MURHA.INFO

Ulla Appelsin kirjoitti:Yhteiskunnan pitäisi osata käsitellä Louhimies-tapauksen kaltaisia kohuja kypsästi, kirjoittaa päätoimittaja Ulla Appelsin.

Kerrotaan ensin pieni tarina eräästä tunnetusta taideteoksesta. Vuonna 1924 julkaistiin Kallela-kirja, jossa suurmiehemme Akseli Gallen-Kallela avautui. ”Kova on usein taiteilijan menettelytapa. Tahallani koetin äitiäni siinä maalatessani saada hänen ilmeensä muuttumaan tuskalliseksi viemällä keskustelun niin synkkiin asioihin, että hän, niin lujahermoinen kuin olikin, lopulta purskahti kyyneliin.”

Gallen-Kallela oli innoittunut Kalevalasta ja tavoitteli jotain suurta; sellaista, joka kestäisi satoja vuosia. Hän halusi maalata kuolemaa ja äidinrakkautta – mutta sitä kuvatakseen hän piinasi mallina olleen oman äitinsä Mathilda Gallénin itkemään, jotta sai esiin haluamansa tunnetilat.

Tuon tahallisen itkettämisen seurauksia me olemme ihailleet yli sata vuotta: mykistävän koskettavaa Lemminkäisen äiti -maalausta, jossa tapetun ja silvotun poikansa kasaan kursinut äiti on ruumiin äärellä ja tuskaisena taivaalle katsoen toivoo, että Lemminkäinen heräisi henkiin. Akseli Gallen-Kallelalle, Suomen kansan ehkä eniten ihailemalle kuvataiteilijalle, taide meni oman, rakastetun äidin tunteiden edelle.

Viime aikoina on puhuttu paljon Aku Louhimiehen käytöksestä. Siksi ei puhuta nyt siitä. Käännetään välillä valokeila muuhun: siihen, millä lailla modernin, länsimaisen yhteiskunnan tulisi pystyä tällaisia kohuja käsittelemään. Nyt käsittely ei ole ollut kaikilta osin sivistynyttä. Se on ollut epäkypsää ja paikoin kovaa.

Ei ole ongelma puhua mahdollisista vääristä menettelytavoista ja epäkohdista julkisesti. Ei ole ollut tässäkään tapauksessa. Lienee jokaiselle selvää, että kaikenlaiseen työpaikkakiusaamiseen pitää olla nollatoleranssi. Ongelma on, jos ihmettely muuttuu inkvisitioksi ja keskustelu kiusaamiseksi. Hiljattain ruotsalaiskirjailija Lena Andersson kävi varoittamassa suomalaisia siitä, että me too -kampanjointi on paisunut Ruotsissa sellaiseksi massaliikkeeksi, jossa ihmisten oma ajattelu loppuu.

Anderssonin varoituksia kannattaa kuunnella. Ruotsi kipuilee nimittäin nyt Benny Fredrikssonin kohtaloa. Tukholman kaupunginteatterin johtaja Fredriksson, 58, tappoi hiljattain itsensä. Taustalla on voimakas häneen kohdistunut kampanja. Ensin Fredriksson erosi suuren kohun saattelemana, kun teatterin työntekijät joukolla syyttivät häntä vääränlaisesta johtamisesta. Sitten hän teki itsemurhan. Teatterin toimitusjohtajan mukaan kohu jätti Fredrikssoniin syvät haavat, jotka eivät parantuneet.

Fredrikssoniin kohdistui paljon me too -kampanjan nostattamaa jyrkkää kritiikkiä, siitä huolimatta, että seksuaalisesta ahdistelusta häntä itseään ei syytetty. Me too -kampanja onkin alkanut laajentua alkuperäisestä eli seksuaalisen ahdistelun kitkemisestä koskemaan kaikkea mahdollista huonoa tai huonoksi määriteltyä käytöstä. Fredrikssonin kohtalon jälkeen hiipii mieleen ajatus, että jos jokainen väärä toimintatapa vuosien takaa alkaa johtaa kenttäoikeuteen, kuinka monta hautaa pitää vielä kaivaa?

Kukaan ei voi tietysti tietää, mitä Fredrikssonin päässä itsemurhan tekohetkellä liikkui, mutta olisi väärin olla pysähtymättä edes hetkeksi miettimään, oliko nostettu kohu hänen kohdallaan kohtuuttoman suuri. Onko yksittäisen ihmisen lynkkaus oikea tapa hoitaa työpaikan kipupisteitä? Raju julkinen teilaus, pakkoero töistä ja lopulta traaginen kuolema eivät tuo mieleen länsimaista, sivistynyttä ja kypsää demokratiaa vaan ehkä pikemminkin Kiinan kulttuurivallankumouksen.

Louhimiehen tapauksen omanlaisensa huipentuma oli Jussi-gaala. Sen lopuksi ja jälkeen on kuultu näyttelijöiden puheenvuoroja, joissa koko tilaisuuden hienoutta on ylistetty. Kaikissa kotikatsomoissa ei välttämättä jaeta näkemyksiä. Ruudusta katsottuna kyseessä oli painostava kaksituntinen, jonka aikana lähes jokainen lavalle noussut asettui kohun keskiössä olleiden naisnäyttelijöiden puolelle ja siten Louhimiestä vastaan. Tämä kaikki Louhimiehen itse joutuessa kuuntelemaan yleisössä ja Suomen kansan katsoessa. Alan ulkopuolisena on vaikea sanoa, oliko tämä menettely oikeasti tarpeellista. Se on voinut siltä salissa tuntua. Katsojana ei kuitenkaan voinut välttyä mielleyhtymältä, että koulukiusaamista vastaan kampanjoidaan koulukiusaamisella.

Sekin kävi ilmi, että Tuntemattoman sotilaan tuotantoyhtiön edustajista osa yritti kieltää Louhimiehen pääsyn itse gaalaan – siis hakemaan palkintoa työstä, jonka tämä oli tehnyt. Kulttuuriministeri Sampo Terho taas kieltäytyi jakamasta Louhimiehelle yleisön äänestämää palkintoa parhaasta elokuvasta, vaikka se olisi kuulunut ministerin tehtäviin. Yleisö katsoo elokuvat. Yleisö maksaa ne. Oliko ihan oikeasti reilua yrittää tavalla tai toisella estää ohjaajaa saamasta yleisön myöntämää tunnustusta tai olla jakamatta sitä – ollaan henkilön käytöksestä sitten mitä mieltä tahansa?

Viime päivinä vellonut keskustelu on ollut paikoin hyvin jyrkkää. Yksi pohjanoteerauksia oli Markkinointi & Mainonta -lehden kirjoitus, jossa toimittaja riensi paheksumaan jo Louhimiehen saamia Facebook-peukutuksiakin. Toimittaja julkisti jopa nimilistan tunnetuista ihmisistä (joista osa oli Louhimiehen tuttuja), jotka olivat peukuttaneet Louhimiehen pahoittelevaa Facebook-päivitystä. Näiltä peukuttajilta vaadittiin sitten Twitterissä selitystä toiminnastaan kuin ennen muinoin Neuvostoliitossa väärinajattelusta.

Olemme hyvin kummallisella tiellä, jos jo pelkkä FB-peukutuskin on Suomessa synti. Ja kai pahoittelulle voi nostaa peukun? Eikös pahoittelu ole lähtökohtaisesti hyvä asia? Ja kaipa ihmisen omat tutut saavat häntä yhä tukea? Vai pitäisikö virheisiin sortuneen ihmisen menettää kaikki ystävänsäkin?

Väärin toimineen henkilön on tietysti ilman muuta itse pystyttävä katsomaan peiliin. Ovat siihen pystyneet ne kaikkein suurimmatkin. Akseli Gallen-Kallelakin katui omaa käytöstään ja toivoi äidiltään anteeksiantoa. ”Nyt hän on kuollut, suokoon hän sen (itkettämisen) minulle anteeksi.”

Kuten Gallen-Kallelan, myös Louhimiehen tapauksessa anteeksianto on sitten asianosaisten välinen asia. Meidän muiden vastuulla puolestaan on se, miten koko asiaan suhtaudumme. Epäkohdista ei saa vaieta – mutta vaikenemisen vaihtoehto ei voi olla vaino.

Joillekin Louhimies on nyt hirviö. Toisille hän on yhä – tai taas – sankari. Häntä ei oikeastaan pitäisi kohdella kumpanakaan. Hän on ihminen. Ihmiset tekevät virheitä. Toiset pienempiä, toiset isompia. Jokainen kantaa omasta toiminnastaan vastuun.

Meidän ulkopuolisten osalta se vastuu Louhimiehen kaltaisissa tapauksissa on ennen kaikkea tämä: kun epäkohtia tulee ilmi, taannummeko Colosseumin mylviväksi yleisöksi, jolle ei mikään riitä vaan joka huutaa lisää verta vai kykenemmekö asialliseen ja analyyttiseen keskusteluun? Kyse on paitsi yksilöiden myös yhteiskunnan kypsyystestistä.

Tinttaliina kirjoitti:
Huomiohakuisuutta sanon mä. Eipä taida isoja rooleja enää kopsahtaa kohdalle. Kukaan uskalla tehdä tälläisten kanssa kun lastenleffoja.
MeeToo mennyt liian pitkälle. Töissäkin huomaa että kaikki on varpasillaan

Morapuukko kirjoitti:Kai Kuusniemi on tehnyt kirjallisen sopimuksen Levottomat-leffasta ja sen seksikohtausten näyttelemisestä, ettei pitäisi kitistä ettei tiennyt mihin lähtee. Eikö hyvin näytellyt pano kohtauksen ole tarkoituskin näyttää siltä että on tosi kyseessä?
Mitenkähän tulevaisuuden seksin harrastamisen sopimusten kanssa käy, jos leffa seksistäkin voi itkeä vuosikymmeniä jälkeen päin?

Jörkan leffoista löytyisi kanssa paljon meetoo kamaa

poikani kirjoitti: Aku Louhimies on muuten aivan nolla ammatissaan, mutta sivistymättömiin suomalaisiin kaikenlainen paska tietysti uppoaa. Varsinkin ison sotaelokuvan tekeminen saa leijonariipusväen laukeamaan housuihinsa.

TuskaistaTietoa kirjoitti:Kyllä lystin kustantajilla pitää olla myös oikeus tietää näistä karmeista sikailuista. En haluaisi joutua kustantamaan näiden usein sukunimensä takia produktioihin pääsevien pahantahtoista tekemistä, mutta niin joudun tekemään, koska verotus ei ole vapaaehtoista. Ja leikata voi vaan köyhiltä.

Calamity Jane kirjoitti:

TuskaistaTietoa kirjoitti:Kyllä lystin kustantajilla pitää olla myös oikeus tietää näistä karmeista sikailuista. En haluaisi joutua kustantamaan näiden usein sukunimensä takia produktioihin pääsevien pahantahtoista tekemistä, mutta niin joudun tekemään, koska verotus ei ole vapaaehtoista. Ja leikata voi vaan köyhiltä.

En epäile etteikö osa ole totta näistä väitteistä , mutta mihinkään oksennuksen syömiseen en usko!!! Miksi asia piti nostaa esille juuri kun oli Jussien jaot tulossa? Uskokaa vaan näillä naisilla on takapiruna yllyttäjät (miehiä epäilen) Ja puhtaasta kateudesta Akua kohtaan. Ilmitulon ajankohta herättää epäilyni vieläkin likaisemmasta pelistä.Saako lyylit joltakin toiselta lupauksia rooleista? Se kun tuo parasta ennen päiväys menee meiltä itse kullakin joskus ohi!

TuskaistaTietoa kirjoitti:Niin onkin. Mikä ei ole? Ihanko kuvittelette vaikkapa Sipilän menettävän yöunensa suomalaisten takia. Kaikki on aivan erityisesti julkisuudessa miksei hyvin pitkälti ihmisten yksityiselämissäkin teatteria. Näytöstä jonka tarkoituksena on vetää maksimiedut itselle riippumatta muista muuttujista.

L'amourha kirjoitti:Tää Eero Aho on varsinainen vätys

L'amourha kirjoitti:Makuasioitahan nuo on. Omasta mielestä täällä tehdään lähinnä silkkaa paskaa, mitä näihin ns elokuviin tulee. Tällä tarkoitan nimenomaan just näitä elokuvia joiden suurin anti joidenkin mielestä on se että vilahtaa tissi, perse tai sitten nussitaan. Ja elokuvahan on tietysti sitä parempi mitä useampi noista em lainalaisuuksista toteutuu.
Näinhän tuo elokuvateollisuus itsekin toteaa, alastomuus myy.
Miksi sitten ottaa taloudellista riskiä ja koittaa tehdä elokuvaa joka on näiden mielestä jotain tekotaiteellista paskaa kun kerran pelkkä paskakin myy.