Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Lähetetty: La Heinä 21, 2012 11:50 am
Pistin pohdinnat ja stoorin Kyökkilän uuniin paistumaan
Vaikka se syntyi häken (ja muun kulttuurikontekstin) seurauksena, on se kuitenkin niin väljä, ettei tänne kuulu.
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://www.murha.info/rikosfoorumi/
Kuulostaa kaukaa haetulta. Nyt EN LUPAA MITÄÄN, mutta jos ehdin, niin teen animaation häke-nauhan pohjalta, miten nämä olisivat voineet mennä. Alpo oli jo tehnyt annelin kuvaaman tapahtumaketjun mukaisen animaation. Meiltä puuttuu animaatiot ilman taustanauhaa tehtyyn surmaan annelin toimesta, sekä taustanauhaversio. Itse en osaa kuvitella kuin taustanauhoittamattoman version.TiiaStiina kirjoitti:Olikohan talon lankaliittymää mahdollista käyttää kahdessa huoneessa samaan aikaan? Useimmilla lankapuhelimen käyttäjillä on tapana käyttää toisinaan kahta puhelinta samassa liittymässä. Oliko talossa kaksi lankapuhelinta ja onko mahdollista, että jossain vaiheessa olisi avattu toinenkin puhelin? Anneli olisi jostain syystä salannut kakkospuhelimen olemassaolon. Lapset varmasti tietäisivät jos lankapuhelimia oli kaksi, mutta onko sitä edes kysytty?
Toisen luurin nostaja olisi voinut olla tuo Belkerin BB tai sitten Jukka itse sai nostettua toisen luurin (”kylhä nous”…) Jokin kopsahduksista voisi olla luurin putoaminen Jukalta. Vaimennettu kohta taas voisi liittyä siihen, että Anneli huomaa toisenkin luurin olevan auki ja päättää siksi vaimentaa ykköspuhelimen hetkeksi.
En ole lainkaan perehtynyt ajoituksiin ja voi olla ettei tässä ole niiden puolesta järkeä / ettei tämä toisi ratkaisua mihinkään / että tämä mahdollisuus on jo suljettu pois.
Aha, jengitappelu.Belker kirjoitti:Pistin pohdinnat ja stoorin Kyökkilän uuniin paistumaanVaikka se syntyi häken (ja muun kulttuurikontekstin) seurauksena, on se kuitenkin niin väljä, ettei tänne kuulu.
Tämän takia siis TiiaStiina sanoin sen kaukaahaetun. Eli nauhalla ei kuulu minkäänlaista puhelimen vaihdosta. Ja aina ennen annelin puhelimeen tuloa kuului ne askeleet ja se kaukaa puhelimeen tulo. En keksi kohtaa, missä toinen puhelin olisi voitu avata. Kyllä tuo erittäin vahvasti kuulostaa, että yksi puhelin ollut käytössäToripolliisi kirjoitti:Mielestäni voidaan pitää varsin todennäköisenä, että talossa oli käytössä myös rinnakkaispuhelin ja sellainen langaton malli. Sitä tarvitsi varmaan myös Anneli "työskennellessään" ja työpistehän ei ollut keittiö. Lasten mukaan äidillä oli kännykkä ja tuo langaton puhelin käy kyllä kännykästä asiaa sen paremmin tuntemattomalta. Varsinaisen kännykänhän Anneli on kieltänyt omistaneensa Jukan elossa ollessa.
Kertokaapa nauhaa kelanneet, voisiko osa äänistä olla peräisin rinnakkaispuhelimesta, joka on voinut olla yöajan yleensäkin vaikkapa takan reunalla. Onko mahdollisesti Jukka saanut luurin käsiinsä ja siksi tuli Annelille kiire poistua puhelimesta?
Ei siinä tarvitse mitään puhelimen vaihdosta olla, ne toimivat linjalla yhtäaikaa. Hento naksahdus kuuluu kun rinnakkaispuhelin avautuu linjalle ja noita naksahduksiahan siellä tuntui olevan tasalta ja puolelta.kuolema kirjoitti:Tämän takia siis TiiaStiina sanoin sen kaukaahaetun. Eli nauhalla ei kuulu minkäänlaista puhelimen vaihdosta. Ja aina ennen annelin puhelimeen tuloa kuului ne askeleet ja se kaukaa puhelimeen tulo. En keksi kohtaa, missä toinen puhelin olisi voitu avata. Kyllä tuo erittäin vahvasti kuulostaa, että yksi puhelin ollut käytössä
Ymmärrän kyllä kahden puhelimen tekniikan, mutta missään kohtaa Jukan äänet eivät kuulosta siltä, että puhelin olisi lähelläkään. Mihin tarkoitukseen se toinen puhelin tässä nyt olisi? Jos sellainen olisi ollut auki takkahuoneessa, niin meillä todennäköisesti ei olisi mitään epäselvyyttä, mitä jukka on huudellut.TiiaStiina kirjoitti:Polliisi ehti täsmentää mitä tarkoitin. Molemmat puhelimet voivat olla käytössä yhtaikaa. Sen ansiosta myös Jukan ääni tuntuisi tulevan läheltä sen aikaa kun toinenkin linja on auki.
Se mitä annijatta kirjoittaa pitää myös paikkansa eli myös salakuuntelu onnistuu.
Rinnakkaispuhelin, jos kännykän näköinen, selittäisi tosiaan myös sen miksi lapsilla ja Annelilla oli eri käsitys siitä oliko Annelilla kännykkä. Anneli ei varmaan uskaltaisi valehdella ettei kännykkää ollut jos sellainen oli. Rinnakkaispuhelimesta ei varmaan kysytty.
Tarkoitin lähinnä, että Jukka olisi yrittänyt päästä puhelimeen ja saanut linjan auki mutta Anneli olisi käynyt sulkemassa sen. Olen ollut ymmärtävinäni, että jossain kohdassa Jukan äänet ovat kuuluneet lähempää kuin pitäisi, mutta tyydyn vastaukseen, koska en ole itse perehtynyt yksityiskohtiin.kuolema kirjoitti:Ymmärrän kyllä kahden puhelimen tekniikan, mutta missään kohtaa Jukan äänet eivät kuulosta siltä, että puhelin olisi lähelläkään. Mihin tarkoitukseen se toinen puhelin tässä nyt olisi? Jos sellainen olisi ollut auki takkahuoneessa, niin meillä todennäköisesti ei olisi mitään epäselvyyttä, mitä jukka on huudellut.TiiaStiina kirjoitti:Polliisi ehti täsmentää mitä tarkoitin. Molemmat puhelimet voivat olla käytössä yhtaikaa. Sen ansiosta myös Jukan ääni tuntuisi tulevan läheltä sen aikaa kun toinenkin linja on auki.
Se mitä annijatta kirjoittaa pitää myös paikkansa eli myös salakuuntelu onnistuu.
Rinnakkaispuhelin, jos kännykän näköinen, selittäisi tosiaan myös sen miksi lapsilla ja Annelilla oli eri käsitys siitä oliko Annelilla kännykkä. Anneli ei varmaan uskaltaisi valehdella ettei kännykkää ollut jos sellainen oli. Rinnakkaispuhelimesta ei varmaan kysytty.
Jooh, siis noin kovaa eroa äänissä ei ole. Voimakkuuseroja kyllä on, mutta ei sellaisia, että jukka olisi päässyt lähellekään puhelinta. En osaa selittää voimakkuuseroja itse mitenkään. Taustanauhoite-teoriaa ne tukevat kai parhaiten... Että jotkut äänet tulisivat nauhalta.TiiaStiina kirjoitti: Tarkoitin lähinnä, että Jukka olisi yrittänyt päästä puhelimeen ja saanut linjan auki mutta Anneli olisi käynyt sulkemassa sen. Olen ollut ymmärtävinäni, että jossain kohdassa Jukan äänet ovat kuuluneet lähempää kuin pitäisi, mutta tyydyn vastaukseen, koska en ole itse perehtynyt yksityiskohtiin.
Olen kuunnellut nauhan ja jo ekan kuuntelun aikana tuli mm. tunne, että nää puheiden järjestykset tai äänten voimakkuudet on välillä outoja. Ajattelin silloin, että aivan kuin olisi rinnakkaispuhelin käytössä, mutta kai siitä olisi mainittu jo alkumetreillä. Mutta ne tutkimuksen alkumetrithän oli sitä sun tätä. Täytyy kuunnella uudelleen.Toripolliisi kirjoitti:Ei siinä tarvitse mitään puhelimen vaihdosta olla, ne toimivat linjalla yhtäaikaa. Hento naksahdus kuuluu kun rinnakkaispuhelin avautuu linjalle ja noita naksahduksiahan siellä tuntui olevan tasalta ja puolelta.kuolema kirjoitti:Tämän takia siis TiiaStiina sanoin sen kaukaahaetun. Eli nauhalla ei kuulu minkäänlaista puhelimen vaihdosta. Ja aina ennen annelin puhelimeen tuloa kuului ne askeleet ja se kaukaa puhelimeen tulo. En keksi kohtaa, missä toinen puhelin olisi voitu avata. Kyllä tuo erittäin vahvasti kuulostaa, että yksi puhelin ollut käytössä
Mutta tyydyn livekuunntelijan tuomioon..