, vaan sen syvyys vaihtelee. Kuten Hirvensalo sanoi, Gustafssonin oletettu "alentunut tajunnantaso" sairaalaan tullessa oli mahdollinen vain, mikäli hän olisi ollut kymmenen tuntia aiemmin syvästi tajuton. Ja siinä oli se ristiriita: Syvä tajuttomuus kaukana korvessa olisi ollut kohtalokas, ja vähintäänkin siitä (tässä tapauksessa sen aiheuttaneesta vammasta) olisi jäänyt elinikäinen arpi aivoihin.
8. Ohjeen ja hyvän käytännön mukaisesti (en tiedä ovatko nämä vapaassa internetissä) neurologisen aivovauriopotilaan diagnoosi ristiriitaisessa tapauksessa merkitään aina vaikeimman oireen mukaan, vaikkei sitä puoltaisi kuin yksi ainoa löydös.
Siinäpä asiantuntijan lausuntoja! Useimmat meistä eivät ole asiantuntijoita näissä kysymyksissä.
