Että huppis juoksi Metsäkulmantielle jossa punainen Volvo odottiturumurre kirjoitti:Gerbera kirjoitti:Miksi huppis olisi lähtenyt viherkaistalta Tähtisentielle saapuvia poliiseja vastaan?
No toihan olisi ihan 'oppikirjamainen' pako. Pakenet tonttien kulmaan josta sulla on valittavana monta pakenemisreittiä:
1. Ko. viherkaistaa takana näkyvän isomman talon vieritse (polku jatkuu sinne)
2. Paeta toista viherkaistaa (vihreä katkoviiva)
3. Tulla Tähtisentielle (hajujäljet).
Koska poliisiautoja ei vielä kuulunut tulevaksi päätti murhaaja valita nopeimman eli juoksi Tähtisentielle. Siitä Tähtisentien silmukkaan, siitä pellon yli kaupungin varastolle (jossa odotti punainen Volvo).
Ja poliisithan tulivat alueelle ainoaa mahdollista reittiä eli kuvan oikeasta alareunasta.
Ja selväähän tietysti on että murhaaja on ensin käynyt tutustumassa alueeseen ja pakenemisreitteihin. Voisi olettaa että tuolta perältä sitä on alueelle tultukin...
Ristiriitoja todistuksissa
Re: Ristiriitoja todistuksissa (ketju 2)
Re: Ristiriitoja todistuksissa (ketju 2)
Gerbera kirjoitti:Yöllä ei satanut. Takaterassi on muutenkin katettu, eli ei kastu sateesta. Ilma oli kostea, vesijäljet takaterassille johtuu tod.näk. kondenssista.
Kuvienkin mukaan on satanut, senhän näkee asiaa harrastamatonkin...
ulkosuomalainen kirjoitti:Eli Turren huppu menee nyt naapurin pihan ja KAHDEN pensasaidan lapi paastakseen sille viherkaistaleelle ja takaisin Tahtisentielle? ( Sulla on muuten taysin vaaran aidan kuva siina edellisessa postissa.)
Klassinen pakenemisreitti todella...
Tässä kyseinen viherkaista, pensaita jossain vaiheessa leikattu. Näyttää olevan kahta eri pensaslajiketta.
Tuolta perältä koira sai hajut. Siellä kulmassa on puita ja tuskin puiden kohdassa on pensasaitaa kasvanut, jos on niin huonolla menestyksellä...

(kuvalähde kuvassa)
Gerbera kirjoitti: Että huppis juoksi Metsäkulmantielle jossa punainen Volvo odotti. Tähtisentie on Metsäkulmantien sivukatu, eli huppis olisi poistunut samaa reittiä josta poliisit tulivat ja menivät Tähtisentielle. Mahtoikohan surman jälkeen jäädä Volvoon istumaan ja odottelemaan poliisia joka jälkikoiran kanssa mahdollisesti lähtee perään, vai ajoikohan ihan pokkana poliiseja vastaa metsäkulmantien alussa
Lue tekstini huolellisemmin ja toivon mukaan tutustu alueen karttoihin sitä ennen...
Viimeksi muokannut turumurre, Pe Elo 23, 2013 1:04 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
ulkosuomalainen
- Michael Knight
- Viestit: 4021
- Liittynyt: Su Huhti 25, 2010 3:08 pm
Re: Ristiriitoja todistuksissa (ketju 2)
Alpo???

Siis tuossa Turren kuvassahan nakyy ainoastaan takapihan terassin viereinen aita (sisaltakatsotttuna oikealla) -- eli ihan toisella puolella pihaa siita aidasta minka ryomimiskoloja Turre yrittaa todistaa. Edellisen kerran tanaan naytti kuvaa tontin takarajasta ja vaitti sita sivurajaksi.

Nothing sways the stupid more than arguments they can't understand.
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
-
alpo holisti
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1401
- Liittynyt: La Tammi 09, 2010 1:06 am
Re: Ristiriitoja todistuksissa (ketju 2)
Nyt kyllä menee munkin mielestä aika vaikeeks

jotenkin tään ryömimisen tiheän oksiston läpi vielä hyväksyn, mutta...

jotenkin tään ryömimisen tiheän oksiston läpi vielä hyväksyn, mutta...
-
ulkosuomalainen
- Michael Knight
- Viestit: 4021
- Liittynyt: Su Huhti 25, 2010 3:08 pm
Re: Ristiriitoja todistuksissa (ketju 2)
^Ja nyt Turre todistelee jollain uudella googelikuvalla mika tilanne oli 2006.
Lipsuu, lipsuu.
Eikos se muuten koiranohjastaja puhunut tiheasta aidasta tanaan oikeudessa?
Eikos se muuten koiranohjastaja puhunut tiheasta aidasta tanaan oikeudessa?
Nothing sways the stupid more than arguments they can't understand.
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Re: Ristiriitoja todistuksissa (ketju 2)
ulkosuomalainen kirjoitti: minka ryomimiskoloja Turre yrittaa todistaa. Edellisen kerran tanaan naytti kuvaa tontin takarajasta ja vaitti sita sivurajaksi.
Vastattu Lautamiehiin.
-
alpo holisti
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1401
- Liittynyt: La Tammi 09, 2010 1:06 am
Re: Ristiriitoja todistuksissa (ketju 2)
ei ole lautamiehissä mitään...ootkohan muistanut painaa enteriä?
Re: Ristiriitoja todistuksissa (ketju 2)
Nyt täytyy testejä tehneenä Taralle huomauttaa: mikäli kuvan jälki on tehty verisellä kädellä, niin ne "Neljä viirua, aloituskohdasta ryhmittyneet vierekkäin juuri kuin neljän sormen päät" ovat siis verta. Kuvan vihreät alueet ovat lattiaa. OK?Tara kirjoitti:Yksi (vanha tuttu) ristiriita tytön ja Annelin kertomuksissa, alusta asti. Onko siitä kysytty heiltä uudestaan, että miksi moinen?
Konsta Apelin ajatus Annelilta pudonneesta puhelimesta (Jukan kakkoskännykkä tai rinnakkaipuhelin langaton luuri) jonka Auer nosti lattialta sormet yltympäri veressä, on minusta erittäin hyvä.
Sitä sanoi Niceasiantuntijakin aikanaan, kun teki sen editoudun viirukuvan jarrujäljestä, käänsi värit niin, että tajusi paremmin millainen se jälki oikeasti oli.. Neljä viirua, aloituskohdasta ryhmittyneet vierekkäin juuri kuin neljän sormen päät. Ja siten, että pikkusormen pää erkani muista sormista aluksi hieman viistoon ulospäin muista erilleen ja jatkui sitten samaan suuntaan muitten sormien jättämän viirun kanssa.
alpo holistin posti jossa Nice:n laatima havainne 'käden jäjestä':
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 33#p310733
Mutta: jos verisillä sormilla pyyhkii jäljen, veri "pursuaa" pyyhityn kohdalta
ja pyyhkiytyy sivuun, sormien molemmille puolille. Eli tuolloin nuo vihreät ja "puhtaat" kohdat ovat sormien jälkiä - koska veri on pyyhkiytynyt siltä kohdalta pois. Eikä
vähän erkaneva jälki ole "pikkusormen pään" jälki vaan vedon sivuun pyyhkimää verta.
Sama, jos kyseessä on kengän "liukumajälki" - lattian väriset alueet ovat kuvion
koholla olevien osien jättämiä, veri "pursunnut" ja pyyhkiytynyt pois, ja on kertynyt
kengän kuvioinnin "rakojen" kohdille.
Eli punaiset toisiinsa yhtyneet viivat ovat sormien välistä vedettäessä niiden sivuille ja eteen pursunutta verta. Tai siis todennäköisemmin liu´uttaessa kengän kohokuvioiden sivuille ja eteen kertynyttä verta.
Siis jos vedetty sormilla, niin vedetty keittiöön ja eteiseen päin, ja viivat yhtyvät "vedon" lopetuskohdassa (ei aloituskohdassa).
Sama liukumajäljen kohdalla - eteiseen päin. Ja tämä muuten täsmää Häke-puhelun äänien kanssa (mikä puolestaan täsmää tytön ja Auerin kertoman kanssa): kuuluu ensin kahdet
juoksuaskelet - sitten "ääähh". Tulkitsen liukastumiseksi.
Pieni selvennys, ja vähän myöhässä. (Muuten helppo testata - vaikka mehulla
-
alpo holisti
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1401
- Liittynyt: La Tammi 09, 2010 1:06 am
Re: Ristiriitoja todistuksissa (ketju 2)
semmone tuli kyllä mielen, että noi kuvat on varamaan kuukkelista?
Osasko se poliisi kertoa mitään hajulähteen pensastiheydestä?
Jos nimittäin osaa, niin on ika typerää väitelllä tästä, etenkin jos aksioomana on,
että "ei ollu kuin pari oksaa"
...siitä kun jäisi samantien kiinni kuin myymälävaras...
Tietenkin jos Auerit on leikannut nuo oksat syksyllä 2006, niin sittenhän siitä on ollut helppo loikkia. mutta, mutta..kai on lähdettävö siitä, että oikeudessa on jotakuinkin älymystömme heikoin aines ja tämä piirre on leimallista myös poliisien katkerille Mensa tuloksille. :?uloksille...voih..

Tätä lässynlässyä on tuosta poistumisreitistä ollut ennenkin sivutolkulla ja etenkin turren kanssa. Koirista mitään tietämätön mutta asiantuntijana esiintynyt reorreva on toki vaiennut. Turre puolestaan hakee vain osavoittoja ( itse tuomaroiden ) joissa totuus uhrataan ensimmäisenä kuten sodassa on tapana. Sitten tulevat väärät kuvat, sitaatit ja asiayhteydet ja jos näitä ei löydy niin manipuloidut 3d kuvat vaikka itse tehden.
Kun tekijä olisi kerran verinen niin eihän siihen edes tarvita mitään oksistoa kun hän piirtää selvän hajujäljen maastoon kuin maastoon. Veren ei edes tarvitse koskettaa kasvustoa vaan hajumolekyylit tarttuvat kohteen kulkiessa ympäristön kosteisiin pintoihin. Siinä olisi ollut koiralle kuin verinen valtatie kuljettavaksi näin ollen. Siis jos joku vereentyneenä olisi kulkenut - vaan ei ollut.
Jos kenkä oli verinen niin koira olisi löytänyt reitin asfaltiltakin.

Se löydetty jälki ei edelleenkään todista yhtään mitään, ei puolustukselle eikä syyttäjälle.
Puolustus on käyttänyt sitä todisteena huppumiehestä. Koska jälki ei lähtenyt Tähtisentie 54 takapihalta, ei se todennäköisesti ole Tähtisentie 54 lähtöisin.
Syyttäjä on pitänyt takapihalta puuttumattomia poistumisjälkiä merkkinä ettei kukaan ole sieltä poistunut. Huppumies on kuitenkin voinut poistua Tähtisentielle suoraan, eli jälkien puuttumattomuuskaan ei todista mitään.
Ihan sama, olisiko koira saanut jälkeä vai ei! Koira jäljestää ihmisen hajua, ei verihajua. Samaa koiraa käytetään esim. eksyneiden ihmisten etsimiseen.

No siinä meillä polisikoiran ohjastaja! Meinaat, että koira ohittaa verivanan ( ihmisen ) kun etsii ihmisen hajua. On kuitenkin koulutettu ilmaisemaan surma-aseen, patruunan tmv.
Re: Ristiriitoja todistuksissa (ketju 2)
Jeps! Surma-ase tai patruunakin on ollut ihmisen kädessä, eli siinä on ihmisen haju. Aivan kun ilmaisee eksyneen ihmisen tiputtamat tavarat, vaikka nenäliinan.Valhalla kirjoitti:No siinä meillä polisikoiran ohjastaja! Meinaat, että koira ohittaa verivanan ( ihmisen ) kun etsii ihmisen hajua. On kuitenkin koulutettu ilmaisemaan surma-aseen, patruunan tmv.
Onhan niitä koiria jotka ajavat verivanaa, metsästyskoiria. Koulutus perustuu haavoittuneen saaliseläimen seuraamiseen. Jos esim. ajaa hirvikolarin ja hirven oletetaan loukkaantuneen ja jääneen kitumaan, ei sen perään lähde poliisikoira. Tällöin soitetaan paikalliselle metsästysseuralle/metsästäjälle joka omistaa verivanaa seuraavan koiran.
Re: Ristiriitoja todistuksissa (ketju 2)
Asiahan on harvinaisen selvä. "Huppumies" poistui asfaltille pysäköityneen ambulanssin kyytin ja vietiin ensin tikattavaksi sairaalaan ja myöhemmin muutti turkkuseen.Gerbera kirjoitti:Se löydetty jälki ei edelleenkään todista yhtään mitään, ei puolustukselle eikä syyttäjälle.
Puolustus on käyttänyt sitä todisteena huppumiehestä. Koska jälki ei lähtenyt Tähtisentie 54 takapihalta, ei se todennäköisesti ole Tähtisentie 54 lähtöisin.
Syyttäjä on pitänyt takapihalta puuttumattomia poistumisjälkiä merkkinä ettei kukaan ole sieltä poistunut. Huppumies on kuitenkin voinut poistua Tähtisentielle suoraan, eli jälkien puuttumattomuuskaan ei todista mitään.
Ihan sama, olisiko koira saanut jälkeä vai ei! Koira jäljestää ihmisen hajua, ei verihajua. Samaa koiraa käytetään esim. eksyneiden ihmisten etsimiseen.
Katsos siinä jäljet hävisivät.
Fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me.
Re: Ristiriitoja todistuksissa (ketju 2)
Tässä vielä Käräjäoikeuden päätöksestä:
Siis "Kuka ja koska" - aika rajoitetut vaihtoehdot. Vai onko naapuri hiippaillut puoliyön jälkeen kyseisellä viheralueella tekemässä havaintoja talon valaistuksesta?
Olosuhteet hajujälkien säilymiselle ovat olleet ihanteelliset, jolloin jälki on todistaja Röppäsen mukaan voinut säilyä 3-4 tuntia.
Todistaja on sitten kulkenut koiran kanssa siten kuin kirjallisesta todisteesta (Iiite
39) ilmenee kertoen tonttien 52 ja 50 välillä olevan noin kaksi metriä
leveä viheralue ja tälle tultaessa koira oli kääntynyt vasemmalle kohti
Tähtisentietä. Koira oli seivästi ollut jäljillä. Joku oli kulkenut kyseisessä
paikassa, mutta sitä ei voi sanoa, kuka ja koska. (Kurs. Z.)
Jälki voi säilyä 3-4 tuntia "ihanteellisissa oloissa" - eli sen suhteen "kuka ja koska" kyseisellä viheralueella on liikkunut ei jää kovin monta vaihtoehtoa. Tuona yönä siellä on mahdollisesti liikkunut vain (oletettu) huppis, tai joku paikalle tulleista poliiseista. Mutta poliisinhan mainitaan kävelleen vain "etupihalla"?Koirapartio on ollut paikalla tapahtumasta noin puolentoista tunnin kuluttua, joskin sitä ennen ovat poliisit jo kävelleet etupihalla, mikä heikentää partiotulosta. (Kurs. Z.)
Siis "Kuka ja koska" - aika rajoitetut vaihtoehdot. Vai onko naapuri hiippaillut puoliyön jälkeen kyseisellä viheralueella tekemässä havaintoja talon valaistuksesta?