Siis Valviran vai?Talvi24 kirjoitti: To Heinä 11, 2024 10:48 pm Spekulaatiota:
Timi isänä ja ukkina. Vaikea kuvitella, että hän olisi vieraillut Ulliksessa, ollut pariskunnan vihkiäisissä 22.7.21 tai kesähuvilalla kesällä -22 järjestetyissä hääjuhlissa. Ylipäänsä missään tekemisissä Vn yhteisön ihmisten kanssa. Mitähän T kertonut isästään V:lle. Jotkut vastaavassa tilanteessa valehtelevat isän kuolleen.
Tulee tuntuma, että isänsä olisi ollut T:lle kuin jollain tavoin hoidettava, huolehdittava kolmas , iso lapsi. Isä on kuitenkin isä, heidän välillään erityinen side. Speku voi osua ihan harhaan.
Entä Tn äiti. Luulisi vierailleen Ulliksessa ja osallistuneen em. tilaisuuksiin. Mummina luulisi olleen jollain tavoin mahdollisuuksiensa mukaan.
Lapsuuden traumat on varmaan mahdollista. Kaksoisisko elänyt saman lapsuuden ja nuoruuden. Hän on selvinnyt - ilmeisesti kutakuinkin tavanomaisesti. Työelämässä ainakin vaikuttaa menneen hyvin. Ei ole ainakaan ylittänyt uutiskynnystä.
- Toki isän ja pojan suhde on eri juttu kuin isän ja tyttären suhde. Joskin Timi puhunut rumasti tyttärestään.
On myös mahdollista, että T olisi aiempina vuosina, nuorempana käynyt terrapiassakin. Ehkäpä todennäköistäkin?
*******
Jos T on kirjoittanut isälleen tämän tarvitsemien lääkkeiden reseptejä, on se ollut helposti tarkistettavissa. Jos sitä olisi ollut tarvetta tarkistaa.
Aika vaikea on salassapitoklausuuleja muiden rikkoa. Kuka muu sen voisi tarkistaa kuin valvontaviranomainen?
RT tä koskee salassapitosäädökset ihan kuten kaikkia muitakin lääkäreitä.