Syyte: salolainen mies ja teinityttö murhasivat pyörätuolissa istuneen naisen fileointiveitsellä – naapuri soitti kuultuaan järkyttäviä ääniä
Julkaistu: 27.5. 19:12
Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista vankeusrangaistusta.
VARSINAIS-SUOMEN käräjäoikeudessa käsiteltiin maanantaina tapausta, jossa parikymppistä miestä ja teini-ikäistä tyttöä syytetään pyörätuolia käyttäneen naisen murhasta.
Tyttö saapui oikeussaliin huoltajansa seurassa pelokkaan oloisena. Mies sen sijaan tuli saliin hymy naamallaan, mikä sai uhrin poikaystävän hermostumaan jo ennen käsittelyn alkua.
– Pyyhi tuo virne naamaltasi, todistajana toiminut poikaystävä huusi.
Puolustus kertoi myöhemmin, että virnuilu oli vastaajan tapa reagoida hermostuttavaan tilanteeseen.
Henkirikos tapahtui 1.11.2018 salolaisessa yksityisasunnossa. Hälytyskeskus sai ensimmäisen soiton naapureilta ennen puolta yötä. Asunnon yläpuolella asuva naapuri kertoi, että alakerrasta kuuluu tappelun ääniä ja kuulostaa siltä, että siellä heitellään huonekaluja. Asunnossa oli tuolloin useita henkilöitä.
– Ei tuo ole vain juhlimista, kyllä se on jotain muutakin, käsittelyssä kuunnellussa puhelussa sanottiin.
Poliisi kävi paikalla, jonka jälkeen tilanne rauhoittui hetkeksi. Hälytyskeskus sai toisen soiton samalta naapurilta kello yhden yhden jälkeen yöllä.
– Täällä on ihan hirveä meteli. Joku mies vain huutaa, että tapan sinut, naapuri kuvaili nauhalla.
Poliisi kävi toistamiseen paikalla, jolloin he näkivät asunnon ikkunan läpi lattialla makaavan elottoman naisen.
Nainen todettiin kuolleeksi, ja jalan paikalta paenneet vastaajat otettiin kiinni lähistöltä samana yönä. Heidän vaatteissaan oli runsaasti uhrin verta, ja he olivat päihtyneitä.
Uhrin kuolinsyy oli syvä veitsen isku kaulaan. Lisäksi uhria oli lyöty rintaan, jonka seurauksena hänen vasen keuhkonsa oli painunut kasaan ja täyttynyt verellä. Uhrin kehossa oli useita viilto- ja pistohaavoja sekä mustelmia. Tekovälineenä toiminut fileointiveitsi oli peräisin uhrin asunnosta.
Uhri oli myös revitty alas hänen käyttämästään pyörätuolista, ja hänen päälleen oli heitetty muun muassa mikro ja televisio.
Molemmat vastaajat kiistivät syytteen murhasta. Mies myönsi pahoinpidelleensä uhria ja heittäneensä tämän päälle tavaroita mutta kielsi lyöneensä tätä veitsellä. Vielä maaliskuussa mies oli kertonut käyttäneensä veistä mutta kertoi nyt sanoneensa niin toisen vangin painostuksesta.
Teinitytön puolustuksen mukaan uhri oli haukkunut tytön perhettä toistuvasti, jonka vuoksi vastaaja oli hermostunut. Vielä esitutkinnassa tyttö oli kertonut lyöneensä uhria useita kertoja, mutta puolustuksen mukaan tämä oli liioitellut osuuttaan suojellakseen toista vastaajaa. Vastaajat olivat tunteneet tapahtumahetkellä noin kuukauden ajan, ja puolustus määritteli suhteen tapailuksi, joka ei ollut vakavaa.
Tyttö myönsi lyöneensä uhria pari kertaa mutta kiisti tarkoituksellisen väkivallan ja murhan. Puolustuksen mukaan tyttö oli myös pyrkinyt auttamaan uhria tapahtuman jälkeen, minkä vuoksi hänellä oli paljon uhrin verta päällään. Miespuolinen vastaaja kertoi saaneensa verta päälleen liukastuttuaan lattialla olleeseen verilammikkoon.
Todistajana toimineen uhrin poikaystävän kertomuksen mukaan hän oli heittänyt miespuolisen vastaajan aiemmin illalla ulos, kun tämä ei ollut suostunut rauhoittumaan. Mies oli vaikuttanut tuolloin raivostuneelta. Henkirikos oli tapahtunut sen jälkeen, kun poikaystävä oli lähtenyt asunnolta.
Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista vankeusrangaistusta ja teinitytölle nuorena henkilönä tehdystä murhasta vähintään kymmenen vuoden vankeustuomiota.
Syyttäjän mukaan tekoa on pidettävä törkeänä, sillä uhri oli päihtymystilansa ja pyörätuolin käytön vuoksi puolustuskyvytön.
Anna-Maija Naakka, Turku
https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000006122345.html