Sivu 96/703
Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)
Lähetetty: La Heinä 01, 2017 7:33 pm
Kirjoittaja annaanna
Psykologi, joo.
Cicero on myös kosmopoliitti, tuttu näky maailman metropoleissa. Asunut ulkomailla.
Kykenee loistamaan myös oikeustieteellisellä tuntemuksellaan, tuntee kuulemma paljon rikollisia eli on ns. itseoppinut oikeustieteilijä.
Siellä ketjussa on kerrottu tutkittavan tapausta murhana ja Cicero kertoo miksi:
Toinen syy murhanimikkeeseen olisi se että surmaaminen on tapahtunut naisen ollessa nukkumassa, tiedottomassa tilassa. Yleensähän mustasukkaisuusdraamoissa tappo tapahtuu riidellessä ja näin ollen suunnittelemattomasti jolloin nimikkeeksi tulee tappo eikä murha.
Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)
Lähetetty: La Heinä 01, 2017 7:39 pm
Kirjoittaja annaanna
Ajanpatina on ilmeisesti niitä, jotka luulevat, että riittää kun on oma itsensä.
Joo, ei riitä.
Ei tämäkään kopsaamani viesti sisällöllisesti kuulu ketjuunsa.
Ajanpatina:
Noh, en minä nyt normaalissa perheessä ole koskaan nähnyt päälallokoristelua, kuten homppelilakanoitakaan, joita finlayson tyrkyttää tietylle ihmisryhmälle. Minusta se ei ole normaalia, mutta tietty se riippuu itse kunkin ihmisen moraaliettikasta. Onhan ihmisiä, jotka pitävät kunniamurhaakin oikeutettuna. Elikä kysymys on siis oikeus- ja moraalietiikasta.
Skitsofreenistä asiassa on, jos pääkallokoristelut, jotka ilmaisevat kuolemaa ja sitten muija kipaisee viihteelle vetään karaokena suunnin piirtein hallelujaata "Kuin taivaisiin", niin onha se hyvinkin kansinaista.
Kyllähän lehdessä oli mainintaa miehen peliongelmasta ja mies myös on käynyt facessa tykkäämässä pelikuttuja, eli ei savua ilman tulta.
Tykkään kirjoitusvirheistään, 'kansinaista' ja 'pelikuttuja'.
Kuin uudissanoja.
Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)
Lähetetty: Su Heinä 02, 2017 12:28 am
Kirjoittaja WalkingDisaster
Onko Muppe ja Alida pariskunta vai alias?
Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)
Lähetetty: Ma Heinä 03, 2017 8:21 am
Kirjoittaja Thelea
^Täysin varma en ole, mutta taitavat olla yksi ja sama... (kirjoituksista päättelen)
Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)
Lähetetty: Ma Heinä 03, 2017 10:18 am
Kirjoittaja ktaina
Thelea kirjoitti:^Täysin varma en ole, mutta taitavat olla yksi ja sama... (kirjoituksista päättelen)
No mä luulin kanssa aluksi..mutta Alidahan inhoo naisia se paistaa läpi muutamassa ketjussa..jos naisuhri, niin tekijää puolustelee jollain lailla, kun Muppe taas ei siedä noita,melkeen veikkaan ettei Mupella oo muita nikkejä(sillä niin helposti menee jutut henkilökohtaseksi)että sen huomais.
Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)
Lähetetty: Ma Heinä 03, 2017 12:23 pm
Kirjoittaja Rescuer
Tupakkaa poltteleva mies tarinoineen on palannut foorumille jo jokin aika sitten, mutta pidempiä satuja on vasta alkanut suoltamaan...
Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)
Lähetetty: Ma Heinä 03, 2017 10:34 pm
Kirjoittaja annaanna
. . . cicero. Jatkaa "juriidista" keskustelua vuokranmaksukäytänteistä.
Kunhan on itsekseen keskustellut selväksi miksi mies on surmannut vaimonsa ja itsensä, voimme ottaa opiksemme selvityksestä (julkaisee varmaan raportin) ja välttyä samalta kohtalolta. Se kuulemma on selvitystyön tarkoitus, ei uhrin muiston häpäisy.
. . . nikki jolta puuttuu tyystin häpy.
Selvitti mieltään askarruttaneen kysymyksen. Päin elintä.
CharlesBronson:
Etsi vittu. Wikipediasta.
Väitin eleleväsi ukkomiehenä? Oikeesti? Noilla anatomiatiedoilla.
Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)
Lähetetty: Ma Heinä 03, 2017 10:39 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
annaanna kirjoitti:
Väitin eleleväsi ukkomiehenä? Oikeesti? Noilla anatomiatiedoilla.
Ehh...
Multi-ukkomiehenä, jos tarkkoja ollaan.
Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)
Lähetetty: Ma Heinä 03, 2017 10:46 pm
Kirjoittaja annaanna
CharlesBronson kirjoitti:annaanna kirjoitti:
Väitin eleleväsi ukkomiehenä? Oikeesti? Noilla anatomiatiedoilla.
Ehh...
Multi-ukkomiehenä, jos tarkkoja ollaan.
Anna kun päättelen. Naaraat vieraita. Eli poikaporukassa polygamiaa.
Olet siis savolaisia rassaajia!
Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)
Lähetetty: Ma Heinä 03, 2017 10:49 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
annaanna kirjoitti:CharlesBronson kirjoitti:annaanna kirjoitti:
Väitin eleleväsi ukkomiehenä? Oikeesti? Noilla anatomiatiedoilla.
Ehh...
Multi-ukkomiehenä, jos tarkkoja ollaan.
Anna kun päättelen. Naaraat vieraita. Eli poikaporukassa polygamiaa.
Olet siis savolaisia rassaajia!
Miesvihasi määrän pystyy aistimaan intternetistä asti.
Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)
Lähetetty: Ma Heinä 03, 2017 11:07 pm
Kirjoittaja annaanna
Ahaa, päättelet asioita aistein, jätät aivot pois prosessista
Selittää viestihistoriasi.
Mikäs tuossa poikaporukassa elelyssä vialla olisi. En millään muotoa tuomitse valintaasi. Sopii Savoon. Ja savolaisuuteen.
Jeesuskin porukoi, niinkuin nykylähi-itäläiset. Oodinit. Uusnatsit. Vapaamuurarit.
Vai kaksoiselämääkö tarkoitit.
Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)
Lähetetty: Ti Heinä 04, 2017 8:47 am
Kirjoittaja Dark Tetra
annaanna kirjoitti:Sopii Savoon. Ja savolaisuuteen.
Tämä on huvittavaa. Mistä luulet tietäväsi mikä sopii Savoon ja etenkin savolaisuuteen, kun ainakin jälkimmäinen on hyvin salattu julkisuudelta. En voi paljastaa savolaisuudesta juurikaan asioita, vaikka minulla on jonkin verran tiedustelutietoa asiasta. Sanoisin näin, että savolaisuus on sekoitus muslimiveljeskuntaa ja temppeliritareita. Vapaamuurareita ei olisi ilman savolaisuutta. Oli savolaiset mukana toisen maailman sodan aikoihin suoritetussa operaatio hopeaketussa, ratkaisevassa asemassa. He suorittavat onnistuneesti tiedustelu- ja tuhoamisretkiä Neuvostoliiton puolelle tärkeisiin raideliikenteen solmukohtiin ja huoltoväylille. Tärkein niistä on murmanskin radan räjäytys. En nyt siis puhu vuoden -41 tuhoamisoperaatiosta johon osallistui liki toista tuhatta sissiä, vaan vuoden -44 räjäytyksestä, joka sai Neuvostoliiton läntisen sotilasalueen johtajat polvilleen.
Voisin kertoa enemmänkin, mutta se vaatisi sen, että annaanna soittaisi dildotuksessa emättimeensä pakkautuneella paineilmalla saksofonia ja esittäisi murha.infon lukijakunnalle itsesanoittamansa kappaleen: "Haluan makkaraa. Pliis Peiteseppo, anna minulle makkaraa."
Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)
Lähetetty: Ti Heinä 04, 2017 10:22 am
Kirjoittaja Chefile
Joo, älkööt kukaan sekoittako savolaisia näihin retkuihin, joihin annaannakin viittasi. Meitä on paljon ja ollaan vallattu Suomi ja maailma, olen itse elävä todiste siitä. Joten annaanna ei saa yleistää.
Ja palstan "herrasmiehiltä" voisi odottaa jotain käytöstapoja naisväestöä kohtaan vaikka kuinka eri mieltä asioista ollaankin.
Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)
Lähetetty: Ti Heinä 04, 2017 11:16 am
Kirjoittaja annaanna
Juu, ei saa laittaa liian monimutkaisia haastiksia. Koska nainen.
Mulla on valtavan suuret ennakkoluulot aina ollut savolaisia kohtaan, lähinnä siksi, etten tunne ensimmäistäkään ja asustavat niin kaukana Satakunnasta. Taidan pelätä heidän kohtaamistaan enemmän kuin monet rasistit elävän kehitysmaalaisen kohtaamista!
Paha ja perusarvot mädättävä tulee Savosta, tätä mieltä olen ollut.
Lisäksi luin lapsena veljen PekkaLipposjuttuja. En muista mitään niistä, mutta savolaista maailmankuvaa niissä ihannoitiin. Outoa lupsakkuutta. Leikiksi lyömistä. Sairasta tuollainen!
Tämä on kyllä kauniisti sanottu, itse formuloisin toisin, mutta ajatus pysyisi samana.
Sanoisin näin, että savolaisuus on sekoitus
muslimiveljeskuntaa ja temppeliritareita.
Jotakin sekoitusta se on tuo tuollainen rentoilu.
Ajattelin multiukkomiehuuden olevan jotakin uutta, syvällä Savossa kehittynyttä seksuaalisen ilmenemismuotoa. Pridekamaa. Niin outoa se niitten huumorikin, ei lainkaan sisäänpäinkääntynyttä ja kuivakkaa. "Sillai kai", tuota minä kutsuisin huumoriksi, en mitään nokkeluutta vaativaa aivopähkinän ratkaisua, stand up -tyyppistä välittömästi ymmärrettävää.
Tuo maailmanvalloituskin. Mistä ne sellaisen ovat päähänsä saaneet. Me satakuntalaiset emme todellakaan ole maailmaa valloittamassa, pysymme kotonamme ja kärsimme helvetillisestä kateudesta kaikkia kohtaan. Torppaamme kaikkea mitä torpata voimme. Emme hyväksy! Mitään!
Älä yleistä.
Missä Raamatussa muka noin sanotaan. Minä olen kristitty ihminen ja Raamatun mukaan mennään.

.
Blääh. Kaikki muutkin saa yleistää ja riistää ihmisarvon muilta.
Se on nykyään joku oikeus-, vapaus- tai velvollisuusjuttu.
Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)
Lähetetty: Ti Heinä 04, 2017 2:11 pm
Kirjoittaja Lassie
^ Epäilen että kyse ei ole savolaisuudesta vaan trollaamisesta. Sehän on palstalla kiellettyä. Jos taas ajatellaan että kyse on huumorista, niin toivottakoon että CB:n asiantiloja tahallaan vääristelevä huumori jäisi poisi edes henkirikosketjuista.
DT:n viesti on ilmiannettu, siinä ei enää ollut kyse "käytöstavoista" vaan meni seksuaaliseksi ahdisteluksi/fantasoinniksi toista kirjoittajaa kohtaan ja vaikka joitain ihmisiä naurattaisi jotkin hauskat sanat yms, kyse on periaatteesta. Joko seksuaalista ahdistelua sallitaan palstalla tai sitten ei. Aiemmin muistan siitä joutuneen ihan banniinkin palstalla.
Ps. DT kaipaa rajoja ja on ihan hyvillään, jos häntä ohjaistetaan jos ratti lähtee heilumaan mihin vain - tämä johtuu psykologisesti siitä, että hän salaa arvostaa parempaa tasoa kuin kakkalinja.