Sivu 808/988
Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022
Lähetetty: Ti Marras 14, 2023 6:54 pm
Kirjoittaja viivahattu
Verinuoli kirjoitti: Ti Marras 14, 2023 4:40 pm
Olet merkittävästi erimieltä kuin poliisi! Heidän mielestään pelkkä mahdollisuus riittää tutkintanimikkeen muuttamiseen.
"Tapaus olisi vanhentunut 20 vuodessa eli nyt lokakuussa, jos sitä olisi tutkittu tappona. Tutkinta vaihdettiin murhatutkinnaksi.
" On mahdollista, että teko on ollut julma tai raaka tai siinä on suunnitelmallisuutta, Tuominen perustelee murhatutkintaa"
https://yle.fi/a/3-11001444
Oletko yksinkertainen, vai esitätkö vain olevasi? Tässä tapauksessa on alusta asti ollut paljonkin syitä epäillä, että kyse oli henkirikoksesta. Valvontakameranauhoja, silminnäkijähavaintoja, vaikka sun mitä. Tappotutkintojen muuttaminen murhatutkinnoiksi, kun rikoksesta alkaa tulla se 20 vuotta täyteen, on muodollisuus, jolla pidetään hengissä sellaisten tapausten tutkiminen, joiden selviämisen mahdollisuuteen poliisi vielä uskoo. Esimerkiksi Nokialla surmatun Markku Mallatin tapon tutkintaa ei muutettu murhatutkinnaksi 20 vuoden jälkeen, ilmeisesti siksi että poliisilla ei ollut mitään vihjeitä eikä tutkintalinjoja, joita ei olisi jo käyty loppuun, eikä uusia ollut ilmaantunut pitkään aikaan. Lisäksi Mallatin ruumis löytyi pian rikoksen jälkeen ja siitä kaiketi pystyttiin melkoisella varmuudella päättelemään, että rikos ei ole surmaamistavan erityisen raakuuden tai julmuuden perusteella ollut murha, vaan nimenomaan tappo.
Rasmus Takaluoma lähti ravintolasta ja katosi kuin pieru Saharaan, kunnes hänet melkein vuotta myöhemmin löydettiin jokirannan maastosta. Poliisi on todennut, että ei ole syytä epäillä rikosta. Ja täällä eräät vaativat meitä tapaturmaan tai itsemurhaan uskovia vielä perustelemaan kantaamme yhtään sen enempää, mutta sitten jotkut satuilut huumemafiasalaliitoista joissa on mukana suunnilleen puoli Lapuaa menevät ihan sukkana läpi koska ne ovat "mahdollisia", ei ristusnotta mää vaan sanon.
Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022
Lähetetty: Ti Marras 14, 2023 7:08 pm
Kirjoittaja mmpts
Täytyy myöntää että ihan jokaista sivua enkä viestiä ole aiheesta lukenut, vaikka ketjua olenkin ahkerasti seurannut. Onko täälä käyty keskustelua siitä, missä kunnossa jäänteet löydettäessä olivat? Jos jonkinmoista huhua on täälä lakeuksilla liikkunut.
Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022
Lähetetty: Ti Marras 14, 2023 7:14 pm
Kirjoittaja Etsivä Shitlock
mmpts kirjoitti: Ti Marras 14, 2023 7:08 pm
Täytyy myöntää että ihan jokaista sivua enkä viestiä ole aiheesta lukenut, vaikka ketjua olenkin ahkerasti seurannut. Onko täälä käyty keskustelua siitä, missä kunnossa jäänteet löydettäessä olivat? Jos jonkinmoista huhua on täälä lakeuksilla liikkunut.
Tervetuloa palstalle!!
Ei ole jäänteiden kunnosta kovastikaan keskusteltu. Kaikilla lienee käsitys, että aika huonossa kunnossa on ollut. Enempi ehkä mietitty, onko mitään tavaroita ollut taskussa.
Täsmääkö tuo löytöpaikka minkä AK-10 kuvaillut siihen mitä siellä puhutaan? Mitä huhuja jäänteiden kunnosta on liikkunut?
Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022
Lähetetty: Ti Marras 14, 2023 8:24 pm
Kirjoittaja Monster
Ruumiin löytöpaikka täytyy ilmeisesti mainita joka sivulla vähintään kertaalleen, vaikka tuskinpa sekään riittää.
Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022
Lähetetty: Ti Marras 14, 2023 8:27 pm
Kirjoittaja Monster
Allan Kurma kirjoitti: Ti Marras 14, 2023 4:46 pm
Tirehtoori kirjoitti: Ti Marras 14, 2023 4:27 pm
Paikka mistä löytyi oli aiemmin tuluvavesien alla. Niin keväällä ku syksylläki. Vesi oli ollu palio piremmällä pellolla mistä löytö tehtihi.
Täällä vaan ei tunnu menevän jakeluun tämä. Yritetään saada tästä nyt ihan muuta kuin oikeasti on. Jokeen on tipahtanut ja tulvat vedet kuljettaneet mukanaan. Ei ole rakettitiedettä tämä.
Tämähän on verrattavissa Jehovan todistajien kanssa väittelyyn uskonasioista. Aivan turhaa.
Mikään määrä rautalankaa ei riitä, eikä tule riittämään.
Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022
Lähetetty: Ti Marras 14, 2023 8:27 pm
Kirjoittaja Etsivä Shitlock
Monster kirjoitti: Ti Marras 14, 2023 8:24 pm
Ruumiin löytöpaikka täytyy ilmeisesti mainita joka sivulla vähintään kertaalleen, vaikka tuskinpa sekään riittää.
Lehdissä ollut, että Ämpin sillan lähellä ja AK-10 kertonut paikan tarkemmin.
Laitetaanko todellinen paikka puoliväliin?
Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022
Lähetetty: Ti Marras 14, 2023 8:32 pm
Kirjoittaja Monster
Etsivä Shitlock kirjoitti: Ti Marras 14, 2023 8:27 pm
Monster kirjoitti: Ti Marras 14, 2023 8:24 pm
Ruumiin löytöpaikka täytyy ilmeisesti mainita joka sivulla vähintään kertaalleen, vaikka tuskinpa sekään riittää.
Lehdissä ollut, että Ämpin sillan lähellä ja AK-10 kertonut paikan tarkemmin.
Laitetaanko todellinen paikka puoliväliin?
Tarkka paikka on kerrottu ketjussa useaan otteeseen. Ämpiltä nelisen kilometriä alavirtaan.
Lehdissä voi lukea mitä tahansa.
Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022
Lähetetty: Ti Marras 14, 2023 9:08 pm
Kirjoittaja Etsivä Shitlock
Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022
Lähetetty: Ti Marras 14, 2023 9:20 pm
Kirjoittaja Molo
Sitä vaan kun kirjoittelin noita ja muutama muu
ajattelin että varmasti hyppää ”tietyt” takajaloilleen tietyistä asioista joita taas nostettiin esiin niin kävi eikä aikaakaan. Samaa kaavaa menee kuin on mennyt.
Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022
Lähetetty: Ti Marras 14, 2023 10:15 pm
Kirjoittaja Verinuoli
viivahattu kirjoitti: Ma Marras 13, 2023 7:33 pm
Verinuoli kirjoitti: Ma Marras 13, 2023 7:21 pm
Ensinnäkin sinulla ei tietoa mistä Rasmus on löytynyt ja vielä vähemmän siitä että ylipäätään tulvavesi olisi hänet voinut löytöpaikkaansa kuljettaa. Mahdollisten tönäisyjen töytäisyjen yms. tapahtumakulkuihin olisi teletiedot saattanut antaa jeesiä..
Nämä asiat on helvetin helppo päätellä siitä, mitä hänen löytöpaikastaan ja löytymisestään on julkisuuteen kerrottu ja siitä, että tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta. Mutta jos on itsensä suggeroinut sellaiseen tilaan, että Rasmus Takaluoman TÄYTYI kuolla ties minkä mystisen salaseuran murhaamana, niin sitten tietenkään ilmiselväkään näyttö päinvastaisesta ei ikinä tule todistamaan mitään.
Suomessa ei viranomaisilla ole ainakaan vielä onneksi oikeutta mennä ronkkimaan teletietoja vain sillä perusteella, että jostakusta tuntuu, että rikos olisi voinut tapahtua.
Eli sinulla ei ole tietoa mistä Rasmus on löytynyt. Eikä myöskään siitä että poliisi voi muuttaa tutkintanimikettä sen johdosta että mahdollisesti jotain on tapahtunut ja sitä kautta melko helposti saada epäilemiensä ihmisten teletiedot (jopa puhelimen kuuntelu oikeuden) ilman että ketään varsinaisesti syytettäisiin mistään.
Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022
Lähetetty: Ti Marras 14, 2023 10:32 pm
Kirjoittaja viivahattu
Verinuoli kirjoitti: Ti Marras 14, 2023 10:15 pm
Eli sinulla ei ole tietoa mistä Rasmus on löytynyt. Eikä myöskään siitä että poliisi voi muuttaa tutkintanimikettä sen johdosta että mahdollisesti jotain on tapahtunut ja sitä kautta melko helposti saada epäilemiensä ihmisten teletiedot (jopa puhelimen kuuntelu oikeuden) ilman että ketään varsinaisesti syytettäisiin mistään.
Kysyn uudestaan: oletko yksinkertainen vai esitätkö vain olevasi? Kyllä minä tiedän, että poliisi voi muuttaa tutkintanimikettä. Minä jo jumalauta selitinkin sinulle, miksi tutkintanimikkeen muuttaminen taposta murhaksi käytännössä aina tapahtuu: alun pitäenkin henkirikoksena tutkitun tapauksen selviämistä pidetään vielä mahdollisena, mutta tapon syyteoikeuden raja alkaa tulla vastaan.
Sen sijaan kadonneen henkilön tapausta ei muuteta henkirikostutkinnaksi vain sen takia, että jonkun minfon propellihatun mielestä kyseessä on pakko olla henkirikos. Eihän tästä kauankaan ole, kun poliisi alkoi yhtäkkiä tutkia reilun vuosikymmenen takaista, alun perin onnettomuutena pidettyä hukkumista Keuruulla henkirikoksena - mutta se vaati sitä, että jostain ilmaantui yllättäen NÄYTTÖÄ, että kyseessä olikin henkirikos. Todennäköisesti joku alkoi syystä tai toisesta livertää pysyteltyään kauan hiljaa.
Kysyn vielä kerran: mikä on se näyttö, jonka perusteella Rasmus Takaluoma kuoli henkirikoksen seurauksena? En edelleenkään kelpuuta sitä, että jos kaikkien Etelä-Pohjanmaan asukkaiden teletiedot tongittaisiin, niin jotain näyttöä saattaisi löytyä. En kelpuuta myöskään sitä, että poliisit ovat niin kerta kaikkisen idiootteja, etteivät osaa ruumiin löytöpaikan perusteella päätellä, ettei tulvavesi ole voinut kuljettaa ruumista sinne, vaikka yksi käyttäjä minfolla on sanonut, että näin on, ja toinen käyttäjä on tämän perusteella fantasioinut jonkun kartan.
Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022
Lähetetty: Ti Marras 14, 2023 10:42 pm
Kirjoittaja Verinuoli
Monster kirjoitti: Ti Marras 14, 2023 8:32 pm
Etsivä Shitlock kirjoitti: Ti Marras 14, 2023 8:27 pm
Monster kirjoitti: Ti Marras 14, 2023 8:24 pm
Ruumiin löytöpaikka täytyy ilmeisesti mainita joka sivulla vähintään kertaalleen, vaikka tuskinpa sekään riittää.
Lehdissä ollut, että Ämpin sillan lähellä ja AK-10 kertonut paikan tarkemmin.
Laitetaanko todellinen paikka puoliväliin?
Tarkka paikka on kerrottu ketjussa useaan otteeseen. Ämpiltä nelisen kilometriä alavirtaan.
Lehdissä voi lukea mitä tahansa.
Olet yllättäen tässä erimieltä KRP:n kanssa? Heidän tätä asiaa hoitava tutkinnan johtaja on kertonut että löytöpaikan lähin silta on ämpinsilta..?
Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022
Lähetetty: Ti Marras 14, 2023 10:50 pm
Kirjoittaja Etsivä Shitlock
viivahattu kirjoitti: Ti Marras 14, 2023 10:32 pm
Verinuoli kirjoitti: Ti Marras 14, 2023 10:15 pm
Eli sinulla ei ole tietoa mistä Rasmus on löytynyt. Eikä myöskään siitä että poliisi voi muuttaa tutkintanimikettä sen johdosta että mahdollisesti jotain on tapahtunut ja sitä kautta melko helposti saada epäilemiensä ihmisten teletiedot (jopa puhelimen kuuntelu oikeuden) ilman että ketään varsinaisesti syytettäisiin mistään.
Kysyn uudestaan: oletko yksinkertainen vai esitätkö vain olevasi? Kyllä minä tiedän, että poliisi voi muuttaa tutkintanimikettä. Minä jo jumalauta selitinkin sinulle, miksi tutkintanimikkeen muuttaminen taposta murhaksi käytännössä aina tapahtuu: alun pitäenkin henkirikoksena tutkitun tapauksen selviämistä pidetään vielä mahdollisena, mutta tapon syyteoikeuden raja alkaa tulla vastaan.
Sen sijaan kadonneen henkilön tapausta ei muuteta henkirikostutkinnaksi vain sen takia, että jonkun minfon propellihatun mielestä kyseessä on pakko olla henkirikos. Eihän tästä kauankaan ole, kun poliisi alkoi yhtäkkiä tutkia reilun vuosikymmenen takaista, alun perin onnettomuutena pidettyä hukkumista Keuruulla henkirikoksena - mutta se vaati sitä, että jostain ilmaantui yllättäen NÄYTTÖÄ, että kyseessä olikin henkirikos. Todennäköisesti joku alkoi syystä tai toisesta livertää pysyteltyään kauan hiljaa.
Kysyn vielä kerran: mikä on se näyttö, jonka perusteella Rasmus Takaluoma kuoli henkirikoksen seurauksena? En edelleenkään kelpuuta sitä, että jos kaikkien Etelä-Pohjanmaan asukkaiden teletiedot tongittaisiin, niin jotain näyttöä saattaisi löytyä. En kelpuuta myöskään sitä, että poliisit ovat niin kerta kaikkisen idiootteja, etteivät osaa ruumiin löytöpaikan perusteella päätellä, ettei tulvavesi ole voinut kuljettaa ruumista sinne, vaikka yksi käyttäjä minfolla on sanonut, että näin on, ja toinen käyttäjä on tämän perusteella fantasioinut jonkun kartan.
Ei jutun muuttamiseen henkirikostutkinnaksi vaadita muuta kuin tutkinnanjohtajan päätös ja se voi perustua ihan tutkinnanjohtajan mutuun. Ja pitää muistaa, että tutkintanimikkeen muutos ei tarkoita että joku kiikutettaisiin vankilaan siitä paikasta tai oikeuteenkaan.
Itse olet noita tulvavesiasioita heitellyt aiemmin, niin voisitko selventää niitä hieman???
Etsivä Shitlock kirjoitti: Ma Marras 13, 2023 9:22 pm
viivahattu kirjoitti: Ma Marras 13, 2023 9:02 pm
Uskotko sinä ihan tosissasi, että jos Rasmus Takaluoma olisi löytynyt jostain pellolta paikasta, johon tulvavesi ei ole voinut häntä kuljettaa, saati että jos olisi syytä epäillä, että hän ei ole esimerkiksi vielä toukokuussa niillä sijoillaan ollut, niin poliisi vain toteaisi, että ei ole syytä epäillä rikosta? Hän on todennäköisimmin ollut jonkin verran syrjässä joen pääuomasta, jossain sen vuoden
kevättulvan maksimin tienoilla. Rantapusikossa, tai mahdollisesti pellolta
laskevan ojan uomassa, johon tulviva vesi on hänet työntänyt. Ojan uomia pitkinhän tulvavesi työntyy pidemmälle, joten hän on voinut olla yksinkertaisesti sen verran kaukana joen pääuomasta, että ei ole koiran nenään haissut mm. pelloille ajetun lietelannoitteen katkun seasta.
Osaisitko merkata karttaan;
-löytöpaikan?
-laskevan ojan uoman?
-kevättulvan maksimin?
Ruvetaan sitten spekuleeraamaan näillä.
Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022
Lähetetty: Ti Marras 14, 2023 10:51 pm
Kirjoittaja Monster
Verinuoli kirjoitti: Ti Marras 14, 2023 10:42 pm
Monster kirjoitti: Ti Marras 14, 2023 8:32 pm
Etsivä Shitlock kirjoitti: Ti Marras 14, 2023 8:27 pm
Lehdissä ollut, että Ämpin sillan lähellä ja AK-10 kertonut paikan tarkemmin.
Laitetaanko todellinen paikka puoliväliin?
Tarkka paikka on kerrottu ketjussa useaan otteeseen. Ämpiltä nelisen kilometriä alavirtaan.
Lehdissä voi lukea mitä tahansa.
Olet yllättäen tässä erimieltä KRP:n kanssa? Heidän tätä asiaa hoitava tutkinnan johtaja on kertonut että löytöpaikan lähin silta on ämpinsilta..?
Vähemmän yllättäen et laittanut linkkiä missä tutkinnanjohtaja näin kertoo. Toisaalta, Ämppi saattaa ollakin lähin silta löytöpaikasta, sikäli kun sillä nyt on yhtään mitään merkitystä asiassa.
Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022
Lähetetty: Ti Marras 14, 2023 10:53 pm
Kirjoittaja Monster
Etsivä Shitlock kirjoitti: Ti Marras 14, 2023 10:50 pm
Osaisitko merkata karttaan;
-löytöpaikan?
-laskevan ojan uoman?
-kevättulvan maksimin?
Ruvetaan sitten spekuleeraamaan näillä.
Nuokin kaikki löytyy jo ketjusta, useampaankin kertaan.