On varmaan leuhottanut naiselle baarissa Ricks -merkkivaatteillaan ja masseillaan (IS:n jutusta katkelmia alempana). K
un ei ole sitten päässyt tämän luona pukille niin on menettänyt malttinsa.
Olisipa jäänyt kiinni kannabiksesta vaikka Singaporen lentokentällä.
Muotisuunnittelija Rick Owensin suunnittelemia vaatteita ei saa päälleen alle 100 euron.
Pelkät RO -sukat maksaa lähtöjään pari sataa euroa pari. T-paidan saattaa saada 300 eurolla.
Takit maksaa 2000 -10 000 euroa.
Aika äkkiä alkais vituttaa kun tontut kävisi keskellä yötä vaikka kuukauden ajan joka yö pöllimässä yhden parin ( vrt. South Parkin jakso jossa tontut vie Cartmanin alushousuja) Ricksin pronssinvärisiä 200 dollarin kalsareita. Sellainen tekee ison loven kukkaroon.

- RO_Bronze_216_euroa.jpg (22.99 KiB) Katsottu 2425 kertaa
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-136140
Ranskalaissivusto kertoo uutta tietoa Vastaamon tietomurrosta epäillystä
Ranskalainen uutissivusto Actu.fr kertoo, että Ranskassa otettiin perjantaina kiinni kansainvälisesti etsintäkuulutettu suomalainen epäilty kyberrikollinen. Kiinniotto tapahtui Pariisin lähellä sijaitsevassa Courbevoien kunnassa.
Ranskalaissivusto ei nimeä tekijää jutussaan, mutta kertoo, että kiinniotettu mies paljastui kotiväkivaltaepäilyn yhteydessä etsintäkuulutetuksi suomalaiseksi.
Perjantaina keskusrikospoliisi kertoi, että Ranskassa kiinni otettu epäilty on vuonna 1997 syntynyt Julius Kivimäki, joka tätä nykyä käyttää toista etunimeään Aleksanteri.
Ranskalaissivuston mukaan mies jäi kiinni sattumalta sen jälkeen, kun eräs nainen oli tehnyt aamuseitsemältä poliisille ilmoituksen mahdollisesta kotiväkivaltatapauksesta.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
https://www.is.fi/digitoday/art-2000009371180.html
Näin epäilty Vastaamo-hakkeri kirjoitti netissä hetki ennen kiinnijääntiään
Vastaamo-tietomurrosta epäillyn Julius Kivimäen nimellä on kommentoitu eri aiheita suositulla keskustelupalstalla.
Kivimäen koko nimi on Julius Aleksanteri Tomminpoika Kivimäki, mutta hän käyttää nykyään etunimenään Aleksanteria.
Redditissä Kivimäki oli kommentoinut keskustelua, jonka aloittaja kertoo olevansa etsintäkuulutettu, koska hän ei ollut noutanut määräystä astua armeijan palvelukseen. Kirjoittaja kertoo hakeneensa siirtoa palvelukseen, mutta hänen mukaansa aluetoimiston sekoilun vuoksi asiassa on nyt tehty etsintäkuulutus.
Keskusteluun on osallistunut useita eri käyttäjiä. Kivimäki kommentoi olevansa niin ikään etsintäkuulutettu.
– Sama homma. Perustetaanko jonkinlainen kerho? Etsintäkuulutettujen tukijärjestö?
Hieman myöhemmin Kivimäki jatkoi keskustelua vastaamalla kommentoijalle, joka väitti tulleensa etsintäkuulutetuksi karattuaan varusmiespalveluksesta ulkomaille, ja jäätyään Suomeen tullessa kiinni lentokentällä.
Kivimäki kertoi kokeneensa ”suunnilleen saman”, paitsi että Suomeen laskeuduttuaan hän toteaa jääneensä kiinni huumeiden hallussapidosta.
– Jäin lentokentällä kiinni kun vaihteeksi lensin Suomeen Schengen-alueen ulkopuolelta. Matkalaukussa oli parikymmentä grammaa kannabista jota en ollut kerennyt poltella lentokentällä lähtömaassa, joten pääsin onneksi vapaaksi 72h kuluessa.
Kivimäen mukaan hän joutui kiinnioton jälkeen kuljetetuksi takaisin varuskuntaan.
– Olihan se aika hassua lampsia armeijan ruokalaan full-rickeissä kun kaikki muut ympäristössä oli univormuissa, muuten aikaa tuli käyttää homeisessa parakissa läppärillä istuen.
”Full Rick” -toteamuksella viitataan yleensä henkilöön, joka on pukeutunut tunnetun muotisuunnittelija Rick Owensin vaatteisiin.

- Rick_Owens_takki.jpg (48.38 KiB) Katsottu 2433 kertaa
damfin kirjoitti: La Helmi 04, 2023 9:35 am
Ymmärrän kyllä että vaikka syyllinen olisikin ja kaikki todisteet viittaisivat syyllisyyteensä niin tuollaista tekoa tuon oloinen nössö ei halua myöntää vaan yrittää varmasti vielä tuomittunakin väittää että "en se minä ollut" koska viimeistään suomessa vankilaan joutuessaan iskee vastaan se karu todellisuus siitä että siellä samassa vankilassa saattaa istua heikkohermoisia korstoja joiden henkilökohtaisia ja mahdollisesti jopa noloja tietoja on ollut mukana tuossa tietovuodossa.
Veikkaan kyllä että noita heikkohermoisia korstoja Vastaamo-kytköksillä voisi hyvin löytyä vankiloista.
Realiteetit iskee ihan varmasti viimeistään siellä kiven sisässä kasvoille.
Kun on tuollainen vieläpä nätti ja hoikka vaalea poitsu niin pääsee varmaan monet kerrat kelaamaan päässään Hassisen Koneen Oikeus on voittanut taas -kappaleen alkuperäistä sensuroimatonta versiota.
https://www.youtube.com/watch?v=Vb6aR8oWYhw
Hän ei kestä ilman naista hän raiskaa vaan
Hänet tuomitaan ja viedään vankilaan
Alla vartijan silmien kiimaisten
Hän rasvaa peräaukkoaan, todetaan
Oikeus on voittanut taas
Ei taida pronssinväriset 'Ricksit' silloin paljoa auttaa kun 'vankilalain kourat' suorittavat tehtävänsä.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.