Sivu 10/15

Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista

Lähetetty: Pe Syys 07, 2012 7:03 pm
Kirjoittaja ulkosuomalainen
Ma korjaan omia sanomisiani sen verran, etta Annelin osalta pahoinpitelyt ja laiton uhkaus oli laitettu jatkumaan 18.9.2009 saakka syytteissa. Eli varmaan siihen asti kun lapset otettiin huostaan.

Tassa kertaukseksi Iltalehdesta aikajanaa.

1. joulukuuta 2006

Sosiaalipsykologi Jukka S. Lahti surmataan teräaseella ja jollakin painavalla esineellä kotonaan Ulvilassa. Vaimo Anneli Auer saa veitseniskun kylkeen. Poliisi pitää Aueria uhrina.

21. joulukuuta Poliisi kertoo, että kaksi miestä on ollut tutkinnan yhteydessä kiinniotettuna, toinen heistä pidätettynä, mutta molemmat on vapautettu.

14. heinäkuuta 2007

Yllätyskäänne, kun surmasta vangitaan porilaismies syytä epäillä syin. Hänet tunnetaan Porin kulttuuripiireissä hyvin ja vangitseminen lyö miehen tutut ällikällä.

18. heinäkuuta Epäilty vapautetaan. Miehen asianajaja Jouko Kauppila on poliisille raivoissaan. Hän vaatii tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahden vaihtamista.

10. kesäkuuta 2008

Poliisi ilmoittaa, että rikoskomisario Joutsenlahti siirretään pois tutkinnasta. Elokuun alusta vastuu siirtyy rikosylikomisario Pauli Kuusirannalle. Surmasta on kulunut puolitoista vuotta.

28. syyskuuta 2009

Poliisi pudottaa uutispommin: Anneli Auer on vangittu todennäköisin syin epäiltynä miehensä murhasta. Poliisin mukaan Aueria on epäilty kuukausia.

30. syyskuuta Poliisin mukaan Auer tunnusti miehensä surman kello 13.18 päättyneessä kuulustelussa. Lähes kolme vuotta vanha henkirikos vaikuttaa selvitetyltä. Melko pian väitetyn tunnustuksen jälkeen asianajaja Juha Manner kiisti Auerin tunnustaneen.

Vuosi 2010

1. helmikuuta Oikeus hylkää Auerin vaatimuksen päästä lastensa vuoksi vapaaksi tutkintavankeudesta.

25. maaliskuuta Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama syyttää Aueria murhasta tai vaihtoehtoisesti taposta valmistelevassa oikeusistunnossa. Auer kiistää syyllistyneensä tekoon.

14. huhtikuuta Varsinainen oikeudenkäynti alkaa Satakunnan käräjäoikeudessa. Auer esiintyy hyvin rauhallisesti.

4. toukokuuta Ex-tutkinnanjohtaja Joutsenlahti kertoo oikeudessa uskovansa yhä ulkopuoliseen tekijään. Edellisenä päivänä todistanut entinen päätutkija Kare Koskinen on samalla kannalla. Joutsenlahden todistus ällistyttää Valkamaa.

5. toukokuuta Poliisi myöntää käyttäneensä soluttautujaa tutkinnassa.

10. toukokuuta Esitutkintamateriaalista selviää, että peräti kuusi ihmistä on viettänyt yön sellissä surmatutkinnan aikana.

22. kesäkuuta Satakunnan käräjäoikeus toteaa Auerin syylliseksi miehensä murhaan ja lähettää hänet mielentilatutkimukseen.

3. marraskuuta Mielentilatutkimuksen mukaan Auer oli syyntakeinen.

12. marraskuuta Auer tuomitaan murhasta elinkautiseen ja vahingonkorvauksiin Satakunnan käräjäoikeudessa. Manner ilmoitti jo etukäteen valittavansa hoviin.

Vuosi 2011

28. tammikuuta Vaasan hovioikeus hylkää Auerin kantelun käräjäoikeuden päätöksestä. Auer vaati vapauttamistaan vedoten muun muassa siihen, ettei hän pystynyt vankilassa tutustumaan todistusaineistoon kunnolla.

Maalis-huhtikuu Erävoitto puolustukselle. Hovioikeuden mukaan krp:n peitetutkinnan tulos pitää paljastaa Auerille olennaisilta osin. Krp valittaa ja KKO jäädyttää prosessin.

3. toukokuuta Murhajutun käsittely alkaa Vaasan hovioikeudessa. Auer esiintyy jälleen tyynesti ja vaatii syytteiden hylkäämistä.

19. toukokuuta Peitetoimintaraportti hyväksytään puolustuksen todisteeksi.

25. toukokuuta Hovioikeuden vuoro pudottaa uutispommi. Viimeisen käsittelypäivän päätteeksi Auer päästetään vapaalle jalalle odottamaan tuomiota. Hän on istunut vankilassa yli 600 vuorokautta eli lähes kaksi vuotta.

1. heinäkuuta Vaasan hovioikeus toteaa Auerin syyttömäksi miehensä murhaan.

19. elokuuta Poliisi tekee yllättäen kotietsinnän Auerin kotiin. Käy ilmi, että syyttäjällä on surmajuttuun liittyen "uutta materiaalia".

26. elokuuta Syyttäjä Jarmo Valkama valittaa hovin päätöksestä korkeimpaan oikeuteen.

Syyskuun alku Selviää, että uuden materiaalin taustalla on Auerin veli. Julkisuuteen tihkuu tietoja uusista todisteista. Tutkinta Auerin ympärillä kiihtyy.

16. syyskuuta Kolmas yllätyskäänne. Auer vangitaan epäiltynä seksirikoksista Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Samalla julkisuuteen kerrotaan, että epäilty rikoskumppani, viisikymppinen helsinkiläinen taksiyrittäjä on vangittu jo aiemmin todennäköisin syin epäiltynä. Auer kiistää vangitsemisoikeudenkäynnissä kaikki epäilyt.

Joulukuu Sekä Auer että taksiyrittäjä vaativat päästä vapaaksi. Molempien pyynnöt hylätään.

Vuosi 2012

Helmikuu Syyttäjä Jouko Saario vetäytyy seksuaalirikosjutun käsittelystä. Syynä on esteellisyydestä noussut kohu. Tilalle tulee Heli Haapalehto, joka tunnetaan muun muassa Bodomin kolmoismurhajutusta.

15. helmikuuta Kihlakunnansyyttäjä Paula Pajula nostaa syytteet yhteensä 21 syytekohdasta Aueria ja ex-miesystävää kohtaan. Kaikki asianomistajat ovat lapsia.

17. helmikuuta Varsinais-Suomen käräjäoikeus hylkää Auerin ja ex-miesystävän vaatimuksen päästä vapaaksi.

29. helmikuuta Auer saapuu seksirikosjutun valmistelevaan käsittelyyn, ex-miesystävä ei. Oikeudenkäyntiasiakirjat julistetaan salaisiksi 60 vuodeksi.

6. maaliskuuta Seksirikosjutun pääkäsittely alkaa.

19. maaliskuuta Seksuaalirikosjutun syyttäjät Haapalehto ja Pajula nimetään avustajiksi Ulvilan murhajuttuun syyttäjiksi Valkaman ja Kalle Kulmalan rinnalle. Vastaavasti Valkama ja Kulmala liittyvät avustajiksi seksirikosjutun syyttäjäkaartiin.

8. toukokuuta Ulvilan surmaa koskevaa uutta esitutkintamateriaalia määrätään julkiseksi. Käy ilmi, että syyttäjä uskoo Auerin sekaantuneen saatananpalvontaan.

9. toukokuuta Korkein oikeus myöntää valitusluvan murhajutussa.

5. kesäkuuta Seksirikosjutun käsittely päättyy Turussa. Molemmat vastaajat pysyvät vangittuna.

29. kesäkuuta Käräjäoikeus antaa päätöksensä

Näistä 14 rikoksesta Anneli Aueria syytetään:
Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Pakottaminen seksuaaliseen tekoon: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Törkeä raiskaus: 1.11.2007-31.7.2008 Turku

Törkeä pahoinpitely: 15.6.2004-18.9.2009 Turku
Törkeä pahoinpitely: 5.2.2007-18.9.2009 Turku
Törkeä pahoinpitely: 5.2.2007-18.9.2009 Turku
Laiton uhkaus: 15.2.2007-18.9.2009 Turku
Eläinsuojelurikos: 1.2.2007 Turku

Anneli Auerin ex-miesystävää syytetään 18 rikoksesta:

Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Törkeä raiskaus: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Pakottaminen seksuaaliseen tekoon: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Törkeä raiskaus: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Pakottaminen seksuaaliseen tekoon: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Törkeä raiskaus: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Pakottaminen seksuaaliseen tekoon: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Pahoinpitely: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Pahoinpitely: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Pakottaminen seksuaaliseen tekoon: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Raiskaus: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Pakottaminen seksuaaliseen tekoon: 1.11.2007-31.7.2008 Turku
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö: 1.11.2007-31.7.2008 Turku

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012062 ... 1_uu.shtml

Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista

Lähetetty: Pe Syys 07, 2012 8:37 pm
Kirjoittaja Tara
Tuo ylläoleva aikajana, Ulvilan surmatutkinnan vaiheet ja Aueriin liittyvä muu oikeudenkäyntihistoria ansaitsisi oman Ketjun. Voisi nopsaan tarkistaa minä vuonna missäkin mentiin. Muuten se hukkuu ennenpitkää tähän pulinamereen. Kohta ei enää muista missä ketjussa se edes oli.

Joku keksisi nasevan otsakkeen? Jos vaikka tuo IL:n otsake tai jotain sinne päin:
Päivämääriä, AA:n oikeudenkäyntien käänteet.

jottai tommotti

Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista

Lähetetty: Pe Syys 07, 2012 8:41 pm
Kirjoittaja rantakoski
Hups, eli esimerkiksi tilakuuntelussa on AA:n osalta tuohon syksyn 2009 kiinniottoon asti saattanut tulla esille jotain raskauttavaa liittyen lasten pahoinpitelyihin ja laittomiin uhkauksiin. Se oikeudenkäynti ja esitutkintamateriaali ovat tietenkin salaisia. Mutta osaltaan saattaa selittää Poliisin tekemiä toimenpiteitä tyttäreen ja muihin lapsiin liittyen.

Kategorisesti sekin 'syödään itsemme kuoliaiksi ja jätetään lappu' on laiton uhkaus, mutta sen ja kaiken muun teknisyyttä on salaisiksi määrätyissä papereissa ja istunnoissa käsitelty.

Tara, kannatan tuota ideaa. Ja täällä monella kun on etp-matskua niin aikajanasta voi tehdä paljon täydellisemmän, esim. milloin tehtiin mitäkin tutkintaa, analyysiä, labravastauksia tai rekoa yms. ja milloin kuulusteltiin sitä ja tätä ja tota. Tietenkin, jos perusteellisemmalle aikajanalle on tarvetta.

Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista

Lähetetty: Pe Syys 07, 2012 8:58 pm
Kirjoittaja Valhalla
Muistutettakoon edelleen, että vaiheessa kun hovin jälkeen poliisi tiedotti, ettei mitään tutkittavaa enää ole - niin silti heillä oli tekninen ryhmä ja tutkijoita työjärjestyksessä kirjattu hoitamaan tapausta A.A.

Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista

Lähetetty: Pe Syys 07, 2012 9:02 pm
Kirjoittaja Tara
rantakoski
Tara, kannatan tuota ideaa. Ja täällä monella kun on etp-matskua niin aikajanasta voi tehdä paljon täydellisemmän, esim. milloin tehtiin mitäkin tutkintaa, analyysiä, labravastauksia tai rekoa yms. ja milloin kuulusteltiin sitä ja tätä ja tota. Tietenkin, jos perusteellisemmalle aikajanalle on tarvetta.
Aivan, rantakoski. 'AA-Historiaa' voisi päivittää, eli ensimmäinen posti olisi tuo IL:n 'luuranko'. Jatkossa sen vuosilukujen alle päivämäärittäin voisi kuka vain laittaa alaotsakkeen, ja postata koko 'Historian' uudelleen, tyädennettynä - siis sellaisia tapahtumia tai jaksoja, joitten päivämäärät ja aihe/sisältö ei enää muutu: kuten oikeudenkäyntien alku, tuomiot, ketä kuulusteltiin milloin, keitä (ei nimiä välttämättä vaikka sen joku tietäisikin) pidätettiin, tutkinnanjohtajan vaihtumiset, muut kuka oli kenenkin avustaja jne.

Ketjussa ei olisi tarkoitus välttämättä mitenkään syvällisemmin keskustella . Se olisi vain semmoinen päivämäärien ja tunnetun 'historian' tarkastus- ja päivityslaatikko, tiivistetty muistipankki..

Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista

Lähetetty: Pe Syys 07, 2012 9:14 pm
Kirjoittaja Tara
rantakoski
Hups, eli esimerkiksi tilakuuntelussa on AA:n osalta tuohon syksyn 2009 kiinniottoon asti saattanut tulla esille jotain raskauttavaa liittyen lasten pahoinpitelyihin ja laittomiin uhkauksiin. Se oikeudenkäynti ja esitutkintamateriaali ovat tietenkin salaisia. Mutta osaltaan saattaa selittää Poliisin tekemiä toimenpiteitä tyttäreen ja muihin lapsiin liittyen.

Kategorisesti sekin 'syödään itsemme kuoliaiksi ja jätetään lappu' on laiton uhkaus, mutta sen ja kaiken muun teknisyyttä on salaisiksi määrätyissä papereissa ja istunnoissa käsitelty.
Jotain tuohon suuntaan ajattelin minäkin. Tytöltä tuskin on kysytty kaikkea mitä olisi voitu kysyä. Tilakuuntelumatskua on ollut varmaan kymmeniä sivuja, arvaan vain. Liian iso köntti kenenkään pitää mielessään yhtä kuulemista varten. Ja varmaan ovat miettineet etukäteen jotain muutakin tilak:ssa kuultua kuin juuri noita muutamaa kohtaa, jotka ottivat esille, että voiko, pitääkö, sopiiko, kannattaako, ehkäpä ei ole aiheellista lapselta tätä tai tuota kysyä.

Tuskin tuo kuulijaporukka kylmiltään säntäsi suoraa päätä 'asiaan', että nyt me kyllä ja sassiin..

Joka tapauksessa ryhtyivät tuumasta toimeen, Anneli poseen, lapset turvaan jne, loppui se junnaaminen ja odottelu, että mitähän vielä kuullaan jne. Osuutensa oli Peite-Seppokin varmaan jo tehnyt..pidemmälle ei voinut enää mennä. Anneli kun ootteli..

Sen päivämäärän haluaisin tietää milloin taksari sai moottoripyörän Annelilta( ja miksi). Sehän ei ollut mikään lälläripyörä vaan oliko kymppitonnin pyörä?

Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista

Lähetetty: Ma Syys 10, 2012 3:09 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
ulkosuomalainen kirjoitti:
Epätoivoinen yritys mutta asiantuntevasti toteutettuna olisi voinut tuottaa vaikkapa juuri lapsia paljolta säästävän tuloksen.
Eh--tuskin lapsia enaa tuossa vaiheessa kohdeltiin kaltoin, ainakaan kun Anneli jo tiesi, etta kamppaa kuunnellaan. Mitaan pahoinpitelyja ei tuolle jaksolle ainakaan siina lsh- ja pahoinpitelyjutun syytteissa ajoitettu.
Eikö olekin hassu juttu, että AA osasi lopettaa pedofiilitaipumuksensa heti, kun kämppää alettiin kuuntelemaan?=) Ehkä JJ antoi vihjeen... Muutoin on vaikea ymmärtää miksi "kaltoinkohtelu" loppui juuri ennen kun salakuuntelu alkoi. Tai ehkä AA:lla kävi taas vaan hyvä tuuri.

(ette kai te oikeasti usko noihin lsh-juttuihin?)

Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista

Lähetetty: Ma Syys 10, 2012 7:11 pm
Kirjoittaja ulkosuomalainen
Salaisesta jutusta julkisuuteen annetun matskun perusteella ma uskon, etta Anneli on saattanut kurittaa lapsia/varsinkin yhta lasta suht. kovakouraisesti. Toisaalta kaikki lsh-ssyytteet tuntuvat ajoittuvan siihen aikaan kun taksari oli kuvioissa. Talla perusteella -- muistaen myos oikeuden 1-2 aanestyspaatoksen ynna sen, ettei tilakuuntelusta ilmeisesti todella loytynyt mitaan tahan asiaan liittyvaa--ma oletan taksarin olleen lsh-hommien katalysaattori. Annelin roolia/taipumuksia en halua ruveta enempaa arvailemaan kun mitaan faktaa ei ole eika meille tule. Seitseman vuoden ehdoton tuomio kertoo rankoista rikoksista.

Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista

Lähetetty: Ke Syys 12, 2012 1:13 pm
Kirjoittaja kuolema
ulkosuomalainen kirjoitti:Salaisesta jutusta julkisuuteen annetun matskun perusteella ma uskon, etta Anneli on saattanut kurittaa lapsia/varsinkin yhta lasta suht. kovakouraisesti. Toisaalta kaikki lsh-ssyytteet tuntuvat ajoittuvan siihen aikaan kun taksari oli kuvioissa. Talla perusteella -- muistaen myos oikeuden 1-2 aanestyspaatoksen ynna sen, ettei tilakuuntelusta ilmeisesti todella loytynyt mitaan tahan asiaan liittyvaa--ma oletan taksarin olleen lsh-hommien katalysaattori. Annelin roolia/taipumuksia en halua ruveta enempaa arvailemaan kun mitaan faktaa ei ole eika meille tule. Seitseman vuoden ehdoton tuomio kertoo rankoista rikoksista.
Komppaan ulkosuomalaista aika pitkälle tässä. Etenkin yhtä lasta kohtaan on (myös käräjäoikeuden mukaan ilman epäilystä) käytetty väkivaltaa "kasvatusmetodina" tai pahimmassa tapauksessa myös muissa tilanteissa, joita me emme voi kuin spekuloida seuraavat muutama kymmenen vuotta.

Mikäli nämä hyväksikäytöt ovat tapahtuneet (kuten käräjäoikeuden mukaan asianlaita on), niin itse kanssa on tullut mieleen tämä mahdollinen taksarin aloitteellisuus asiassa. Eli miehensä murhannut Anneli on päätynyt veriteon jälkeen elämässään tilanteeseen, missä mitkään lait eivät enää koske häntä ja pienestä provosaatiosta omat lapset on kahdollisesti saatu "kauppatavaraksi"... :/

Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista

Lähetetty: Ke Syys 12, 2012 2:32 pm
Kirjoittaja Tara
kuolema kirjoitti:

Anneli on erikseen kertonut, että poika varsinkin oli pitänyt peite-Seposta. Kukasta ei näytä pidetyn. Annelista en mene sanomaan, mutta lapset, tuskin. Varmaan peite-Seppo oli jollain tapaa sivistyneempi, herrasmiemäinen vai miten sanoisi..

Julkaistu 30.09.2011
...Alibin mukaan poliisilla on halussaan kuva-aineistoa, joka lehden saamien tietojen mukaan on peräisin taksiyrittäjän tietokoneelta. Kuvat sitovat myös Anneli Auerin juttuun. Poliisi ei ole kieltänyt tai myöntänyt kuvamateriaalia.

Alibin saaman vahvistamattoman tiedon mukaan vangittuna oleva taksiyrittäjä väittää koneelta löytyneitä pedofiilisia kuvamateriaalia pilailuksi, jonka aineisto olisi alun perin peräisin pornosivustoilta.

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... pilailuksi

Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista

Lähetetty: To Syys 13, 2012 5:58 pm
Kirjoittaja sisotalo
Parasta lukea mistä Anneli tuomittiin maksamaan korvauksia

Anneli Auerille on määrätty korvaukset teoista, jotka hän on tehnyt yksin
Lapsi Asianajaja Korvaus Rikos
tyttö 9v. Kivikoski 300 seksuaalinen häirintä
poika 7v. Haavisto 800 pahoinpitely
poika 7v. Haavisto 500 uhkailu
tyttö 4v Haavisto 500 seksuaalinen häirintä
tyttö 4v. Haavisto 500 pahoinpitely

Nämä ovat siis Annelin vihollisten, naistuomarien päätöksiä. Oikeuden puheenjohtaja tukee niistä ehkä kahta pahoinpitelyä. Ongelmallista on mistä seksuaalisesta häirinnäsät Anneli maksaisi. Sen tulisi olla tytön 9v. vahvistama, pojan sadunkerronta ei riitä.

Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista

Lähetetty: To Syys 13, 2012 7:13 pm
Kirjoittaja rantakoski
Tara kirjoitti:Anneli on erikseen kertonut, että poika varsinkin oli pitänyt peite-Seposta. Kukasta ei näytä pidetyn. Annelista en mene sanomaan, mutta lapset, tuskin. Varmaan peite-Seppo oli jollain tapaa sivistyneempi, herrasmiemäinen vai miten sanoisi..
No ei ihme että piti peite-Seposta enemmän kuin taksarista; miehestä joka ei pahoinpitele eikä raiskaa siskoja.

Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista

Lähetetty: To Syys 13, 2012 8:04 pm
Kirjoittaja Arska
sisotalo kirjoitti:Parasta lukea mistä Anneli tuomittiin maksamaan korvauksia
Mistähän ne saisi lukea?
sisotalo kirjoitti:Rikos
seksuaalinen häirintä
pahoinpitely
uhkailu
seksuaalinen häirintä
pahoinpitely
Mitä ihmeen sissalointia tämä oikein on? Mikä rikos on "uhkailu"? "Seksuaalinen häirintä"? Ne eivät ole mitään rikoksia, vaan tällaiset nimikkeet on selvästi satuiltu ja keksitty omasta päästä.

Minulla on nyt hyvä neuvo. Jos kertoo keksimiään satuja, niin niissä ei kannata käyttää päähenkilöinä oikeita ihmisiä. Jos nimittäin käyttää saduissaan päähenkilöinä oikeita ihmisiä, voi käydä niinkin, että sattuu seppoa leukaan.

Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista

Lähetetty: To Syys 13, 2012 8:39 pm
Kirjoittaja Toripolliisi
sisotalo kirjoitti: - - klip - -
Oikeuden puheenjohtaja tukee niistä ehkä kahta pahoinpitelyä.
- - klip - -
Sisotalo jatkaa törkeää asioiden vähättelyään ja vääristelyään.

Yle:

"Vähemmistöön jäänyt tuomari olisi langettanut Auerille rangaistuksen kolmesta pahoinpitelystä ja tämän entiselle miesystävälle kolmesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja yhdestä pahoinpitelystä."

Ja muistin virkistämiseksi tuomiot:

Enemmistö tuomitsi Auerin näistä rikoksista: kolme törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, kolme pakottamista seksuaaliseen tekoon, kaksi törkeää raiskausta, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, kaksi pahoinpitelyä ja laiton uhkaus.

Kukka tuomittiin seuraavista rikoksista: neljä törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, kolme pakottamista seksuaaliseen tekoon, kaksi törkeää raiskausta, pahoinpitely ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.

Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista

Lähetetty: To Syys 13, 2012 11:20 pm
Kirjoittaja sisotalo
Tuomio korvauksia esittelevässä osassa on yksilöity mistä Anneli on tuomittu ja mistä Kukka ja mistä yhteisesti. Lukekaa älkääkä rähjätkö