MURHA.INFO

Keskisarjan mukaan hänellä olisi ollut mahdollista lainata autoa. No, aika hataralla pohjalla hänen epäilykset ovat, ei niissä oikein oo järkeä. Hulluinta oli tämä abortti epäily, johon Kyllikki olisi menehtynyt, harvoin siinä kyllä lyödään leukaa lommoille., saatikka olisi kuskattu tuonne. Siistimmin olisi homma hoidettu.

Sukkatodisteen jääminen täytyy olla vahinko. Arvelen, että jalkaproteesin takia pappi ei tuntenut, onko oma sukka jalassa vai ei. Proteesissa ei tietenkään ole tuntoa. Sitten pimeässä ja kiireessä tekijä on luullut, että likainen sukka on Kyllikin. Siksi hän tunki sen Kyllikin kenkään. Tarkoitus oli haudata myös kenkä sukkineen, mutta se unohtui pimeässä ja kaikessa hötäkässä? Eikä etsintä huomannut sitä heti.

Näre on kyllä mielenkiintoinen, jos se on upotettu vasta viikkoja rikoksen jälkeen. Mistä tekijä tunnisti vielä paikan? Hänellä täytyi olla alun perin jokin toinen merkki. Ehkä hän piti tätä merkkiä huonona ja vaihtoi myöhemmin näreeseen, koska uskoi sen olevan huomaamaton luonnossa. Joku tosiaan palasi rikospaikalle.

Näreestä vielä sen verran, että Arvo Hakalalla oli tapana merkitä maastoon kätkemiään pontikkapulloja, kuinka ollakaan, näreillä. Siinä yksi Jukka Kyöstin kirjassa olevista lukuisista aihetodisteista ojankaivajia vastaan. Kirjassa tulee myös hyvin ilmi, että teoria ja juorut papin syyllisyydestä olivat nekin pitkälti Arvon käsialaa ja ne ovat sitten kantaneet näihin päiviin asti. Taitava manipuloija oli hän. Suosittelen Kyöstin kirjaa, syyllisyyskysymys on siinä seikkaperäisesti perattu.

Vajaat 15 vuotta sitten jaksoi elää tekojensa kanssa, kunnes päätyi itsetuhoon
Sattumalta samoihin aikoihin kuoli Vihtorikin.

Tuli vastaan tällainen kirjoitus, jossa ruoditaan uutta kirjaa ja ojankaivajia.

https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/simo-gr ... -loytynyt/

Olisi mielenkiintoista tietää, onko noista kirjoittajista kukaan lukenut kirjaa.
Eihän paikallinen ojamies ole niin mediaseksikäs, kuin pervopappi.

Eiköhän tämä rikos ole niin selvä, kuin selvittämätön rikos voi olla.

Totuus ja tarinankerronta ovat kaksi eri asiaa. Kirkkoherra-linja on harharetki. Syylliset löytyivät läheltä, kuten henkirikosten kohdalla lähes aina on.

Tässä tämä Uuden Suomen juttu uudesta Jukka Kyöstin kirjasta KYLLIKKI SAARI Paljastuksia suohaudasta. Kopion sen tänne, koska jonkin ajan kuluttua linkit eivät enää toimi. Tämän keskustelun seuraajia jää harmittamaan, jos juttu on ehditty poistamaan myöhemmin.


Kyllikki Saaren mysteeri – todennäköinen murhaaja löytynyt?

Voiko vuosikymmeniä vanha rikosmysteeri ratketa ilman savuavaa asetta tai oikeudenkäyntiä? Saadaanko Kyllikki Saaren murhaa koskaan selville? Onko läpikolutusta aiheesta enää uutta sanottavaa?

Thomas Pettersson julkaisi vuonna 2018 kirjan ’Epätodennäköinen murhaaja’, jossa hän esitteli teorian siitä, että Stig Engström – niin sanottu Skandia-mies – olisi ollut Olof Palmen murhaaja. Ei mennytkään kuin muutama vuosi, niin Ruotsin poliisi julisti lopettavansa Palmen murhan tutkinnan, sillä myös heidän mielestään Engström oli todennäköisesti syyllinen. Epäilty oli jo kuollut, joten oikeudenkäyntiä asiasta ei voitu kuitenkaan enää järjestää.

Jukka Kyöstin uutuusteoksella ’Kyllikki Saari – paljastuksia suohaudasta’ on mielestäni edellytykset olla samankaltainen päätepiste Suomen kuuluisimmalle murhamysteerille. Kyöstin tutkimuksessa epäilyjen valokeila siirtyy papista ojankaivajaan, ja esitetyt aihetodisteet ovat vakuuttavia.

Kyseiseen kirjaan tarttuu helposti skeptisesti, pohtien sitä, että mitä uutta kirjoitettavaa läpikolutusta aiheesta voi olla: Teemu Keskisarja (Kyllikki Saari – mysteerin ihmisten historia, 2021) ja Juho Saarihan (Kuuluisan kuoleman varjo, 2020) julkaisivat aiheesta vasta kattavat tietokirjat ja tapausta on sivuttu vuosikymmenten saatossa lukuisissa lehtiartikkeleissa ja kirjoissa (Aake Jermo: Murha ei vanhene koskaan,1975 ja Enska Kallio: Kyllikki Saaren arvoitus, 1981)?

Teos lähtee käyntiin metallinpaljastimella suoritetuilla maastoetsinnöillä, ja löydetyn pullonkorkin yhteyden pohtiminen Saaren tapauksen kanssa herättää epäluuloja. Ristiretkien aikaan jokaista pyhältä maalta löydettyä puun palasta saatettiin pitää Kristuksen ristin palana, ja epäilys herää, että ei kai tutkijalla vaan ole samanlainen totuuden sokaiseva hurmoshenki Saaren tapauksen suhteen?

Johdannon metallinpaljastinepisodi on kuitenkin vain kiinnostuksen herättämiseen tarkoitettu preludi. Kyösti on käynyt kolmen vuoden ajan läpi samaa Keskusrikospoliisin kymmenien tuhansien sivujen aineistoa, jota myös Keskisarja on käyttänyt päälähteenään. Kyösti ei kuitenkaan pyri luomaan yleisteosta aiheesta, vaan keskittyy tapauksen pääpiirteet kuvaten täydentämään aiempaa kirjallisuutta esittämällä lähdeaineistoon tukeutuen oman teoriansa tekijästä ja tapahtumien kulusta.

Siinä missä Keskisarja uskoi papin syyllisyyteen, niin Kyösti taas keskittyy tuomaan esiin ojankaivaja-linjaa tukevia aihetodisteita. Vaikka mitään ”savuavaa asetta” ei löydy, niin esitettyjen aihetodisteiden määrä on vakuuttava. Kolmeen pointtiin kiteytettynä:

1) Ojankaivaja Vikki Lehmusviidan rikoshistoriaa käydään aiempaa tarkemmin läpi, mikä osoittaa entistä paremmin hänen sopineen tekijän muottiin.

2) Lehmusviidan möläytyksiä, joissa hän puolittain tunnusti teon, todetaan olleen paljon enemmän, kuin mitä aiemmin on tuotu esiin.

3) Se, kuka oli aktiivisin levittämässä aiheeseen liittyviä huhuja ja kiihottamaan kansan epäilyjä, milloin ulkopaikkakuntalaiseen autolla liikkuneeseen tekijään tai milloin pappi Kauko Kanervoon, oli Lehmusviidan lanko Arvo Hakala, jonka Kyösti myös esittää osallistuneen ruumiin kätkemiseen ja rikoksen peittelyyn. Hakalan käytöksessä voidaankin nähdä tiettyjä yhtymäkohtia siihen, miten Stig Engström ei myöskään pitänyt matalaa profiilia vaan päinvastoin antoi omatoimisesti medialle lukuisia haastatteluja ja esitti olevansa Palmen murhan tähtitodistaja, joka oli nähnyt tekijän, ja näin myös pyrki vaikuttamaan tutkintaan.

Pieniä kiintoisia yksityiskohtia ovat myös seikat, kuten se, että Hakalalla oli tapana merkitä pontikkapiilojensa paikat juuri samanlaisilla näreillä, joka oli laitettu myös suohaudan merkiksi. Paikallisena rettelöitsijänä ja kovanaamana tunnetun Hakalan reaktiot suohaudan löytymisen aikana, jotka vaihtelivat ylitunteellisuudesta rehvasteluun suohaudan kaivajan neroudella, herättävät myös epäilyjä.

Pieniä kiintoisia yksityiskohtia ovat myös seikat, kuten se, että Hakalalla oli tapana merkitä pontikkapiilojensa paikat juuri samanlaisilla näreillä, joka oli laitettu myös suohaudan merkiksi. Paikallisena rettelöitsijänä ja kovanaamana tunnetun Hakalan reaktiot suohaudan löytymisen aikana, jotka vaihtelivat ylitunteellisuudesta rehvasteluun suohaudan kaivajan neroudella, herättävät myös epäilyjä.

Suohaudan sijainnista Kyösti toteaa, että se on maantieltä tullessa ensimmäinen kohta metsää, jossa maa on riittävän pehmeää kaivamista varten. Itse olen taas pohtinut, että se on myös viimeinen kohta, johon haudan pystyi kaivamaan niin, että se ei jäänyt myöhemmin kaivettavan ojan linjalle – eli oliko sijainti aihetodiste siitä, että tekijä tiesi tulevasta ojasta? Enemmän asiasta löydät aiheesta muutama vuosi sitten kirjoittamastani blogista, jossa päädyttiin tekijöiden osalta samoihin johtopäätöksiin kuin Kyösti.

Mysteerin yksityiskohdista Saaren kengät, joihin oli tungettu Saaren huivi ja miesten sukka jäävät myös Kyöstin käsittelyn jälkeen mysteeriksi. Jos Saaren kengät olisivat tippuneet tekopaikalle kamppailun tiimellyksessä tai ruumista siirtäessä, ja jääneet vaan huomaamatta ensimmäisissä etsinnöissä, niin miten ihmeessä huivi ja puolikas miesten sukka olisivat joutuneet niihin?

Kyösti pohtii tekijän käyneen mahdollisesti kaivamassa suohaudasta pois metallia sisältäneitä esineitä, kun viranomaiset alkoivat tutkia aluetta metallinpaljastimella. Keskisarja taas arvelee teoksessaan, olisiko miesten sukkaa käytetty suukapulana, joka olisi sitten tungettu kenkään ja heitetty suohautaan, kun todistusaineista piti päästä eroon. Sukalla varustetun kengän kiertäminen suohaudan kautta tarjoaa tälle yksityiskohdalle yhden selityksen, mutta herättää samalla toisen – jos Kyöstin pohdinnassa esimerkiksi kello ja rintaliivien metalliset osat oltaisiin kaivettu suohaudasta ja hävitetty, niin miksi kengät päätyivät takaisin tien poskeen löydettäväksi?

Aiempien teorioiden mukaan epäilty olisi tullut katumapäälle ja halunnut johdattaa viranomaiset suohaudalle tuomalla kengät jälkikäteen löydettäväksi lähistöltä. Tämä teoria ei sovi kuitenkaan yhteen Kyöstin pohdintaan siitä, että metallia sisältäneet esineet oltaisiin haettu pois suohaudasta juuri poliisin miinaharavan pelossa. Täytyy ehkä vain myöntää, että kaikki mysteerin yksityiskohdat eivät todennäköisesti ratkea koskaan.

Kyösti nostaa esiin, että poliisin pidättämä ja kuukausiksi mielisairaalaan passitettu Lehmusviita oli varsin nopeasti viranomaisten pääepäilty, jota kohtaan ei kuitenkaan löytynyt ison aihetodistemäärän lisäksi kovia todisteita syytteen nostamista varten. Samalla linjalla olivat myös tapauksen myöhemmät tutkijat ja Saaren vanhemmat. Nykyiset poliisin profiloijat ovat myös piirtäneet tekijästä profiilin, johon Lehmusviita sopii erittäin hyvin.

Tekijällä oli onnea, sillä vaikka Kyllikki Saari ei ollut ainoa isojokelaisella maantiellä kevätiltana polkenut, niin kukaan liikkeellä olleista ei sattunut samaan aikaan samalle tieosuudelle Saarta auttamaan tai tekijää tunnistamaan.

Kiinnisaamista vaikeutti myös tapauksesta syntynyt mediasirkus. Poliisi oli aikanaan ylityöllistetty vinkkitulvan alla, jota ruokki lehdistön matalalla kynnyksellä julkaisemat skuupit erikoisista teorioista, huhuista ja väitteistä. Kyösti korostaakin, että kansan syviä rivejä koskettikin enemmän asetelma, jossa syyllinen oli perverssi pappi ja uhrina nuori tyttö, kuin että tekijä olisi ollut syrjäytynyt sekatyöläinen.

Yhtä lailla Olof Palmen tapauksessa pääministerin murhan takana epäiltiin olleen jos jonkinlaisia salaliittoja, ja hieman eksentrisenä pidetty mainospiirtäjä oli taas tämän vuosikymmeniä jatkuneen mysteerin ”epätodennäköinen syyllinen”. Kyöstin kirjan olisi voinut myös otsikoida ruotsalaista esikuvaa mukaillen nimellä ’Todennäköinen syyllinen’, sillä vaikka lopullista totuutta asiasta on vaikea enää saada, niin on hyvin mahdollista, että yksinkertaisin ratkaisu tapaukseen hukkui legendan, huhujen ja humpuukin alle.


Jukka Kyösti: Kyllikki Saari – paljastuksia suohaudasta, Deadline 2025.

https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/simo-gr ... -loytynyt/

Lukijoilla on nyt kaksikin korkeatasoista Kyllikki Saaren murhaa käsittelevää kirjaa Teemu Keskisarjan ja tuore Jukka Kyöstin kirjoittama.
Kyösti keskittyy itse rikokseen, Keskisarja myös seudun historiaan ja kansan kuvaukseen.
Keskisarjan kannattama Kauko Kanervan epäily kaatuu mielestäni moniin seikkoihin. Koomista on vertailla kirjoittajien näkemyksiä Kyöstin syyllis ehdokkaasta Viki Lehmusviidasta. Keskisarjan selvitysten mukaan mukaan hän oli lähes syyttä joutunut Naisten ahdistelu ja pahoinpitely juorujen kohteeksi. Kyöstin selvitysten mukaan hänen maineensa oli vain jäävuoren huippu. Todellisuudessa Viki oli perverssi naisten ahdistelija ja tappelupukari jonka rikoksista naiset vain usein jättivät ilmoittamatta.
Hyvin sopisivat minusta nämä Lehmusviita ja Hakala Kyllikin murhaajiksi.

Keskisarja näkee ja kuvaa Lehmusviidan viinaan meneväksi lapselliseksi höpöttelijäksi, joka todellisuudessa ei olisi kyennyt murhaamaan yhtään ketään.
Kanervosta Keskis taas maalaa kuvaa säälimättömästä neitsyiden jahtaajasta..

Kun luin Keskisarjan kirjan ja hänen päätelmänsä tapausesta, tuli kyllä heti mieleen, että nyt mennään metsään ja pahasti.
Hänhän luonnehti Vikkeä reppanaksi, jolla ei ollut oikeesti juurikaan väkivaltaisia taipumuksia, enemmän kylän akkain höpinöitä nämä tapaukset.
Nyt luettuani JK.n kirjan, mielestäni ei jää epäselvyyttä , ketkä oli teon takana.
Viken historiasta löytyy todella paljon väkivaltaista käytöstä ja ennen kaikkea naisiin kohdistunutta ahdistelua, jopa raiskausyrityksiä.
25000 sivua poliisin arkistosta ei tainnut olla Keskisarjan käytettävissä, kuten oli Jk.lla

Näköjään 35000 sivua Keskisarja on kyllä pihalla siitä, mitä yksi pappi pystyisi yön aikana tekemään.
Ensinnäkin hänen autonsa olisi todennäköisesti ollut nähtävillä tunteja tien varrella, toisekseen nuo suohaudat tuskin olivat hänen tiedossaan, jonne osattiin pyörä viedä.
Saatikka sitten olisi niin taitavaan toimintaan pystynyt suohaudalla.. Kaiken tämän touhun jälkeen sitten virkeänä aamulla jo ihmisten edessä.
Ei taida lapio hommia ja yleensäkkään mitään fyysistä työtä K S ollut tehnyt.

Keskisarjan kirjassa, joka sinällään on erittäin hyvin kirjoitettu ja ajankuvauksena loistava, on minusta sorruttu jonkunasteiseen huomion tavoitteluun. "Syyllinen oli nuoria tyttöjä saalistava pappi" on kirjan teemana verrattomasti mielenkiintoisempi kuin "todennäköisimmältä vaikuttaisi lähistön häiriintynyt ojankaivaja, mutta varmoja todisteita ei ole".

Kanervo-teorian ongelmia on, että ensimmäinen tutkintalinja pian katoamisen jälkeen oli ns. autolinja. Henkilöauto ei 1950-luvun alun maaseudulla ollut enää lentävään lautaseen rinnastettava ihmetys, mutta ei kovin yleinenkään. Alkukesän 1953 autolinjatutkimuksissa koottu aineisto henkilöautojen liikkeistä olisi todennäköisesti käräyttänyt Kanervon v:n 1956 tutkimuksissa, jos tämä olisi ollut autolla liikenteessä. Kysymyksessä oli lisäksi Merikarvialla ja Isojoella yleisesti tunnettu mies, jonka varsin monet olisivat tunnistaneet.

Joitakin poimintoja hyvin vapaasti omin sanoin, mutta pyrkimättä asiasisältöä muuttamaan, kirjasta Murha ei vanhene koskaan. Kyseessä Aake Jermon aikaan saannos, joka on reportaasi surmantöistä.

En jaksa lukea ketjua uudelleen, pahoittelut mahdollisesta osittaistoistosta.


Yrjö Ala-Oppaan, isojoen uuden kirkkoherran pestaamana Kyllikki jatkoi kirkonkirjojen uusimistyötä viikon päivät, kunnes joku vei häneltä hengen.


Kyllikillä ei ollut vakkari poikaystävää, ja ei myöskään ole tiedossa että olisi ollut yhteydessä kenenkään tilapäisen ihailijan kanssa.
Kyllikki kirjoitti ennen kuolemaansa edeltävänä aikana kahdelle kokemäkeläiselle ystävättärelle, sekä Kanervolle yhden kirjeen. Vakituista kirjeenvaihtokaveria ei ollut.


Palstallakin mainittu K. kirjoittama runo, joka löytyi Uuden Testamentin välistä, oli päivätty 19.3.-53 . Ei tiedetty K.:n harrastavan runojen kirjoittamista ja epäselväksi jäi, oliko runo hänen keksimänsä. (Omana lisäyksenä, liekö aiemmin jo mainittukin - runo muistuttaa varsin paljon, ellei ole suora kopio, erästä Saima Harmajan runoa, jonka hän kirjoitti muistaakseni ihan lyhyen elämänsä viime elinvuosina).


Vuoden -53 huhtikuun viimeisestä sunnuntasta lähtien K. kävi joka pyhä jumalanpalveluksessa kirkossa.

Surmaillan nuorisotilaisuudessa esitti kristillisen opistoyhdistyksen jäsenet Honkajoen Luhankylältä, ohjelmaa. Lähtiessään kotoa sinne, hän oli huikannut, että hänellä saattaa mennä tavallista pidempään, mutta siitä ei tarvitse olla huolissaan.

Jotkut K.:n ystävät arvelivat surmailtaisen pelon johtuneen siitä, että mielestään K.:lla oli selvänäkemisen lahjaa, ja olisi aavistanut kohtalonsa etukäteen.

K. oli sanonut Maijulle pelkäävänsä kotimatkaa ja vaikuttanut pelokkaalle. Tämä oli poikkeuksellista.

Sotilaspukuisen pojan pyöräillessä Kyllikin ja Maijun (seistessä tiellä poikajoukon härnäämisen jälkeen, sotilaspukuinen poika kuului em. joukkoon) ohi, K. oli sanonut nähneensä pojan aiemmin päivällä kirkkomatkallaan ja pelkäävänsä tätä.
Tyttöjen kohdattua saman poikajoukon kolmatta kertaa, nyt kirkon risteyksessä, Maiju oli K.:n aiemman sanomisen vuoksi kohdistunut erityisesti huomionsa sotilaspukuiseen poikaan. Tämä oli seurannut kiinteästi katseellaan heitä koko heidän ohiajonsa ajan.

Sotilaspukuinen mies, jota K. pelkäsi, oli samasta pitäjästä, ja asepalveluksesta lomilla. Hänet syynättiin ns. tiheimmällä kammalla henkirikoksen jälkeen.


Kirjassa mainitaan K.:n virsikirja, jossa oli mustalla tussilla pari virttä alleviivattu, ja edelleen mainittiin, ettei ko. virsikirja ollut mukana viimeiseksi jääneellä reissulla.

(Jatkuu joskus..)

Jatkoa..

Lähde: Murha ei vanhene koskaan (Aake Jermo). Teksti omin vapain sanoin.

Katoamisajan sää oli ollut sateinen, mutta toukokuun lopun yöt olivat jo hyvin valoisia.

Krjassa mainitaan kermanvärisen auton omistajan, entisen poliisi L.M.:n ja hänen seurassaan auton kyydissä yleensä liikkuneen E.V. :n taustoja. L.M. noukittiin kuulusteluihin Pohjois- Suomesta voimalaitoksen työmaalta. Miehillä oli kuitenkin varma alibi. 27.8. heidät laskettiin vapaalle jalalle. Alibista huolimatta nimensä ilmoitettiin lehdissä vielä tässäkin vaiheessa. Myöhemmin L.M. pidätettiin uudelleen surmasta epäiltynä. Skogman on kuitenkin sanonut, että on vakuuttunut miehen syyttömyydestä.

Eräs romuluinen, ulkonevahampainen mies (sopi 12v. tytön autohavaintoon), oli välittömästi K.:n katoamisen jälkeen myypäissyt autonsa. Mies oli kuulemma erittäin arvovaltaisen miehen suojeluksessa. Ja vaikka tiedettiin valheiksi, hänen puheitaan kuitenkin uskottiin. Katoamista edeltävänä päivänä miehen oli nähty ajavan myös Kauhavalla, ja kaasujalka oli ollut raskas.
Suojelijan nimeä ei mainittu julkisuudessa, mutta huhuissa kylillä senkin edestä.

Kuulusteluihin pääsi myös mieskaksikko, joka oli murhayönä käynyt eräästä talosta pyytämässä lainaksi harjan ja sangon vettä putsatakseen humalaisen kaverinsa sotkeman auton. Kuulusteluiden anti jäi olemattomaksi.

Karhukankaan kohdilla pari poliisille ilmoittautunutta moottoripyöräilijää olivat havainneet auton katoamisiltana. Samalla kohdalla Kyllikin Kaveli- veli oli tuntenut outoa, ennenkuulumatonta pelon tunnetta kotiin palatessa katoamisyönä.

(Jatkuu joskus..)