Hihi, jotkut mainitsivat pelkäävänsä hirviä. Äitini työkaveri oli joskus sienimettällä, ja vastaan oli tullut hirviperhe. Olivat suuren välimatkan päästä tuijottaneet toisiaan, ja tämä lähes 80 kiloinen naikkonen oli sitten heittänyt ämpärin jonnekin ja kiivennyt itkien kuusenpoikaseen, eli oksat olivat noin sentin paksuisia eikä siitä oikein tullut mitään
oli pysynyt sielä useita tunteja, tuli alas vasta kun mies huhuili kuusenjuurella.
Kuitenkin, jos jonkin voin laskea fobiaksi, niin kaiken yliluonnollisen pelon. Se hallitsee elämääni turhan paljonkin, en esimerkiksi pysty olla yksin pimeässä, enkä varsinkaan mennä iloisesti nukkumaan edes yövalot päällä jos olen yksin. Yleensä, kun joudun nukkumaan yksin, valvotan itseäni niin kauan kunnes en enää jaksa välittää.
Vessoihin en voi mennä jos kaikkialla on pimeää, vaan pakotan poikaystävän sängystä ylös ja laittamaan vessaan valot. Joskus hän joutuu tulla ihan vessaan asti mukaan
En voi myöskään mennä lähellekään pimeitä metsiä tai valaisemattomia alueita, enkä voi katsella rappuihin, koska pelkään sieltä kohta möyrivän jotakin. Oonkohan lukenu liikaa paranormaaleja juttuja ja kattonu kauhuleffoja?
Toinen elämääni hallitseva pelko on pelko siitä, että poikaystävälleni sattuu jotakin. Eikä edes sellainen "voi hitto kunpa ei jäis auton alle", vaan pelkään hänen juuri tappavan itsensä, kun ei elämä aina mene niinkuin pitäisi. Tekee pahaa, kun tietää että hyyppä kuljeskelee jossakin junaraiteen lähellä. Oletan hänen tappavan itsensä hyppäämälle junan alle, tuntemattomasta syystä.
Sitten on lähinnä nää voimakkaat pelot. Muurahaiset ovat ihan kamalia, samoin käärmeet, isot kalat, ahtaat tilat, korkeat paikat yms. En voi myöskään nukkua ilman peittoa poskeni päällä, en sen jälkeen kun näin leffan "the Others", [[ oliskohan ollu? se missä perhe asuu kartanossa ja sielä kummittelee, ja totuus onkin ...aika päinvastainen ]] en myöskään voi olla yksin huoneessa, jossa selkäni takana ei ole seinää. Yleisillä paikoilla se kyllä onnistuu.
Saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta en uskalla opetella uimaan. Tykkään kahlata rantavedessä, mutta syvemmälle en enää menee. Pienenä oli hiuskarvan varassa etten hukkunut, tuli hypittyä laiturilta vähän liian syvälle...
Mitenköhän tällasista elämää hallitsevista peloista pääsisi irti? Alkaa välillä jo ihan toden teolla kyrsimään, kun en pärjää ilman ihmisiä ympärilläni