Sivu 82/200
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Pe Elo 01, 2014 4:46 pm
Kirjoittaja Armas Onni
Tärkeintä on saada murhaaja tuomittua elinkautiseen. Murhaaja on tiedossa, mutta siitä huolimatta monet eivät ilmiselvää asiaa hyväksy. Lahden muiston kannalta on häpeällistä juonia yksiä ja toisia temppuja ilmiselvän syyllisen vapauttamiseksi...
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Pe Elo 01, 2014 4:57 pm
Kirjoittaja peltirumpu
sisotalo kirjoitti:Kunnioitus on ollut molemman puolista, nyt puhutaan eri kieltä. Siirrä henkilökohtaiset arviot lautamiehiin, muuten tulee banni. Minulla on tärkeää vain se, että Anneli vapautetaan joulukuussa. Siihen tarvitaan argumentit, jotka kohta kohdalta torjuvat syyttäjän väitteet. Siitä, että katkeroitunut Anneli etsii murhaaja naapureistaan ja syyttää tutkimusjohtajaa, ei ole oikeudessa apua. Ainoa tie Annelin vapauttamiseen kulkee olemassa olevien laitosten ja niissä toimivien ihmisten kautta.
Poliisin johdon Joutsenlahden vainoaminen on väärin. Toisaalta Annelin hyökkäys tutkijoiden kimppuun veti vesiperän. Ei virallista päätöstä voida noin vain kieltää. Tutkittu mitä tutkittu, sääntöjen puitteissa. Sääntöjen ulkopuolella on se, että Annelilla on kelvoton puolustaja.
Yritän hankkia päätöksen, jossa tutkijoiden toimet vahvistetaan.
Pyydän anteeksi henkilöarviota. Tarkoitus ei ollut niin paha, kuin mitä tuosta voisi päätellä. Näkisin tämän siten, ettei täällä kannattaisi hirveästi käyttää energiaa puolustuksen haukkumiseen. Manner on linjansa valinnut ja Anneli sen hyväksynyt. Näillä mennään, vaikkei se kaikkia miellyttäisikään. Mielestäni nyt kannattaisi nostaa keskusteluun puolustusta auttavia teemoja, joista yksi tärkeimmistä on tämä uusi epäilty. Se on se ase, mitä voisi oikeudessa käyttää ja tuoda esille se tosiasia, että varteenotettava epäillys Annelin syyllisyydestä on myös poliisilla.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Pe Elo 01, 2014 5:25 pm
Kirjoittaja peltirumpu
Kuolemannaakka kirjoitti:Siinä mielessä olen sisotalon kanssa samaa mieltä, ettei sekä Lehto että Auer itse puhu asioista, jotka ovat ratkaisevia. He eivät kumpikaan näytä edelleenkään tajuavan esim häke-nauhan merkitystä syyttömyyden todistelussa. He eivät painota sitä, ettei Auer VOI olla surmaaja, vaan operoivat samalla "tunnetasolla" kuin syyttäjä. Yritetään vedota tunteisiin, ja kuinka tässä nyt vain ajopuuna ajelehditaan poliisien armoilla.
Poliisien laittomuudet toki pitää tuoda julki, mutta ensisijaista olisi keskittyä oikeaan tekniseen faktatietoon. Jutusta ei saisi leipoa mitään mielipidekysymystä, jossa eri tahot mutuilevat, että vaikuttaako se nyt syylliseltä vai ei. Tottakai tällä voidaan saada EPÄILY, ja ehkä vapauttava tuomiokin, mutta se ei puhdista auerin mainetta, eikä saa ketään tajuamaan, miksei hän voi syyllinen olla.
Mielestäni vapauttavaan tuomioon pitää pyrkiä kaikin mahdollisin keinoin. Jos Anneli nyt tuomitaan, ei poliisi tutki sen jälkeen edes todennäköisiä epäiltyjä. Sen mielestä asia on silloin loppuun käsitelty. Toki on niin, että noihin poliisin rikkeisiin ei nyt kannata älyttömästi panostaa. Kunhan nyt tuodaan yleiseen tietoisuuteen. Niihin voi palata myöhemmin, jos sellaiseen on vielä tarvetta.
Mitä tulee median käyttöön, niin ei pidä unohtaa, että poliisi ja syyttäjä ovat käyttäneet mediaa alusta alkaen mielipidemuokkaukseen ja tämä näkyy kyllä voimakkaasti täälläkin. Ja uskallan väittää, että se vaikuttaa vahvasti myös tuomareihin ja sitä kautta tuomioihin. Pitäisi aina pyrkiä pelaamaan samoilla säännöillä kuin vastapuolikin.
Kuolemannaakka kirjoitti:
Auer epäilee eniten jo murhaa seuranneena päivänä päiväksi pidätettyä "fileerausveitsimiestä", jota palstalla ei ole käsitelty lainkaan. Hän oli se auton omistaja, jonka pakettiauton takaoven sisältä löytyi verta (josta ei saatu dna:ta), ja jolta myös tavattiin hallusta fileerausveitsi, kotoa kommandopipo, retkikirveskin ja vielä mustat näppylähanskatkin=)) Eli koko arsenaali olisi ollut tuplana... Mies oli sekavassa tilassa viillellyt itseäänkin veitsellä ja siis kuljettanut veistä mukanaan.
Mielestäni tyyppi ei istu Auerin kuvaamaan pönäkkään olemukseen, mutta tämmöinen äkkihavainto ei tietenkään ole tarkka ja pönäkkyys voi tulla vaatetuksestakin. Muuten periaatteessa tuntomerkit sopivat, ja jonkinlainen motiivikin voisi olla. Tarina on kuitenkin (sikäli kun tiedän), jotenkin heikompi kuin "Koiviston huppumiehellä", vaikka "luonnetta" murhaan kyllä saattaisi löytyä. Ja mitään väitettyäkään tunnustusta ei löydy, eikä varmaankaan mitään mahdollisuutta häntä syylliseksi nyt osoittaa.
DNA:han hänetkin aikoinaan vapautti.
Ja ihmeellistä on, ettei tätäkään tapausta ole otettu uusintatutkintaan. Kun viime kesänä paljastui, että se mystinen dna olikin krp:n megaluokan möhläys, niin poliisin olisi heti pitänyt ottaa tämä potentiaalinen ehdokas uusintatutkintaan. Miksi näin ei ole tehty?
Onneksi Koivisto älysi kertoa tarinansa lehdistölle. Muuten tätäkään ei olisi koskaan tutkittu.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Pe Elo 01, 2014 5:54 pm
Kirjoittaja Sirpa
irmuska kirjoitti:Iltalehdessä
juttua radiohaastattelusta...
Auer saa tuoda voimakkaasti esiin oman viestinsä: hän on syytön oikeusmurhan uhri.
- Mä olen tämmöisen syntipukin roolin sitten ottanut. Poliisi vapautuu rikossyytteistä, syyttäjänlaitos on kerännyt sulkia hattuunsa, että homma tuli hoidettua ja saadaan tilastot taas kauniiksi, Auer sanoo haastattelussa.
Se on hyvä, ettei kukaan ole pakottanut, vaan sai valita - tätä olen pohtinut - omien sanojensa mukaan hän on
ottanut tuon roolin, ei joutunut siihen, en tiedä voidaanko silloin edes puhua oikeusmurhan uhrista?! Ja pääasia on se, että homma tuli hoidettua.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Pe Elo 01, 2014 6:16 pm
Kirjoittaja Evil Lindros
ärkeintä on saada murhaaja tuomittua elinkautiseen. Murhaaja on tiedossa, mutta siitä huolimatta monet eivät ilmiselvää asiaa hyväksy. Lahden muiston kannalta on häpeällistä juonia yksiä ja toisia temppuja ilmiselvän syyllisen vapauttamiseksi...
Ei jaksaisi tätä samaa, mutta kun se ilmiselvä syyllinen ei ilman syyttäjän ihmeellisiä, katoavia höpöhöpönauhoja sun muita voi olla syyllinen ja kun tuomion saamiseksi se syyllisyys pitäisi myös todistaa eli tuoda sinne oikeuteen ne nauhat. Ei pitäisi missään nimessä riittää pelkkä "kyllä me ollaan ihan varmoja, että sellaiset nauhat on olemassa, vaikkei niitä olla löydettykään".
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Pe Elo 01, 2014 9:38 pm
Kirjoittaja tötterö
Jukka kylmäksi & lapsien kanssa uuteen eloon.
Uusi mies & hyvät henkivakuutuskorvaukset.
A unohti vaan nuo aikasemmat seksirikokset ja näin palkinnot eli lapset vieraututetaan äidistä.
Täydellisestä rikoksesta tulikin täysin fiasko..
A ei kaipaa hetkeäkään Jukkaa tai edes minkäänsorttista ikävää miestään kohtaan ei ole.
Pelkästään siitä "hyvästä" saisi hävetä linnassa vuosia !!
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Pe Elo 01, 2014 9:47 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Näköjään tuossa areenan mp3:ssa ei ole Pekka Lehdon haastattelua lainkaan??
Sisotalon tiedostossa Lehto puhuu varmaan 10 minuuttia ensin.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Pe Elo 01, 2014 9:49 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
tötterö kirjoitti:Jukka kylmäksi & lapsien kanssa uuteen eloon.
Uusi mies & hyvät henkivakuutuskorvaukset.
A unohti vaan nuo aikasemmat seksirikokset ja näin palkinnot eli lapset vieraututetaan äidistä.
Täydellisestä rikoksesta tulikin täysin fiasko..
A ei kaipaa hetkeäkään Jukkaa tai edes minkäänsorttista ikävää miestään kohtaan ei ole.
Pelkästään siitä "hyvästä" saisi hävetä linnassa vuosia !!
Tuomion mukaan kaikki hyväksikäytöt tapahtuivat murhan jälkeen...
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Pe Elo 01, 2014 10:51 pm
Kirjoittaja peltirumpu
tötterö kirjoitti:Jukka kylmäksi & lapsien kanssa uuteen eloon.
Uusi mies & hyvät henkivakuutuskorvaukset.
A unohti vaan nuo aikasemmat seksirikokset ja näin palkinnot eli lapset vieraututetaan äidistä.
Täydellisestä rikoksesta tulikin täysin fiasko..
A ei kaipaa hetkeäkään Jukkaa tai edes minkäänsorttista ikävää miestään kohtaan ei ole.
Pelkästään siitä "hyvästä" saisi hävetä linnassa vuosia !!
Muistaakseni oli niin, että Anneli oli just ennen murhaa pienentänyt Jukan henkivakuutusta. Mitenkäs se nyt noin teki, vaikka murhaa suunnitteli?
Nuo muut jutut taitavat olla omasta päästäsi.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Pe Elo 01, 2014 11:18 pm
Kirjoittaja Armas Onni
Huppis isolla silmävälillä ja isoilla ihohuokosilla. Vedenpitävät tuntomerkit. Näin Media-Auer...
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Pe Elo 01, 2014 11:23 pm
Kirjoittaja Sirpa
Niin, isolla silmävälillä?!
Ne silmät olivat jotenkin etäällä toisistaan...
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: La Elo 02, 2014 11:50 pm
Kirjoittaja sisotalo
peltirumpu kirjoitti: Manner on linjansa valinnut ja Anneli sen hyväksynyt. Näillä mennään, vaikkei se kaikkia miellyttäisikään. Mielestäni nyt kannattaisi nostaa keskusteluun puolustusta auttavia teemoja, joista yksi tärkeimmistä on tämä uusi epäilty. Se on se ase, mitä voisi oikeudessa käyttää ja tuoda esille se tosiasia, että varteenotettava epäillys Annelin syyllisyydestä on myös poliisilla.
Manner ei ole valinnut mitään linjaa, vaan hänen käytöksensä kaikissa kolmessa oikeudenkäynnissä on haparoivaa. Joku on ajatellut, että hän tekee näin kun on "herrasmies". Kysymyksessä Annelin intressien vastainen toiminta kaikissa vaiheissa, ei tämä ole mitään haukkumista. Anneli sanoo haastattelussa, että hänen puolellaan ei ole ketään. Hän ei voi sanoa Manner.
Meidän Annelin todellisten puolustajien tehtävänä on tuoda esille kaikki ne tiedot, jotka vahvistavat Annelin asemaa tässä oikeudenkäynnissä. Tutkimusjohtaja Santaojan naapurien syytely ei auta Annelia. Tämän hetken tärkein tehtävä on Mannerin kaksoispeli paljastaminen, ehkä se antaisi Annelille voimaa vaihtaa asianajajaa.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Su Elo 03, 2014 6:00 am
Kirjoittaja Sirpa
Ei, vaan Anneli Auer sanoo haastattelussa itse ottaneensa syyllisen roolin, mitä siihen Mannerin pitäisi voida?!
Siis näin:
- Mä olen tämmöisen syntipukin roolin sitten ottanut... Auer sanoo haastattelussa.
Miksi väännät totuutta vinoon?! Tallotte vain koko ajan Anneli Auerin varpaille ymmärtämättä yhtään mitään siitä, että mitä hän tekee. Ette kunnioita hänen omaa valintaansa. Eihän tuollainen teidän toiminta ole kuin ahdistelua tässä tilanteessa.
Olette kuin susia lammasten vaatteissa.
Ja ehkä tarkoituksella edellä mainitusta syystä.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Su Elo 03, 2014 8:00 am
Kirjoittaja kaljaloota
Armas Onni kirjoitti:Huppis isolla silmävälillä ja isoilla ihohuokosilla. Vedenpitävät tuntomerkit. Näin Media-Auer...
Tanakka ainakin 180cm..
ihan vieraan näkönen mulle, kasvot peitetty, oli pimeetä, kuitenkin on ollut "lähipiiriä" rivissä.
Anneli, Anneli muista se uskottavuus, uskottavuus ja mediauskottavuus alkaa olla mennyttä kamaa

Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Su Elo 03, 2014 11:07 am
Kirjoittaja Fela Shakara
Kuuntelin uudelleen Ylen radion haastattelun.
Olisi kannattanut jättää väliin Tuomas Karemon haastattelupyyntö. Jokainen lausuttu lause on nyt suurennuslasin alla ja "väärin muistellut" asiat vahvistavat mielikuvaa siitä, että haastateltava ei aina ihan pysy totuudessa. Tarkoitan väärillä muisteluilla sitä, että samasta asiasta on puhuttu/kirjoitettu eri tavalla aiemmin. Voivat olla toki toimittajien erheitä, mutta vähän oudoksuttaa esim. puhe lapsista.
Tuomas Karemo puolestaan vaikuttaa vähän pöljältä. Sorry vaan, mutta kysymykset olisi voinut laatia paremmin ja haastatella muitakin kuin epäiltyä. Etiikan perään en vaivaudu huutelemaan. Ei kai sellaista ole enää olemassakaan.