https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006346530.html
Tutkinnanjohtajan mukaan poikkeuksellisen laajassa huumerikosvyyhdissä on kaksi päätekijäksi epäiltyä henkilöä, ja Suomeen tuotiin kaikkia markkinoilla olevia huumausaineita.
Poliisin viime ja tänä vuonna tutkiman poikkeuksellisen laajan huume- ja dopingrikosvyyhdin tutkinta alkaa olla loppusuoralla. Vyyhti on ollut tiuhaan uutisotsikoissa, sillä epäiltyinä tapauksessa on useita tavalla tai toisella tunnettuja henkilöitä.
Poliisilla oli aluksi kaksi erillistä huumerikostutkintaa, joista ensimmäisen tutkinta alkoi syksyllä 2018, toisen alkuvuodesta 2019.
Toisena tapauksen tutkinnanjohtajista toimiva rikoskomisario Jari Nikonen Helsingin poliisilaitokselta kertoo, että poliisi yhdisti tutkinnat sittemmin yhdeksi huumerikoskokonaisuudeksi.
– Kesän aikana 2019 todettiin, että nämä kaksi tutkintaahan liittyvät toisiinsa, Nikonen sanoo.
Helsingin poliisin lisäksi jutun tutkinnassa ovat olleet mukana keskusrikospoliisi ja useat muut poliisilaitokset.
– Tämä on todella poikkeuksellisen laajamittainen huumausaineiden, doping-aineiden ja lääkeaineiden maahantuontia ja levitystä koskeva rikosasia, Nikonen kuvailee.
Poliisi: ”Tässä on käytännössä ollut lähes kaikkia huumausaineita mitä on”
Tutkinnanjohtaja Nikonen sanoo, että Suomeen toimitettiin suuria määriä kaikkia yleisesti markkinoilla olevia huumausaineita, muun muassa kokaiinia, amfetamiinia, MDMA:ta, LSD:tä, ekstaasia ja hasista, sekä huumausaineiksi luokiteltuja erilaisia lääkeaineita ja dopingaineita.
– Tässä on käytännössä ollut lähes kaikkia huumausaineita mitä on.
Nikonen kuvailee kyseessä olleen organisoitu ja ammattimainen toiminta. Hän ei kuitenkaan suostu avaamaan toimintamallia tässä vaiheessa.
– Siinä on ollut ihan selkeä kuvio, millä tavalla tätä asiaa on hoidettu.
Nikonen sanoo, että rikoskokonaisuudessa on yhteensä kymmeniä epäiltyjä, joiden epäillään olleen rikoskokonaisuudessa pienemmässä tai suuremmassa roolissa. Suurta osaa epäillyistä epäillään törkeistä huumerikoksista.
Vangittuna on ollut ja on edelleen lukuisia henkilöitä.
Nikonen mukaan poliisin esitutkinnan perusteella huumerikosvyyhdissä on ollut kaksi epäiltyä päätekijää, yksi kummassakin tutkinnassa, jotka nivoutuivat yhteen. Epäillyt päähenkilöt ovat olleet tietoisia toisistaan. Hän ei ota kantaa päätekijöiksi epäiltyjen henkilöllisyyteen tai kansalaisuuteen.
– Tässä on ollut päähenkilöitä, jotka ovat tämän asian organisoineet ja toteuttaneet. Toimintaa on johdettu ammattimaisesti.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan vyyhdin lonkerot ulottuisivat Helsingistä ainakin Tampereen seudulle. Useilla epäillyistä on kytkös Pirkanmaalle joko nykyisenä tai aiempana kotipaikkana tai ammatin puolesta.
– Tämä koskee tietyllä tavalla koko valtakuntaa, mutta en rupea vahvistamaan mitään paikkoja miksikään pääpaikoiksi.
Esitutkinnan aikana on tehty useita takavarikoita. Nikonen sanoo, että laajuutensa vuoksi työläässä ja haastavassa tutkinnassa on käytetty paljon henkilöihin ja omaisuuteen kohdistuvia erilaisia pakkokeinoja.
Rikosvyyhti nousi uutisotsikoihin heinäkuussa, kun fitnessmalli ja somejulkimo Sofia Belorf vangittiin hetkellisesti tuottamuksellisesta rahanpesusta epäiltynä ja hänen liikemies-avopuolisonsa Niko Ranta-aho törkeästä huumausainerikoksesta ja törkeästä dopingrikoksesta epäiltynä. Belorf päästettiin tutkintavankeudesta vapaalle jalalle, mutta Ranta-aho on ollut vangittuna heinäkuusta saakka.
Cannonballin entisen johtohahmon Janne ”Nacci” Tranbergin viimeisin rikosepäily kytkeytyy samaan kokonaisuuteen. ”Suomen etsityimmäksi rikolliseksikin” tituleerattu Tranberg otettiin lokakuussa kiinni Espanjan Aurinkorannikolla. Helsingin käräjäoikeus vangitsi hänet joulukuun alussa epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta ja törkeästä dopingrikoksesta, joiden epäilty tekoaika on 2016–2019 ja epäilty tekopaikka Helsinki.
Törkeästä huumausainerikoksesta epäiltynä samaisessa vyyhdissä on myös Helvetin enkelien johtohahmona pidetty mies. Hän oli aiemmin vangittuna, mutta hänet vapautettiin tutkintavankeudesta marraskuun alkupuolella.
Poliisi ei ole vahvistanut epäiltyjen henkilöllisyyksiä.
Riika Nykänen