Spekultantti kirjoitti:
Piti suurentaa sitä reikää ulkopuolelta siksi, kun huppumiehen piti tulla ulkoapäin siitä ovesta alunperin. Jos sisemmät ruudut olivat laajemmin rikki, niin niitä piti rikkoa myös ulkoapäin. Talon asukas tunsi oven lukitusmekanismin niin, että saattoi myös avata oven ja käydä siitä ulkona, ei tarvinnut juosta verinen vasara kädessä taloa ympäri.
Lasinsiruja on uhrin alla ja päällä, verisinä ja verettöminä juurikin siksi, kun ikkunaa on rikottu eriaikoihin.
Kaikkia yksityiskohtia ei voida tietää, ei niitä tiedä naakkakaan vaikka kuinka yrittää tykittää samoja asioita viesti viestin perään. Joka kerta hän kuitenkin ohittaa sen, että surmaa tehtiin puukon lisäksi myös sillä vasaralla, jolla sitten kopsautettiin jälki karmiinkin. Se on ihan perusteltua, koska se veitsi vääntyi ja uhri oli edelleen hengissä. Sorkkarauta ja vasara saattoivat olla suoria tai käyriä.
Ei näitä verijälkiä tarvitse omia syyttäjälle eikä puolustukselle sen kummemmin, kunhan totuutta palvelevat.
Lasinsiruja EI OLLUT uhrin päällä. Tämä on just tärkeä osoittamaan sitä, ettei ikkunaa rikottu ainakaan Jukan maatessa lattialla. Verijälkiä sen sijaan oli lasinsirujen päällä ulkona ja sisällä. Verijälkiä oli myös kokonaan rikotun ikkunan särmissä, samoin kuin kuituja. Nämä on siis kaikki tarvinnut lavastaa ikkunan kokonaan rikkomisen jälkeen. Tuon kovaäänisen, omalla terassilla joulukuisena yönä tapahtuneen rikkomisen jälkeen on vielä pitänyt alkaa puuhailemaan pimeässä / vähintäänkin hyvin hämärässä joittenkin lavastuskenkien ja roiskeiden kanssa, ja tajuta hieroa jotain murhan aikana mystisesti päällä ollutta vaatetta ikkunanreikään. Tämän jälkeenhän on pakko käydä pesullakin, muutenhan sitä verta ja kuituja löytyisi itsestäkin.
Miten ihmeessä auerilla voisi olla aikaa tämmöisiin, ja miten hän voisi muka hallita nämä kiemurat, joita me ei vuosia ajattelemallakaan tahdota saada järjestykseen? Kaikki tämä pitäisi vielä tehdä jälkiä jättämättä, eihän hän ilmassa voinut leijua. Yksi Annelin verinen sormenjälki terassilla tai käytännössä missä tahansa takkahuoneessa, niin syyllisyys on varma! Yksikin vääränlainen verinen kengänjälki, tai hiukankin jälkikäteen tuhriutunut poistumisjalanjälki. Niiden päällä ei saa olla mitään, koska ovat syntyneet viimeiseksi.
Minusta on periaatteessakin ihan perusteeton ajatus alkaa lavastamaan huppumiestä ikkunasta tulleeksi, jos ikkuna sisältä on mennyt tappelun aikana rikki (mikä on aivan pelkkää spekulaatiota sekin). Kun kerran Jukan ja huppumiehen väitettiin tapelleen, niin olisihan voinut väittää ikkunan hajonneen siinä, olisi ollut ihan autenttiset jäljet. Näin olisi voinut laittaa huppiksen tulemaan ja menemään auki unohtuneesta ovesta ja lavastaa verijäljet sen mukaan.
Ylipäätään en usko mihinkään tappelun aikaiseen osittaiseen hajoamiseen, kun edessä oli veilä verhokin ja verhon iskujäljistä (3kpl) nähdään, että verhoon on osunut ulkoapäin kolme terävähköä "keihästävää" iskua lukon viereen. Verho siis on ollut paikallaan, kun ikkunaa on ulkoapäin rikottu. Jos ikkuna olisi hajonnut aikaisemmin tappelun aikana, eikö verhokin olisi siinä taistelun tuoksinassa jo pudonnut? Lisäksi ainutkaan silmin- tai korvinnäkijä ei edelleenkään ole puhunut mistään tappelusta ylipäätään. Kyseessä siis pelkkään spekulaatioon pohjaavan tilanteen edelleen spekulointi... pitkä ketju pelkkää mielikuvitusta, mutta se muotoutuu tarpeeksi toistettuna jotenkin todeksi monen mielessä=)
Jos ikkuna olisi rikottu ulkoapäin, ja ovi avattu, olisi kaiki sirpaleet pitänyt asetella uudelleen lattialla olleen verhon päälle ja poistaa kynnyksen raosta. Se verhohan putosi siihen maahan ja sen päällä oli iso kasa lasia. Jos nyt ovi vedetään auki ulkoa päin, ne verhon päällä olevat lasit putoaa ulos terassille, tulevat sen verhon mukana. Ovi ei mene enää kiinni ilman siivoamista. Sen vuoksi siitä ovesta ei ole hyvä kulkea eestaas. Ja pitäisi se tuolikin sinne taakse saada, ovihan ei aukea, jos tuoli on edessä. No ikkunan reiästä sisältä päin varmaan voi tuolia haroa sinne taakse, mutta kyllä siinä riskinsä on, kun pitää kuitenkin jaloillaan seistä eikä saisi jälkiä minnekään jättää.
Vasara ei voinut olla käyrä, kun se kerran KRP:n labrassa testattiin. Siellä on etp:ssä vertailukuvat vasarasta ja suorasorkkaisesta sorkkaraudasta ja todettiin, että sorkkarautaan sopii, ei käyrään vasaraan.
Miten ylipäätään saat tuosta terassin seinän kolosta vasaran jäljen? Jos se on varren jälki, niin miksei verinen pää ole roiskaissut siihen 10 sentin päähän tippoja? Tai miksei ole vasaran pää tehnyt jälkeä lautaan siihen 10 sentin päähän? Aika ihmeellisesti sillä on täytynyt lyödä, jos se terassin puolelta kasvot ikkunaan päin lyöty on=) Kuka yrittää rikkoa ikkunaa lyömällä vasaralla niin, että vasaran pää on pystysuorassa asennossa, kyljittäin, ihmeellisellä sivusuuntaisella kaarteella ? Eikä edes osu siihen ikkunaan=) Ei sentään Auer huomannut putsata niitä iskukohdan verijälkiä pois.
Ei tässä nyt muuta ole, mutta kyllä nämä lavastustoimenpiteet nyt ihan oikeasti ovat hyvin vaativa temppu, eikä tämä edes kata niitä vaatteidenvaihtoja ja spontaanisti puhelimeen lakana päällä menoa, taustanauhansoitoista puhumattakaan... Kenestähän tahansa saadaan syyllinen mihin tahansa, kun vaan oletetaan jokainen jälki lavastukseksi ja oletetaan, että kaikki vaan tapahtui, eikä tarvitse selittää, että miten. Etkö huomaa, ettei sinulla ole mitään TODISTEITA mistään, mitä epäilet? Kaikki on vain kertomusta: "Jos Auer olisi tehnyt näin, hän voisi olla syyllinen". Entäs jos ei tehnyt? Sinulla/syyttäjällä puuttuu konkretia kokonaan.
No, ei tää tästä taida yhteisymmärrykseksi muuttua.