KRP:n merkkikepit uhrikuvaan
Olen kokeillut, miten KRP:n merkkikeppien asemoiminen uhrikuvaan luonnistuu. Mallin lähtökohtana on se, että saadaan edes yhden kulman merkkikeppi paikalleen, minkä jälkeen muiden merkkikeppien paikka voidaan laskea. Korostan, että KRP:n merkkikepit ovat eri asia kuin teltan alkuperäiset nurkkakepit sekä teltan alkuperäinen suunta. On varmaa, ettei KRP olisi jättänyt
alkuperäisiä nurkkakeppejä paikalle - mahdollisesti jopa varastettavaksi - vaan merkkikeppien tarkoitus on ollut simuloida nurkkakeppejä. Kuinka hyvin KRP on tässä telttasimulaatiossa onnistunut, ei tiedetä, eikä siksi teltan alkuperäistä suuntaa voida varmuudella mitenkään selvittää.
Miten valita yksi merkkikepin paikka? Olen lähtenyt siitä, että lavastuskuva etelään -näkymässä IV-sivun ja I-päädyn nurkka on suurin piirtein oikeassa kohdassa ja ko. kohtaan on myöhemmin asetettu merkkikeppi. Mikäli oletus on väärä, malli tuottaa väärät paikat merkkikepeille.
alkuoletus
Koska lavastuskuva etelään ja uhrikuva on mielestäni otettu suunnilleen samasta kohdasta, voidaan ko. merkkikepin paikka siirtää uhrikuvanäkymään yksinkertaisesti skaalaamalla kuvat saman kokoon ja kopioimalla merkkikepin paikka samaan kohtaan. Ao. kuvassa lavastuskuvanäkymä on läpinäkyvänä uhrikuvanäkymän päällä ja sen lisäksi alempana olevassa pienoiskuvassa on kulman paikkaa selkiytetty:
kulman siirto
Viitteet:
lavastuskuva - uhrikuva
uhrikuva - lavastuskuva
Olen valinnut merkkikeppien paikkojen löytämiseksi strategian, jossa uhrikuva pyritään yhdenmukaistamaan Jermo-mallin kanssa. Tällöin seuraava tehtävä on selvittää, missä Jermo-mallin mukaiset madaltumalinjat menevät uhrikuvanäkymässä. Tämän selvittämiseksi olen valinnut näiden näkymien välistä Teemun ottaman kuvan Sepin koivulta ja skaalannut kolmen koivun koot toisiaan vastaaviksi. Kun tämä on tehty, voidaan madaltumalinjat vetää suoraan kaikkien kolmen koivun läpi:
madaltumien siirto
Edellisestä kuvasta voidaan muuten nähdä, että uhrikuva ja Jermo-kuva on otettu summittaisella sapluunalla lähes päinvastaisista suunnista, koska niissä ei ole juuri mitään yhteisesti näkyvää koivun reunaosaa.
Seuraavaksi asetetaan uhrikuvanäkymään samat mitat kuin Jermo-näkymään. Todettakoon tässä, että olen hiukan joutunut mallinnuksen aikana säätämään mittoja ja linjoja, jotta Jermo-malli ja uhrikuvamalli vastaisivat kauniisti toisiaan.
madaltumat
Viite:
madaltumat Jermo-malli
Kun uhrikuvan mittayksikkö on valittu, voidaan seuraavaksi piirtää telttaväylä koivun kohdalle:
väylä
Kun näkyvillä ei ole selvää järven takana olevaa rantaa tai kaukana näkyvää metsänrajaa, on horisontin valinta väistämättä hiukan hakuammuntaa. Olen valinnut horisontin siten, että III-pääty kulkee uhrikuvassa III-päädyn puolella selvästi näkyvän kepin kautta. En ota tässä kantaa siihen, mikä keppi on kyseessä. Joka tapauksessa näin valittuna kuvan mittasuhteet tuottavat kohtalaisen mielekkään kokonaisuuden.
horisontin säätö
Kun on päästy näin pitkälle, voidaan esittää simuloitujen KRP:n merkkikeppien avulla asemoitu teltanpohjan paikka. Muistetaan kuitenkin kolme seikkaa. Ensinnä, näkemykseni mukaan ns. TV-kuvassa IV-sivun ja I-päädyn kulman merkkikeppi on alempana kuin II-sivun ja I-päädyn kulman merkkikeppi. Jos halutaan saada I-pääty kulkemaan vaakasuoraan, on tämä otettava huomioon. Toiseksi, I-pääty on näkemykseni mukaan alempana kuin III-pääty. Jos halutaan nähdä teltanpohjan paikka vaakasuorassa, on III-pääty laskettava I-päädyn tasalle tai I-pääty nostettava III-päädyn tasalle. Olen seuraavassa kuvassa valinnut jälkimmäisen tavan. Kolmanneksi, uhrikuvan keskilinja kulkee valitun teltanlinjan
itäiseltä puolelta. Siksi ei riitä se, että teltanpohja nostetaan vaakasuoraan vaan on myös siirrettävä I-pääty aavistus kauemmaksi kuin III-pääty, mikä ilmentää siis sitä, että teltanlinja kallistuu hiukan kuvan keskilinjan läntiselle puolelle. Näiden muutosten jälkeen näyttäisi III-päädyn tasalla vaakasuorassa oleva teltanpohja seuraavalta:
teltanpohja vaakasuorassa
Malli on valmis. Esitän ensimmäiseksi näkymän, jossa on korostettu telttaväylää samaan tapaan kuin Jermo-mallissa. Mutta nyt telttaväylän reunat kulkevat simuloidun teltanpohjan alapuolella eivätkä yläpuolella, sillä teltanpohja on mallinnettu III-päädyn tasalle:
perusnäkymä - vaakasuora teltanpohja
Viite:
Jermo-mallin perusnäkymä
Olen lisäksi piirtänyt toisen näkymän, jossa simuloitu teltanpohja on ikään kuin alkuperäisessä asennossaan:
perusnäkymä - alkuperäinen teltanpohja
Jälkimmäisen näkymän avulla on helppo testata, meneekö TV-kuva ykkösessä ja TV-kuva kakkosessa näkyvä Nilsin koivun varjo uhrikuvassa samalla tavalla siististi merkkikeppirivistön yli. Kyllä menee, koivun varjo laskeutuu luontevasti ensin hiukan jyrkemmin ja sitten loivemmin kulkien merkkikeppirivistön I-päädyn yli. Mitä jyrkemmin teltanpohjan linja kulkee länteen, sitä vaikeampaa koivun varjoa on saada kulkemaan luontevasti I-päädyn merkkikeppirivistön linjan yli, sillä tällöin varjon on tehtävä omituinen mutka jossakin kohtaa. Samaan varjokuvaan olen vahventanut Sepin koivun varjon, joka näin asemoidun teltanpohjan mukaan näyttää kulkevan melko tarkoin III-päädyn puolivälin ja IV-sivun puolivälin yli, IV-sivulla kuitenkin hiukan lähempänä III-päätyä kuin I-päätyä:
varjonäkymä
Vertaa:
varjonäkymä II
Tämän mallin mukaan näyttää lähes mahdottomalta, että uhrikuvaa olisi voitu ottaa männyn länsipuolelta, ellei telttaväylän läntistä reunaa saada menemään riittävän etäältä männyn läntisen reunan ohi.