Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Kesä 05, 2022 11:07 pm
https://yle.fi/uutiset/3-12388039
Vladimir Putinin puheesta 21. 2. 2022
"Arvoisat Venäjän kansalaiset! Rakkaat ystävät. Puheeni aiheena on Ukrainan tapahtumat ja se, miksi tämä on niin tärkeää meille, Venäjälle.
Viestini on tietenkin osoitettu myös maanmiehillemme Ukrainassa. Joudun puhumaan perusteellisesti ja yksityiskohtaisesti. Asia on erittäin vakava. Donbassin tilanne on jälleen kriittinen ja akuutti.
Käännyn teidän puoleenne tänään tiedottaakseni tehdyistä päätöksistä ja mahdollisista jatkotoimista.
Korostan vielä, että Ukraina ei ole meille vain naapurimaa. Se on erottamaton osa omaa historiaamme, kulttuuriamme ja henkistä tilaamme.
Ukrainalaiset ovat läheisiä tovereitamme, joiden joukossa on kollegoita, ystäviä ja entisiä työtovereita, mutta myös sukulaisia, ihmisiä, jotka ovat sidoksissa meihin veri- ja perhesitein.
Tämän muinaisvenäläisen alueen lounaisosien asukkaat kutsuivat jo ammoin itseään venäläisiksi ja ortodokseiksi. Näin oli jo ennen 1600-lukua, jolloin osa näistä alueista liittyi Venäjän valtioon, sekä sen jälkeen.
Käsittääksemme me kaikki tiedämme, että kyse on yleisesti tunnetuista tosiasioista.
Jotta ymmärtäisimme tämänhetkisiä tapahtumia, Venäjän toiminnan motiiveja ja asettamiamme tavoitteita, on sanottava ainakin muutama sana historiasta.
Aloitan siitä, että nykyinen Ukraina on täysin ja kokonaan Venäjän luoma.
Tarkemmin sanoen bolševistinen, kommunistinen Venäjä loi sen. Tämä prosessi alkoi lähes välittömästi vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen.
Lenin ja hänen toverinsa tekivät sen kaiken lisäksi tavalla, joka oli erittäin töykeä Venäjää itseään kohtaan, eli erottamalla ja riistämällä siltä osia sen historiallisista alueista.
Alueen miljoonilta asukkailta ei tietenkään kysytty mitään. Ennen toista maailmansotaa ja sen jälkeen Stalin liitti Neuvostoliittoon ja luovutti Ukrainalle alueita, jotka kuuluivat aiemmin Puolalle, Romanialle ja Unkarille.
Samalla hän antoi Puolalle korvauksena alun perin Saksalle kuuluneita alueita.
Vuonna 1953 Hruštšov otti jostain syystä Krimin Venäjältä ja lahjoitti senkin Ukrainalle. Näin muodostui Neuvosto-Ukrainan alue.
Haluan kiinnittää erityistä huomiota Neuvostoliiton syntymisen alkuvaiheeseen. Mielestäni tämä on meille äärimmäisen tärkeä asia. Sitäkin on lähestyttävä kaukaa.
Muistutan, että vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen ja sitä seuranneen sisällissodan jälkeen bolševikit ryhtyivät luomaan uutta valtiojärjestelmää, mutta heille syntyi vakavia erimielisyyksiä.
Vuonna 1922 Stalin toimi sekä kommunistisen puolueen pääsihteerinä että kansallisuusasioiden kansankomissaarina.
Hän ehdotti, että maa tulee rakentaa autonomian periaatteelle ja antaa tuleville alueellisille hallintoyksiköille eli tasavalloille laajat valtuudet niiden liittyessä liittovaltioon.
Lenin kritisoi tätä suunnitelmaa ja ehdotti myönnytyksiä nationalisteille, joita hän kutsui itsenäisyyden havittelijoiksi.
Juuri Leninin ajatukset konfederatiivisesta valtiosta ja kansojen itsemääräämisoikeudesta aina eroamiseen asti muodostivat Neuvostoliiton valtiojärjestyksen perustan.
Ne kirjattiin vuonna 1922 Neuvostoliiton perustamisjulistukseen ja Leninin kuoleman jälkeen Neuvostoliiton perustuslakiin 1924.
Tämä herättää heti monia kysymyksiä. Ensimmäinen ja itse asiassa tärkein kysymys on, miksi piti toteuttaa kaikki alati kasvavat nationalistiset tavoitteet entisen imperiumin laitamilla ja luovuttaa uusille, usein mielivaltaisesti muodostetuille hallintoyksiköille eli tasavalloille valtavia alueita, joilla ei ollut mitään yhteistä niiden kanssa.
Lisäksi ne luovutettiin historiallisen Venäjän väestön kanssa. Nämä hallintoyksiköt eli tasavallat saivat kansallisen valtioyhteisön aseman.
Herää toinen kysymys: miksi piti antaa arvokkaita lahjoja, joista kiihkeimmätkään nationalistit eivät olleet edes haaveilleet, ja antaa tasavalloille oikeus erota liittovaltiosta ilman ehtoja?
Ensi silmäyksellä tämä näyttää käsittämättömältä, jopa hulluudelta. Mutta vain ensi silmäyksellä. Siihen on selitys.
Vallankumouksen jälkeen bolševikkien päätavoite oli pysyä vallassa hinnalla millä hyvänsä. Siksi he suostuivat kaikkeen, jopa Brest-Litovskin rauhan nöyryyttäviin ehtoihin aikana, jolloin Saksan keisarikunnan ja sen liittolaisten sotilaallinen ja taloudellinen tilanne oli vaikea ja sodan lopputulos oli jo selvä.
He suostuivat myös nationalistien kaikkiin vaatimuksiin ja toiveisiin maan sisällä. Venäjän ja sen kansojen historiallisen kohtalon kannalta Leninin valtion rakentamisen periaatteet eivät olleet vain virhe, vaan paljon pahempi kuin virhe.
Tämä tuli ilmi, kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991. Menneisyyden tapahtumia ei tietenkään voi muuttaa, mutta niistä on ainakin puhuttava suoraan ja rehellisesti, ilman varaumia ja politikointia.
Omasta puolestani voin lisätä, että vaikka ajankohtaiset poliittiset konjunktuurit vaikuttaisivat tietyllä hetkellä tehokkailta ja voitokkailta, niitä ei voi eikä saa missään olosuhteissa käyttää valtiojärjestyksen perusperiaatteina.
En syytä nyt ketään mistään. Tilanne maassa oli sekä ennen sisällissotaa että sen jälkeen uskomattoman vaikea, jopa kriittinen.
Haluan sanoa vain sen, että juuri niin se oli. Se on historiallinen tosiasia. Kuten jo sanoin, bolševikkien politiikan seurauksena syntyi Neuvosto-Ukraina, jota voidaan tänäkin päivänä perustellusti kutsua "Vladimir Leninille nimetyksi Ukrainaksi".
Hän oli sen luoja ja arkkitehti. Tämän vahvistavat täysin ja kattavasti arkistoasiakirjat, kuten Leninin tiukat ukaasit Donbassista, joka kirjaimellisesti työnnettiin Ukrainaan.
Nyt "kiitolliset" jälkeläiset kaatavat Leninin patsaita Ukrainassa. Tätä he kutsuvat dekommunisaatioksi. Sitäkö haluatte? No, meille se sopii hyvin.
Ei kannata kuitenkaan jäädä puolitiehen. Olemme valmiit näyttämään, mitä todellinen dekommunisaatio merkitsee Ukrainalle. Palatakseni historiaan toistan, että Neuvostoliitto perustettiin 1922 entisen Venäjän imperiumin alueelle.
Käytäntö osoitti heti, että oli mahdotonta säilyttää niin valtava ja epämääräinen alue tai hallita sitä ehdotettujen hajanaisten, itse asiassa konfederatiivisten periaatteiden mukaisesti. Ne olivat kaukana todellisuudesta ja historiallisesta perinteestä.
Oli luonnollista, että punainen terrori, stalinistinen diktatuuri kommunistisen ideologian ylivalta, kommunistisen puolueen valtamonopoli ja suunnitelmatalous muuttuivat pelkiksi julistuksiksi ja toimimattomiksi hallinnon periaatteiksi.
Todellisuudessa tasavallat eivät saaneet itsemääräämisoikeutta. Niitä ei vain ollut.
Käytännössä luotiin tiukkaan keskitetty täysin yhtenäinen valtio. Stalin ei toteuttanut Leninin ideoita vaan omat ideansa valtion rakenteesta, mutta ei tehnyt tarvittavia muutoksia perustuslakiin, eikä tarkistanut Leninin periaatteita Neuvostoliiton perustamisesta.
Sille ei näyttänyt olevan tarvetta, koska totalitaarisen hallinnon aikana kaikki toimi joka tapauksessa ja näytti kauniilta, houkuttelevalta ja jopa superdemokraattiselta.
On sääli, että tärkeää ja muodollisesti laillista perustaa, jolle valtiomme rakennettiin, ei puhdistettu vallankumouksen innoittamista, vastenmielisistä ja utopistisista fantasioista, jotka ovat tuhoisia mille tahansa normaalille valtiolle.
Kuten usein ennenkin, kukaan ei ajatellut tulevaisuutta. Kommunistisen puolueen johtajat uskoivat luoneensa vankan hallintojärjestelmän ja ratkaisseensa kansalliskysymykset lopullisesti politiikallaan.
Mutta väärennökset, käsitteiden korvaaminen toisilla, yleisen tietoisuuden manipulointi ja petos tulivat kalliiksi. Nationalismin virus ei ollut kadonnut.
Miina, jonka piti tuhota valtion vastustuskyky nationalismin tartuntaa vastaan, odotti jo sopivaa hetkeä laueta.
Tuo miina oli oikeus erota Neuvostoliitosta. 1980-luvun puolivälissä kasvavien sosioekonomisten ongelmien ja suunnitelmatalouden kriisin vuoksi kansalliskysymys paheni entisestään.
Se ei johtunut kansojen odotuksista ja toteutumattomista toivesta vaan paikallisen eliitin kasvavasta ruokahalusta. NKP:n johto ei tehnyt syvällistä tilanneanalyysiä, ei ryhtynyt tarvittaviin toimiin taloudessa eikä muuttanut asteittain poliittista järjestelmää ja valtiojärjestystä vaan tyytyi sanahelinään kansojen itsemääräämisoikeuden palauttamisesta.
Kommunistisen puolueen sisällä käydyn valtataistelun aikana taistelevat osapuolet alkoivat tukipohjansa laajentamiseksi yllyttää ja rohkaista kansallismielisiä lupaamalla mahdollisille kannattajilleen kaiken, mitä he halusivat.
He jatkoivat populistisia puheitaan demokratiasta ja menestyksestä suunnitelma- tai markkinataloudessa, vaikka ihmiset köyhtyivät ja kaikesta oli pulaa. Kukaan heistä ei ajatellut maalle väistämättä koituvia traagisia seurauksia.
He palasivat jo Neuvostoliiton alkuvaiheissa hylättyyn pyrkimykseen tyydyttää puolueen sisällä kasvaneen nationalistisen eliitin kunnianhimo.
Mutta he unohtivat, että NKP:lla ei, luojan kiitos, ollut enää sellaisia keinoja säilyttää valta kuin valtion terrori ja stalinistinen diktatuuri.
Jopa pahamaineinen puolueen johtava rooli oli katoamassa jäljettömiin kuin aamusumu heidän silmiensä edessä.
Syyskuussa 1989 NKP:n keskuskomitea hyväksyi kohtalokkaan asiakirjan puolueen kansallispolitiikasta.
Se oli NKP:n poliittinen ohjelma, joka sisälsi seuraavat kohdat. Suora lainaus: "Neuvostoliiton tasavalloilla on kaikki oikeudet, jotka vastaavat niiden asemaa itsenäisenä sosialistisena valtiona."
Toinen kohta: "Tasavaltojen korkeimmat edustukselliset elimet voivat kiistää Neuvostoliiton hallituksen päätökset ja keskeyttää niiden voimassaolon omalla alueellaan."
Ja lopuksi: "Jokaisen neuvostotasavallan asukkaat ovat oman tasavaltansa kansalaisia."
Eikö ollut selvää, mihin nämä muotoilut ja päätökset johtaisivat? Nyt ei ole oikea aika eikä paikka käsitellä valtiosääntöoikeutta tai perustuslakia tai määritellä kansalaisuuden käsite.
Herää kuitenkin kysymys: Miksi jo ennestään vaikeassa tilanteessa piti keinuttaa maata vielä lisää?
Tosiasiat pysyvät tosiasioina. Neuvostoliiton kohtalo oli ennalta määrätty jo kaksi vuotta ennen sen hajoamista.Radikaalit ja kansallismieliset myös ja ennen kaikkea Ukrainassa pitävät itsenäistymistä omana ansionaan. Kuten näemme, asia ei ole niin.
Neuvostoliiton hajoamiseen johtivat bolševikkien johtajien ja NKP:n johdon historialliset strategiset virheet valtion rakentamisen eri vaiheissa sekä talous- ja kansallispolitiikassa.
Neuvostoliittona tunnetun historiallisen Venäjän hajoaminen on heidän omallatunnollaan."
jne.
Ylläolevasta kykenee mielestäni asioita objektiivisesti tarkastelemaan pyrkivä lukija/kuuntelija muodostamaan käsityksen siitä, mikä on Putinin suhtautuminen Ukrainan valtion suvereniteettiin.
Vladimir Putinin puheesta 21. 2. 2022
"Arvoisat Venäjän kansalaiset! Rakkaat ystävät. Puheeni aiheena on Ukrainan tapahtumat ja se, miksi tämä on niin tärkeää meille, Venäjälle.
Viestini on tietenkin osoitettu myös maanmiehillemme Ukrainassa. Joudun puhumaan perusteellisesti ja yksityiskohtaisesti. Asia on erittäin vakava. Donbassin tilanne on jälleen kriittinen ja akuutti.
Käännyn teidän puoleenne tänään tiedottaakseni tehdyistä päätöksistä ja mahdollisista jatkotoimista.
Korostan vielä, että Ukraina ei ole meille vain naapurimaa. Se on erottamaton osa omaa historiaamme, kulttuuriamme ja henkistä tilaamme.
Ukrainalaiset ovat läheisiä tovereitamme, joiden joukossa on kollegoita, ystäviä ja entisiä työtovereita, mutta myös sukulaisia, ihmisiä, jotka ovat sidoksissa meihin veri- ja perhesitein.
Tämän muinaisvenäläisen alueen lounaisosien asukkaat kutsuivat jo ammoin itseään venäläisiksi ja ortodokseiksi. Näin oli jo ennen 1600-lukua, jolloin osa näistä alueista liittyi Venäjän valtioon, sekä sen jälkeen.
Käsittääksemme me kaikki tiedämme, että kyse on yleisesti tunnetuista tosiasioista.
Jotta ymmärtäisimme tämänhetkisiä tapahtumia, Venäjän toiminnan motiiveja ja asettamiamme tavoitteita, on sanottava ainakin muutama sana historiasta.
Aloitan siitä, että nykyinen Ukraina on täysin ja kokonaan Venäjän luoma.
Tarkemmin sanoen bolševistinen, kommunistinen Venäjä loi sen. Tämä prosessi alkoi lähes välittömästi vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen.
Lenin ja hänen toverinsa tekivät sen kaiken lisäksi tavalla, joka oli erittäin töykeä Venäjää itseään kohtaan, eli erottamalla ja riistämällä siltä osia sen historiallisista alueista.
Alueen miljoonilta asukkailta ei tietenkään kysytty mitään. Ennen toista maailmansotaa ja sen jälkeen Stalin liitti Neuvostoliittoon ja luovutti Ukrainalle alueita, jotka kuuluivat aiemmin Puolalle, Romanialle ja Unkarille.
Samalla hän antoi Puolalle korvauksena alun perin Saksalle kuuluneita alueita.
Vuonna 1953 Hruštšov otti jostain syystä Krimin Venäjältä ja lahjoitti senkin Ukrainalle. Näin muodostui Neuvosto-Ukrainan alue.
Haluan kiinnittää erityistä huomiota Neuvostoliiton syntymisen alkuvaiheeseen. Mielestäni tämä on meille äärimmäisen tärkeä asia. Sitäkin on lähestyttävä kaukaa.
Muistutan, että vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen ja sitä seuranneen sisällissodan jälkeen bolševikit ryhtyivät luomaan uutta valtiojärjestelmää, mutta heille syntyi vakavia erimielisyyksiä.
Vuonna 1922 Stalin toimi sekä kommunistisen puolueen pääsihteerinä että kansallisuusasioiden kansankomissaarina.
Hän ehdotti, että maa tulee rakentaa autonomian periaatteelle ja antaa tuleville alueellisille hallintoyksiköille eli tasavalloille laajat valtuudet niiden liittyessä liittovaltioon.
Lenin kritisoi tätä suunnitelmaa ja ehdotti myönnytyksiä nationalisteille, joita hän kutsui itsenäisyyden havittelijoiksi.
Juuri Leninin ajatukset konfederatiivisesta valtiosta ja kansojen itsemääräämisoikeudesta aina eroamiseen asti muodostivat Neuvostoliiton valtiojärjestyksen perustan.
Ne kirjattiin vuonna 1922 Neuvostoliiton perustamisjulistukseen ja Leninin kuoleman jälkeen Neuvostoliiton perustuslakiin 1924.
Tämä herättää heti monia kysymyksiä. Ensimmäinen ja itse asiassa tärkein kysymys on, miksi piti toteuttaa kaikki alati kasvavat nationalistiset tavoitteet entisen imperiumin laitamilla ja luovuttaa uusille, usein mielivaltaisesti muodostetuille hallintoyksiköille eli tasavalloille valtavia alueita, joilla ei ollut mitään yhteistä niiden kanssa.
Lisäksi ne luovutettiin historiallisen Venäjän väestön kanssa. Nämä hallintoyksiköt eli tasavallat saivat kansallisen valtioyhteisön aseman.
Herää toinen kysymys: miksi piti antaa arvokkaita lahjoja, joista kiihkeimmätkään nationalistit eivät olleet edes haaveilleet, ja antaa tasavalloille oikeus erota liittovaltiosta ilman ehtoja?
Ensi silmäyksellä tämä näyttää käsittämättömältä, jopa hulluudelta. Mutta vain ensi silmäyksellä. Siihen on selitys.
Vallankumouksen jälkeen bolševikkien päätavoite oli pysyä vallassa hinnalla millä hyvänsä. Siksi he suostuivat kaikkeen, jopa Brest-Litovskin rauhan nöyryyttäviin ehtoihin aikana, jolloin Saksan keisarikunnan ja sen liittolaisten sotilaallinen ja taloudellinen tilanne oli vaikea ja sodan lopputulos oli jo selvä.
He suostuivat myös nationalistien kaikkiin vaatimuksiin ja toiveisiin maan sisällä. Venäjän ja sen kansojen historiallisen kohtalon kannalta Leninin valtion rakentamisen periaatteet eivät olleet vain virhe, vaan paljon pahempi kuin virhe.
Tämä tuli ilmi, kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991. Menneisyyden tapahtumia ei tietenkään voi muuttaa, mutta niistä on ainakin puhuttava suoraan ja rehellisesti, ilman varaumia ja politikointia.
Omasta puolestani voin lisätä, että vaikka ajankohtaiset poliittiset konjunktuurit vaikuttaisivat tietyllä hetkellä tehokkailta ja voitokkailta, niitä ei voi eikä saa missään olosuhteissa käyttää valtiojärjestyksen perusperiaatteina.
En syytä nyt ketään mistään. Tilanne maassa oli sekä ennen sisällissotaa että sen jälkeen uskomattoman vaikea, jopa kriittinen.
Haluan sanoa vain sen, että juuri niin se oli. Se on historiallinen tosiasia. Kuten jo sanoin, bolševikkien politiikan seurauksena syntyi Neuvosto-Ukraina, jota voidaan tänäkin päivänä perustellusti kutsua "Vladimir Leninille nimetyksi Ukrainaksi".
Hän oli sen luoja ja arkkitehti. Tämän vahvistavat täysin ja kattavasti arkistoasiakirjat, kuten Leninin tiukat ukaasit Donbassista, joka kirjaimellisesti työnnettiin Ukrainaan.
Nyt "kiitolliset" jälkeläiset kaatavat Leninin patsaita Ukrainassa. Tätä he kutsuvat dekommunisaatioksi. Sitäkö haluatte? No, meille se sopii hyvin.
Ei kannata kuitenkaan jäädä puolitiehen. Olemme valmiit näyttämään, mitä todellinen dekommunisaatio merkitsee Ukrainalle. Palatakseni historiaan toistan, että Neuvostoliitto perustettiin 1922 entisen Venäjän imperiumin alueelle.
Käytäntö osoitti heti, että oli mahdotonta säilyttää niin valtava ja epämääräinen alue tai hallita sitä ehdotettujen hajanaisten, itse asiassa konfederatiivisten periaatteiden mukaisesti. Ne olivat kaukana todellisuudesta ja historiallisesta perinteestä.
Oli luonnollista, että punainen terrori, stalinistinen diktatuuri kommunistisen ideologian ylivalta, kommunistisen puolueen valtamonopoli ja suunnitelmatalous muuttuivat pelkiksi julistuksiksi ja toimimattomiksi hallinnon periaatteiksi.
Todellisuudessa tasavallat eivät saaneet itsemääräämisoikeutta. Niitä ei vain ollut.
Käytännössä luotiin tiukkaan keskitetty täysin yhtenäinen valtio. Stalin ei toteuttanut Leninin ideoita vaan omat ideansa valtion rakenteesta, mutta ei tehnyt tarvittavia muutoksia perustuslakiin, eikä tarkistanut Leninin periaatteita Neuvostoliiton perustamisesta.
Sille ei näyttänyt olevan tarvetta, koska totalitaarisen hallinnon aikana kaikki toimi joka tapauksessa ja näytti kauniilta, houkuttelevalta ja jopa superdemokraattiselta.
On sääli, että tärkeää ja muodollisesti laillista perustaa, jolle valtiomme rakennettiin, ei puhdistettu vallankumouksen innoittamista, vastenmielisistä ja utopistisista fantasioista, jotka ovat tuhoisia mille tahansa normaalille valtiolle.
Kuten usein ennenkin, kukaan ei ajatellut tulevaisuutta. Kommunistisen puolueen johtajat uskoivat luoneensa vankan hallintojärjestelmän ja ratkaisseensa kansalliskysymykset lopullisesti politiikallaan.
Mutta väärennökset, käsitteiden korvaaminen toisilla, yleisen tietoisuuden manipulointi ja petos tulivat kalliiksi. Nationalismin virus ei ollut kadonnut.
Miina, jonka piti tuhota valtion vastustuskyky nationalismin tartuntaa vastaan, odotti jo sopivaa hetkeä laueta.
Tuo miina oli oikeus erota Neuvostoliitosta. 1980-luvun puolivälissä kasvavien sosioekonomisten ongelmien ja suunnitelmatalouden kriisin vuoksi kansalliskysymys paheni entisestään.
Se ei johtunut kansojen odotuksista ja toteutumattomista toivesta vaan paikallisen eliitin kasvavasta ruokahalusta. NKP:n johto ei tehnyt syvällistä tilanneanalyysiä, ei ryhtynyt tarvittaviin toimiin taloudessa eikä muuttanut asteittain poliittista järjestelmää ja valtiojärjestystä vaan tyytyi sanahelinään kansojen itsemääräämisoikeuden palauttamisesta.
Kommunistisen puolueen sisällä käydyn valtataistelun aikana taistelevat osapuolet alkoivat tukipohjansa laajentamiseksi yllyttää ja rohkaista kansallismielisiä lupaamalla mahdollisille kannattajilleen kaiken, mitä he halusivat.
He jatkoivat populistisia puheitaan demokratiasta ja menestyksestä suunnitelma- tai markkinataloudessa, vaikka ihmiset köyhtyivät ja kaikesta oli pulaa. Kukaan heistä ei ajatellut maalle väistämättä koituvia traagisia seurauksia.
He palasivat jo Neuvostoliiton alkuvaiheissa hylättyyn pyrkimykseen tyydyttää puolueen sisällä kasvaneen nationalistisen eliitin kunnianhimo.
Mutta he unohtivat, että NKP:lla ei, luojan kiitos, ollut enää sellaisia keinoja säilyttää valta kuin valtion terrori ja stalinistinen diktatuuri.
Jopa pahamaineinen puolueen johtava rooli oli katoamassa jäljettömiin kuin aamusumu heidän silmiensä edessä.
Syyskuussa 1989 NKP:n keskuskomitea hyväksyi kohtalokkaan asiakirjan puolueen kansallispolitiikasta.
Se oli NKP:n poliittinen ohjelma, joka sisälsi seuraavat kohdat. Suora lainaus: "Neuvostoliiton tasavalloilla on kaikki oikeudet, jotka vastaavat niiden asemaa itsenäisenä sosialistisena valtiona."
Toinen kohta: "Tasavaltojen korkeimmat edustukselliset elimet voivat kiistää Neuvostoliiton hallituksen päätökset ja keskeyttää niiden voimassaolon omalla alueellaan."
Ja lopuksi: "Jokaisen neuvostotasavallan asukkaat ovat oman tasavaltansa kansalaisia."
Eikö ollut selvää, mihin nämä muotoilut ja päätökset johtaisivat? Nyt ei ole oikea aika eikä paikka käsitellä valtiosääntöoikeutta tai perustuslakia tai määritellä kansalaisuuden käsite.
Herää kuitenkin kysymys: Miksi jo ennestään vaikeassa tilanteessa piti keinuttaa maata vielä lisää?
Tosiasiat pysyvät tosiasioina. Neuvostoliiton kohtalo oli ennalta määrätty jo kaksi vuotta ennen sen hajoamista.Radikaalit ja kansallismieliset myös ja ennen kaikkea Ukrainassa pitävät itsenäistymistä omana ansionaan. Kuten näemme, asia ei ole niin.
Neuvostoliiton hajoamiseen johtivat bolševikkien johtajien ja NKP:n johdon historialliset strategiset virheet valtion rakentamisen eri vaiheissa sekä talous- ja kansallispolitiikassa.
Neuvostoliittona tunnetun historiallisen Venäjän hajoaminen on heidän omallatunnollaan."
jne.
Ylläolevasta kykenee mielestäni asioita objektiivisesti tarkastelemaan pyrkivä lukija/kuuntelija muodostamaan käsityksen siitä, mikä on Putinin suhtautuminen Ukrainan valtion suvereniteettiin.
