Sivu 89/200
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Ke Syys 03, 2014 10:40 pm
Kirjoittaja sisotalo
Virolainen on käärmeissään toiselle professorille, jota Iltalehti käyttää kommentoimaan kaikenlaisia oikeustapauksia. Virolaisella ei itsellään ole mitään kannanottoa paitsi, että Pirjon haastamista oikeuteen perättömästä ilmiannosta hän paheksuu.
Kirjoitin sinne oman pätkä, jossa kerron, että on saatavissa koko esitukimuusainesto, kaikki todistukset ja vielä oikeusistuimien tekemät kuusi päättelyä. Niiden perusteella on mahdollista todeta, että kaikki ovat joka Annelin puolella tai häntä vastaan, lukuun ottamatta nyt jo edesmennyttä unilääkäriä Alihankaa.
Kaikki Annelia syyttävät todistukset ovat mitään sanomattomia, kun taas kaikki Annelia puolustavat todistukset ovat oikealla asialla, kuka paremmin kuka heikommin. Vasta koko aineiston hallinta vakuutta, että Anneli on ehdottomasti syytön Jukka Lahden murhaan.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Ke Syys 10, 2014 11:24 pm
Kirjoittaja sisotalo
Harri Aalto, joka ei suostu mihinkään keskusteluun hallitse nyt media. Hän kertoo monissa lehdissä Ulvilan surman tutkimukseen päässeen Mika Taurun todistukseen. Taurun alku oli siinä, että Anneli pääsisi liian vähällä jos hänet tuomittaisiin oman tunnustukseen perusteella. Tästä lähti liikkeelle kehitys, jota vielä 2013 vapaasti oikeussalin tapahtumia selostava media, kutsui sirkukseksi. Veritutkimuksesta hän on käynyt muutaman kurssin.
Teknisen tutkimukseen suorittaja Matti Mäkinen torjui Taurun väitteet, mutta niistä ei Harri Aalto kerro. Esimerkiksi takkahuone oli täynnä verijälkiä, kengät jalassa ja paljain jaloin. Taurulla ei ole aavistustakaan kuinka Anneli olisi murhannut miehensä. Mäkinen selvittää yksityiskohtaisesti kuinka murhaaja menetteli. Tässä Mäkisen todistukset 2013. Ne hän on toistanut nyt hovioikeudessa.
https://www.dropbox.com/s/x6juv9ijj8aih ... 8.wav?dl=0
https://www.dropbox.com/s/80dm6vb6uszt6 ... A.wav?dl=0
https://www.dropbox.com/s/mzi45tcso7z1r ... B.wav?dl=0
https://www.dropbox.com/s/imxqnvg7t2323 ... C.wav?dl=0
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: To Syys 11, 2014 12:05 am
Kirjoittaja peikonlehti
Mäkis -tyyppiset tapaukset tunnetaan. "Näin kuin sanoin, niin asia on ja iso piste." Tosiasiassa kyseinen henkilö on voinut hoitaa hommansa viimeiset viisi-kymmenen vuotta sinänsä jämptisti, mutta ymmärtämättä, että maailma ympärillä muuttui jo ennen vuosituhannen vaihtumista.
Sen verran kuitenkin vanha kunnon omatunto kolkuttaa, ettei passaa kaikkea julkisesti tunnustaa. Jotta söhlinpä vähän, mutta ei kait se nyt kamalasti haittaa. Yksi jakkara läpi ikkunan, no ...olipahan tuota lasia tippunut jo aikaisemminkin.
Mitä tästä seuraa jatkoselitykseksi: "Kaikki meni ohjekirjan mukaan ja yksi ja sama hapan, oliko siinä takaoven ikkunassa lasia jäljellä pätkän vertaa vaiko runsaammin. Kun sanoin aikanaan, että joku siitä ikkunasta sisään loikki, niin enpä nyt sitä perumaankaan rupea. Sanani sanoin ja näin on vissisti juu. Häkenauhalta en tosin kenenkään ulkopuolisen ääntä kuule, mutta voihan tekijä olla se äänetön mies. Siis jos Auermedia oli kommandiittiyhtiö, niin pitää olla ainakin se yksi äänetön yhtiömies."
Sorry vaan. Jos ryssit niin ryssit kunnialla. Tarkoittaa omassa koodistossa, että tunnustaa virheensä. Mokasin. En selittele omia virheitäni, en naamioi niitä joksikin muuksi...suoristan selkäni ja sanon, että tulipa nyt hoidettua hommat vähän niin kuin sinnepäin ja sitten juttu levisi käsistä eikä perääntyäkään voinut.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: To Syys 11, 2014 11:02 am
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Selviääkö jostain kaikki tulevat esitysajat ja -paikat? Siis eihän tuo Porin 17.9. ainoa esitys kai ole? Olisivat nyt viikonlopuksi esityksen laittaneet, niin pääsisi paikallekin...
Edit. näköjään myös 18.9 on esitys... ei käy sekään.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: To Syys 11, 2014 1:14 pm
Kirjoittaja Harpo
Antiannelistien on syytä toivoa, ettei dokkari saa paljon katsojia teattereissa ja ettei sitä koskaan esitetä televisiossa - jolloin se siis saisi joka tapauksessa paljon katsojia.
Oikeudenkäynnin seuraaminen on taas kerran osoittanut, miten ohut on tavallisten ihmisten tietoisuus tapahtumista. He ovat täysin median syöttämän kuvan varassa ja uskovat Auerin syylliseksi vain koska hän on syytettynä. Kenen tahansa taviksen kanssa asiasta puhuessa huomaa pian, että he uskovat Auerin syyllisyyteen syillä, jotka ovat luokkaa: Eihän Suomessa kukaan tule keskellä yötä ikkunasta sisään murhaamaan ketään.
Dokumentti mullistaa tuon maailman kertaheitolla. Ensimmäistä kertaa suuri yleisö saa nähtäväkseen asian toisen puolen tehokkaasti esitettynä. Ja asiahan on myös niin, että tuuliviirinä pyörivä media ei suinkaan käytä ammuksia kyseenalaistamaan dokumentin sanomaa, vaan täydentää sitä ja tuo Auer-myönteisen puolen entistä enemmän esille.
Antiannelistien piipitys jossain Minfossa jää tämän kaiken jalkoihin. Lopputulos on iso joukko suomalaisia, jotka pyörittelevät päätään silmät pyöreinä ja kysyvät, miten helvetissä tämä kaikki on ollut mahdollista ja miksei meille ole kerrottu jo aiemmin, että Auer on syytön.
Niin se aallonsuunta kääntyy, sallikaa minun ennustaa.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: To Syys 11, 2014 1:31 pm
Kirjoittaja annijatta
Harpo kirjoitti:Antiannelistien on syytä toivoa, ettei dokkari saa paljon katsojia teattereissa ja ettei sitä koskaan esitetä televisiossa - jolloin se siis saisi joka tapauksessa paljon katsojia.
Oikeudenkäynnin seuraaminen on taas kerran osoittanut, miten ohut on tavallisten ihmisten tietoisuus tapahtumista. He ovat täysin median syöttämän kuvan varassa ja uskovat Auerin syylliseksi vain koska hän on syytettynä. Kenen tahansa taviksen kanssa asiasta puhuessa huomaa pian, että he uskovat Auerin syyllisyyteen syillä, jotka ovat luokkaa: Eihän Suomessa kukaan tule keskellä yötä ikkunasta sisään murhaamaan ketään.
Dokumentti mullistaa tuon maailman kertaheitolla. Ensimmäistä kertaa suuri yleisö saa nähtäväkseen asian toisen puolen tehokkaasti esitettynä. Ja asiahan on myös niin, että tuuliviirinä pyörivä media ei suinkaan käytä ammuksia kyseenalaistamaan dokumentin sanomaa, vaan täydentää sitä ja tuo Auer-myönteisen puolen entistä enemmän esille.
Antiannelistien piipitys jossain Minfossa jää tämän kaiken jalkoihin. Lopputulos on iso joukko suomalaisia, jotka pyörittelevät päätään silmät pyöreinä ja kysyvät, miten helvetissä tämä kaikki on ollut mahdollista ja miksei meille ole kerrottu jo aiemmin, että Auer on syytön.
Niin se aallonsuunta kääntyy, sallikaa minun ennustaa.
Ainahan sitä ennustaa saa. Ennustihan se vanhin tytärkin että tappaja tulee yöllä takkahuoneen ikkunasta. Mielipiteitähän tavantallaajilla on moninaisia.
Oikeudenistunnoissa ei mielipiteille, eikä kuulopuheille, saati sitten spekuloinneille anneta paljonkaan arvoja. Faktoja ja asiakirjoja siellä tutkitaan, ei siellä elokuvia katsota.
Tauruhan omilla käytännön kokeillaan todisti Annun huppumiehen ikkunasta kulkemisen teorian ja tytön silminnäkijähavainnon mahdottomaksi todellisuudessa tapahtuneeksi.
Ulkopuolella oleva verinen hanskanjälki oli mahdottomassa paikassa.
Sen sai sinne kyllä laitettua, mutta ei sillä tavalla kun syytetty väittää. Siis jokuhan sen sinne tartutti vaan ei sillä tavalla kuin väitettiin.
Se on ihan niinkuin menet lääkäriin ja väität et sull on kuumetta. Lääkäri työntää kuumemittarin persiisiin ja lukee asteet. Ei ole kuumetta, kun mittari näyttää 36,8 astetta.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: To Syys 11, 2014 1:41 pm
Kirjoittaja peikonlehti
Mitä merkitystä sillä on, että esimeriksi 50 000 suomalaista kävisi kyseisen dokumentin katsomassa ja kokee valaistumisen: eihän se nainen nyt voi olla syyllinen, kun ihan elokuvasta voi asian todeta.
Ryntäävätkö he aseistettuina Vaasan hovioikeuteen tai Saramäen vankilaan ja raastavat AA:n vapauteen?
Kansa aaltoilee päivittäin mielipiteineen suuntaan ja toiseen riippuen siitä, mikä on akuutisti pinnalla. Eiväthän he edes äänestä vaaleissa niin kuin gallupit ennakkoon kertovat. Joku liittyy aina voittajia peesaamaan.
Ei oikeuslaitos toimi kansalaisten mielipiteiden pohjalta. Poliittinen päätöksenteko on eri asia. Kansalaisia voi ainakin yrittää miellyttää siltarumpupolitiikalla jollei muulla.
On olemassa joukko ihmisiä, jotka uskovat, että on olemassa joka paikassa liihottelevia enkeleitä. Toiset puolestaan uskovat, että salama ei iske jos pitää kumisaappaat jalassa. Uskomuksia riittää ja joissain asioissa porukka tuntuu kokoajan tyhmistyvän.
(Sitä paitsi eikös tämä auteur Lehti ole itse oikein erikseen kertonut, ettei hän ota kantaa AA:n syyllisyyteen?)
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: To Syys 11, 2014 1:55 pm
Kirjoittaja Harpo
Olenko väittänyt, että dokumentilla olisi vaikutusta oikeudenkäyntiin? No en ole.
Puhun kansalaismielipiteestä ja siitä, että nyt Antiannelistit kuuluvat enemmistöön mutta pian vähemmistöön. Jos dokumentti esitetään televisiossa, se saa vähintään 200 000 katsojaa. Ja vaikka se saisi vain elokuvateatterilevityksen ja 500 00 katsojaa, luuletteko te, että nuo 50 000 eivät puhu eteenpäin näkemästään. Se mitä olen kuullut, kertoo, että dokkari on tehty hyvin tehokkaasti ja tunteisiin vetoavasti. Se ei ole lainkaan juttu, joka käydään katsomassa ja unohdetaan saman tien. Jo leffateatterikierroksesta lähtee käyntiin iso viidakkorumpu saati sitten televisioesityksestä ja katselumahdollisuudesta Areenassa.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: To Syys 11, 2014 2:04 pm
Kirjoittaja annijatta
Harpo kirjoitti:Olenko väittänyt, että dokumentilla olisi vaikutusta oikeudenkäyntiin? No en ole.

Sinäpä sen sanoivat. Vedotaan tunteisiin. Ihan kuten annu mamma vetosi Jussin tunteisiin, niin että metsään mentiin.
Tunteilla ajatteva ihminen on kuin tuuliviiri, jota tuulet kuljettaa eri ilmansuuntiin, mutta tyynellä se paikalleen jää. (mietihän sitä symboliikkaa, mitä tässäkin on)
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: To Syys 11, 2014 2:24 pm
Kirjoittaja peikonlehti
Jos jotain tämäntyyppistä asiaa rummutetaan liikaa, se kääntyy pian itseään vastaan. Tulee pakkosyötön maku ja juttu menettää julkisuusarvonsa.
Ne jotka reagoivat asiaan tunteella voivat huomenna tuntea toisin.
Osa kansalaisista on muun muassa sitä mieltä, että EU on syvältä samoin kuin pääomatuloilla elävien miljonäärien verotus. Mihin nämä kansalaismielipiteet vaikuttavat?
Vuonna 2013 elokuvissakäyntejä oli 1,4 kansalaista kohden mikäli Tilastokeskusta on uskominen. 262 690 ihmistä on nähnyt Risto räppääjän, kun sitä katsomaan menee koko perhe. Mielensä pahoittaja - nimisen elokuvan on käynyt katsomassa tähän mennessä 32 942 henkilöä ja Anselmi - nuori ihmissusi rainan näki 4 812 henkilöä. Lähde:
http://ses.fi/tilastot-ja-tutkimukset/k ... sojaluvut/.
Siinä vaiheessa on dokkari on TV:ssä se ei kiinnosta kuin harvoja ja valittuja. Netflixiä ja maksullisia kanavia seuraa valtaosa porukasta, kun sieltä saa valita jotain kivaa.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: To Syys 11, 2014 3:09 pm
Kirjoittaja Harpo
peikonlehti kirjoitti:Jos jotain tämäntyyppistä asiaa rummutetaan liikaa, se kääntyy pian itseään vastaan. Tulee pakkosyötön maku ja juttu menettää julkisuusarvonsa.
Ne jotka reagoivat asiaan tunteella voivat huomenna tuntea toisin.
Osa kansalaisista on muun muassa sitä mieltä, että EU on syvältä samoin kuin pääomatuloilla elävien miljonäärien verotus. Mihin nämä kansalaismielipiteet vaikuttavat?
Vuonna 2013 elokuvissakäyntejä oli 1,4 kansalaista kohden mikäli Tilastokeskusta on uskominen. 262 690 ihmistä on nähnyt Risto räppääjän, kun sitä katsomaan menee koko perhe. Mielensä pahoittaja - nimisen elokuvan on käynyt katsomassa tähän mennessä 32 942 henkilöä ja Anselmi - nuori ihmissusi rainan näki 4 812 henkilöä. Lähde:
http://ses.fi/tilastot-ja-tutkimukset/k ... sojaluvut/.
Siinä vaiheessa on dokkari on TV:ssä se ei kiinnosta kuin harvoja ja valittuja. Netflixiä ja maksullisia kanavia seuraa valtaosa porukasta, kun sieltä saa valita jotain kivaa.
Olet NIIN metsässä sen suhteen, mitkä tavissuomalaisten katsomistottumukset ovat. Menepä tuonne maakuntiin, niin moni ei ole edes kuulliut Netflixistä.
Dokumentit eivät perinteisesti saa kovin suuria katsojamääriä elokuvateattereissa. Se johtuu paljolti myös siitä, että kaikki tietävät niiden tulevan myös televisiosta. Odotan kuitenkin, että dokkariksi Ulvilan murhamysteeri pärjää jo teattereissa hyvin ja tv-esitys tulee olemaan todella suosittu.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: To Syys 11, 2014 3:15 pm
Kirjoittaja sisotalo
Harpo on vakuuttunut siitä, että Pekka Lehdon dokumentti kääntää ihmisten mielet. Ennekuin siitä voi tehdä arviota pitää saada nähdä tämä dokumentti. Sen sanomasta näkee onko tuotu esiin sellaista tietoa, joka vaikuttaa oikeuteen. Tähän asti heruneet tiedot ovat puhuneet kovasta viranomaisten arvostelusta. Sen sijaan murhan tekotavasta ei ole vielä tullut uutta tietoa.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: To Syys 11, 2014 3:16 pm
Kirjoittaja Clawdeen
Harpo kirjoitti:Olenko väittänyt, että dokumentilla olisi vaikutusta oikeudenkäyntiin? No en ole.
Puhun kansalaismielipiteestä ja siitä, että nyt Antiannelistit kuuluvat enemmistöön mutta pian vähemmistöön. Jos dokumentti esitetään televisiossa, se saa vähintään 200 000 katsojaa. Ja vaikka se saisi vain elokuvateatterilevityksen ja 500 00 katsojaa, luuletteko te, että nuo 50 000 eivät puhu eteenpäin näkemästään. Se mitä olen kuullut, kertoo, että dokkari on tehty hyvin tehokkaasti ja tunteisiin vetoavasti. Se ei ole lainkaan juttu, joka käydään katsomassa ja unohdetaan saman tien. Jo leffateatterikierroksesta lähtee käyntiin iso viidakkorumpu saati sitten televisioesityksestä ja katselumahdollisuudesta Areenassa.
Ei tämä tapaus kiinnosta ihmisiä. En minä ainakaan normielämässä ole kuullut juurikaan kommentteja koko asiasta, vaikka ihmisiä paljon näenkin päivän mittaan. En usko, että kukaan tuntemani ihminen lähtisi elokuviin katsomaan tätä dokumenttia. Telkkarista varmaan jokunen sitä katsoisi, mutta tuskin kukaan kiinnostuisi asiasta yhtään enempää. Maailmassa on paljon muuta kiinnostavampaa. Hyvin harvalle tämä juttu on jotain suurta. Nettikirjoittelua kun seuraa niin ei niitä kommentoijiakaan hirveästi ole.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: To Syys 11, 2014 4:19 pm
Kirjoittaja sisotalo
Yleinen mielipide Ulvilan surmasta ja Annelin syyllisyydestä on häilyvä. Media sitä ohjaa jo kahdeksatta vuotta syyllisyyden suuntaan. Vain Vaasan hovi on uskaltanut tehdä itsenäisen päätöksen. KKO kumosi kuitenkin yksimielisen hovioikeuden tuomion.
Toista on Etelä-Afrikassa, jossa juoksija-invalidi vapautetaan murhasta vaikka sitä ovat mediat jauhaneet kuukausikaupalla. Rohkea teko. Asia menee varmasti jatkokäsittelyyn eikä lopputuloksesta ole tietoa. Tuomari ottaa huomioon, että todistajat ovat saaneet vaikutteita mediasta ja puhuvat sen mukaan vinklattua totuutta.
Ajatella jos sellaista huomattaisiin myös Vaasan hovioikeudessa. Annelin syytös perustuu siihen mitä todistajat ovat lukeneet mediasta. Sitä paitsi tämä karuselli jauhaa koko ajan. Media toistaa kaikki syyttäjän väitteet. Joutsenlahtea vastaan on keksitty juttuja, joissa hänet voidaan tuomita sakkoihin, alentaakseen tutkimusjohtajan todistuksen merkitystä. Tällaiset uutiset dominoivat raportointia oikeuden istunnosta. Pahin on tietenkin Iltalehti, mutta Harry Aalto on noussut rinnalle, panettelijoiden joukkoon.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: To Syys 11, 2014 5:16 pm
Kirjoittaja Bou
Jollakinhan se täytyy koettaa tyhmiä rahastaa, kun murhalesken muistelmatkaan eivät oikein ylitä uutiskynnystä.
Voisittehan te fanit ruveta lähettämään annulille vaikka rahaa, jos elokuva ei tuota odotetusti.
Minä ennustan sellaista.
Jos telkkarista tulee ja satun huomaamaan eikä toiselta kanavalta tule samaan aikaan lätkämatsia, niin saatan katsoa.
Ettei nyt olisi Harpolle tulossa paha pettymys.
Sellaistakin ennustan.